Aloitetaan sitten tällainen keskustelu: minkälainen on mielestäsi narsisitinen ihminen? Oletko tavannut?

Mun kaveri oli. Se on sellainen joka on ensin maailman ihanin ihminen ja olin ihan äimänä et niin ihanaia ihmisiä on olemassa ja kerroin sille asioista. Ajan myötä alkoi se et se lyttäs mun elämää, vaati koko ajan jotain, olin huono jos en pystynyt vaatimuksiin vastaamaan, yritti tuhota mun perhe-elämää ja osaa puhua todella psykologisella tavalla niin et melkein jo aloin uskoakin kaiken mitä puhui ja sanoi ja lyttäsi mua maan rakoon. Onneksi mulla on sen verran aivoja päässä et osasin tän kaverin hylätä vaikka sit kun se trajus et katkasen välejä niin palasi taas sellaiseksi mitä oli alussa kun tutustuttiin. Hetken jo luulin et sille oli mennyt perille ettei mua voi kohdella niin niin "kuherruskuukauden" jälkeen taas alkoi mennä siihen pahaan suuntaan. Nyt en ole enää tekemisissä tän ihmisen kanssa mut kamalaa se oli. Jos se ei olut narsisti niin ainakin tosi mielenvikanen muuten.
 
Olin naimisissa sellaisen kanssa. Tajusin sen sillä hetkellä kun mies aivan kuin tietoisesta päätöksestä muuttui ihmisenä, suhteen osapuolena täysin eikä koskaan palannut ennalleen; huomaavaiseksi, huolehtivaiseksi ja helläksi mieheksi johon rakastuin. Tämä tapahtui hääpäivänämme, jolloin mieheni ilmoitti että on tehnyt kaiken mitä aikoo eteeni tehdä eikä enempään ole tarvetta kun nyt on minut omakseen sitonut. Sen jälkeen minulla, mielipiteilläni, toiveillani tai tahdollani ei ollut enää mitään väliä eikä minua tarvinnut enää millään tavalla ottaa huomioon. Kaikki mitä miehen taholta sain osakseni oli tarkoitettu alistamaan, nujertamaan ja lannistamaan minua tavalla tai toisella, jos ei suoraan niin välillisesti.

Narsistihan itse kokee olevansa kaiken täydellisyyden ruumiillistuma johon kaikkien muiden tulisi pyrkiä, ei hän välttämättä edes tiedosta olevansa psyykkisesti ongelmainen. Siksi häntä ei voi auttaa, ei hän koe tarvitsevansa apua.
 
Olen, viidesti. Kaksi miesjuttua, kaksi työkaveria ja sitten yksi ulkopuolinen henkilö, jonka käytöstä pääsin aitiopaikalta seuraamaan. Viimeinen kokemus oli oikeastaan helpottava, koska tajusin, että ei ole helppoa narsistillakaan. Vähän kuin aivovammainen yrittäisi pärjätä normaali-ihmisten keskellä. Normaalia tunne-elämää kun tarvitaan niin moneen asiaan.
 
Mä asuin sellaisen kanssa tosiaan sen 5 vuotta. Mutta vasta erottuani tiesin, mikä se on miehiään.
Alisti mua ja lapsia ( onneksi ei ollut yhteisiä) omaansa pakottaa vieläkin valehtelemaan. Harmi etten voi olla yhteydessä tytärpuoleeni, hän oli meille rakas.
 
[QUOTE="vieras";25743577]Olen, viidesti. Kaksi miesjuttua, kaksi työkaveria ja sitten yksi ulkopuolinen henkilö, jonka käytöstä pääsin aitiopaikalta seuraamaan. Viimeinen kokemus oli oikeastaan helpottava, koska tajusin, että ei ole helppoa narsistillakaan. Vähän kuin aivovammainen yrittäisi pärjätä normaali-ihmisten keskellä. Normaalia tunne-elämää kun tarvitaan niin moneen asiaan.[/QUOTE]
Ja siis sen tajuaa aina vähän jälkijunassa, eikä kokemuskaan oikein auta paitsi nyt jo viimeinkin osaan suojautua. Mutta kokemuksena on niin kylmäävä, että tietää kyllä, että on osunut kohdalle.
 
Tunnen yhden tyypin, johon kuvausnarsistista sopii hyvin. Henkilö vaatii jatkuvaa ihailua jakerää " hovia" ympärilleen. Tämä "hovi" koostuu ihmisistä, jotka ihailevat tätä narsista henkilöä ja luottavat hänen sanomisiinsa täysin. Jos joku osoittaa teoillaan, ettei pidä tästä narsistisestä henkilöstä, hän kostaa. Tunnen pari, joille hän on kostanut.

Tämä narsisti ei piittää muiden tunteista, eikä parisuhteen solmiminen onnistu.
 
Tunnen yhden tyypin, johon kuvausnarsistista sopii hyvin. Henkilö vaatii jatkuvaa ihailua jakerää " hovia" ympärilleen. Tämä "hovi" koostuu ihmisistä, jotka ihailevat tätä narsista henkilöä ja luottavat hänen sanomisiinsa täysin. Jos joku osoittaa teoillaan, ettei pidä tästä narsistisestä henkilöstä, hän kostaa. Tunnen pari, joille hän on kostanut.

Tämä narsisti ei piittää muiden tunteista, eikä parisuhteen solmiminen onnistu.

just näin. Kaikkien on pidettävä tai jos ei, niin kostaa.
 
Itse tunnen,miehen isä kyseessä.Tajusin vasta 10 v tuttavuuden jälkeen että hän on narsisti.Valitettavasti tajusin liian myöhään..Eroon ei meinaa päästä.

Mutta tosiaan itsekäs,ja tämä tapaus on sellainen joka kostaa kaiken. Ja yleensä minulle.Ystäviä ei ole enää,ja vaimo lähti.
 
[QUOTE="noh";25743658]Ei osaa olla yksin. Vaatii toisten kehumista ja mielistelä ja on sosiaalinen.[/QUOTE]

Kyllä narsistikin voi osata olla yksin, joskus ihminen on niin erinomainen ettei kukaan yksinkertaisesti ole riittävän hyvä hänen seuraansa.
 

Yhteistyössä