6-vuotiaan raivarit ja tunteidenhallinnan ongelmat

[Jellonainen]

Keskimmäiselläni on siis aina ollut kiivas temperamentti, tunteet saattavat yhdessä hetkessä vaihdella laidasta laitaan. Pienempänä kiivastumisen vielä ymmärsi, mutta nyt alkaa tuntua siltä, että eskarilaisen pitäisi jo pystyä hallitsemaan tunteitaan paremmin. Tunteita on vuosien varrella sanoitettu enemmän kuin esikoisen kanssa ikinä ja yritetty jutella käytöksestä, mutta asia ei tunnu menevän perille hyvällä eikä pahalla.

Joulujuhla meni piloille kun tyttö ei uskaltanutkaan mennä eskariryhmän kanssa esiintymään, harmistus pääsi ilmoille itkuna, ja kun oli pakko poistua salista, lapsi juoksi edestakaisin koulun käytävää ja karjui. Ei kuullut mitään, häneen ei siis saanut mitään kontaktia. Tänään tyttö harmistui kun eräs lastentapahtuma loppui liian pian, taas alkoi huuto. Niin monta tapahtumaa on sisaruksiltakin jäänyt vuosien varrella kesken tai mennyt muuten piloille yhden kiukuttelun vuoksi. Alkaa mitta olla täynnä.

Tuo käyttäytyminen on varmasti osaksi ihan ärsyttämisenhalua ja huonoa käytöstä, mutta edelleen tuntuu ettei tyttö pysty hillitsemään itseään kun harmittaa. Enkä näe muiden kuusivuotiaiden käyttäytyvän samalla tavalla. Päin vastoin, tänäänkin yksi samanikäinen kysyi vanhemmiltaan miksi tuo tyttö huutaa noin...

Kaipaan vertaistukea, onko muiden lapsilla samanlaista käytöstä vielä? Vai pitääkö minun jo ottaa yhteyttä neuvolaan että päästään psykologin juttusille?

 

[Anatolia]

Vai pitääkö minun jo ottaa yhteyttä neuvolaan että päästään psykologin juttusille?

Jos olisin sinä, niin juuri näin tekisin.

En tunnista tuosta kuvauksesta ollenkaan omaa 6 v poikaani, omaa tytärtäni 6 v iässä, tai oikeastaan ketään tuntemaani lasta 6-vuotiaana.

 

["Molleri"]

Soita perheneuvolaan ja varaa aika.

Meillä oli tuon tapaista ongelmaa eskari-iässä ja haluan nyt huojentaa sun mieltä sen verran, että ihan normalia tuollainen joillekin lapsille on Varaa kuitenkin se aika, saat itsekin käydä puhumassa joka helpottaa tilanteisiin suhtautumista kummasti.

 

[Jellonainen]

Jos olisin sinä, niin juuri näin tekisin.

En tunnista tuosta kuvauksesta ollenkaan omaa 6 v poikaani, omaa tytärtäni 6 v iässä, tai oikeastaan ketään tuntemaani lasta 6-vuotiaana.

Eipä tuo esikoinenkaan käyttäytynyt noin kuusivuotiaana, mutta hän onkin aivan eriluonteinen kuin seuraava. Esikoinen ei ikinä nostaisi julkisella paikalla kovaa meteliä.

Kai se on soitettava neuvolaan ja pyydettävä lähetettä eteenpäin. Eipä ainakaan tarvitse selitellä miksi, sillä terkkarimme oli myös samassa tilaisuudessa tänään ja näki tytön käytöksen.

 

[Anatolia]

Kai se on soitettava neuvolaan ja pyydettävä lähetettä eteenpäin. Eipä ainakaan tarvitse selitellä miksi, sillä terkkarimme oli myös samassa tilaisuudessa tänään ja näki tytön käytöksen.

Ei siinä mitään voi menettääkään, jos käy lapsipsykologilla

Koulun alkuakin ajatellen on hyvä, jos tutkitaan. Jos mikään ei ole vialla, niin hyvä. Jos on, niin hyvä että tutkittiin. Näin mä asian näkisin.

 

[Jellonainen]

[QUOTE="Molleri";25825304]Soita perheneuvolaan ja varaa aika.

Meillä oli tuon tapaista ongelmaa eskari-iässä ja haluan nyt huojentaa sun mieltä sen verran, että ihan normalia tuollainen joillekin lapsille on Varaa kuitenkin se aika, saat itsekin käydä puhumassa joka helpottaa tilanteisiin suhtautumista kummasti.[/QUOTE]

Kiitos Tiedän kyllä että lapsia on niin eri temperamenteilla varustettuja ja keskimmäinen on aivan kuin tätinsä pienenä, mutta olen niin kyllästynyt häpeämään tytön käytöstä (tänäänkin näin flashbackina sen joulujuhlaepisodin kun raivoaminen alkoi). Ehkä sekin jo tekisi hyvää että pääsisin purkamaan huoltani ammattilaiselle.

 

["vieras"]

Lapsikirjaa lainatakseni - kuusi vuotta, vaikea elämä.

Hyvä kyllä että otat neuvolan yhteyttä ja toivotaan, ettei ole pitkät jonot psykologille tai perheneuvolaan. Puhuminen helpottaa.

 

["miikkulainen"]

Heippa!

Kuule, meillä oli ihan samaa pojan kanssa vielä syksyllä.... Tiedän ja ymmärrän fiiliksesi oikein hyvin... Minäkin luulin, että meidän lapsi on ainoa esikoululainen, joka noin käyttäytyy. Mutta hui hai, on niitä muitakin Toki saat varmasti apua/tukea sieltä perheneuvolastakin, mutta älä nyt vielä mitään paniikkia saa Jos haluat kirjoitella, niin laitatko sähköpostiosoitteesi, voin kertoa....! Äläkä ikinä vertaa lastasi muihin samanikäisiin, jokainen on oma persoonansa ja jokainen kehittyy omaan tahtiinsa, 6-vuotias on vielä hyvin pieni. Kyllä se tunteiden hallintakin sieltä vähitellen löytyy. Tsemppiä ja voimia!

 

[Silja.S]

Minulla on 6-vuotias poika, joka kyllä kitisee ja vikisee, on tyytymättömämpi kuin 4-vuotias pikkuveljensä. Olen käynyt perheneuvolassakin ja psykologin testit tehty, kun ei oikein osannut keskittyä päiväkodissa ja eskarissakin ollut samanlaisia ongelmia, mutta silti poika osaa käyttäytyä ja hillitä itseään. Olen siis itsekin ehdottomasti perheneuvolan kannalla. Meillä syyksi paljastuivat neurologiset vaivat, hahmottamisen ongelmat, jotka vaikeuttivat ryhmässä toimimista ja ohjeiden noudattamista, eikä kyse siis ollut mistään häiriökäytöksestä muuten. Voi olla, että teilläkin on kyse ihan oikeasti tuosta tempperamentista, ei mistään muusta, mutta perheneuvola on paras tapa selvittää asian ydin. Sinne meno ei ole mikään häpeä, vaikka itsekin koin tilanteen ensin aika vieraana.

 

[SI-lapsen äiti]

Ota yhteyttä perheneuvolaan. Me saimme sitä kautta apua. Voi, huom. voi olla myös jotain aistitoiminnoissa. Kuulostaa ihan SI-lapsen toiminnalta.

 

[Jellonainen]

Ota yhteyttä perheneuvolaan. Me saimme sitä kautta apua. Voi, huom. voi olla myös jotain aistitoiminnoissa. Kuulostaa ihan SI-lapsen toiminnalta.

Ei tosiaan ole mahdotonta etteikö tytöllä olisi jotain neurologistakin ongelmaa. Hän oli "veltto vauva", oppi myöhään kävelemään. Nykyäänkin karkeamotoriikka hiukan ikätason alapuolella. Hienomotoriikassa ja keskittymiskyvyssä sen sijaan ei mitään vikaa, lukeakin osaa jo. Ja synnynnäinen kuulovika toisessa korvassa todettiin juuri.

Ei sitä tietysti haluaisi kuulla että omassa lapsessa on jotain "vikaa", mutta pääasia että jotenkin saisi autettua.

 

["äiti"]

Oletko koskaan harjoitellut lapsesi kanssa tunteiden hallintaa. Hän ei osaa sitä itse vaan tarvitsee siinä apuasi.
Silloin kun on paska olo niin vanhemman ärsyyntyminen tai suuttuminen ei todellakaan helpota vaan siinä lisätään lisää paskaa jo olemassa olevan huonon olon päälle.
Lapseni tarvitsee turvaa ja luottamusta. Hänen tulisi tuntea olonsa rakastetuksi vaikka hänellä menisi hermo. Luottamuksen ja ymmärryksen tunne rauhoittaa nopeammin kuin vihan.
Meillä on alusta asti opeteltu se että kun harmi tai kiukku tulee. Mitään ei tapahdu ennnen kuin rauhoitutaan. Pienenä tämä asia tapahtui äidin sylissä, nykyisin hoituu jo ilman äitiäkin. Hän tietää että mitään ei tapahdu ennen kuin hän rauhoittuu ja monesti ilmoittaakin itse että "äiti minä olen jo rauhoittunut"
Kun tunteet hyökkää päälle etenkin temperamenttisella lapsella, siinä ei ole tilaa järjelle. Tunne on saatava ensi laantumaan ja tähän lapsesi tarvitsee työkaluja ja tukea.
Kiukku on kuin loinen, joka valtaa lapsen. Ei hän sitä tietoisesti valitse. Kaikki negatiivinen vaan vahvistaa tätä loista ja siksi se on saata ulos lapsen kehosta. Lapselle voi olla myös vapauttavaa ymmärtää asia erillisenä itsestään. Kiukku on erillinen tunne, ei hän itse. Näin hän ei pääse identifioitumaan kiukkuiseksi lapseksi ja kantamaan tätä leimaa aikuisuuteen asti.

 

[Jellonainen]

[QUOTE="äiti";25825654]Oletko koskaan harjoitellut lapsesi kanssa tunteiden hallintaa. Hän ei osaa sitä itse vaan tarvitsee siinä apuasi.
Silloin kun on paska olo niin vanhemman ärsyyntyminen tai suuttuminen ei todellakaan helpota vaan siinä lisätään lisää paskaa jo olemassa olevan huonon olon päälle.
Lapseni tarvitsee turvaa ja luottamusta. Hänen tulisi tuntea olonsa rakastetuksi vaikka hänellä menisi hermo. Luottamuksen ja ymmärryksen tunne rauhoittaa nopeammin kuin vihan.
Meillä on alusta asti opeteltu se että kun harmi tai kiukku tulee. Mitään ei tapahdu ennnen kuin rauhoitutaan. Pienenä tämä asia tapahtui äidin sylissä, nykyisin hoituu jo ilman äitiäkin. Hän tietää että mitään ei tapahdu ennen kuin hän rauhoittuu ja monesti ilmoittaakin itse että "äiti minä olen jo rauhoittunut"
Kun tunteet hyökkää päälle etenkin temperamenttisella lapsella, siinä ei ole tilaa järjelle. Tunne on saatava ensi laantumaan ja tähän lapsesi tarvitsee työkaluja ja tukea.
Kiukku on kuin loinen, joka valtaa lapsen. Ei hän sitä tietoisesti valitse. Kaikki negatiivinen vaan vahvistaa tätä loista ja siksi se on saata ulos lapsen kehosta. Lapselle voi olla myös vapauttavaa ymmärtää asia erillisenä itsestään. Kiukku on erillinen tunne, ei hän itse. Näin hän ei pääse identifioitumaan kiukkuiseksi lapseksi ja kantamaan tätä leimaa aikuisuuteen asti.[/QUOTE]

Tiedetään, tiedetään. Noin oli helppo toimia kolmevuotiaan kanssa, kun oli vielä hiukan enemmän ymmärrystä sille että lapsi ei hallitse tunteitaan. Nyt isomman lapsen kanssa, kun raivarit tapahtuvat julkisella paikalla (jännittävä tilanne ne helpommin luonnollisesti laukaisee), ei ole helppo toteuttaa "mitään ei tapahdu ennen kuin on rauhoituttu" -periaatetta. Kun ei juhlissakaan voi jäädä ihmisten ilmoille pitelemään täysillä karjuvaa lasta. Kyllä sieltä on lähdettävä, yleensä kahden pettymyksen kyyneleitä nieleskevän sisaruksen kera. Enkä minäkään ole mikään pyhimys, joka jaksaa loputtomasti vain ymmärtää kun hauskat jutut menevät mönkään yhden lapsen raivonpuuskien vuoksi. Ehkä minä tarvitsen apua ymmärtääkseni, ehkä lapsi että oppisi hallitsemaan itseään. Minä olen kuitenkin niin paljon asiasta lukenut ja yrittänyt soveltaa oppeja ja ymmärtää lapsen käytöstä, enkä silti ole päässyt puusta pitkälle.

 

["vieras"]

Kun olen jälkiviisastellut, olen huomnnut, että meidän perheessä on monena peräkkäisinä päivinä ohjelmaa ja sitten käy niin että se heikoin lenkki 6v väsyy ja räjähtää.

 

[3 pojan äiti]

meillä myös esikoisella (nyt ekaluokkalainen) oli varsinkin eskarivuonna tuollaista, ja toinen pikkuveljistä on hyvin samantyyppinen luonteeltaan. Itse ajattelen enemmän luonnekysymyksenä, mikä ei sinällään auta asiassa, mutta jos edes sua äitinä auttaa tieto, ettei lapsesi ole ainut "tuollaista kamalaa käytöstä" omaava lapsi! Voimia!

 

["minna"]

Meillä juuri viimeksi tänään neuvolassa puhuttiin tuosta 6-vuotiaan käytöksestä. Silloin on ihan normaalia, että lapsi on hukassa omien tunteiden kanssa, saa raivareita eikä aina osaa hillitä itseään. Näin sanoi meidän neuvolan täti ja puhui siitä jo kun käytiin tytön kanssa 6v. neuvolassa. Antoi vielä sellaista lappuakin, josta tässä puhuttiin. Lapsella voi tulla tuossa vaiheessa esiesimurkkuikä, hän uudella tavalla tajuaa olevansa ihan oma yksilönsä. Oppii kyseenalaistamaan omien vanhempien mielipiteitä ja olemaan omaa mieltä. Kömpelyyttäkin kuulemma voi tulla tässä vaiheessa. Että sinänsä en ihan heti huolissaan olisi, koska toisilla nämä on aina vahvempia kuin toisilla. Toki jos itseään kauheasti vaivaa, kannatta ottaa yhteyttä johonkin, ettei tarvitse sitä omassa mielessään pyöritellä. Mutta mä juttelin näistä juuri neuvolassa ja tuon esille sitä näkökulmaa.

 

[Anatolia]

[QUOTE="miikkulainen";25825455]

Äläkä ikinä vertaa lastasi muihin samanikäisiin, jokainen on oma persoonansa ja jokainen kehittyy omaan tahtiinsa, 6-vuotias on vielä hyvin pieni. [/QUOTE]

Mun mielestä taas on hyvä verrata omaa lasta muihin samanikäisiin. Jos eskari-ikäistäkin ajatellaan, niin muiden samanikäisten kanssahan hänen tulisi syksyllä jo koulussa pärjätä, ja siellä vaaditaan suht koht samat asiat jokaiselta lapselta, ja sitä rataa.


Eikä kaikki mene persoonallisuuden & yksilöllisen kehitystahdin piikkiin kuitenkaan. Aika paljon menee, muttei kaikki. Siksihän neuvolassa teetetään kaikille samanikäisille samat tehtävät ja katsotaan miten kukin lapsi ne selvittää, ja päiväkodissakin henkilökunnalla on joku käsitys (yleensä aika hyvä käsitys) siitä mitä tietyssä iässä "pitää" osata ja miten reagoida, käyttäytyä.

6-vuotias ei vielä ole iso, ja on monessa asiassa täysin keskeneräinen (kuten kuuluukin olla), mutta koulun alku on edessä elokuussa ja se asettaa tiettyjä paineita pärjäämiselle nimenomaan sosiaalisessa mielessä ja pettymysten siedossa. Opettaja ei voi käyttää rutkasti aikaa yhden oppilaan rauhoittamiseen, jos (kun!) tämä kokee koulupäivän aikana pieniä vastoinkäymisiä.

 

["mir"]

Ota yhteyttä perheneuvolaan. Me saimme sitä kautta apua. Voi, huom. voi olla myös jotain aistitoiminnoissa. Kuulostaa ihan SI-lapsen toiminnalta.

Meillä SI-häiriöinen lapsi muttei käyttäydy yhtään noin.

 

[Silja.S]

[QUOTE="mir";25829516]Meillä SI-häiriöinen lapsi muttei käyttäydy yhtään noin.[/QUOTE]

Samaa mieltä. Meilläkin neurologinen häiriö 6-vuotiaalla pojalla, kuten tuolla aiemmin mainitsin, eikä käyttäydy tuolla tavalla. Kiukuttelua on ja turhautumista, kun asiat eivät suju esim. leikeissä, mutta ei poika raivoa hulluna jos vaikka teatteriesitysloppuu lyhyeet tms. Ei häiriö ole tunnepuolella, se toki vaikuttaa tunteisiin. Lapsi menettää helposti itseluottamuksensa, eikä usko omiin kykyihinsä, saattaa purskahtaa itkuun jos lego-rakennelma ei pysy kasassa jne., muta ei tuolla tavanomaista lyhyempää pinnaa muuten ole, eikä ole räjähdysherkkä. Ihan hyvin voi julkisilla paikoilla kulkea ja osallistua lastentapahtumiin ilman pelkoa noloista raivareista.

 

["vieras"]

Kirjoituksesi kuulostaa ihan meidän pojalta. Toinen lapsista ei reagoi ollenkaan noin, mutta toinen kyllä. Meillä hurjinta aikaa oli 4-5v, mutta eskarissakin sai vielä noita raivareita. Onneksi olin kertonut hoitajille etukäteen, joten ei ihan tullut yllätyksenä. Mutta yllättyivät kyllä reaktion voimakkuudesta. Ekalla luokalla oli pari kertaa ärsyyntynyt, mutta ei onneksi ihan niin rajusti. Nyt ei raivareita enää ole samalla tavalla tullut. Mutta onhan tuo temperamentti pojassa yhä. Enää ei vain huuda tai riehu.

Me yritimme juuri sanoittaa tunteita, antaa ohejita miten toimia ja vähitellen lapsi oppikin tunnistamaan, koska on 'sellainen' olo ja on juossut mm. talon ympäri päästäkseen olosta eroon. Kaipaa selkeästi jotain fyysistä tekemistä, vaikka ei tyyppinä olekaan mikään urheilija. Jännitys, keskittyminen johonkin asiaan tai esim. liika pelaaminen pahentaa oloa. Viime viikonloppuna käytiin teatterissa ja kyllä vaan sekin taas niin jännitti meidän koululaista, että huomasin hänen joutuvan pinnistelemään olonsa kanssa. Mutta nykyään siis hillitsee jo itsensä.

Hyvänä puolena tuossa temperamentissa on se, ettei koulun hankalatkaan asiat saa lasta masentumaan. Hän purkaa kaiken heti ja sen jälkeen paha olo purettu ja voidaan miettiä, mitä asialle tehdään. Samoissa tilanteissa (kiusaaminen yms) olleet toiset kaverit eivät ole selvinneet niin nopeasti ja 'helposti' asioista. Temperamnettinen lapsi ei vaan voi pitää asioita sisällään, joten kertoo kaiken ja taatusti niin selvästi, että opettajan on pakko tehdä jotain. Eli ei välttämättä ihan huono piirre kunhan jaksaa nuo purkaukset

Tsemppiä! Toki voit jutella neurologillekin, mutta ainakaan tekstisi perusteella en itse osaisi olla huolissani. Mutta ehkä mä olenkin karaistunut

 

["mie"]

Oma 4-vuotias poikani käyttäytyy noin. Itse olen ajatellut että kuuluu ikään ja että menee varmasti ohi eskari-ikään mennessä, mutta nyt jäni pohtimaan että entä jos ei menekään. Sehän saattaa olla osa häneb persoonaansa, aivan kuten nim.vieras tuossa ylempänä kirjoitti:

"Hyvänä puolena tuossa temperamentissa on se, ettei koulun hankalatkaan asiat saa lasta masentumaan. Hän purkaa kaiken heti ja sen jälkeen paha olo purettu ja voidaan miettiä, mitä asialle tehdään. Samoissa tilanteissa (kiusaaminen yms) olleet toiset kaverit eivät ole selvinneet niin nopeasti ja 'helposti' asioista. Temperamnettinen lapsi ei vaan voi pitää asioita sisällään, joten kertoo kaiken ja taatusti niin selvästi, että opettajan on pakko tehdä jotain. Eli ei välttämättä ihan huono piirre kunhan jaksaa nuo purkaukset."

Olen itsekin räiskyvä, temperamenttinen persoona ja pienenä jouduin ankaran kurin vuoksi paljon pidättelemään tunteitani. Itse sallin lapsilleni, että tunteita pitää ja saa näyttää, joten sikis pojalleni on ehkä helpompi saada noita purkauksia. Kunhan vain ne menisivät ohikin yhtä nopeasti kuin ovat alkaneet...

 

[Jellonainen]

[QUOTE="vieras";25835126]Kirjoituksesi kuulostaa ihan meidän pojalta. Toinen lapsista ei reagoi ollenkaan noin, mutta toinen kyllä. Meillä hurjinta aikaa oli 4-5v, mutta eskarissakin sai vielä noita raivareita. Onneksi olin kertonut hoitajille etukäteen, joten ei ihan tullut yllätyksenä. Mutta yllättyivät kyllä reaktion voimakkuudesta. Ekalla luokalla oli pari kertaa ärsyyntynyt, mutta ei onneksi ihan niin rajusti. Nyt ei raivareita enää ole samalla tavalla tullut. Mutta onhan tuo temperamentti pojassa yhä. Enää ei vain huuda tai riehu.

Me yritimme juuri sanoittaa tunteita, antaa ohejita miten toimia ja vähitellen lapsi oppikin tunnistamaan, koska on 'sellainen' olo ja on juossut mm. talon ympäri päästäkseen olosta eroon. Kaipaa selkeästi jotain fyysistä tekemistä, vaikka ei tyyppinä olekaan mikään urheilija. Jännitys, keskittyminen johonkin asiaan tai esim. liika pelaaminen pahentaa oloa. Viime viikonloppuna käytiin teatterissa ja kyllä vaan sekin taas niin jännitti meidän koululaista, että huomasin hänen joutuvan pinnistelemään olonsa kanssa. Mutta nykyään siis hillitsee jo itsensä.

Hyvänä puolena tuossa temperamentissa on se, ettei koulun hankalatkaan asiat saa lasta masentumaan. Hän purkaa kaiken heti ja sen jälkeen paha olo purettu ja voidaan miettiä, mitä asialle tehdään. Samoissa tilanteissa (kiusaaminen yms) olleet toiset kaverit eivät ole selvinneet niin nopeasti ja 'helposti' asioista. Temperamnettinen lapsi ei vaan voi pitää asioita sisällään, joten kertoo kaiken ja taatusti niin selvästi, että opettajan on pakko tehdä jotain. Eli ei välttämättä ihan huono piirre kunhan jaksaa nuo purkaukset

Tsemppiä! Toki voit jutella neurologillekin, mutta ainakaan tekstisi perusteella en itse osaisi olla huolissani. Mutta ehkä mä olenkin karaistunut [/QUOTE]

Kiitos kirjoituksestasi

Kiva kuulla että löydät hyviäkin puoli tällaisesta temperamentista, vaikka välillä varmasti onkin tuntunut aika synkältä kun raivarikausi on ollut pahimmillaan.

Soitin tämän kunnan perhekeskukseen ja juttelin pitkään psykologin kanssa (kiitos Anatolialle kannustuksesta!). Ei hänkään ollut kovin huolissaan ja tuntui että hän hiukan vähätteli huoltani, mutta haluan kuitenkin että tyttöä hiukan tutkitaan. Hänellä kuitenkin on noita taustatekijöitä, joten on parempi tutkia jos häntä voisikin jotenkin auttaa esim. toimintaterapialla. Aikoja tosin ei saa ennen kuin ensi syksylle. Ei auta kuin odotella.

 

[gddgdg]

Meillä naapurissa 7 v. ekaluokkalainen poika ja välillä kun huono päivä, hän alkaa lyödä nyrkillä muita pihalla olevia ja käy kiinni ja huutaa. Muut eivät käy käsiksi. Odotan vain, koska joku lyö takaisin tai käy muuta ikävää. Äiti on sanonut, että vienyt pojan psykiatrisiin tutkimuksiin, mutta en tiedä tarkemmin miten ovat toimineet ja mihin päätyneet. Ei ole normia enää että usein ja fyysisesti toimimalla tuossa iässä lapsi enää niin käyttäytyy ja huutaa aivan hulluna. Toki 8 v voi myös toisinaan menettää malttinsa, mutta ei silloin käydä muihin nyrkillä käsiksi eikä huudeta ilman että itse osaa lopettaa omaa riitaansa. Ja tuo ekaluokkainen ei itse osaa rauhoittaa itseään vaan jatkaa kunnes aikuinen tulee väliin. Minusta tuollaisessa tilanteessa perusteelliset tutkimukset ja kenties pieni lääkitys olisi tarpeen. Toki henkisen puolen keskustelut on tärkeimpiä mutta ei näytä auttavan tässä tapauksessa.