H
"Huhhuh"
Vieras
Aamulehti
Päivitetty 9.3.2012 07:03, julkaistu 9.3.2012 07:02.
Maanlaajuinen hyväksikäyttösarja: Osa epäillyistä esiintyi netissä poliisina ja palomiehenä
Tuomas Rimpiläinen, AamulehtiLähetä palautetta toimittajalle.
Keskusrikospoliisi on jahdannut kuukausien ajan laajan hyväksikäyttösarjan epäiltyjä ympäri Suomea. Viimeiset kaksi epäiltyä pidätettiin keskiviikkona.
Kaksi epäiltyä vangittiin Pirkanmaalla jo loppuvuodesta. Kolmas pirkanmaalainen epäilty oli tutkinnan alkaessa vankilassa muista lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista. Muilla epäillyillä ei ole rikosrekisteriä.
Rikosylikomisario Tero Haapala keskusrikospoliisista kertoo, että epäiltynä on yhteensä 10 miestä. Vuosien 1965 ja 1991 välillä syntyneitä miehiä epäillään törkeistä lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä, hyväksikäytöistä ja niiden yrityksistä, lapsen houkuttelemisesta seksuaalisiin tarkoituksiin ja seksipalveluiden ostamisesta alaikäisiltä. Osa epäillyistä on perheenisiä.
Miesten epäillään houkutelleen internetissä useita satoja 915-vuotiaita tyttöjä. Epäillyt onnistuivat tapaamaan ja olemaan yhdynnässä yhteensä 20 tytön kanssa. Nämä uhrit ovat 1315-vuotiaita.
Fyysiset rikokset tapahtuivat muun muassa autoissa, maastossa ja epäiltyjen kotona eri puolilla Suomea. Miehet eivät toimineet yhdessä, mutta osalla heistä on samoja uhreja.
Rikosten epäillään tapahtuneen kesän 2009 ja syksyn 2011 välillä. Miehet lähestyivät tyttöjä nuorten suosimilla internetfoorumeilla. He esiintyivät todellista nuorempana ja väittivät työskentelevänsä luottamusta herättävissä ja kiinnostavissa ammateissa kuten lentäjänä, palomiehenä ja poliisina.
Miehet aloittivat keskustelut kehumalla tyttöjen ulkonäköä esimerkiksi Kuvake.net-palvelussa. Pian keskustelut muuttuivat avoimen seksuaalisiksi. Kun miehet onnistuivat sopimaan tapaamisia, he ajoivat pitkiäkin matkoja koulujen pihoille, ostoskeskuksiin ja uhrien kotien lähistölle. Osa epäillyistä antoi uhreilleen pieniä rahasummia, alkoholia ja tupakkaa palkkioksi seksistä.
Tutkinta alkoi syksyllä 2011, kun poliisille ilmoitettiin uusimaalaisen tytön hyväksikäytöstä. Tutkinta laajeni pian useaan muuhun epäiltyyn ja voi laajeta vielä lisääkin. Poliisi kehottaa lapsia ja nuoria keskustelemaan vanhempiensa kanssa mahdollisesta hyväksikäytöstä tai sen yrityksistä.
Rikosepäilyistä tulee ilmoittaa oman paikkakunnan poliisille.
Lue lisää epäiltyjen toimintatavoista ja taustoista perjantain Aamulehdestä.
Epäiltyjen syntymävuodet ja kotipaikat
Tampere ja Nokia: 1973, 1976 ja 1984
Helsinki: 1965 ja 1987
Espoo: 1985
Hämeenlinna: 1991
Lohja: 1985
Porvoo: 1967
Rovaniemi: 1985 (tekoaikaan Lahti)