Mielenterveysongelmaisen piilottelu

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja jarkyttavaa touhua
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
J

jarkyttavaa touhua

Vieras
Mita tassa tilanteessa pitaisi tehda? Mina en voi koskaan menna kaymaan aviomieheni kanssa perheeni kotona, silla he piilottelevat mielenterveysongelmaista veljeani. Han jai peruskoulun paatteeksi kotiin, piileskelee vaan huoneessaan eika puhu kenellekaan. Vahnemmat tuovat ruokaa, teeskentelevat ettei mitaan ongelmaa ole eika kukaan heista halua minkaanlaista apua. Veljellani ei ole mitaan diagnoosia, han on taysin syrjaytynyt eika ole missaan kirjoilla.

Siella kaydessani olen varovasti yrittanyt puhua vanhemmilleni asiata, tuloksetta. Tata on jatkunut jo kymmenen vuotta! Kukaan ei saa koskaan tulla heille kaymaan, ei edes aviomieheni, asiasta ei voida edes puhua. En tieda miten selittavat muille sukulaisilleni missa veljeni on tai mita han tekee, kukaan ei ole nahnyt hanta vuosiin ja han kieltaytyy kaikesta sosiaalisesta kanssakaymisesta. Joskus kay ulkona, muusta en tieda.

Tama on mennyt todellakin jo liian pitkalle ja koko porukka on siina mukana, en ole uskaltanut mitenkaan puuttua etteivat katkaise valeja kokonaan. Miten joku voi olla kymmenen vuotta kodissaan, huoneessaan, ei puhu kenellekaan paitsi aidilleni ja vanhemmat kieltavat kaiken? Mita mina voisin tehda?
 
No eipä sitä voi väkinkään puuttua.

Mutta koita saada puhuttia vanhemmillesi niin että mitäs sitten kun he sairastuvat, kuolevat, eivät kykene enää huolehtimaan veljestäsi tms.? Mitä sitten tapahtuu?
 
Voiko tällainen olla totta?

Mutta et kai voi väkisinkään puuttua vanhempiesi ratkaisuun, jos vanhemmat tahtovat hoitaa asian näin. Tosin voisi varmaan konsultoida MT-toimistoa ja kysyä onko mitään tehtävissä. Vanhempasi ovat varmaan tavattoman väsyneitä, ahdistuneita ja itsekin loukossa tekemänsä ratkaisun kanssa.

Veljesi perusterveydenhuolto (hampaat jne.) mahtaa olla täysin retuperällä?
 
Syksylla siella kaydessani oli kylla, asun monentuhannen kilometrin paassa enka paase usein kaymaan niin vaikea yrittaa tarkistaa.. Ja silloin kun siella olen, ei todellakaan nayttaydy eika puhu mitaan ja kay oisin keittiosta hakemassa ruokaa silloin kun muut nukkuvat.

Olen yrittanytkin sanoa tuosta vanhemmilleni, sanovat vaan etta vaikea tilanne jos kuolevat mutta etta kylla asia sitten jotenkin jarjestyy.. Tarkoittavatko etta minun pitaa lahtea sinne selvittamaan koko sotku? En edes tieda miten veljeni kayttaytyisi ko. tilanteessa, ilmoittaisiko edes minulle mitaan. Ilman apua ei kylla saa mitaan jarjestettya, ei taloa myytya eika muutakaan.. Uskomattoman valinpitamatonta ajattelua vanhemmilta, etta sitten kun he kuolevat niin eipa ole enaa heidan ongelmansa niin turha edes miettia...

Usean vuoden avioliiton jalkeen joudun kotikaupunkiin yhdessa mennessamme majoittumaan hotellissa. Sitten viela oletetaan etta ymmarran heidan sairasta touhuansa loputtomiin, veljeni on siella uhri muttei itsekaan ymmarra, ja varmaan lopuksi sysataan koko ongelma minulle.
 
Etkö sinäkään puhu veljesi kanssa? Kyllä minä yrittäisin varmaan edes omaan mieheeni tutustuttaa ja kävisin itse juttelemassa veljelle. Oletko varma ettei sillä ole kontakteja muuhun maailmaan? Jos on vaan ujo ja epäsosiaalinen. Vaikea hahmottaa tilannetta täysin. Kuinka vanha veli on?
Kyllä asialle jotain kannattaisi tehdä. Änkisin itse varmaan väkisin perheeni kanssa kylään ja yrittäisin saada veljeä liikkeelle. Tuskin itsekään tilanteestaan nauttii. Ehkä joillekin sosiaalivirastolle voisi soittaa ja kysyä?
 
Kuulostaa erikoiselta sekin, ettet vaan mene veljesi luokse ja ouhu hänelle itselleen, jos olet ollut käymässä.

Toisekseen tollaset käyttää nettiä paljon, joten miksi et yritä saada häneen yhteyttä netin kautta? Miksi veljesi asioista pitäisi puhua vanhempiesi kanssa, miksi et puhu veljellesi suoraan? Kuulostaa oikeesti vaan niin oudolta käytökseltä sekin.
 
Voiko tallainen olla totta? Hyva kysymys. Koko asia on niin piiloteltu ja vaiettu, etten ole itsekaan tasta ennen julkisesti puhunut paitsi miehelleni.Nyt tuli taas esille kun olisimme menneet sinne kesalla kaymaan ja tuli yhden rivin vastaus sahkopostitse etta ei kay. Tasta aloin entisestaan huolestua.

Eipa ole missaan hammaslaakarissa tai muuallakaan kaynyt, aamuin illoin harjaa huolellisesti ettei vaan tule reikia ettei joudu ihmisten ilmoille menemaan. Aitini on tasta vastuussa, tuntuu silta etten pysty itse tekemaan mitaan kun he eivat halua mitaan apua ja kieltaytyvat puhumasta, jos tietaisivat etta olen ylipaataan kenellekaan kertonut niin kylla saisivat aikamoisen kohtauksen! Mutta en aio menna heidan sairaaseen peliinsa mukaan, mieheni tietaa kylla kaiken ja vaatii hakemaan apua.

Aiti perustelee kaikkea silla etta veljeni pahoittaa mielensa ja kun han tarvitsee tata (itse on viikot muualla toissa, jonkun pitaa paivystaa taloa ja ruokkia kissoja..) Ette usko miten helpottaa jo se etta olen tasta alkanut kyselemaan netissa, ovat vuosien ajan yrittaneet saada minutkin uskomaan etta ihan normaalia on, veljeni nyt vaan on "tuollainen". Jotain apua on kylla saatava.
 
Tulee kyllä mieleen, että tällaisessa tilanteessa jonkinlaiset pakkotoimet olisivat välttämättömiä. Mutta niin kovin vaikeita toteuttaa. Vanhempienne ratkaisu saattaa aikaa myöten olla hyvin tuhoisa - tavallaan tässä on kyse heitteillejätöstä.

Millaisesta mielenterveysongelmasta on mielestäsi kysymys? Vakava sosiaalisten tilanteiden pelko? Autismia/asperger? Millainen veljesi oli kouluaikoina?
 
TIlanne on jo niin pahan kuuloinen, että valitettavasti saatat joutua uhraamaan välit perheeseesi jotta veljesi saisi apua. Siinä mielessä hankala tilanne, että jos pakkohoidon kriteerit eivät kuitenkaan täyty niin veljesi jää vanhempien huomaan (jos täysi-ikäinen). Soittaisin ensin nimettömänä sosiaalivirastoon ja kysyisin menettelyohjeita, ja mitä vaihtoehtoja viranomaisilla olisi tuohon puuttumiseen.
 
Hyva kysymys miksen itse puhu hanelle.. Jos sinne menee, han on kotona lukkojen takana eika avaa ovea vaikka mika olisi, eika vastaa jos yritan puhua. Vanhemmat pelkaa myoskin etta jos yrittaa vakisin sinne menna niin saa raivarit ja voi kayda vakivaltaiseksi, siksi itsekin olen ollut hyvin varuillaan. Nettia han kai joskus kayttaa, en ole saanut yhteytta/yhteystietoja sitten millaan. Jos kotiin soittaa niin ei vastaa. Joskus vuosia sitten yksi kaverini tuli kanssani meille, harmistui vanhemmilleni ja yritti menna sinne huoneeseen niin he saivat kauhean kohtauksen etta ala mene sinne, ala avaa sita ovea. Sairasta kylla, tiedan. Ja nyt kun asun muualla ja vanhempieni kanssa pidan yhteytta, eivat puhu koko aiheesta vaan ihan muista asioista teeskennelleen normaalia. Kun sitten sanoin etta olisimme tulossa niin takaisin saan yhden rivin vastauksia ja veikkaan etteivat kovin enaa pida yhteytta.
 
Mietin itsekin etta heitteillejatosta voisi olla kyse. Toisaalta kun he pitavat huolta, tulee ruoat kaappiin ja muut kaytannon asiat ok ja jos veljelta itselta kysytaan niin ehdottomasti kieltaytyy siita etta mikaan muuttuu. Kouluaikana hanella oli jo paljon ongelmia, kavi osan aikaa koulua lasten ja nuorten psykiatriselta ja koko ajan erityisopetuksessa. Sillon hanella kuitenkin oli kavereita, oli vilkas ja puhelias. Erityiskoulun loputtua vanhemmat laittoivat aloittamaan normaalin lukion, keskenhan se pian jai kun ei ollut missaan normaalissa koulussa ollut ja viela syyttelivat hanta siita. Jai sitten kotiin ja on silla tiella nyt.

Uskon kylla etta aidillani on ongelmia myos, eikai muuten alkaisi tallaiseen touhuun ja hyvaksyisi eika edes yrita hakea apua. Minulle perusteli ettei voi "pettaa" veljeani kun han luottaa siihen ettei hanta hairita ja etta arki sujuu kuten ennenkin. Ulospain aitini on aivan normaali ja tyossaan korkeassa asemassa. Olen yrittanyt olla hyvissa valeissa, mutta samalla tunnen etta jotain on tehtava. Ehka yritan jostain nimettomana kysella, mita tassa voisi tehda.

En tieda tayttyyko pakkohoidon kriteerit, muuten osaa ja parjaa asioissa mutta ei halua tai kykene minkaanlaiseen sosiaaliseen kanssakaymiseen, ei puhu kenellekaan, tekee vaikka mita valttaakseen ihmisia. Jos alan siella kotona esim. menemaan hanen huoneeseensa niin on varma etten enaa saa menna heille ollenkaan ja sitten ei olisi edes seurata tilannetta tai yrittaa puhua aidille, tahan saakka tuloksetta. Jo se etta mina, ulkopuolinen, olen siella on heille kova pala. Olen yrittanyt auttaa siivoamisessa ja hakea sielta omia tavaroitani. Pelkaan etta tilanne menee yha sairaampaan suuntaan.
 
Veljeni on niissa muutamissa tekemissaan asioissa tunnollinen ja kiltti, ruokkii kissat ja laittaa tiskikoneen. Kuitenkin juuri tuo vakivallan mahdollisuus pelottaa, onkohan heille edes tullut mieleen mita jos hanella joku paiva viela pahemmin naksahtaa. Silloin ainakin, jos sinne jotain viranomaisia tulee. Onhan se jarkkya olla asunnossa jossa on joku jota ei nae ja joka ei puhu, en kovin mielellani itsekaan siella ole ja taitaa ollakin parasta etta jos kotikaupungissa vierailen niin majoitumme muualla. Mista sita tietaa. Aiti on periaatteessa tervejarkinen, kuinka han ei tee mitaan asialle...
 
Eihän sitä veljeä laitokseen tarvitse viedä, varmistaa vaan, että on kotona vapaaehtoisesti ja että saa tarvitsemansa yhteiskunnan tuen ja avun. Oletko yhteydessä vanhempesi naapureihin tai kotiseudulla asuvien koulukavereihin. Ovatko he nähneet veljeäsi.
 

Yhteistyössä