Aina ei voi käsittää toisten tyylia hoitaa lapsensa :(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja heittellä minusta
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

heittellä minusta

Vieras
Onko teistä ekaluokkalainen tarpeeksi iso huolehtiakseen itsestään koulupäivän jälkeen niin kauan kun vanhemmat palaa kotiin?
Olettaen että lapsella ei kotiavaimia mutta puhelin on.
Lapsi odottaa välillä yli 3 tuntia milloin missäkin kunnes vanhempi tulee kotiin ja sitten pääsee itsekin sisälle.
Kuulin järkytykseni tänään että eräs "tuttava" on toiminut näin koko tämän kouluvuoden :O
Syytä tähän en varmuudella tiedä mutta oli kauhistellut ip-maksujen suuruutta ja näin säästää.
 
tänä päivänä toi taitaa olla poikkeuksellista, mutta muistan että kun itse oli ekaluokkalainen 90-luvulla, niin suurin osa vietti iltapäivän yksin kotona / kaverin kanssa. Minusta riippuu paljon lapsen luonteesta ja siitä onko "kypsä" olemaan niin pitkiä aikoja yksin vai ei.
 
Minusta ekaluokkalainen on tarpeeksi iso olemaan kotona yksin sen muutaman tunnin, kunnes vanhemmat tulevat töistä kotiin. Kunhan hänellä ON avaimet joilla pääsee sisälle ja puhelin jolla soittaa jos hätä tulee.

Minusta on niin omituista ettei nykyään muka voi ekaluokkalaisetkaan olla yksin kotona muutamaa tuntia kun vanhemmat vielä töissä.
Mitenhän sitä onkaan ennen oikein pärjätty?
 
  • Tykkää
Reactions: Sanna80
Toi on jo sairasta :(
Ei lasta voi jättää yksin odottelemaan ja hengailemaan jonnekin . Mitä jos sille tulee vaikka vessahätä eikä se pääse kotiin ?
Meillä oli tokaluokkalainen puistossa kun ei päässyt iltapäiväkerhoon enää.
 
[QUOTE="mä";26217051]Toi on jo sairasta :(
Ei lasta voi jättää yksin odottelemaan ja hengailemaan jonnekin . Mitä jos sille tulee vaikka vessahätä eikä se pääse kotiin ?
Meillä oli tokaluokkalainen puistossa kun ei päässyt iltapäiväkerhoon enää.[/QUOTE]

onkse puisto yhtään sen parempi? Vai oliko se joku valvottu puisto? Ja miksei tokaluokkailainen päässyt ip kerhoon?
 
Alkuperäinen kirjoittaja TäysinHurahtanut;26217032:
Minusta ekaluokkalainen on tarpeeksi iso olemaan kotona yksin sen muutaman tunnin, kunnes vanhemmat tulevat töistä kotiin. Kunhan hänellä ON avaimet joilla pääsee sisälle ja puhelin jolla soittaa jos hätä tulee.

Minusta on niin omituista ettei nykyään muka voi ekaluokkalaisetkaan olla yksin kotona muutamaa tuntia kun vanhemmat vielä töissä.
Mitenhän sitä onkaan ennen oikein pärjätty?
turha vedota tuohon miten ennen on pärjätty. Onko jotenkin todistettu että tekisi hyvää olla yksin lapsen? Jos ihan psykiatri sanoo että murrosikäisen ei kuuluisi olla yksin pitkiä aikoja.

Ja miksi edes ekaluokkalaisen tarvisi olla kun niitä iltapäiväkerhoja on? Miksi vanhemmat ei olisi hyvillä mielin töissä kun lapsi luotettavassa seurassa. Ei kun yksin pitää pärjätä koska ennenkin on pärjätty.
 
Yksin se minäkin kotona olin kun äiti oli töissä, vaihtoehtona olis sit ollu kävellä yksin 3km iltapäivähoitoon, joten kun koti oli koulusta katsottuna tien toisella puolella, oli järkevämpää mennä kotiin..

Mutta kotiin olisi lapsen ehdottomasti päästävä eikä niin et luusaa millon missäkin.
 
turha vedota tuohon miten ennen on pärjätty. Onko jotenkin todistettu että tekisi hyvää olla yksin lapsen? Jos ihan psykiatri sanoo että murrosikäisen ei kuuluisi olla yksin pitkiä aikoja.

Ja miksi edes ekaluokkalaisen tarvisi olla kun niitä iltapäiväkerhoja on? Miksi vanhemmat ei olisi hyvillä mielin töissä kun lapsi luotettavassa seurassa. Ei kun yksin pitää pärjätä koska ennenkin on pärjätty.

Sanoohan ne kallonkutistajat vaikka mitä muutakin.
Maalaisjärkeään kun käyttää niin pärjää pitkälle tässä elämässä!
 
Alkuperäinen kirjoittaja TäysinHurahtanut;26217092:
Sanoohan ne kallonkutistajat vaikka mitä muutakin.
Maalaisjärkeään kun käyttää niin pärjää pitkälle tässä elämässä!
Niin maalaisjärki sanoo että lapsi voi aivan hyvin olla yksin ja pärjää. Mikä varmasti totta. Mutta turvattomuuden tunnetta siitä voi tulla. Mutta annetaan lasten pärjätä yksin hyvää se tekee ja näkeehän positiivisia tuloksia jo paljon kun kukaan ei välitä eikä ketään kiinnosta. Pääasia että pärjää yksin eikä paapota pilalle.
 
[QUOTE="a.p";26217134]Mitä tulee kommenttiin miten ennen on pärjätty niin ei ennen ollut näin paljon avohoitopotilaita vapaalla tai rikollisuutta[/QUOTE]

No meillä päin oli ainakin, mielisairaalan kupeessa kun kasvettiin.

Mut avain sille lapselle, avaa suusi ja anna tulla sille vanhemmalle.
 
[QUOTE="a.p";26217134]Mitä tulee kommenttiin miten ennen on pärjätty niin ei ennen ollut näin paljon avohoitopotilaita vapaalla tai rikollisuutta[/QUOTE]

Juu, siis minä olen näitä ennen vanhaan pärjänneitä siskoni kanssa. Kyllä, mikään ei nyt tavallaan uhannut meitä, mutta nyt aikuisena kun ollaan puhuttu, niin tullut ilmi, että se oli meille kummallekin erittäin ahdistaavaa ja pelottavaa olla 4 tuntiakin yksin himassa. Mutta joo, pärjättiin... oma lapsi ei kummallakaan koe moista.
 
[QUOTE="joo";26217062]onkse puisto yhtään sen parempi? Vai oliko se joku valvottu puisto? Ja miksei tokaluokkailainen päässyt ip kerhoon?[/QUOTE]

Täällä ei mahdu tokaluokkalaiset enää ip-kerhoihin .
Kaupungin asukaspuisto josta saa välipalankin jos maksaa 40e/ kuukausi .
 
Hyvin mielenkiintoista, minkä takia lapselle ei voi muka antaa omaa avainta? Eikö avaimia ole tarpeeksi vai pelkäävätköhän, että lapsi hukkaa?

Oma lapsi aloittaa koulun syksyllä. Tokihan sitä on pohtinut, kuinka paljon vastuuta pieni lapsi saakaan kouluun siirtyessään. Silti ei tulisi mieleenkään olla antamatta avaimia lapselle.

En tiedä onko olemassa joitakin kämppiä, joihin ei saa teetettyä lisäavaimia. Muistelisin, että monissa vuokrakämpissä missä itse olen asunut, on voinut lisämaksusta tilata lisää avaimia, jos ne valmiiksi annetut ei riitä. Ja omaan kämppäänsä tietty saa avaimia niin kuin haluaa...
 
[QUOTE="joo";26217149]No meillä päin oli ainakin, mielisairaalan kupeessa kun kasvettiin.

Mut avain sille lapselle, avaa suusi ja anna tulla sille vanhemmalle.[/QUOTE]

Kyllä niitä kaikenmaailman hulluja on ennenkin riittänyt.
Silloin ei vaan ole ollut tälläistä uutisointia ja otsikoilla mälläilyä.
 
Niin maalaisjärki sanoo että lapsi voi aivan hyvin olla yksin ja pärjää. Mikä varmasti totta. Mutta turvattomuuden tunnetta siitä voi tulla. Mutta annetaan lasten pärjätä yksin hyvää se tekee ja näkeehän positiivisia tuloksia jo paljon kun kukaan ei välitä eikä ketään kiinnosta. Pääasia että pärjää yksin eikä paapota pilalle.

Edelleen vastaan sinulle maalaisjärki. ;)
 

Similar threads

Y
Viestiä
4
Luettu
3K
Aihe vapaa
vierailija
V

Yhteistyössä