mä en osaa kasvattaa näitä lapsiani

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja rhqp
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
R

rhqp

Vieras
kohta 3 ja5veet ovat luultavasti ihan tavallisia lapsia,uhmaikäisiä ja rajoja testaavia. katselin just viimeviikon supernannyja, ja teen KAIKKI virheet joita noissa useammassa jaksossa lastenkasvatuksessa tehtiin. välillä huudan ihan natsina, toisinaan olen välinpitämätön lasten kiukuttelulle, ajattelen etten ainakaan huomiolla palkitse huonoa käytöstä. kumpikaan ei ole oikea tapa, eikä kumpikaan toimi. eikä niiden yhdistelmä ainakaan.
yritän löysätä napanuoraa, ovat olleet 24/7 valvovan silmäni alla koko elämänsä, mun on vaikea päästää silmistäni. pelkään että heille sattuu jotain jos annan vaikka mennä yksin portaita rapussa kun minä menen hissillä tms. juu, olen hysteerinen. en kuitenkaan voi olla ajattelematta "mitä jos...", ja jos tai kun vahinko sit tapahtuu, niin en oikein osaa iloita siitä että annoin lapselleni vastuuta.
olen aina luottanut intuitiooni, ainoana poikkeuksena toinen synnytys jolloin minut painostettiin alatiesynnytykseen ("kyllä se hyvin menee, sä vaan pelkäät, se on ihan luonnollista...")vaikka mulla oli vahva tunne että se ei hyvin pääty minun eikä vauvan osalta. no mun tunne oli oikeassa, ollaan toki hengissä muttei sen tosiaan voi sanoa menneen hyvin.
tämän jälkeen uskoni omiin valintoihini on vain vahvistunut.
olen stressaantunut, luultavasti masentunut ja muutakin neuropsykiatrista vaivaa varmaan löytyisi jos oikein etsisi.
hetkittäin kohtelen lapsia kuin pelkäisin että heidän rakkautensa loppuu jos kiellän saati rankaisen.pääsääntöisesti olen kuitenkin johdonmukainen.
joskus jaan jäähyjä ihan vääristä asioista ja näyttääkseni valtaani, enkä ainoastaan kasvatuksellisista syistä, ts rangaistuksena tottelemattomuudesta, asiassa joka on rangaistuksen arvoinen.
myöskään iltasadun evääminen ei liene oikea tapa saada illalla huonetta siistiksi. olen kierteessä jossa joka ilta päättyy itkuun, huutoon, jäähyyn ja vääpelin käskyihin. ei suinkaan rauhoittumiseen hyvillä mielin.
tarvitsen uusia metodeja kasvatukseen. sellaisia, että kun korvaan niillä nämä nykyiset hölmöilyt, ei vaikuta siltä että annan periksi, mutta toimivat kuitenkin.
 
entäs isä? mitä se tekee?

tuommoinen vallannäyttö ja iltasadun evääminen viittaavat siihen, että olet syvästi vihainen ja pelokaskin ja jollain tasolla koet, että sinua kiusataan piruuttaan. Lapset toki kiusaavatkin piruuttaan, mutta itse asiassa se on keinottoman epätoivoinen yritys saada parempaa kohtelua.

Kun alat nähdä tilanteen vähemmän valtapelinä ja alat ymmärtää mitkä ovat ne pohjimmaiset tunteet ja tarpeet jotka laittavat itse kunkin tekemään typeryyksiä, myötätunto ja luottamus alkavat kasvaa jokaisella.

Onko sulla ketään, kenelle voisit uskoutua ja saada tukea?
 
ja auttaa minkä voi, mutta tyypillisenä miehenä ei osaa kuin valittaa ja kiukutella "kun ei noi usko mitään", joka on totta, mutta ei osaa edes yrittää ratkaista ongelmaa. on vielä huonompi kasvattaj akuin minä. minä sentään tajuan tekeväni väärin.
kiitos vastauksestasi, olet aivan oikeassa. kuinka voisin nähdä tilanteen toisin? miten vaikuttaa itseen? olen melko väsynyt ja tilanne on mielestäni sekava enkä oikein saa pakettia kasaan ajatustasollakaan. tukiverkko on mutten osaa käyttää sitä. en ole oikein puhujatyyppi. haluan selvitä itse. onhan se nyt noloa jos ei omista terveistä lapsistaan selviä.
 
Kyllä sä osaat, ihan varmasti.

Sun pitää vain luottaa itseesi ja taitoihisi :). Vaikkakin epävarmuuden tunne on täysin luonnollinen, ja varmasti tuttu jokaiselle äidille/isälle.

Johdonmukaisuutta vaan, ja luottamusta omiin taitoihin. Plus sen verran napanuoran löysäämistä, ettet enää tuon ikäisiä katsoisi 24/7: osaa heitä muutkin hoitaa ja vahtia kuin sinä, ja tauko omista lapsista tekee uskomattoman hyvää myös jaksamiselle.
 
Tee ensin itsellesi ja sitten lapsille selväksi, millaista käytöstä toivot (esim. huoneen siivous illalla) ja mitä sanktioita siitä seuraa, jos toive ei toteudu (lempilelu jäähylle, telkkarikielto seuraavana päivänä tms.). Ja sitten olet siinä asiassa johdonmukainen ja ehdoton. Kuukaudessa lapset oppivat uudet säännöt. Kannattaa ensin puuttua kaikkein ongelmallisimpiin kohtiin, aloita niistä. Asia kerrallaan.

Olennaista on myös, että lasten isä tulee mukaan tähän ryhtiliikkeeseen. On noloa, että aikuinen mies kitisee kuin pikkukakara, jos ei saa lapsiaan tottelemaan. Miehen on otettava asiakseen pitää kiinni samoista rajoista kuin sinä ja samoin menetelmin.
 
  • Tykkää
Reactions: Anatolia
kohta 3 ja5veet ovat luultavasti ihan tavallisia lapsia,uhmaikäisiä ja rajoja testaavia. katselin just viimeviikon supernannyja, ja teen KAIKKI virheet joita noissa useammassa jaksossa lastenkasvatuksessa tehtiin. välillä huudan ihan natsina, toisinaan olen välinpitämätön lasten kiukuttelulle, ajattelen etten ainakaan huomiolla palkitse huonoa käytöstä. kumpikaan ei ole oikea tapa, eikä kumpikaan toimi. eikä niiden yhdistelmä ainakaan.
yritän löysätä napanuoraa, ovat olleet 24/7 valvovan silmäni alla koko elämänsä, mun on vaikea päästää silmistäni. pelkään että heille sattuu jotain jos annan vaikka mennä yksin portaita rapussa kun minä menen hissillä tms. juu, olen hysteerinen. en kuitenkaan voi olla ajattelematta "mitä jos...", ja jos tai kun vahinko sit tapahtuu, niin en oikein osaa iloita siitä että annoin lapselleni vastuuta.
olen aina luottanut intuitiooni, ainoana poikkeuksena toinen synnytys jolloin minut painostettiin alatiesynnytykseen ("kyllä se hyvin menee, sä vaan pelkäät, se on ihan luonnollista...")vaikka mulla oli vahva tunne että se ei hyvin pääty minun eikä vauvan osalta. no mun tunne oli oikeassa, ollaan toki hengissä muttei sen tosiaan voi sanoa menneen hyvin.
tämän jälkeen uskoni omiin valintoihini on vain vahvistunut.
olen stressaantunut, luultavasti masentunut ja muutakin neuropsykiatrista vaivaa varmaan löytyisi jos oikein etsisi.
hetkittäin kohtelen lapsia kuin pelkäisin että heidän rakkautensa loppuu jos kiellän saati rankaisen.pääsääntöisesti olen kuitenkin johdonmukainen.
joskus jaan jäähyjä ihan vääristä asioista ja näyttääkseni valtaani, enkä ainoastaan kasvatuksellisista syistä, ts rangaistuksena tottelemattomuudesta, asiassa joka on rangaistuksen arvoinen.
myöskään iltasadun evääminen ei liene oikea tapa saada illalla huonetta siistiksi. olen kierteessä jossa joka ilta päättyy itkuun, huutoon, jäähyyn ja vääpelin käskyihin. ei suinkaan rauhoittumiseen hyvillä mielin.
tarvitsen uusia metodeja kasvatukseen. sellaisia, että kun korvaan niillä nämä nykyiset hölmöilyt, ei vaikuta siltä että annan periksi, mutta toimivat kuitenkin.

Siks olet kireä! Rauhotu! ja tiedät että ei kukaan vie! ei ainakaan näillä näkymin! sinun pitää tietää se että sinä ja lapset on sinun elämää!ja että tiedät että kukaan ei vie niitä! On pelkoja mutta osaat ottaa neuvot vastaan!
 
Mää olen napsinu supernannysta monia juttuja tuonkin villin 4v kasvattamiseen.
Säännönmukaisuus, selvät säännöt, rajat ja seuraukset, toivotun käytöksen vahvistaminen ja huomioiminen jne...Rajat ovat rakkautta ap. Eivät lapset lakkaa sua rakastamasta vaikka heille pidät rajat ja kasvatat.
Niin kovasti kun tuonkin sällin kanssa kammetaan ja paukutetaan rajoja, niin silti se kertoo rakastavansa. Lapselle tuo turvaa kun hänkin tietää mitä tapahtuu ja mitä odotetaan.
 
Ai niin! Melkein tärkein unohtui: kiitä lasta. Kiittämällä ja kannustamalla luot pohjaa hyvälle lapsi - vanhempi -suhteelle, kasvatat lapsen itseluottamusta ja sitä kautta osaamista.

Mä ajattelen asian niin, että lapsen kasvattaminen on jatkuvaa luopumista. Vanhemman tehtävä on kasvattaa vuosien saatossa lapsesta niin itsenäinen, että sitten kun tulee lapsen aika aloittaa itsenäinen elämä, hän kykenee siihen. Vanhemman ei pidä pyrkiä omistamaan lasta tai pitämään tästä liikaa kiinni, vaan kaikki tähtää siihen, että lapsi lentää pesästä - ja pärjää. Tämän takia lasta pitää opettaa olemaan niin itsenäinen kuin se kussakin kehitysvaiheessa on mahdollista. Lapseen pitää luottaa. Mutta se ei onnistu, ellei ensin luota itseensä.
 

Yhteistyössä