Pahaa on se paatos, että näin on pakko olla koska muuten kaikki on pelkkää paskaa ja roskiskamaa. Siinä juhlitaan ja syötetään toisillekin sellaista asennetta, joka lopettaa liitot ensimmäiseen kunnon kriisiin ja riistää lapsilta perheen.
Olisi ihanaa, jos jokaisella voisi olla puoliso joka pitää parhaana ja ihailee. Mutta se ei ole realismia jos yhteiskunnan tasolta katsotaan. Enemmän kuin saadaan hyvää aikaan prinsessasatuvaatimuksilla, aiheutetaan ahdistusta. Eikä se ole realismia myöskään psykologian kannalta, koska jokaisessa liitossa on parempia ja huonompia vaiheita. Ja kaikki epärealistisuuden markkinoiminen hyveenä haisee pahalle.
Tämä ei tarkoita sitä, etteikö ole hyvä pyrkiä jokaisen parantamaan liittoaan. Mutta sitä voi parantaa joko sisällöllisesti tai muodollisesti. Kun parannetaan muotoa, halutaan että kaikki näyttää hyvältä ja ihmiset sanovat oikeanlaisia sanoja. Tämä saattaa johtaa myös sisällön paranemiseen, jos kysymys oli vain siitä, että ei ollut huomattu että noinhan minä haluankin elää.
Mutta jos ne sanat ovat yhtään valheellisia, niin niiden vaatiminen voi pilata suhteen joka muuten voisi hyvinkin selvitä. Koska aikuisten todellisuudessa rakkaus on tekoja ja tahtoa ja myötätuntoa ja kärsivällisyyttä, ja näitä voi löytyä sieltäkin, mistä ei päällisin puolin uskoisi. Rakkaus ei ole tiettyjä sanoja ja niiden lypsämistä. Eikä rakkaus ole epätodellista, jos rakastaja ei kykene sanomaan missä asioissa rakastettu on ylivertaisen hyvä. Rakkaus ei ole palkkio jonka saa olemalla erinomainen yksilö, ja jota tavikset eivät ansaitse.
Siinä iässä jossa mennään naimisiin ja hankitaan lapsia, moni ei vielä ole edes kykenevä rakastamaan, kun lapsuuden haavat eivät ole parantuneet. Ei myöskään tiedetä keitä ollaan itse saati kuka puoliso on. Monelle käy sitten niin, että puitteet on kunnossa ja joka päivä vannotaan rakkautta ja kiitellään kauneutta - kunnes kirkkaalta taivaalta ilmoitetaan, että ei kun rakastankin tästä eteenpäin naapurin tiinaa.
Toisen ketjun ap halusi estää tämän laittamalla miehen julistamaan hänen kauneuttaan. Se vain ei riitä vakuutukseksi, että suhde säilyy. Ja silti sen saadakseen hän oli valmis perumaan häät vaikka heillä on lapsikin ja muuten asiat kai eivät ole kummankaan mielestä huonosti.
Minunkin mielestäni heillä olisi keskustelun paikka ja jotenkin miehen olisi syytä löytää sanaisen arkkunsa avaimet. Mutta moni mies ei tosiasiassa ymmärrä naisen erityisyydentarvetta. Eikä sen tarvitse tarkoittaa, että erityisiä tunteita ei ole. Mutta jos niistä joutuu kovasti puhumaan, niin saattaa mennä ahdistelun puolelle. Suomalaisessa kulttuurissa on edelleen huomattavan vahva rehellisyyden vaatimus, ja siksi amerikkalaisen rakkauspuheen ja ylistämisen siirto tänne ei toimi. Kannattaa ottaa amerikkalainen mies jos haluaa elää sikäläisittäin.
Vaikka jokaisella on oikeus esittää toiveita puolisolle parisuhteen sääntöjen muuttamiseksi ja vaikka hiukan painostaakin, niin toista ei voi pakottaa muuttumaan, ja pakotusyritykset johtavat pitkään ja kylmään valtataisteluun. Asian aiheuttamaa ahdistusta jos ei kestä, ei ehkä ole hyvä mennä naimisiinkaan. Mutta kun lapsi on jo olemassa, niin periksi antaminen naimisiinmenokauhulle on aikalailla jälkijättöistä.
