Onko muilla yhden lapsen vanhemmilla menettämisen pelko?

[pelko]

Luin tuossa hautajaisilmoituksia ja siellä oli suht. pieni lapsi kuollut. Mietin vain kun meillä yksi lapsi eikä mahdollisuutta toiseen lapseen niin tulee kamala menettämisen pelko.Niille joilla on useampi lapsi jää muita lapsia mutta entä jos ainokainen kuolee?pelkääkö kukaan muu tällaista?

 

[jatkuva pelko]

Minulla on jatkuva menettämisenpelko lapsista ja miehestä. En pelkää lainkaan esim. muista syistä johtuvaa eroa/pettämistä, mutta vakavaa sairastumista tai äkkikuolemaa sitäkin enemmän. Rakastan niin että sattuu ja siksi pelkään että heistä joku kuolee. Raskasta tällainen. Varsinkin kun lähipiiristä kuollut ja sairastunut useita.

 

[Meritähti]

Mä en lue hautajaisilmoituksia tai mitään vastaavia koska olen hyvin taipuvainen tuollaiseen.

Nykyään meillä on kaksi lasta, mutta jos tuollaisia pelkoja on niin ei se menettämisen pelko ole yhtään sen pienempi oli lapsia miten monta tahansa.

 

[kyllä]

Pelkään. Olen yhden lapsen yh. Luultavasti olisin loppuikäni mielisairaalassa jos lapsen menettäisin, tai sitten joisin itseni hengiltä.

 

[Mummeliisa]

Minulla on monta lasta ja silti pelkään menettämistä.
Yksi lapsi ei koskaan korvaa toista ja jokaisen menetys on sataprosenttinen.

 

["vierailee"]

No kyllä se menettämisen pelko on myös sellaisilla joilla useampi lapsi on. Silloin kun meillä oli vielä yksi lapsi niin kyllä ajoittain tuli se pelko,että miten kestää jos lapsi kuolee. Ilman omaa kokemusta asiasta sanon kyllä,että oman lapsen kuolema on varmastikin hirveintä mitä voi elämässä sattua ja siinä kohtaa ei ole merkitystä onko lapsia 1 vai 10.

 

[jaassi]

Ma olen tasta jo aikaisemmin kirjoittanut, mutta tosiaan.. Itsellani on 6kk vanha tytar, joka on sairastellut pienesta asti milloin mitakin. Saatiin sairaalasta 2vkon ikaisena happisaturaatio laite mukaan, joka mittaa siis nukkuessa pulssia ja happea, ja halyttaa jos menee alle normaalirajojen. Itsellani on mennyt menettamisen pelko niin pahaksi, etta vaikka lapsella on jo terveen paperit niin en uskalla antaa laitetta pois. Lapsi ei siis edes nuku ikina ilman laitetta, tai jos nukkuu niin valvon jatkuvasti hengitysta.

Naan jatkuvasti kamalia painajaisia kaikesta mita voi sattua, ja pelko katkytkuolemaa kohtaan on edelleen aivan jarjeton. Saan ihan fyysisia ahdistuskohtauksia kun olen erossa lapsesta, ja vaadin Isaa kertomaan puhelimessa jatkuvasti happi ja pulssimaaria (kayn toissa jo jonkin verran isan ollessa kotona)..

Ulospain ei kukaan tilannetta uskoisi, ja apua en VIELA ole hakenut, mutta pakko se on jos ei kohta ala jo helpottamaan, tilanne on kuitenkin jo huomattavasti parempi kuin vastasyntyneen kanssa, silloin sain jatkuvia hysteerisia itkukohtauksia ja en edes nukkunut, nyt kayn vain taistelua oman paani sisalla.

Olen raskaana uudelleen, ja toivon etta tokan kohdalla helpottaisi..

 

["vierailee"]

Minulla on jatkuva menettämisenpelko lapsista ja miehestä. En pelkää lainkaan esim. muista syistä johtuvaa eroa/pettämistä, mutta vakavaa sairastumista tai äkkikuolemaa sitäkin enemmän. Rakastan niin että sattuu ja siksi pelkään että heistä joku kuolee. Raskasta tällainen. Varsinkin kun lähipiiristä kuollut ja sairastunut useita.

Rajoittaako tuo pelko sun normaalia elämää? Pystytkö nauttimaan elämästä vai mietitkö ja pelkäätkö koko ajan? Sillä vain kysyn,kun itsellä meinasi jossain vaiheessa mennä tuo pelkääminen ihan yli ja täytyi tehdä kova työ,että onnistui taas normaali elämä.

 

["vieras"]

Mula on 2 lasta ja menettämisen pelko on ihan yhtä suuri kuin olisi yhden lapsen kanssa. Ei se toinen voi kuitenkaan korvata sitä menetettyä.

 

["vierailee"]

Ma olen tasta jo aikaisemmin kirjoittanut, mutta tosiaan.. Itsellani on 6kk vanha tytar, joka on sairastellut pienesta asti milloin mitakin. Saatiin sairaalasta 2vkon ikaisena happisaturaatio laite mukaan, joka mittaa siis nukkuessa pulssia ja happea, ja halyttaa jos menee alle normaalirajojen. Itsellani on mennyt menettamisen pelko niin pahaksi, etta vaikka lapsella on jo terveen paperit niin en uskalla antaa laitetta pois. Lapsi ei siis edes nuku ikina ilman laitetta, tai jos nukkuu niin valvon jatkuvasti hengitysta.

Naan jatkuvasti kamalia painajaisia kaikesta mita voi sattua, ja pelko katkytkuolemaa kohtaan on edelleen aivan jarjeton. Saan ihan fyysisia ahdistuskohtauksia kun olen erossa lapsesta, ja vaadin Isaa kertomaan puhelimessa jatkuvasti happi ja pulssimaaria (kayn toissa jo jonkin verran isan ollessa kotona)..

Ulospain ei kukaan tilannetta uskoisi, ja apua en VIELA ole hakenut, mutta pakko se on jos ei kohta ala jo helpottamaan, tilanne on kuitenkin jo huomattavasti parempi kuin vastasyntyneen kanssa, silloin sain jatkuvia hysteerisia itkukohtauksia ja en edes nukkunut, nyt kayn vain taistelua oman paani sisalla.

Olen raskaana uudelleen, ja toivon etta tokan kohdalla helpottaisi..

Kuulostaa kyllä tosi pahalta. Kannattais varmaan hakea apua tuohon,kun kuulostaa siltä,että rajoittaa sun normaalia elämää?

 

[pelko]

Aina kun tulee joku tavallinen flunssa tai vaikka vatsatauti en pysty nukkumaan kun pelkään ettei lapsi selviä. Vien todella herkästi jo yskästä lääkäriin yms ja lapsella ollut paljon esim. yskää ja flunssaa. En tiedä onko tämä normaalia kun lapsi jo 4v.

 

[jaassi]

[QUOTE="vierailee";26236327]Kuulostaa kyllä tosi pahalta. Kannattais varmaan hakea apua tuohon,kun kuulostaa siltä,että rajoittaa sun normaalia elämää?[/QUOTE]

Sehan siina on, kun ulospain ei rajoita normaalia elamaa. Pystyn toimimaan jarkevyyden rajoissa ja olla pois kotoa pitkiakin aikoja kisareissuilla etc (siis puhutaan kuitenkin max 12h), ja kukaan ei minusta ulospain tata ongelmaa uskoisi (tai uskokkaan jos olen yrittanyt asiasta kertoa). Olen yrittanyt apua hakea vahan "puolitosissani" mutta kommentit on vaan sita kuinka hyvin hoidan lapsen ja esimerkillinen vanhempi olen vaikean lapsen kanssa, olen jopa toiminut "esimerkkina" sairaalassa muiden hankalien vauvojen vanhemmille..

Kun se ongelma on lahinna oman paan sisalla ja ei vaikuta lapsenhoitoon niin se avun saaminen ei olekkaan enaan niin yksinkertaista. Perhetyontekija kavi meilla, mutta he kokivat sen "tarpeettomaksi" ja kieltaytyivat hoitamasta lasta ilman etta mina olen lasna koska lapsi oli niin vaativa sairauksineen ja hankalan kaytoksensa takia. Joten loppujenlopuksi en ollut siitakaan ilosta valmis maksamaan etta vanhempi rouva istuu meidan sohvalla juomassa kahvia ja voivottelee.

 

[Elä]

Luin tuossa hautajaisilmoituksia ja siellä oli suht. pieni lapsi kuollut. Mietin vain kun meillä yksi lapsi eikä mahdollisuutta toiseen lapseen niin tulee kamala menettämisen pelko.Niille joilla on useampi lapsi jää muita lapsia mutta entä jos ainokainen kuolee?pelkääkö kukaan muu tällaista?

Älä turhaan murehdi asioita etukäteen, vaan nauti ja ole lapsestasi onnellinen. Joskus kohtalo on niinkin julma, että 3:n lapsen äidille ei jää yhtään lasta. Kaikki kuolivat erilaisissa onnettomuuksissa vajaan 20 vuoden sisällä.

Elämälle kun ei saa takuita, vaan on vain elettävä päivä kerrallaan ja uskottava, että elämä kantaa.

 

["Sirkkeli"]

Mulla on ollut menettämisen pelko jo siitä asti, kun aloin odottamaan mukulaa. Paheni ihan kamalasti, kun lapsi meni eskariin ja mietin koulun alkua. Olin ihan varma, että kun rupeaa kulkemaan yksin kouluun, niin joku sieppaa hänet. Sain itse järkelityä muutamassa vuodessa asiaa paremmaksi.
Mutta kyllä se sitten aika ajoin taas putkahtelee esiin. Ja noi sairastumiset onvat ihan kamalaia. Jos lapselle nousee kuume 38 asteeseen, niin olen jo niin paniikissa että hyvä kun en soita ambulanssia.

 

[chrissy]

mulla on ja tyttö on nyt 8v. Mulla juontaa juuret tähän perhetragediaan joka sattui kun olin teini. Mulla se tulee näin jälkijunassa. Ei sitä osannu oikein tajuta ennenkuin oli omia lapsia ja nyt kun tyttö alkaa olla samanikäinen ku veli oli kun kuoli.

Kun laps oli pieni en stressannu asiaa, koska laps oli mun valvonnassa melkein koko ajan. Nyt kun tyttö itsenäistyy ja juoksee pihalla ja kavereiden kanssa, tulee mieleen kaikki pahat joita voi tapahtua. Nyt kun sen on konkreettisesti kokenu et kun toinen lähtee aamulla kouluun ja eikä tulekkaan takaisin niin se pelko on vain kova.

Mä oon meinannu perua tytön mökkireissun kummitätinsä kanssa koska pelkäsin jos hän vaikka hukkuu tai tippuu veneestä. Mä en saanu ees kunnolla nukuttua, ahdisti. Puhuin isän kanssa ja hän sai mut puhuttua ympäri. En oo uskaltanu päästää tyttöö isovanhempien kanssa ulkomaille koska pelkään et jotain sattuu.

Jos nyt totta puhutaan niin en luota muihin hoitajiin tytön kanssa kuin itseeni.

mullehan tää on hankalaa ja uskon et asia helpottaa jossain vaiheessa.

 

[Jatkuva pelko]

[QUOTE="vierailee";26236316]Rajoittaako tuo pelko sun normaalia elämää? Pystytkö nauttimaan elämästä vai mietitkö ja pelkäätkö koko ajan? Sillä vain kysyn,kun itsellä meinasi jossain vaiheessa mennä tuo pelkääminen ihan yli ja täytyi tehdä kova työ,että onnistui taas normaali elämä.[/QUOTE]

Ei rajoita. Päin vastoin ehkä osaan nauttia joka hetkestä ja arvostaa ja olla kiitollinen siitä mitä on. Ikävien kokemusten kautta sitä jotenkin aina vain varautuu kaikkein pahimpaan. Ja pelkää sitä yli kaiken. Lasta tai miestä halatessa tai silitellessä hiipii karmiva ajatus mieleen, entä jos en koskaan saisi enää koskettaa heidän elävää, lämmint ihoaan? Onhan ne ahdistavia ajatuksia mutta pystyn kyllä elämään normaalia elämää.

 

["äitix5"]

Mitä useampi lapsi, sitä todennäköisempää teoriassa, että jonkun niistä menetän tai joku sairastuu tms. Jäisihän minulle muut mutta ei ne korvaa sitä ainutlaatuista menetettyä lasta. Nämä huolet vaan kuuluvat äidin ja puolison elämään oli lapsia kuinka monta tahansa.

 

[pelko]

[QUOTE="äitix5";26236863]Mitä useampi lapsi, sitä todennäköisempää teoriassa, että jonkun niistä menetän tai joku sairastuu tms. Jäisihän minulle muut mutta ei ne korvaa sitä ainutlaatuista menetettyä lasta. Nämä huolet vaan kuuluvat äidin ja puolison elämään oli lapsia kuinka monta tahansa.[/QUOTE]

Tietenkään mikään ei korvaa sitä menetettyä lasta mutta jos on useampi lapsi niin niiden takia täytyy jaksaa elää mutta jos sen ainokaisen menettää niin silloin ei ole tavallaan ketään kenen takia jatkaa elämää.

 

["minttu"]

Kyllähän sellainen pelko jossakin tuolla takaraivossa on. Mutta en anna sille valtaa, koska hulluksihan sitä tulisi... Pelkään kyllä myös muiden rakkaiden ihmisten menettämistä, kuten varmasti suurin osa ihmisistä.

 

["Tuttua"]

Älä turhaan murehdi asioita etukäteen, vaan nauti ja ole lapsestasi onnellinen. Joskus kohtalo on niinkin julma, että 3:n lapsen äidille ei jää yhtään lasta. Kaikki kuolivat erilaisissa onnettomuuksissa vajaan 20 vuoden sisällä.

Elämälle kun ei saa takuita, vaan on vain elettävä päivä kerrallaan ja uskottava, että elämä kantaa.

Kumpa sen vaan pystyisikin päättämään, että enää en murehdi tulevaa..
Olet aivan oikeassa, mutta ainakaan omalla kohdallani en ole onnistunut löytämään sitä keinoa, jolla saisin ajatusmaailmaani muutettua. Elämä olisi taatusti kevyempää itselle, jos nämä asiat ei nousisi niin usein mieleen, mutta minkäs tälle nupille teet.

Eli tuttu tunne minullekin tuo menettämisen pelko, ikävä kyllä..
Pienikin "epänormaali" juttu lapsessa, saa minut suurin piirtein miettimään heti pahimpia vaihtoehtoja. Nautin toki lapsestani, ja iloitsen hänestä, mutta aina välillä nuo pelottavat ja ahdistavat ajatukset nousevat mieleen täälläkin.