A
a.p.
Vieras
Tuntuu että päiväkotiin vieminen vapauttaa joidenkin mielestä vanhemman kaikesta vastuusta. Olen nähnyt että hoitajia rökitetään siitä, jos oma lapsi on käyttäytynyt erittäin huonosti. Mielestäni lapset kun päiväkotiin mennessään kantavat harteillaan sen, mihin koti on opastanut.
Silti huomaan että joidenkin mielestä hoitajien pitäisi saada käytöshäiriöt ja kaikki häviämään kuin taikaiskusta. Jos ne eivät häviä, vika on vain ja ainoastaan lapsen hoitajissa.
Minä ainakin haluan kuulla sen, jos lapseni on satuttanut toisia, eikä osaa käyttäytyä. Tosin ei ole satuttanut kuin kerran, mutta se on pelkästään lapseni ja meidän, vanhempien, vastuulla, jos hän ei osaa käyttäytyä stressaantuneena. Minun tehtävä on se, että ohjaan lapseni käytöstavoille.