Mä ymmärrän että kaksosvauvojen ja taaperoiden kanssa on rankkaa, mutta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Kolme eri ikäistä lasta
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Riippuu varmaan aika paljon lapsista. Mulla on 6 -vuotiaat kaksoset ja yksi 7- vuotias ja yksi 9-vuotias.
Nykyään ei ole ongelmaa lähteä yksin vaikka kaikkien neljän kanssa mihin tahansa. Viime kesänä olin mm. Linnanmäellä yhden päivän kaikkien kanssa. Ja mieheni on ollut uimarannalla kolmen uimataidottoman kanssa. Ei ole tarkoitukseni mitenkään ylpeillä että mihin kaikkeen pystyy yksin jos vaan haluaa... Kaksoset ei todellakaan mene siinä samassa yksikin lapsi mutta mielestäni mitä enemmän tulee ikää niin helpottaa.

Jos mulla olisi vaan kaksi kuusivuotiasta niin ihan mihin vaan voisin heidän kanssa lähteä.
 
[QUOTE="hehe";26312290]Minusta kaksosten hoito on paaaaljon helpompaa kuin kahden pienen, mutta eri-ikäisen kanssa, joten turhaan älähdätte. On kokemusta molemmista ja 10v erolla vielä, että ihan eri aikaa on ollut nämä kokoonpanot.
Siksi tuntuu törkeältä kun kaksosten äidit jotenkin kuvittelevat heillä olevan niiiiin rankkaa nyyhnyyh ja heitä pitää auttaa, mutta kahden eri ikäisen lapsen äitiä ei...Naurettava ajatus.

Hatunnosto teille kellä eri ikäiset lapset! :)[/QUOTE]


Sinä se vasta fiksu olet!
 
Toi kaksosten äitien vinkuna on silkkaa avuttomuutta, paljon enemmän nostan hattua kahden pienen lapsen jotka ovat eri ikäisiä, kulkemiselle. Kaksosiin jotenkin heittäydytään "yhyy kaksoset siis tosi rankkaa en pystyyyy" vaikk loppupeleissä se on paljon helpompi elää kahden saman ikäisen kanssa joille yritetään saada samaa unirytmiä, kuin esim vauvan ja taaperon kanssa tai pienen leikki-ikäisen ja taaperon/vauvan kanssa, joilla aivan erilainen elämänrytmi. Sellaisten äiti jotuuu paljon kovemmalle.

Kaksoset on paljon helpompi.

Anteeksi, nyt tartun tähän. Mutta kaksosten kanssa ei aina ole helpompaa, vaan usein vielä vaikeampaa. Ystävällä tapaus kun vielä vajaa 1-vuoden iässä eivät syö ja nuku samoihin aikoihin. Eli missään välissä et oikein saa levähdettyä, vaan kun toinen lopettaa aloittaa toinen. Että aina ne kaksoset eivät ole niin helppoja.
 
Ystävälläni on kolmoset ja kyllä se rankkaa on. Itse en tiedä miten kolmosten vauva-ajasta olisin selvinnyt. Toisaalta olen huomannut sen, että usein kaksosten ja kolmosten lähipiiri on kovinkin kiinnostuneita auttamaan ja kotiapuakin on saatavilla. Näin ainakin tutavapiirissä.

Itselläni kun oli kaksi pienellä ikäerolla, niin tuntui, että ihmiset vaan syytteli, että miksi teitte noin pienellä ikäerolla lapset. Kukaan ei ainakaan auttanut. :( Tosin mitä sitä enää muistelemaan.
 
Mun kokemuksen mukaan kaksoset on oikeasti helpommat kuin pienet eri ikäiset sisarukset.
Toki vaipan vaihtoa yms. on vauvana enempi, mutta toisaalta on sitä noiden eri iäisten pienienkin kanssa. Niiden kanssa on vaikeempaa se kun tarpeet yms. on ihan eri.
Mutta sekin toki riippuu lapsista, meillä kaksoset on ollut myös paljon rauhallisempia luonteeltaan kun nuo veljekset 1v8kk erolla.
 
[QUOTE="vieras";26312582]Riippunee paikkakunnasta, ainakin joissain kunnissa saa kaksosten vanhemmat ilmaista hoitoapua muutaman kerran viikossa.[/QUOTE]

Jossain voi saada ilmaista hoitoapua mutta en usko että useampaa kertaa viikossa. Minä olen jyväskylästä, ja täällä edes kolmosperheeseen eivät meinanneet saada kotiapua, vaikka perheessä oli jo ennestään isompi lapsi. Kirjoitan paljon monikkopalstoilla, ja väittäisin että tämä kotiapu/hoitoapu on enemmän poikkeus kuin sääntö. Kaksosperheet eivät ole mitenkään erityisasemassa näiden kotipalvelujen suhteen, vaikka toisin kuvitellaan.

Useimmat jotka apua saavat ovat saaneet sen jonkin oppilaitoksen tarjoaman harjoittelijan muodossa. Harjoittelijaa ei kuitenkaan voi jättää lasten kanssa yksin, ja harjoittelulle täytyy olla tietyt oppimistavoitteet ja suunnitelma joten ihan itsestään se ei käy.

Minulle oli helpompaa olla hakematta harjoittelijaa, koska itse saatan syödä edellisen illan ruokaa ja nukkua päiväunia jos joskus tulee tilanne että lapset nukkuvat samaan aikaan. Harjoittelijan kanssa ei sellainen ei onnistuisi.
 
Ystävälläni on kolmoset ja kyllä se rankkaa on. Itse en tiedä miten kolmosten vauva-ajasta olisin selvinnyt. Toisaalta olen huomannut sen, että usein kaksosten ja kolmosten lähipiiri on kovinkin kiinnostuneita auttamaan ja kotiapuakin on saatavilla. Näin ainakin tutavapiirissä.

Itselläni kun oli kaksi pienellä ikäerolla, niin tuntui, että ihmiset vaan syytteli, että miksi teitte noin pienellä ikäerolla lapset. Kukaan ei ainakaan auttanut. :( Tosin mitä sitä enää muistelemaan.

Syyllistäminen on ihan turhaa, mutta onhan siinä tavallaan pieni osa tottakin. Te olette todennäköisesti tietoisesti hankkineet toisen lapsen, ja useimmat jotka saavat kaksoset yrittävät kuitenkin saada vain sitä yhtä lasta kerrallaan...

Kaksoset ja kolmoset tulevat useimmiten yllätyksenä, jos hedelmöityshoidoissa olleita ei lasketa mukaan.

Tavallaan se joka hankkii lapset pienellä ikäerolla tietää mitä tulee saamaan ja kaksosraskaus on aina ylläri.
 
Mulla on kaksoset 1,4v ja heidän isosisko 2,8v ja paljon liikun kaikkien lasten kanssa yksin kun mies töissä. Käydään kaupoilla, lounailla, puistoissa, hoplopissa ym ym.. Mulla ei ainakaan ole vaikeuksia liikkua lasteni kanssa yksin :)
Mutta yks juttu mun on sanottava; kaksoset ei mee ns. siinä samassa niinkuin yksi menisi :D Kummatkin juoksee eri suuntiin ja keksivät yhdessä kaikkea tyhmää, ja vielä kun on toi isosiskokin niin pieni, niin mulla on täällä melkein ku kolmoset!! :D :D
Mutta ihania ovat ja hyvin pärjään... Ikinä en sano kellekkään että en voi lähteä kun mulla on KAKSOSET...
 
[QUOTE="tuplat2012";26312965]Tuplasti on myös koliikkia ja vatsavaivoja ja valvomista...
Monikkoäiti ei paljoa nuku, varsinkaan jos vauvat eri rytmissä.[/QUOTE]

Tähän pakko vastata.. Mä "pakotin" kaksoset vauvoina samaan rytmiin. Sen jälkeen nukuttu paremmin kuin hyvin :) 5kk eteenpäin kaksoset nukkuneet isosiskon kanssa samassa huoneessa kokonaisia öitä.
 
Mulla on kaveri joka ei oikein voi lähteä mihinkään n. yksi vuotiaan kanssa. Kun ei se osaa nukkua se vauva missään, äiti ei osaa imettää lasta kun makuulla ja kun se syö niin huonosti kiinteitä jne. Mulla samanikäinen ja ihan hyvin pärjätään kun johonkin lähdetään. Eiköhän joillakin ole moni asia ihan asenteestakin kiinni. Kaksosista minä en tiedä mitään, mutta eiköhän se ole ihan yhtä vaikeeta/helppoa liikkua kahden eri ikäisen kun kaksostenkin kanssa.
 
Miksi te jatkuvasti puhutte kaksosVAUVOISTA? Aloituksessa oli kyse 6-vuotiaista kaksosista, joiden kanssa nyt satavarmasti on helpompaa kuin kaksosvauvojen kanssa. Siskollani on kaksoset ja hän on ollut sitä mieltä, että vauva- ja taaperoaika kaksosten kanssa oli rankkaa, mutta leikki-iässä ja kouluiässä on ollut helppoa, kun lapset pitävät toisilleen seuraa. Tietenkin tuo on vain yhden kaksosten äidin kokemus, mutta kuitenkin.

En kuitenkaan ymmärrä, miksi 6-vuotiaiden kaksosten kanssa liikkuminen olisi jotenkin erityisen kamalaa ja rankkaa, jos kyse tavallisista lapsista. Kyllä siinä kohtaa on enemmän kyse äidin asenteesta ja avuttomuudesta kuin lasten "rankkuudesta".
 
Alkuperäinen kirjoittaja kaksosten äiti vm 2008;26313070:
Voi kuule olla että toinen itkee päivät ja toinen yöt.
Ei siinä pakkokeinot auta. Mutta kiva että teillä onnistui, meillä ei onnistunut.

Anteeks, en tarkoittanut loukata ketään :(
Meillä ei kummallakaan vauvalla ollut mitään vatsavaivoja tms ja olivat hyvin tyytyväisiä. Siksi ehkä oli helppo "opettaa" heidät syömään ja nukkumaan samaan aikaan. (ovat identtiset, silläkin kuulemma merkitystä) Edelleenkin 1.4vuotiaina on samaan aikaan nälkä ja väsy, kakkakin tulee aina samaan aikaan :)
 
[QUOTE="vieras";26312876]Syyllistäminen on ihan turhaa, mutta onhan siinä tavallaan pieni osa tottakin. Te olette todennäköisesti tietoisesti hankkineet toisen lapsen, ja useimmat jotka saavat kaksoset yrittävät kuitenkin saada vain sitä yhtä lasta kerrallaan...

Kaksoset ja kolmoset tulevat useimmiten yllätyksenä, jos hedelmöityshoidoissa olleita ei lasketa mukaan.

Tavallaan se joka hankkii lapset pienellä ikäerolla tietää mitä tulee saamaan ja kaksosraskaus on aina ylläri.[/QUOTE]

No ei voi sanoa että on aina yllätys. Kaikista kaksosten äideistä kuitenkin noin kolmannes on ollut hedelmöityshoidoissa, jolloin heillä se kaksosriski on ollut tiedossa etukäteen. Siis aika merkittävä osa kaksosvanhemmista on voinut aavistella etukäteen että kaksi voi tulla.

Pienellä ikäerolla raskautunut voi taas olla tullut raskaaksi vaikka on huolehdittu raskauden ehkäisystäkin, eihän sekään mitenkään poikkeuksellista ole.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kaksosten äiti vm 2008;26313070:
Voi kuule olla että toinen itkee päivät ja toinen yöt.
Ei siinä pakkokeinot auta. Mutta kiva että teillä onnistui, meillä ei onnistunut.

No, näin on myös perheissä joissa lapset pienellä ikäerolla. Meillä kaksoset nukkuivat yönsä kohtuu hyvin, mutta eri asia onkin nämä veljekset, kumpikaan ei nuku kokonaista yötä edellenkään ja isompi heistä kohta 3v.
 
[QUOTE="vieras";26311153]Et näemmä todellakaan voi ymmärtää, että mitä se on vaativan lapsen kanssa. Älä sitten arvostele toista.[/QUOTE]

Kyllä mä vaan oon sitä mieltä, että vanhemmat opettaa lapsensa hyvin usein vaativiksi, just hössäämällä koko aika ympärillä antamassa "virikkeitä". Eri asia lapset, joilla oikeasti on diagnoosi.
 
[QUOTE="vieras";26312876]Syyllistäminen on ihan turhaa, mutta onhan siinä tavallaan pieni osa tottakin. Te olette todennäköisesti tietoisesti hankkineet toisen lapsen, ja useimmat jotka saavat kaksoset yrittävät kuitenkin saada vain sitä yhtä lasta kerrallaan...

Kaksoset ja kolmoset tulevat useimmiten yllätyksenä, jos hedelmöityshoidoissa olleita ei lasketa mukaan.

Tavallaan se joka hankkii lapset pienellä ikäerolla tietää mitä tulee saamaan ja kaksosraskaus on aina ylläri.[/QUOTE]

Minun mielestäni taas jokaisen pitäisi ymmärtää se, ettei se yhden lapsen saaminen ole mikään ainoa mahdollisuus, vaikkei olisi edes hedelmöityshoidoissa. Omassa suvussani on pelkästään äitini puolella kaksosia äidilläni, äitini siskolla, äitini serkulla, äitini mummolla jne. eli monessa suvussa voi olla myös tavallista suurempi mahdollisuus saada kaksoset. Ja vaikkei olisi edes suvussa kaksosia, niin silti jokainen ottaa sen riskin raskautuessaan.

Mitä tulee tuhon kaksosten kanssa elämiseen ja arjen raskauteen, niin ainakin äitini ja hänen siskonsa ovat päässeet monessa asiassa paljon helpommalla kuin jos olisi vain yksi lapsi. Esimerkiksi yhtä lasta joutuu paljon enemmän viihdyttämään (siis yleisesti puhuen) kuin kahta samanikäistä lasta, kahden kanssa pääsee monessa asiassa paljon helpommalla.

Itse ainakin ottaisi mieluummin kaksi samanikäistä lasta, vaikkei sitten vaatteita ym. tavaroita voisikaan kierrättää kuin kaksi lasta isommalla ikäerolla, jolloin lapsista ei olisi niin paljon seuraa toisilleen, vaikka rahallisesti olisi joissakin asioissa halvempi tämä vaihtoehto.
 
Minun mielestäni taas jokaisen pitäisi ymmärtää se, ettei se yhden lapsen saaminen ole mikään ainoa mahdollisuus, vaikkei olisi edes hedelmöityshoidoissa.
Olen sun kanssa ihan samaa mieltä.

Vaikka niinsanotusti tilaisi vain yhden, voi saada kaksi (tai vaikka 3 tai 4, mutta niitä en osaa ajatella niin realistisina vaihtoehtoina) ja se täytyy pitää mielessä kun alkaa lisääntymään. Kuten myös se, että lapsi voi olla sairas, tai vaikkapa koliikkivauva. Ja suunnitella lisääntymisensä sen mukaisesti - varautua pahimpaan, jotta yllättyisi vain positiivisesti :)
 
  • Tykkää
Reactions: Akaatti
Toi kaksosten äitien vinkuna on silkkaa avuttomuutta, paljon enemmän nostan hattua kahden pienen lapsen jotka ovat eri ikäisiä, kulkemiselle. Kaksosiin jotenkin heittäydytään "yhyy kaksoset siis tosi rankkaa en pystyyyy" vaikk loppupeleissä se on paljon helpompi elää kahden saman ikäisen kanssa joille yritetään saada samaa unirytmiä, kuin esim vauvan ja taaperon kanssa tai pienen leikki-ikäisen ja taaperon/vauvan kanssa, joilla aivan erilainen elämänrytmi. Sellaisten äiti jotuuu paljon kovemmalle.

Kaksoset on paljon helpompi.

Ja sulla on kokemusta molemmista tilanteista,VAI???
Kerro enempi kokemuksistasi miten päädyit mielipiteeseesi...
 
Toi kaksosten äitien vinkuna on silkkaa avuttomuutta, paljon enemmän nostan hattua kahden pienen lapsen jotka ovat eri ikäisiä, kulkemiselle. Kaksosiin jotenkin heittäydytään "yhyy kaksoset siis tosi rankkaa en pystyyyy" vaikk loppupeleissä se on paljon helpompi elää kahden saman ikäisen kanssa joille yritetään saada samaa unirytmiä, kuin esim vauvan ja taaperon kanssa tai pienen leikki-ikäisen ja taaperon/vauvan kanssa, joilla aivan erilainen elämänrytmi. Sellaisten äiti jotuuu paljon kovemmalle.

Kaksoset on paljon helpompi.


Sä varmaan sit olet myös kaksosten äiti :)
 

Yhteistyössä