Mitä mieltä olette? - Puolitoistavuotiaan auttamisesta

[Minnee]

Tuli männäpäivänä anopin kanssa väittelyä omituisesta asiasta. Nimittäin anopin mielestä jos vuosi ja viisi kk - ikäinen taaperoni kaatuu, en saisi auttaa häntä ylös. Anopin mukaan jos maahan kaatuneen lapsen, joka pyytää äidiltään apua, auttaa jaloilleen, lapsi ei opi pitämään itsestään huolta aikuisenakaan. Minä olen taas sitä mieltä, että annan lapselleni tukea jotta hän kokisi, että apua saa silloin kun sitä pyytää ja tarvitsee.

En siis ole niitä äitejä, jotka tekevät kaiken taaperonsa puolesta. Useimmiten, jos tytsi kompastuu ja kaatuu, hän ponkaisee samoin tein jaloilleen. Ja silloinkin kun pyytää apua, ojennan käteni niin että hän voi ottaa minusta tukea noustessaan ylös. Nostamalla nostan kaatuneen pikkuisen syliin silloin, kun on sattunut kipeästi. Samoin leikeissä autan silloin, kun tyttö itse sitä pyytää.

Mitä mieltä olette? Pitäisikö jo tuon ikäisen jo poikkeuksetta kaatuessaan nousta itse ylös?

 

[Vieraas]

Kyllä autan 1v7kk tyttöni ylös maasta jos hän sitä pyytää tai jos nouseminen näyttää ylitsepääsemättömän vaikealta. Anoppis on väärässä, onneksi sulla itsellä on sydän siellä missä pitääkin!

 

[Aino*]

No kyllä minä automaattisesti menen oman pienen viereen ja nostan ylös, toki nousee pääsääntösesti itsekki mutta eipä oo tullu mieleenkään, että "toiminnallani" ehkä aiheuttaisin sen, että lapseni ei osais aikuisena itsestään huolehtia... voi jestas sun anoppis kans....

 

["Minttu"]

Kyllä minä silloin tällöin nappaan syliin tuon 1 v9 kk lapsen, jos kaatuu esim. puistossa vähän vauhdikkaammin. Se nyt on vain sellainen ele, joka tulee selkäytimestä. Ei sitä tilannetta tarvitse alkaa mitenkään suuresti voivottelemaan, enmmänkin tyyliin "Hupsis, kaaduit, ei se mitään. Jatketaan".

 

[Madicken04]

Ei tarvi, eikö isommankaan. Oma kuopus on samaa ikää ja toki autan häntä ylös jos ei itse nouse. Jos on oikeasti sattunut niin lohdutan ja tarkastan ettei tullut jälkiä tms, muuten on yleensä vaan pölmistyneen oloinen ja silloin autan ylös ja kannustan uudelleen jatkamaan touhujaan.

Ymmärtänyt sen ettei noista kaatumisista tehdä numeroa ja jopa hysteerisinä pelotella lasta. Mutta kyllä lapsen kuuluu mielestäni saada apua kun hän sitä kaipaa. Ihan aikuisenakin kun olen jonkin kerran kaatunut niin hyvältä tuntuu jos joku tulee auttamaan ylös ja kysymään että sattuiko. Ikävä ajatus jos kaikki kulkisivat vaan ohi eikä edes läheinen ihminen reagoi mitenkään.

 

["vieras"]

kyllä mä autan ton ikäisen ylös jos apua tarvitsee, samanlailla autan aikuisenkin jos vaikka liukastuu..

 

[Keittiönoita]

Jospa anoppisi ei ole nähnyt niitä tilanteita, joissa lapsi kaaduttuaan nousee itse ylös? Luulee siis, että sinä aina nostat? Minusta lasta autetaan tarvittaessa, mutta ei tehdä lapsen puolesta vaan annetaan lapsen itsekin opetella.

 

[Lex]

Minä autan meidän 7-vuotiaankin ylös jos apua pyytää, ja usein nostelen ihan aikuisiakin.

 

[Minnee]

Jospa anoppisi ei ole nähnyt niitä tilanteita, joissa lapsi kaaduttuaan nousee itse ylös? Luulee siis, että sinä aina nostat? Minusta lasta autetaan tarvittaessa, mutta ei tehdä lapsen puolesta vaan annetaan lapsen itsekin opetella.

Sen verran usein anopin kanssa nähdään, että kyllä se on nähnyt niitä tilanteita, joissa tytsi nousee itse ylös. Mutta ne tapahtuu niin nopeaan, ettei välttämättä ehdi tajuta mitään kummempaa tapahtuneen! Tyttö juoksee, kompastuu, ponkaisee pystyyn ja jatkaa matkaa niinkuin mitään ei olisi tapahtunut!

 

[Minnee]

Ymmärtänyt sen ettei noista kaatumisista tehdä numeroa ja jopa hysteerisinä pelotella lasta. Mutta kyllä lapsen kuuluu mielestäni saada apua kun hän sitä kaipaa. Ihan aikuisenakin kun olen jonkin kerran kaatunut niin hyvältä tuntuu jos joku tulee auttamaan ylös ja kysymään että sattuiko. Ikävä ajatus jos kaikki kulkisivat vaan ohi eikä edes läheinen ihminen reagoi mitenkään.

Tuo on hyvä pointti, että kyllähän sitä auttaa kaatunutta aikuistakin. Miksi siis taaperon pitäisi pärjätä itse, vaikka apua haluaisikin?

Ja niinhän se menee, että lapsi oppii kohtelemaan toisia niinkuin häntä itseään kohdellaan (siis ajan mittaan, ei välttämättä ihan alkuvuosina ). Jotenkin oli kauhean herttaista, kun leikkikentällä toinen tytön ikäinen taapero jäi liukumäen juureen arpomaan, että nousisiko vai jatkaisiko tässä istuskelua. Tyttö ojensi sitten tälle kaverille käsiään samaan tapaan, kuin hänelle ojennetaan, kun ollaan auttamassa ylös. Tuumasi vissiin, että "mä nostan sut!"

 

[viisikymppinen isoäiti]

no en ole juossut auttamaan jokaisesta nurin menosta ylös tukkaputkella. sitten jos lapsi on oikeesti tarvinnut sitä apua. en vain passatakseni häntä ole sitä tehnyt, enkä tee edelleenkään. lapsen on hyvä oppia selviytymään itsekin asioista, ilman, että niitä hänelle valmiiksi tehdään. toki, jos lapsella on sattunut ja itkee tai hätääntyy, menen auttamaan.

 

[samuelinäiti]

poika nyt 1v6kk ja jos kaatuu että selkeästi sattuu eikä ole mitään marttyyri kitinää että heittäytyis tahalleen lattialle niin kyllä autan ja lohdutan. vielä toistaseks pää näyttää menevän kovempaa kuin jalat ja kompastumisia sattuu, yleensä haen sitten katsekontaktin ja sanon ei tullut pipiä että nouse vaan ja yleensä sitten nouseeki sen enempää ihmettelemättä ja saattaa jopa nauraa koko jutulle. aika omituisia anoppis höpisee, jos et oo sellanen "turhan paapoja"

 

[Minnee]

Kiitos kommenteista!

Toki pikkuisen kannattaa antaa oppia luottamaan myös omiin taitoihinsa, siitäkinhän sitä itseluottamusta tulee. Muttei noin pienen tarvi pärjätä itsekseen. Olen miettinyt, että osa noista avunpyyntötilanteista saattaa olla sellaisia, että tyttö testaa että olenko vieressä. Enemmän hän tuntuu apua pyytävän sellaisissa jännemmissä paikoissa, ulkona ja vieraammissa kodeissa. Kotona tai vaikka siellä mummolassa mennään sitten eikä jäädä miettimään.