Onko pakko suostua synnytyksen käynnistykseen tai oksitosiinitipan laittamiseen?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Saat pelkosektion, jos sen haluat. Ei kyse ole ympäripuhumisesta tai muusta. Sun pitää vain pyytää se asiallisesti ilman kirosanoja. Perusteluna aiemmat huonot kokemukset, mutta et jää niitäkään ruotimaan enempää, ettet kuulosta oudolta. Eikä mainintaa siitä, että mieluummin kotona vaikka kuoltais. Voihan pelkosektio oikeasti olla sun tilanteessa parempi vaihtoehto. On ainakin toisenlainen synnytys ja ainakin mun kokemuksen mukaan sektiosta toipui ihan nopeasti.
 
ei ne kai voi pakottaa mihinkään tippaan ja jos lapsella on kaikki hyvin, ja luomusynnytys ylensä sattuu vähemmän. kato huvikses sellanen kirja ku "synnytyslaulu" (Hilkka-Liisa Vuori, Marjaana Laitinen), kun jossain vaiheessa se lapsi sieltä pihalle tulee kuitenkin.
 
Minulla myös traumaattinen ensimmäinen synnytys joka päättyi hätäsektioon. Kävin pelkopolilla kun odotin toista. Ei käynneistä mielestäni mitään hyötyä ollut, mutta sanoin siellä että tämä leikataan eikä päätäni käännä mikään! Kahdelle lääkärille sanoin samoin ja sektion sain! Mene ap lääkärin puheille ja vaadi sektio, sen kyllä saat.
 
Siis en todellakaan ole pelkopolilla raivonnut, kiroillut tai uhkaillut. (Enkä mä oikeesti kotona meinais synnyttää, pakko sinne synnärille on raahautua.)
Itku mulla onnsiellä pelkopolilla tullut ja mielestäni olen ollut muuten täysin asiallinen ja varma asiassa, kätilökin sanoi että riippuu tosi paljon lääkäristä miten suhtautuvat, mulla on nyt sit ollut kaks lääkäriä jotka suhtautuvat näin. Enää en haluis sinne mennä koska ne käynnit on vaan saanut mut entistä ahdistuneemmaksi eikä keskustelut ole missään määrin poistaneet pelkoa. Kipulääkitystä ovat lupailleet niin paljon kuin tarvitsen mutta kun viimeksi epiduraalikaan ei jostain syystä toiminut lainkaan :(
Mun ainoa toivo on se että lapsi ei ole kunnolla vieläkään laskeutunut niin josko asettelisi itsensä johonkin ihan mahdottomaan tarjontaan synnyttämisen kannalta.
 
Saako kysyä, minne olet menossa synnyttämään. Kuulostaa oudolta, että et saa sektiota.
 
Avauksen luettuani olin että just joo, aikuismaista tekstiä.

Koko ketjun luettuani ymmärrän. Pelko on kova. Ja mun mielestä ap:n pitäisi saada pelkosektio - siihen olisi hyvä, perusteltu syy. Hän tietää jo, mitä pelkää. Ja olisi epäinhimillistä pakottaa hänet kokemaan jälleen alatiesynnytys.

Joten mä peukutan sektion saamisen puolesta. Vaikka itse pelkäänkin nimenomaan sitä sektiota hullun lailla.
 
Mulla oli myös erittäin traumaattinen synnytys ja päätin, että enää en sitä koskaan tee. Ehkäisyneuvolassa viimeksi käydessäni minulta kysyttiin, olenko vieläkin samaa mieltä, vaikka synnytyksestä on jo reilusti aikaa. Painotti, että syy lapsien hankkimattomuudelle ei saa olla synnytyspelko, vaan tarvittaessa tehdään sitten vaikka se sektio, jos alatiesynnytys tuntuu aivan mahdottomalta ajatukselta.

Nyt siis vaatimaan, koska pelkosi on noin suuri. Älä hyväksy kieltävää vastausta. Kyse on kuitenkin omasta kropastasi ja omasta päästäsi. Toivon, että kaikki menee hyvin!
 
Yhteistyössä