V
"vieras"
Vieras
Tänään löysin itseltäni kipeän patin vasemman puolen kylkiluiden alta. Ei kylkiluiden välistä, vaan toiselta puolelta - eli vasemman puolen kylkiluiden vasemmalta puolelta.
Se on kipeä ja aristaa kun koskee.
Ja tunnen sen koko ajan. Useampaan otteeseen päivän aikana se vihloo ja tuntuu ikävälle.
Olen nyt muutaman päivän kärsinyt sellaisesta ahdistavasta tunteesta, ikään kuin henki ei kulkisi kunnolla tai minun kylkiluiden alapuolella koko olisi jokin rengas joka puristaa.
Olen myös kärsinyt jo useamman kuukauden pahasta närästyksestä ajoittain, jota minulla ei ole ikinä ennen ollut.
Ja selittämäntöntä pahoinvointia on ollut jo ehkä puolisen vuotta (ajoittain sitäkin) jonka seurauksena koko vatsa tyhjenee.
Myöskin vatsa kylkiluiden alta on kosketus arka ja kun painelee se tuntuu todella ikävälle, ehkä jopa sattuu.
Oireita on siis ollut jos jonkinlaista, mutten ole osannut ajatelle niiden olevan mitään. Mutta nyt kun löysin tuon patin tänään niin osasin alkaa yhdistellä asioita.
Onko jollain ollut vastaavaa?