Onnistuiskohan yöimetyksen lopetus näin?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "äiskä"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ä

"äiskä"

Vieras
Tähän asti olen itse tehnyt kaikki vauvan 10 kk iltatoimet, viimeisenä imetys. Poika herää monta kertaa yössä ja rauhoittuu vain rinnalle.

Jos nyt isä hoitaisikin iltatoimet kokonaan ja yöllä tarjoaisi maitoa pullosta, itse nukkuisin toisessa huoneessa.

Tähän asti kaikki unikoulut on pitänyt keskeyttää koska vauva ei rauhoitu mihinkään muualle kuin rinnalle (huutaa ihan paniikissa) emmekä ole halunneet rääkätä häntä suotta. Ei yöimetyksissäkään ole muuta ongelmaa mutta nyt olisi tarkoitus yrittää toista lasta eli yöimetykset pitäisi lopettaa.
 
Itse imetin esikoista öisinkin 1v ja 8kk ja kakkonen sai alkunsa kun esikoinen oli 1v ja 6kk vanha. Imetystä vähensin kyllä, mutta en lopettanut. Olisin jatkanut vielä pitempään, mutta rv8 maito vaan hiipui kokonaan, ei herunut enää ja imetyksen lopettamisestakaan ei mitään rintojen pakkautumista seurannut, kun maitoa ei vaan enää ollut. Siksi vieroitus oli helppo, kun lapsi itsekin totesi, että maitoa ei enää tule. Sanoin lapselle että maito on loppu ja annoin vettä nokkamukista. Kolmena yönä hieman haikeana protestoi, mutta sitten tyytyi jo itsekin toteamaan että loppu.

Mieti siis, onko se yöimetys todellakin täysin pakollista lopettaa kokonaan. Jos on, niin sitten tuo ehdottamasi tapa voi toimia tai olla toimimatta. Kokeilemalla selviää.
 
[QUOTE="yksi";26768580]Itse imetin esikoista öisinkin 1v ja 8kk ja kakkonen sai alkunsa kun esikoinen oli 1v ja 6kk vanha. Imetystä vähensin kyllä, mutta en lopettanut. Olisin jatkanut vielä pitempään, mutta rv8 maito vaan hiipui kokonaan, ei herunut enää ja imetyksen lopettamisestakaan ei mitään rintojen pakkautumista seurannut, kun maitoa ei vaan enää ollut. Siksi vieroitus oli helppo, kun lapsi itsekin totesi, että maitoa ei enää tule. Sanoin lapselle että maito on loppu ja annoin vettä nokkamukista. Kolmena yönä hieman haikeana protestoi, mutta sitten tyytyi jo itsekin toteamaan että loppu.

Mieti siis, onko se yöimetys todellakin täysin pakollista lopettaa kokonaan. Jos on, niin sitten tuo ehdottamasi tapa voi toimia tai olla toimimatta. Kokeilemalla selviää.[/QUOTE]

Joo valitettavasti täytyy lopettaa :( Meillä on syymme miksi toista lasta täytyy alkaa nyt yrittää ja onnistuakin mahdollisimman pian, ei siis uskalla ottaa riskiä että imetys haittaa raskautumista. Päiväimetystä aion kyllä vielä jatkaa vähintään 2 kk.
 
[QUOTE="a p";26768621]Imetys voi haitata raskaaksi tuloa ja raskautumisella on kiire. Tietysti voi käydä joka tapauksessa niin etten tule raskaaksi halutussa ajassa mutta yrittää täytyy.[/QUOTE]
No tein täytyy sitten vaan koittaa eri juttuja, vaikka tuota mainitsemaasi.

Mutta jos on hirvee tissitakiainen niin vaikeampi on lopettaa yöimetys kun päivällä imettäminen. Tai niin mä olen kokenut.

Onko sulla muuten kuukautiset alkaneet?
 
Joo 2 kertaa on kk tulleet. Tiedän että yöimetyksen lopetus on vaikeampaa mutta se myös haittaa eniten raskautta ja onhan nuo heräilyt vähän väsyttäviäkin kun käyn töissä.

Kauhulla vaan odotan mitä tästäkin kokeilusta tulee kun tähän asti kaikki yritykset ovat menneet poskelleen : /
 
Miksi raskautumisella on kiire? Ei ymmärrä.

Olen yksinyrittäjä ja synnytys pitää yrittää ajoittaa vuoden hiljaisimpaan aikaan. Jos en raskaudu ajoissa, yritystä pitää siirtää vuodella ja sitä ei haluta. Tiedän että jos tulenkin halutussa ajassa raskaaksi, synnytys voi tapahtua liian aikaisin ja sille ei voi mitään, sitten pitää vaan lopettaa yritys. Mutta yritämme parhaamme ja toivomme parasta.
Mutta tähän nyt ei tarvitse kenenkään puuttua, tämä ei ollut aloituksen pointti.
 
Jos meillä olisi tuo tilanne (raskauduin itsekin vasta, kun imetys alkoi olla päiväsaikaan vain 1-2 kertaa), niin mies veisi yöllä nokkamukissa vettä, rauhoittaisi lapsen omaan sänkyyn ja antaisi nukahtaa siihen uudestaan.

Ja kun tuolle iskä- vesilinjalle on lähdetty, niin ei enää äitiä eikä maitoa kertaakaan sinne lastenhuoneeseen.
 
[QUOTE="a p";26768750]Olen yksinyrittäjä ja synnytys pitää yrittää ajoittaa vuoden hiljaisimpaan aikaan. Jos en raskaudu ajoissa, yritystä pitää siirtää vuodella ja sitä ei haluta. Tiedän että jos tulenkin halutussa ajassa raskaaksi, synnytys voi tapahtua liian aikaisin ja sille ei voi mitään, sitten pitää vaan lopettaa yritys. Mutta yritämme parhaamme ja toivomme parasta.
Mutta tähän nyt ei tarvitse kenenkään puuttua, tämä ei ollut aloituksen pointti.[/QUOTE]

Juu, en sen kummemmin puutukaan. Jäi vaan mietityttämään mikä kiire asialla on :) Mutta enpäs osannu aatellakaan tuota kanttia asiaan, ja ymmärrettäväähän se noin on! Iteki tekisin samallalailla, jos olisin yksinyrittäjä.

Eikö rauhotu yöllä pullolla ollenkaan?
Ehkä voisi tosiaan tuo mainitsemasi tapa toimia, niin mahdollisesti oppisi rauhottumaan yöllä myös pullolla/tutilla (jos sellaista annatte). Mielestäni yöpullokin on parempi kuin yötissi.. Ite joskus rauhottelen "leikkitissillä" eli tutti vauvan ja rinnan välissä. Tuttia ei muuten sitten syö ollenkaan.
Ei muutaku kokeilemaan vaan, jos ei toimi niin seuraava idea kehiin! :)
 
Jos meillä olisi tuo tilanne (raskauduin itsekin vasta, kun imetys alkoi olla päiväsaikaan vain 1-2 kertaa), niin mies veisi yöllä nokkamukissa vettä, rauhoittaisi lapsen omaan sänkyyn ja antaisi nukahtaa siihen uudestaan.

Ja kun tuolle iskä- vesilinjalle on lähdetty, niin ei enää äitiä eikä maitoa kertaakaan sinne lastenhuoneeseen.

Me yritettiin tuota mutta vauva vaan itki paniikissa, ei rauhoittunut yhtään mihinkään. Siksi täytyy yrittää jotain hellävaraisempaa. Ajattelin nyt että jos isä hoitaa koko nukutusprosessin illallakin niin vauva ei välttämättä niin kovasti odota äitiä hätiin yöllä? Niin ja ajattelin sitäkin että pullo ei ole niin mieluinen vauvallemme kuin rinta, että heräämiset voisivat luonnostaan vähetä kun ei pääse enää rinnalle öisin?
 
Juu, en sen kummemmin puutukaan. Jäi vaan mietityttämään mikä kiire asialla on :) Mutta enpäs osannu aatellakaan tuota kanttia asiaan, ja ymmärrettäväähän se noin on! Iteki tekisin samallalailla, jos olisin yksinyrittäjä.

Eikö rauhotu yöllä pullolla ollenkaan?
Ehkä voisi tosiaan tuo mainitsemasi tapa toimia, niin mahdollisesti oppisi rauhottumaan yöllä myös pullolla/tutilla (jos sellaista annatte). Mielestäni yöpullokin on parempi kuin yötissi.. Ite joskus rauhottelen "leikkitissillä" eli tutti vauvan ja rinnan välissä. Tuttia ei muuten sitten syö ollenkaan.
Ei muutaku kokeilemaan vaan, jos ei toimi niin seuraava idea kehiin! :)

Oho, enpäs odottanut näin mukavaa kommenttia kun palstalla on aina haukuttu minut lyttyyn kun puhun työstä ja vauvanhoidosta samassa viestissä :)

Tutti ei ole ollut meillä käytössä mutta sitähän voisi ehkä öisin koittaa tarvittaessa. Tajusin vasta nyt että kun koitimme unikoulua niin emme ollenkaan tarjonneet maitoa pullosta vaan vettä nokkamukista. Hmm, ehkä tämä voisi onnistua :)
 
[QUOTE="a p";26768892]Oho, enpäs odottanut näin mukavaa kommenttia kun palstalla on aina haukuttu minut lyttyyn kun puhun työstä ja vauvanhoidosta samassa viestissä :)

Tutti ei ole ollut meillä käytössä mutta sitähän voisi ehkä öisin koittaa tarvittaessa. Tajusin vasta nyt että kun koitimme unikoulua niin emme ollenkaan tarjonneet maitoa pullosta vaan vettä nokkamukista. Hmm, ehkä tämä voisi onnistua :)[/QUOTE]

Kokeilemisen arvosta ainakin. :)
Meillä on annettu yöllä pullosta maitoa, tosin aina, ja päivisin imetetty. (Mut on jo haukuttu tästä, ei tartte enää..) Mun mielestä lämmin ilta-/yömaito oo kovinkaan paha tapa, ja teillä kuitenkin aika pieni vielä. Että voi olla helppokin päästä eroon sitten tarvittaessa (ellei itekseen jää) tämmösistä yöpulloista.
Meilläkin toistaseksi vaan nukahdetaan maidolla, myös päiväunet. Mutta poika onki vasta 4,5kk joten en nyt mitään stressiä asiasta osaa ottaa, eihän se muuta ravintoa saakkaan vielä :D
 
Meillä yöimetys loppui niin,että illalla annoin tissiä normaalisti. Yöllä,kun oli vailla tissiä niin silittelin vain ja neitonen nukahti uudestaan. Ekana yönä piti herätä hyssyttelemään noin kolme kertaa ja toisena yönä vain kerran. Mutta meillä on helposti jäänyt kaikki muutkin tissuttelut pois. Imetys loppui siihen,kun neitonen ei enää halunnut rintaa.
 
Kokeilemisen arvosta ainakin. :)
Meillä on annettu yöllä pullosta maitoa, tosin aina, ja päivisin imetetty. (Mut on jo haukuttu tästä, ei tartte enää..) Mun mielestä lämmin ilta-/yömaito oo kovinkaan paha tapa, ja teillä kuitenkin aika pieni vielä. Että voi olla helppokin päästä eroon sitten tarvittaessa (ellei itekseen jää) tämmösistä yöpulloista.
Meilläkin toistaseksi vaan nukahdetaan maidolla, myös päiväunet. Mutta poika onki vasta 4,5kk joten en nyt mitään stressiä asiasta osaa ottaa, eihän se muuta ravintoa saakkaan vielä :D

Joo mä kanssa uskon ettei pullosta vierottaminen ole niin mahdoton tehtävä. Sitä maitoahan voi vaikka pikkuhiljaa laimentaa enemmän ja enemmän vedellä, luulis maistuvan sen verran ankealta ettei enää tee mieli juoda ;) tai jotain muuta.

Nyt täytyy vielä suostutella mies tähän ideaan mukaan, sille jäi varmaan aika paha mieli unikouluista kun vauva ei millään rauhoittunut hänelle :(
 
[QUOTE="lellu";26769090]Meillä yöimetys loppui niin,että illalla annoin tissiä normaalisti. Yöllä,kun oli vailla tissiä niin silittelin vain ja neitonen nukahti uudestaan. Ekana yönä piti herätä hyssyttelemään noin kolme kertaa ja toisena yönä vain kerran. Mutta meillä on helposti jäänyt kaikki muutkin tissuttelut pois. Imetys loppui siihen,kun neitonen ei enää halunnut rintaa.[/QUOTE]

Meillä ei silittely/tassuttelu toimi ollenkaan. Toimi kyllä 4-6 kk:n iässä mutta nyt poika nousee seisomaan ja itkee hysteerisesti : /
 
Similar threads

Yhteistyössä