Koiran lopettaminen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Toivoton"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

"Toivoton"

Vieras
Tämä on nyt mielen purkamista ja toivottavasti herättää keskustelua ja mielipiteitä.

Omistan 12-vuotiaan koira vanhuksen, schapendoes rodultaan. Hän on ollut minulla neljä vuotta, eli otin hänet viettämään eläkepäiviään toisen koirani seuraksi.
Alusta asti hän on ollut todella tottelevainen, uskollinen ja iloinen koira. Eli unelma käytökseltään.
Kaksi vuotta sitten todettiin nivelrikko ja sitä on hoidettu asian mukaisesti. Nyt on näkö huonontunut ja kuulo myös heikentynyt.
Ajan mittaan hänelle on tullut myös rasvapatteja, joita löytyy useasta paikasta, e.lääkäri on ottanut näytteitä pateista ja sillä todettu.
Nyt viimeisen puolen vuoden aikana koiran käytös on muuttunut hyvin paljon. Häntä käskettäessä menee hyvin matalaksi ja epävarmaksi. Esimerkki tilanne keittiöstä häädättäessä, näytän sormella ja annan käskyn pois keittiöstä. Luimistelee ja on hyvin epäröivä. Kun haluan palkita silityksellä, ei anna koskea.
Toinen tapaus, jos on ollut tuhma, esimerkiksi on roskiksella, kiellän ja en ehdi edes kaulapannasta ottaa kiinni, niin on hampaat esillä ja yrittää purra! Ja tämän lisäksi ulisee kuin teuraaksi menevä sika, vaikka vain hipaisen niskasta? Minulle on kerrottu, että eläin ylireagoi ja tämän takia ulisee, että emäntä pelästyy..

Tänään lenkillä päästin koirani vapaaksi ja annoin jolkotella omaa tahtia.
Koiralleni tuli jano ja alkoi syödä multaa maasta.
Olin näyttämässä, että lähellä olisi vesilammikko, josta voisi vettä ottaa ja taas säikähti kosketusta niin, että lähti minua pakoon.. Siinä sitten jahtasin häntä.
Kaikesta naurettavinta on se, että tämä on todella tottelevainen koira.

Epäilen, että hänellä on kipuja, joista käytös johtuu. Mutta vaikka koira on iäkäs ja tutkituttaminen ja syy käytökseen löytyisi, uskallanko enään luottaa koiraan, jonka kunnioitus minuun on loppunut ja se, että esikoinen syntyy kahden kuukauden päästä. Pelkoni on se, että lapsi tarraa turkista ja koira salamana puree..

Olenko hirveä ihminen, jos laitan koirani piikille tutkimatta mahdollista syytä käytökseen, kun kyseessä on muutenkin vanha koira?
 
Mielestäni on parempi lopettaa koira vähän liian aikaisin, kuin päivääkään liian myöhään.

Koirallasi on sellaiset oireet, joiden perusteella mä laittaisin sen pois. Kun ottaa siis huomioon koiran iän, terveydellisen tilanteen ja tämän muuttuneen käytöksen.

Meillä oli melko vastaava tapaus jokunen aika sitten. Koiralla ikää 11v ja sen käytös muuttui radikaalisti melko pienen ajan sisällä. Se pelkäsi alkuun kulkea ovista ulos ja sisälle ja seuraavaksi se alkoi pelkäämään perheenjäseniään. Koira saattoi sännätä portaiden alle "piiloon".

Ei tuommoisen eläimen ole enää hyvä olla, se on selvää. Käytin koiraa kolmesti lekurilla, suljettiin muutama diagnoosi pois ja lopulta tulimme siihen tulokseen, että koiralla on sekä näkö, että kuulo heikentynyt melko paljon ja että sen lisäksi sillä on nyt jotakin neurologistakin vaivaa. Eipä siinä juuri vaihtoehtoja jäänyt. Koira pistettiin ikiuneen.

Enkä ole päätöstä katunut.
 
Koirasta puhuttaessa käytetään SE-sanaa ei hän.

Ja kysymykseen oletko hirveä ihminen jos lopetat koiran: Et ole. Koira on jo vanha ja vaivat vain lisääntyvät kun on jo ennenstään sairauksia.
 
Koiran näkö ja/tai kuulo voivat olla heikentyneet tai jopa kokonaan menneet joten koira säikähtää ja ylireagoi kaikkeen. Samoinvoi olla jotain sisäistä häikkää (mikä ei siis näy ulospäin) joka aiheuttaa kipuja joten koira voi huonosti (ja koittaa näyttää sitä teillekin).

muoks. Ja kysymykseeen, et ole huono ihminen, koira on jo kovin vanha ja tod näk ei tutkimalla löydetyille asioille enää voitaisi mitään.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Kyllä nyt on aika päästää irti. Yritä tehdä viimeisistä päivistä hänelle mahd. ihanat ja tee selväksi että rakastat häntä yhä. Ei torumista vaan hellyyttä jos hän hyväksyy sen. Jos arkailee sua niin anna olla ja kunnioita hänen toiveitaan. Älä revi viimeiselle matkalle vaan houkuttele jos voit. Totuus on että koira ei ole hyvinvoiva ja saattaa tehdä hämmennyksissään jotain pahaa. Se ei vie pois niitä mukavia hetkiä joita olette viettäneet ja tämä on viimeinen rakkauden teko sinulta hänelle. Se oin helvetin raskasta mutta parin päivän itkun jälkeen elämä palautuu pikkuhiljaa normaaliksi.

Se on muuten ihan sama onko koira se vai hän. Mene muualle opettamaan aikuisia ihmisiä. Sanotko jokaisesta virheestä kanssakeskustelijalle oikean muodon. Ei voi muuta kuin sääliä lähipiiriäsi.
 
Rekulla on varmaan näkö ja kuulo huonontuneet? Epävarmaksihan se heittää, kun aistirajoitteisella maailma menee kaoottisemmaksi. Koira ei ymmärrä aina tilannetta, ja siksi luimii ja näyttää epävarmalta, saattaa tehdä jopa uhkaavia eleitä. Joku yläviistosta tuleva ohjausele on koirasta hyvinkin uhkaava, ja koiralle yllättäen tuleva "pieni hipaisu niskaan" on koirien kielellä jotain todella kamalaa.

Aistirajoitteisen koiran kanssa pärjää hyvin, mutta se vaatii ihmiseltä vähän enemmän. Meillä on 19-vuotias melkein sokea rekku, ja hyvin pyyhkii edelleen. :) Koirapsykologiasta ja koiran maailmasta sun kannattaisi opiskella paljon. Sen avulla ymmärrät kyllä, miksi koirasi käyttäytyy niin kuin käyttäytyy.

Toki sulla on oikeus lopettaa koirasi, jos niin haluat. Niinhän suuri osa tekee, kun lemmikeistä alkaa olla liikaa vaivaa tai rahanmenoa. Ja tämähän taitaa olla se todellinen syy, eikä se, että pelkäät mitä koira voisi tehdä vielä syntymättömälle lapsellesi.
 
[QUOTE="Vieras";26893721]Ei koiraketjua, jossa samat naamat eivät suosittelisi jokaisen koiran lopettamista. :D Sun mies niin taitava ampumaankin, ei ole yksikään oma koira karkuun päässyt, kun narun päässä pidetään ja metrin päästä ammutaan.[/QUOTE]

ja pointi oli?? sulla vissin hukassa? tai jossaki jemmassa?
 
Mullakin häiritsee tuo, että eläintä inhimillistetään liikaa ja käytetään termiä "hän". Eläin on SE, ei HÄN. Vaikka olisi perheenjäsen.

Näön ja kuulon heikentyminen saa koiran reagoimaan äkäisesti ja hätiköivästi moniin tilanteisiin. Koska aisteista osa on jo heikkoja ja koira ei ole enää sen takia niin paljon perillä mitä ympärillä tapahtuu.

Kuulostaa kyllä siltä, että koiralla on aika lailla kipuja ja senkin takia äreänä. Olisithan itsekin, jos jotain paikkaa särkisi kaiken aikaa, olisi vaikka niskat jumissa tai polvi kipeänä, kellon ympäri.
Mielestäni olisi ehkä armeliasta tuolle koiralle, päästä kivuistaan. Vauvan tulo taloon olisi vanhalle, kipeälle koiralle varmasti todella stressaava tilanne, mikä ei ainakaan helpottaisi asioita. Uutta kotia tuon ikäiselle olisi myös stressaavaa lähteä hakemaan.
 
[QUOTE="Vieras";26893675]
Toki sulla on oikeus lopettaa koirasi, jos niin haluat. Niinhän suuri osa tekee, kun lemmikeistä alkaa olla liikaa vaivaa tai rahanmenoa. Ja tämähän taitaa olla se todellinen syy, eikä se, että pelkäät mitä koira voisi tehdä vielä syntymättömälle lapsellesi.[/QUOTE]

No voi haloo. Sulla itselläsi on käynyt hemmetin hyvä tuuri, kun oot saanut pitää koirasi 19 vuotiaaksi. Tosin mulla välähtää mielessä sekin mahdollisuus, että olet niitä, jotka kieltäytyvät kohtaamasta tosiasioita ja pitävät kärsivää eläintä elossa oman itsekkyytensä tähden. Toivottavasti asia ei ole näin.

On kamalan stressaavaa ja surullista seurata ja tarkkailla vanhan koirakaverin kuntoa. Tietää, että suunta on vain alaspäin, mutta pelkää, että tunteet sumentavat arviointikyvyn ja koiran kunto pääsee liian huonoksi. Pelontäyteinen ja kivulias elämä ei ole se, mitä koira ansaitsee, joten ap:n asemassa päästäisin pois. Kokeile kipulääkekuuria jos haluat yrittää saada hieman jatkoaikaa, se voi piristää kummasti.
 
[QUOTE="palma";26893793]No voi haloo. Sulla itselläsi on käynyt hemmetin hyvä tuuri, kun oot saanut pitää koirasi 19 vuotiaaksi. Tosin mulla välähtää mielessä sekin mahdollisuus, että olet niitä, jotka kieltäytyvät kohtaamasta tosiasioita ja pitävät kärsivää eläintä elossa oman itsekkyytensä tähden. Toivottavasti asia ei ole näin.

On kamalan stressaavaa ja surullista seurata ja tarkkailla vanhan koirakaverin kuntoa. Tietää, että suunta on vain alaspäin, mutta pelkää, että tunteet sumentavat arviointikyvyn ja koiran kunto pääsee liian huonoksi. Pelontäyteinen ja kivulias elämä ei ole se, mitä koira ansaitsee, joten ap:n asemassa päästäisin pois. Kokeile kipulääkekuuria jos haluat yrittää saada hieman jatkoaikaa, se voi piristää kummasti.[/QUOTE]

Totta. Monesti myös ollaan sokeita sille miten huonolla hapella se koira voikaan olla - ulkopuolinen voisi huomata heti että koiralla on huono ja vaikea olla, mutta omistaja ei välttämättä aina tilannetta niin huomaa koska oireet on tulleet pikkuhiljaa ja niihin on "tottunut".
Tuolle koiralle olisi parasta päästä pois, sillä on kuitenkin varmasti tähän mennessä ollut mukava, ja ihan kiitettävän pituinenkin koiran elämä.
 
  • Tykkää
Reactions: Tepadj
[QUOTE="palma";26893793]No voi haloo. Sulla itselläsi on käynyt hemmetin hyvä tuuri, kun oot saanut pitää koirasi 19 vuotiaaksi. Tosin mulla välähtää mielessä sekin mahdollisuus, että olet niitä, jotka kieltäytyvät kohtaamasta tosiasioita ja pitävät kärsivää eläintä elossa oman itsekkyytensä tähden. Toivottavasti asia ei ole näin.

On kamalan stressaavaa ja surullista seurata ja tarkkailla vanhan koirakaverin kuntoa. Tietää, että suunta on vain alaspäin, mutta pelkää, että tunteet sumentavat arviointikyvyn ja koiran kunto pääsee liian huonoksi. Pelontäyteinen ja kivulias elämä ei ole se, mitä koira ansaitsee, joten ap:n asemassa päästäisin pois. Kokeile kipulääkekuuria jos haluat yrittää saada hieman jatkoaikaa, se voi piristää kummasti.[/QUOTE]

No meidän rekku käy puolivuosittain eläinlääkärillä, ja on ell:n mukaan ikäisekseen hyväkuntoinen. Ap saisi hyvän arvion rekkunsa tilasta pätevältä eläinlääkäriltä, mutta ilmeisesti säästää ne rahat mieluummin esikoisen Tiketteihin ja hakee mieluisensa arvion kaksplussalta.

Kyllähän lemmikistä pitäisi kanssa huolehtia, jos sellaisen on ottanut ja siihen sitoutunut. Ja nykylemmikeille kuuluu terveydenhuoltokin. :) Käytännössä tosin aika moni lemmikki päätyy lihoiksi siinä kohdin, kun kuluja tai vaivoja alkaa tulla.
 
[QUOTE="Vieras";26893875]No meidän rekku käy puolivuosittain eläinlääkärillä, ja on ell:n mukaan ikäisekseen hyväkuntoinen. Ap saisi hyvän arvion rekkunsa tilasta pätevältä eläinlääkäriltä, mutta ilmeisesti säästää ne rahat mieluummin esikoisen Tiketteihin ja hakee mieluisensa arvion kaksplussalta.

Kyllähän lemmikistä pitäisi kanssa huolehtia, jos sellaisen on ottanut ja siihen sitoutunut. Ja nykylemmikeille kuuluu terveydenhuoltokin. :) Käytännössä tosin aika moni lemmikki päätyy lihoiksi siinä kohdin, kun kuluja tai vaivoja alkaa tulla.[/QUOTE]

Onpa mukavaa miten sinä teet omia johtopäätöksiä siitä, kuinka AP ei edes vaivaudu hoitamaan koiraansa vaan mieluummin tuhlaa rahojaan trendikkäisiin lastenvaatteisiin.

Ja lemmikistään AP on huolehtinutkin, en saanut kuvaa ettei olisi? Mutta kun kaikki hoidot ei katsos tehoa. Vaivoja voi tulla eläimelle, ja aina niihin nyt ei vaan AUTA ne hoidot ja lemmikin vointi voi olla sitä luokkaa jo, ettei kannata lähteä yrittämään erilaisia poppaskonsteja jos ne eivät välttämättä toimi, vaan eläin kituu vain pidempään.
 
Onpa mukavaa miten sinä teet omia johtopäätöksiä siitä, kuinka AP ei edes vaivaudu hoitamaan koiraansa vaan mieluummin tuhlaa rahojaan trendikkäisiin lastenvaatteisiin.

Ja lemmikistään AP on huolehtinutkin, en saanut kuvaa ettei olisi? Mutta kun kaikki hoidot ei katsos tehoa. Vaivoja voi tulla eläimelle, ja aina niihin nyt ei vaan AUTA ne hoidot ja lemmikin vointi voi olla sitä luokkaa jo, ettei kannata lähteä yrittämään erilaisia poppaskonsteja jos ne eivät välttämättä toimi, vaan eläin kituu vain pidempään.

Sulla taisi loppua argumentit jo jonkin aikaa sitten? Ap kirjoitti, että haluaa vain lopettaa koiran, ei viedä sitä arvioitavaksi tai hoidettavaksi. Kai se on kuvasi huolehtimisesta? Aika hyvillä perusteilla väität myös, että meidän 19-vuotiaan koiran olisi "parasta päästä pois" - mutta sehän taas ei ole oma johtopäätös, eihän? ;)
 
[QUOTE="Vieras";26894181]Sulla taisi loppua argumentit jo jonkin aikaa sitten? Ap kirjoitti, että haluaa vain lopettaa koiran, ei viedä sitä arvioitavaksi tai hoidettavaksi. Kai se on kuvasi huolehtimisesta? Aika hyvillä perusteilla väität myös, että meidän 19-vuotiaan koiran olisi "parasta päästä pois" - mutta sehän taas ei ole oma johtopäätös, eihän? ;)[/QUOTE]

Anteeksi, mutta nyt taidat sotkea minut "palma"-nimimerkillä esiintyvään anoon, minä kun en ole mitään argumentteja tässä kauheasti viskonut tai väittänyt että teidän 19v koiran pitäisi päästä pois, en ole kommentoinut koko piskiä mitenkään. ;)

Minun mielestäni 19-vuotias koira voi elää täysin onnellista vanhuksen elämää. Sattumalta nimittäin meillä lekottelee juuri uuninpankolla 21v kissavanhus ja koirankopassa kuorsaa 10.9 16-vuotissynttäreitään viettävä mäyräkoira.

AP on varmaan tilannetta seuraillut tuon koiran suhteen ja siksi puhuu lopettamisesta. Koiralla on ihan selvästi kipuja, ja ottaen huomioon että koiran elämänlaatua tuskin saa hirveästi parannettua hoidoillakaan tuossa vaiheessa - ja vielä taloon olisi tulossa pikkulapsi, joihin koira ei välttämättä ole ikinä elämänsä aikana tottunut, niin siinäpä onkin mukavan stressaava kombo vanhukselle.

Koira on lisäksi kuitenkin jo 12-vuotias. Kyllä sen huomaa eläimestä milloin kannattaa vielä yrittää ja milloin on parempi päästää menemään, oli kyseessä sitten 20- tai 2-vuotias lemmikki, jos jotain kipuja ja vaivaa on niin siihen ei aina enää ratkaisua löydy eläinlääkäriltä eikä mistään luontaishoitajiltakaan.
 
Kuulostaa siltä että koiralla on tosiaan kipuja ja siksi käyttäytyy kuten käyttäytyy. Mitä jos hakisit sille muutaman viikon kipulääkekuurin ja kokeilisit helpottaako tilanne sillä? Esim. Rimadyliä voi nykyään määrätä jopa lähes jatkuvaan käyttöön.

Itselläni on kolme vanhaa koiraa joista kukaan ei kuule, kaksi myös näkee huonosti, toinen erittäin huonosti. Myös muita vaivoja löytyy. Silti kukaan niistä ei ole KOSKAAN käyttäytynyt agressiivisesti. Tämä kuurosokea säpsähtää kyllä joka kerta kun kosketan sitä, mutta ikinä ei siis ole tehnyt elettäkään joka viittaisi vihaisuuteen, vaikka tiedän että sillä on myös kosketusarkuutta niskan ja pään alueella.

Itse teet ratkaisusi mutta tässä yksi vaihtoehto harkittavaksi.
 

Similar threads

K
Viestiä
14
Luettu
2K
Aihe vapaa
"kiljukaula"
K
J
Viestiä
15
Luettu
4K
Aihe vapaa
Okkokouluttaja äitiyslomalla
O
V
Viestiä
0
Luettu
233
Aihe vapaa
vierailijakajsuahhha
V

Yhteistyössä