8-vuotiaan huono käytös, ei tottele mitään!

[mitä tehdä?]

Hei! Olen aivan rikki. 8-vuotias poika ei tottele yhtään mitään. Ehkäpä noin kymmenennellä kerralla kun hermo on jo mennyt, pakotettuna tulee sisälle, menee suihkuun, tulee syömään, tekee läksyt jne. En enää tiedä mitä tehdä, lyhyitä kaverikielto-päiviä on ollut eli yhden päivän mittaisia. Ei mitään merkitystä käytökseen. On jotenkin niin ylimielinen. Ihan kuin mikään ei hetkauttaisi. Nyt sitten sai kaverikiellon toistaiseksi eli pisempään kuin yhdeksi päiväksi, telkkari ja pleikkakielto on myös. Jos viikonlopun aikana ei muutosta ala näkymään, ensi viikosta alkaen jää harjoitukset pois. Niin kauan mennään näin kun alkaa näkymään muutosta käytöksessä. Ajattelin, että on omalla käytöksellään ansaittava yksi kerrallaan nämä omat tärkeät asiat takaisin. Mennäänkö metsään näillä? Kerrottakoon vielä, että lapsia on viisi talossa eikä ole mikään vapaan kasvatuksen tulos.

 

["vieras"]

Testaa tuo aresti. Äläkä sitten heikkona hetkenä anna periksi. Lapsi tulee testaamaan sinut 150 kertaa arestinsa aikana. Ole luja, mutta lämmin. Kiitä heti, kun lapsi edes yrittää jotain hyvää.

 

[ap.]

Niin, nyt ajattelin, että kaverikielto on voimassa pisempään kuin huomiseen. Mennään viikonlopun yli ja katsotaan vaikkapa sunnuntaina mihin suuntaan käytös menee. Nyt en enää itse jaksa.

 

["mamma"]

Nimenomaan noin tekisin minäkin, et käytöksen muutoksella ansaittava edut takaisin! Pysy kovana, älä anna periksi, jos lepsuilet, peli on menetetty ja uskottavuus mennyt lapsen silmissä lopullisesti. Eli vasta sit kun todellinen muutos käytöksessä ja asenteessa on tapahtunut parempaan, etuja palautetaan. Tsemppiä!

 

[ap.]

Nyt aion pysyä kovana. Ei ole muuta vaihtoehtoa. Itse asiassa näitä poikia on kaksi tasan saman ikäistä. Saavat toisistaan tukea tässä käytöksessään kun kummatkin ovat samanlaisia, toinen ehkä hieman "pehmeämpi" luonteeltaan ja antaa jossain vaiheessa periksi. Toinen on niin jäärä, ettei luovuta. Tänään tuntuu tosi raskaalta, mutta olen sanonut pojille, että katsotaan kumpi meistä voittaa tämän taistelun, ja se olen minä.

 

[toivotonmyös]

voi huoh, ihana kuulla että muitakin saman ongelman kanssa painivia. tuo mun 8 vee poika on TÄYSIN MAHDOTON, kauheaa sanoa näin omasta lapsesta mutta välillä tuntuu etten tykkää koko tenavasta. osaa olla ihana ja varsinkin iltaisin muuttuu äitin vauvaks mutta auta armias mitä hermojen kiristelyä, huutoa puolin ja toisin tämä elämä tuon lapsen kanssa on. ei usko MITÄÄN, tänään huusi päin naamaa "haista paska", siinä vaiheessa kun huudan niin että ikkunat helisee SAATTAA, HUOM SAATTAA mennä edes jotain jakeluun. kauheaa vääntöä JOKA H****TIN asiasta, tappelua, naukumista, uppiniskaisuutta ja marinaa...koskahan tämä loppuu???????????

 

[ap.]

Ap ymmärtää erittäin hyvin! Meillä ei ole lapset huutaneet ja kironneet päin naamaa, eivät sitä uskaltaisi tehdä. Mutta kaikki tuo mitä kuvailit, on meilläkin täyttä totta. Ja aina niin huono olo äitinä, varmasti myös pojilla. Ainakin nyt pojilla on huonot fiilikset kun menettivät kaverinsa, telkkari ja pleikkarin. Vaikka pleikkaa ja telkkaria ei meillä muutenkaan juuri käytetä.

Kunpa kuulisin joltakin tällaisesta asiasta "selviytymistarinan" ja onnellisen lopun. Olen itse vaan niin lepsu, että saan tosissani nyt tsempata itse että pidän nämä rankaisukeinot.

 

["vieras"]

Milloin te äidit opitte sen että lapsi tulisi ottaa perheessä huomioon itsenäisenä ihmisenä ja kohdella häntä samalla tavoin kuin aikuista kohtelette. Jos sanotte miehellenne että sun vuoro mennä suihkuun ja mies vastaa että teen tämän ensin loppuun niin ette te sitä kyseenalaista. Samalla tavalla voi kohdella myös lasta - kunnioittaa sitä lapsen omaa päätöstä, toki sitä pitää tukea. Esim. sanoa lapselle että sun vuoro mennä suihkuun ja lapsi vastaa että en vielä, niin voi tulla vastaan ja kysyä että onko sulla joku juttu kesken - jos on niin todeta että no, sinähän varmaan saat sen tehtyä 10 minuutissa ja menet sitte suihkuun. Ja vielä kysäistä että onko se lapsesta ok. Sellainen turha kieltäminen ja käskyttäminen pois ja pysähtykää kuuntelemaan niitä tenavianne.

 

[ap.]

Minä olen kyllä tätä käyttänyt. En useinkaan sano, että nyt heti pitää joku asia tehdä koska tiedän, ettei se toimi. Annan yleensä hetken aikaa, 5 minuuttia ja sanon että sitten vaikkapa trampalta sisälle. Varmistan vielä päälle, että onko asia ymmärretty. Mutta kun viisi minuuttia on kulunut, kukaan ei tule trampalta pois, sitten pyydän muutamaan kertaan, minkä jälkeen alkaa ääni kohota minulla. Senkään jälkeen ei mitään tapahdu ja sitten lopulta lasken äkäisesti kolmeen ja joskus harvoin se tehoaa. Mutta kun sekään ei tehoa, olen aivan raivona ja hommaan lapset sisälle tavalla tai toisella. Sitten ei olekaan enää kellään kivaa.

 

["mamma"]

[QUOTE="vieras";26921226]Milloin te äidit opitte sen että lapsi tulisi ottaa perheessä huomioon itsenäisenä ihmisenä ja kohdella häntä samalla tavoin kuin aikuista kohtelette. Jos sanotte miehellenne että sun vuoro mennä suihkuun ja mies vastaa että teen tämän ensin loppuun niin ette te sitä kyseenalaista. Samalla tavalla voi kohdella myös lasta - kunnioittaa sitä lapsen omaa päätöstä, toki sitä pitää tukea. Esim. sanoa lapselle että sun vuoro mennä suihkuun ja lapsi vastaa että en vielä, niin voi tulla vastaan ja kysyä että onko sulla joku juttu kesken - jos on niin todeta että no, sinähän varmaan saat sen tehtyä 10 minuutissa ja menet sitte suihkuun. Ja vielä kysäistä että onko se lapsesta ok. Sellainen turha kieltäminen ja käskyttäminen pois ja pysähtykää kuuntelemaan niitä tenavianne.[/QUOTE]


Noh, kun se tällaisen lapsen ollessa kyseessä, jota ap kuvasi, ei oikein toimi. Jos lähdetään tuolle linjalle, mitä ehdotat, ne kaikki hommat jää kokonaan tekemättä. Se lapsi ei ole siellä suihkussa vielä puolilta öinkään. Nää tällaiset lapset on semmosia, et tarvivat tosi jämyt rajat, muuten menee aivan plörinäksi! Nim. kokemusta löytyy!

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";26921226]Milloin te äidit opitte sen että lapsi tulisi ottaa perheessä huomioon itsenäisenä ihmisenä ja kohdella häntä samalla tavoin kuin aikuista kohtelette. Jos sanotte miehellenne että sun vuoro mennä suihkuun ja mies vastaa että teen tämän ensin loppuun niin ette te sitä kyseenalaista. Samalla tavalla voi kohdella myös lasta - kunnioittaa sitä lapsen omaa päätöstä, toki sitä pitää tukea. Esim. sanoa lapselle että sun vuoro mennä suihkuun ja lapsi vastaa että en vielä, niin voi tulla vastaan ja kysyä että onko sulla joku juttu kesken - jos on niin todeta että no, sinähän varmaan saat sen tehtyä 10 minuutissa ja menet sitte suihkuun. Ja vielä kysäistä että onko se lapsesta ok. Sellainen turha kieltäminen ja käskyttäminen pois ja pysähtykää kuuntelemaan niitä tenavianne.[/QUOTE]

Oi voi. Lapset on erilaisia. Meillä tuo toimii vain yhdellä, mutta loistavasti. Kolmeen ei tehoa millään tapaa.

 

[ap.]

Meilläkin loput lapsista ihan normaaleja tottelemisen suhteen. Vaan nämä kaksi 8-vuotiasta, aivan toivottomia

 

[just]

Ei kukaan jaksa viiden penikan kannssa mitään "tule nyt sitten syömään välipalaa kun ehdit..." silloin syödään kun käsketään syömään ja tullaan sisälle kun käsketään.

pakkohan se on kuri olla

 

["mie"]

Meillä myös samanikäinen poika, joka tekee tuota samaa.

Meillä varoitetaan eka...eli toivottu toiminta, joka on tehtävä on lapsella hyvissä ajoin tiedossa jonka jälkeen todetaan vielä, että kohta on aika ja siinä se sitten on jo kohta, että pitäisi toimia. Näin on toimittu aina. Samoin päivässä pyörii sama rytmi ja siitä huolimatta muutamat illat ja nukkumaan menot meinas mennä ihan plörinäksi tuossa joku aika taaksepäin. Totesin sitten kun olin tarpeeksi kauan taajonut ja kärsivällisyyteni alkoi loppua, että näin ei toimita ja jos vielä nousee vuoteesta niin tulee viikko kotiarestia. Meillä tämä tarkoittaa siis kavereille menoa - harrastuksissa saa kulkea. Ei noussu poika.

Seuraavana päivänä tehtiin asia selväksi ettei illalla taas toimita huonosti tai se aresti rapsahtaa samantien. Ja muutenkin puhuttiin toivotusta käytöksestä ja huonosta käytöksestä ja mitä siitä seuraa. Vähän tuli kitinää vastaan mutta eipä muuta. Ja tämä toimii. Olen ainoastaan kerran saanut toteuttaa viikon kotiarestin eli poika tietää myöskin että se tosiaan tapahtuu. Mietin kauan, että inhottava aina uhkailla kunnes ajattelin että ei oikeastaan tuen häntä vain valitsemaan paremman vaihtoehdon ;-) ja lisäämään koko perheen hyvinvointia.

Toki pahalle ololle, vastustamiselle ja erimielisyydelle on edelleen tilaa - nehän ovat välttämättömiä kasvussa mutta kuten sanottu...rajansa kaikella. Tsemppiä kaikille samanlaisten asioiden kaa painiville!

 

[vierastuss]

Meidän 8 v. on myös tosi taidokas siinä temppuilemisessa: jos sanot että teet loppuun mitä olit tekemässä ja sit suihkuun niin siitä ei sitten tahdo valmista tulla millään, jos sanot että 10 min. päästä pitäis alkaa tulla suihkuun niin sit riidellään siitä että varmaan ei oo 10 min. vielä mennyt, ja sit lopuks voi aloittaa riidan siitä että mä en jaksa ku väsyttää. Kyllä meilläkin alkaa nää keinot ja keskustelu ja kuunteluhalut olla vähän kortilla kun tulosta ei tule ennen ku ääntä korottaa...

 

[ap.]

Se tietysti tuo vähän lohtua tähän, että huomaan muillakin samanikäisten vanhemmilla olevan samanlaisia juttuja. Taitaa olla ihan ikään liittyvää, mutta minä en enää jaksa katsella tätä täydellistä ylimielisyyttä pojilta. Toinen pojista otti tulevan rangaistuksen eli kaverikiellon suht lunkisti vastaan ja käveli nukkumaan itse, kerrankin. Toinen itki ja romahti, mutta lopulta meni myös itse nukkumaan. Meillä kun nukkumaan menokin on yhtä vääntöä näiden herrojen kanssa. Että saa ensin ne suihkuun, sitten sieltä ylipäänsä pois, sen jälkeen iltapalalle ja hammaspesun kautta nukkumaan. Sitten keksitään jutella sängyssä todella pitkään vaikka pyydetään monta kertaa olemaan jo hiljaa kun kello on liian paljon. Huoh........

 

[Voi apua :)]

Puhutko mun lapsista, kaksospojat 8-v Tänäänkin soitin kuusi kertaa, ennen kuin tulivat kotiin, mikään ei mee perille. Aina joutuu suuttumaan, että jotain tapahtuu. Venyy ja vanuu sofalla, vaikka pitäis tulla syömään, läksyjä tekemään, pesulle... ehkä se on tämä ikä ja menee pian, ohi

 

["mie"]

Se tietysti tuo vähän lohtua tähän, että huomaan muillakin samanikäisten vanhemmilla olevan samanlaisia juttuja. Taitaa olla ihan ikään liittyvää, mutta minä en enää jaksa katsella tätä täydellistä ylimielisyyttä pojilta. Toinen pojista otti tulevan rangaistuksen eli kaverikiellon suht lunkisti vastaan ja käveli nukkumaan itse, kerrankin. Toinen itki ja romahti, mutta lopulta meni myös itse nukkumaan. Meillä kun nukkumaan menokin on yhtä vääntöä näiden herrojen kanssa. Että saa ensin ne suihkuun, sitten sieltä ylipäänsä pois, sen jälkeen iltapalalle ja hammaspesun kautta nukkumaan. Sitten keksitään jutella sängyssä todella pitkään vaikka pyydetään monta kertaa olemaan jo hiljaa kun kello on liian paljon. Huoh........

Sinuna ottaisin poikien kanssa keskustelun ja kysyisin mikä niissä illoissa niin nitkututtaa. Sitten kertoisin, miten jatkossa toimitaan. Tekisin selväksi, että tuollainen käytös loppuu. Kellonaika jolloin mennään suihkuun ja sitten munakello pirisemään kun sieltä pitää tulla pois. Siitä suoraan iltapalalle ja siitä SUORAAN hammaspesulle ja siitä SUORAAN vuoteeseen, jossa ollaan hiljaa ja jos mahdollista niin voi kukin hetken lukea 15min - 30min. Sitten valot pois ja nukkumaan. Jos joku tästä kohdasta ei mene putkeen niin siitä seuraa jonkun asian menetys. Toki pojille pitää suoda hetki aikaa opetella uutta toimintaa ja vähän kitistä vastaankin mutta parin illan kuluttua voit olettaa että oppi pitäisi olla omaksuttu. Luulen, että joudut toteuttamaan jonkun sanktion ennenkuin pojat tai poika uskovat että olet tosissasi ja että kaikille on lopulta kivempi, että illat menevät joustavasti ja hyvällä mielellä. Päättäväisesti vain eteenpäin - siitä lapsillekin tulee rauha.

 

[ap.]

Onhan siinä sitäkin, että meillä ovat identtiset niin ovat niin "sekaisin toisistaan" ja yhteys toiseen on niin valtava, että eivät kuule ketään muuta ulkopuolista. Mutta silti, en jaksa enää tätä heidän touhuaan, nyt saavat miettiä käytöstään kun ei ole kavereita vähään aikaan. Toisaalta, tiedän ettei tämä ole niin iso asia heille kun onhan heillä toisensa.Tämäkin vielä

 

[Voi apua :)]

Ja nyt ihan ensimmäistä kertaa on haukkunu mua tyhmäksi, vaikkei koskaan oo sitä ennen tehny, karannu kavereille, lähteny salaa kauppaan ja ostanu energiajuomaa... kaikkea pientä pahaa, testataan rajoja ja äidin pinnaa, joka on nykyään aikamoisen lyhyt, kun saa koko ajan taistella KAIKESTA, ja aina vastaus kuuluu: JOO, JOO!

 

[ap.]

Ap. lähtee nyt etsimään vaatteita lapsille aamuksi. Ja sitten suihkun kautta nukkumaan. Mielelläni luen täältä huomenna lisää aiheesta, toisten kokemuksia, vinkkejä. Kiitos Tämäkin jo vähän helpotti. Rakastan lapsiani valtavasti kaikesta huolimatta

 

[Voi apua :)]

Meillä on poikiin aina tehonnut paremmin kehuminen ja se, kun on sovittu hyvästä käytöksestä joku palkinto. Esim, jos viikon sujuu koulusta kotiintulo hyvin, eikä jäädä laahustamaan minnekään, niin saa pienen palkkion. Tai joku helmipurkki, johon kerätään helmiä hyvästä käytöksestä ja vaikka leffaan, kun se on täynnä. Nämä on meillä osoittautunut toimiviksi, vaikka on vilkkaita adhd-diagnoosilla varustettuja ipanoita Usein sitä ajautuu siihen nalkuttamiseen, huutamiseen ja uhmiksen kanssa riitelyyn, silloin pitää vaan aloittaa täysin puhtaalta pöydältä ja vaihtaa itse tyyliä, niin lapset seuraavat järkytyksestä perässä

 

["vieras"]

ootko ap kokeillu ihan rauhassa keskustelemista?

Että ihan vaikka meette jonnekin rauhassa kahdestaan ja käytte läpi asiat. Selität, miten haluat hänen toimivan ja miksi. Niinkuin "isolle" ihmiselle. Samalla voisi selvitä, miksi hän käyttäytyy kuten käyttäytyy.

 

[täälläkin]

Meillä on välillä samanlaista hommaa nuiden 7 ja 9 v.poikien kanssa: Sitten vasta tapahtuu kun joudumme jyrähtämään.

Onko muiden lapsilla vielä tämä, että paikkoja ei pidetä siistinä ilman erillistä kehotusta. S8isällä ja ulkona sama homma. Vaatteet ja lelut jäävät millon minnekin: Trampalle, terassille, olohuoneen sohvalle ( varsinkin vaatteet).

Minun on mahdoton kulkea heidän perässään koko ajan vahtimassa että mikä milloinkin jää lojumaan, varsinkin jos olen asioilla niin sillä aikaa ei varmasti ole kerätty omia jälkijään. huh huh.

 

[ap.]

Ap tuli heti aamusta kurkkaamaan mitä tänne on kirjoitettu. Nyt ollaan siinä pisteessä, että minulle vaikein vaihe alkaa. Aamutoimet menossa lapsilla ja kello on kohta sen verta paljon, että pitäisi lähteä pyörillä kouluun, mutta pojilla on taas niin omat henkevät keskustelut menossa, etteivät tajua kellon kulumista. Ja pari kertaa olen huomauttanut ihan normiäänellä niin eivät kuule. No, katsotaan mitä sitten tapahtuu kun tulee myöhästyminen ja mitä opettaja sanoo. Mutta pakko näin alkaa toimimaan, eivät koskaan opi jos vieressä holhoan ja itse hermostun totaalisesti.

Ihan sama on meillä kuin nro 24:llä. Tavarat jää just siihen paikkaan kun kädestä tiputtavat. Tästä sanotaan joka päivä, ihan järjettömän monta kertaa. Ei toistaiseksi mene perille. Mutta joku päivä sitten oppivat, odotellaan...