Modet herätys!!!!!!!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
ps. näytä tappouhkaus. Mistä lähtien "voisivat tappaa itsensä" on tappouhkaus? Jos on niin pitääkin sittne koko vasemmistoliiton porukka pidättää kun jatkuvasti toivovat PerSujen tappavan itsensä...

pps. nyt se pää pois vitusta.
 
Mä olen nyt yrittänyt kääntää keskustelua faktoihin. Ihan mielenkiintoista argumentointia siellä ketjussa on, paitsi tuo keskenkasvuinen kansankiihottaja. Mua hän ei häiritse, mutta poistakaa ketju jos niin päätätte. Tuo tappaminen ja muu on toki asiatonta, mutta eipä tuo henkilö nyt niin viisasta kuvaa itsestään muutenkaan ole antanut, joten eipä kai siitä kannata hiiltyä. Kukin pelaa napeilla, jotka on jaossa saanut.
 
Olen lukenut kyseistä ketjua ja kommentoinutkin välillä. Samanlainen ketju tältä päivältä lähti veke ennen kuin ehdittiin kääntyä edes toiselle sivulle. Ihmettelen, miksi tämä ketju saa olla ja jatkua mutta se ensimmäinen poistettiin. Mikähän on moderaattoreiden logiikka näissä ketjujen poistamisissa?
 
Samaa ihmettelen, ja tuo toinen ketju on vielä 100 kertaa törkeämpi
 
[QUOTE="a.p";26934874]Samaa ihmettelen, ja tuo toinen ketju on vielä 100 kertaa törkeämpi[/QUOTE]

Peace. Annetaan ihmisten päästellä höyryjä. Ei siihen kukaan kuole. Lukekaa muita ketjuja. Ehkä säästytään taas yhdeltä kouluampumiselta, kun joku saa täällä purkaa pahaa oloaan.
 
Peace. Annetaan ihmisten päästellä höyryjä. Ei siihen kukaan kuole. Lukekaa muita ketjuja. Ehkä säästytään taas yhdeltä kouluampumiselta, kun joku saa täällä purkaa pahaa oloaan.

Kuule, tuollainen kansankiihottaminen(kehoitetaan ampua kaikki lihavat) ei ole mikään leikin asia. Muutenkin törkeä ketju, mietipä miltä tuntuu esim. pulskasta teinistä lukea sitä? Missä jotkut sekopäät huutavat että "hirt... läskit" , "tapp..... itsenne" "lakiin muutos että lihavia saa am.... niin paljon kuin lystää", "lihavat on läjä pa....".

Jos sinun mielestäsi tuollainen on pelkkää höyryjen päästelyä, niin ok.

Minusta on sairasta ja rikollista toimintaa. Kansankiihottaminen on rikos.
 
Peace. Annetaan ihmisten päästellä höyryjä. Ei siihen kukaan kuole. Lukekaa muita ketjuja. Ehkä säästytään taas yhdeltä kouluampumiselta, kun joku saa täällä purkaa pahaa oloaan.

Sulla oli ihan hyviä juttuja tuossa ketjussa. Harmi, että sinne mahtui noita pipipäitä. Minusta kyllä nuo uhkailut ovat vakava juttu, vaikka kuinka olisi höyryjen päästöä. Sellaiset kommentit kun saavuttavat jonkun, joka on jo muutenkin ihan oikeasti vinksahtanut ja villitsee tai hullun mielestä oikeuttaa oikeisiin tekoihin. Ruotsissahan oli niitä maahanmuuttajiin kohdistuneita sala-ampujatapauksia, joten onko tuo totuus välttämättä niin kaukana uhkaajan kommenteista. Vasta oli Hyvinkään ampumistapaus, joten suhtautuisin jopa huonona vitsinä heitettyihin uhkaus-kommentteihin vakavasti.
 
[QUOTE="a.p";26934960]Hyvä niin. Sinulla muuten oli asiallisia juttuja siinä ketjussa :)[/QUOTE]

Kiitos! :) Yritin pysyä asialinjalla. Aihe oli kiinnostava, vaikka aloitustapa olikin törkeä.

Se on tympeää näissä ketjuissa, joissa saa esiintyä harmaana, että ilmaantuu näitä puskasta ampujia, joilla ei näytä olevan minkäänlaisia käytöstapoja. On niin helppoa laukoa törkeyksiä, kun ei esiinny omalla naamallaan ja nimellään. :(
 
kansankiihottaminen? :) luuletko että joku tosiaa nyt menee ja ampuu läskejä ton takia?ja nkyää ei saa mitää sanoa enää missää kun aina joku loukkaantuu.en sano että tuo nyt fiksua mutta on myös ihan huumroriakin josta aina joku vetää herneen jne.jos ihminen loukaantuu siitä että joku nimettömänä sanoo että amopukaa läskit niin aika huono itsetunto pitää olla että sellanen häiritsee.
 
Alkuperäinen kirjoittaja No höh;26934936:
Sulla oli ihan hyviä juttuja tuossa ketjussa. Harmi, että sinne mahtui noita pipipäitä. Minusta kyllä nuo uhkailut ovat vakava juttu, vaikka kuinka olisi höyryjen päästöä. Sellaiset kommentit kun saavuttavat jonkun, joka on jo muutenkin ihan oikeasti vinksahtanut ja villitsee tai hullun mielestä oikeuttaa oikeisiin tekoihin. Ruotsissahan oli niitä maahanmuuttajiin kohdistuneita sala-ampujatapauksia, joten onko tuo totuus välttämättä niin kaukana uhkaajan kommenteista. Vasta oli Hyvinkään ampumistapaus, joten suhtautuisin jopa huonona vitsinä heitettyihin uhkaus-kommentteihin vakavasti.

Joo, olet kyllä oikeassa, kuten myös a.p. En vaan ole pohjimmiltani mikään kovin aggressiivinen tyyppi, kirjoittelu on mukavaa näin lauantai-illan ratoksi. En ehkä osaa suhtautua riittävällä vakavuudella, mutta siinä olette kyllä oikeassa, että uhkailu ja kansankiihottaminen ovat huono juttu. Itse en oikeastaan edes näiden ns. ruutipipojen kommentteja lukenut, koska tajusin jo varhaisessa vaiheessa, että se ei johda mihinkään. Itse en missään tapauksessa tue ajatusta, että ehdotellaan mitään massamurhia.
 
Yhteistyössä