A
a.p.
Vieras
Olen 25v yhden lapsen yh-äiti. Lapsen isänkään kanssa en ole ollut yhdessä. Mulla on takana yksi seurustelusuhde nuorempana joka kesti kolme vuotta, ja hänenkään kanssa emme asuneet yhdessä. Olen asunut aina aikuisiälläni yksin.
Miehiä kyllä olisi. Olen tapaillut joitakin ja he ovat olleet minusta kiinnostuneita. Mutta itse en ihastu. Mua alkaa ahdistamaan kun juttu menisi vakavemmaksi. Olen kyllä ihastunut ja rakastunut varattuihin ihmisiin ja se tuntuu oikeastaan turvalliselta koska tiedän ettei jutusta tulisi mitään. Minulla on ollut suhteentapainen varatun kanssa.
Toki voisin elää jonkun kanssa johon todella rakastuisin.. ehkä. Itse olen sinkkuelämääni varsin tyytyväinen. Ahdistaa vain kun läheiset ja tuttavat ihmettelevät miksi minulla ei ole miestä. En oikeastaan edes halua. Mikä minussa on vikana? Tuntuu että perustarve pitäisi olla parisuhde ja tuntuu että se on oletusarvo että ihminen on parisuhteessa.
Olen myös alkanut miettiä onko ongelmallinen isäsuhde syy tähän.. isäni oli alkoholisti ja lapsuus oli lasinen. Oikeastaan kunnon isäsuhdetta minulla ei olekaan ollut.
Nyt viimeisin miesjuttu oli sellainen, että tunsin mieheen vetoa, mutta kun "sain" hänet niin kylmeni. En enää halunnutkaan, ja kun hän kiinnostui minusta niin tahtomattani laitoin hommalle stopin. Tiedän, kusipäistä. Mutta minua vaan ahdistaa ja jotenkin tiedostamattani alan etsiä varteenotettavista miehistä pelkkiä vikoja..
Miehiä kyllä olisi. Olen tapaillut joitakin ja he ovat olleet minusta kiinnostuneita. Mutta itse en ihastu. Mua alkaa ahdistamaan kun juttu menisi vakavemmaksi. Olen kyllä ihastunut ja rakastunut varattuihin ihmisiin ja se tuntuu oikeastaan turvalliselta koska tiedän ettei jutusta tulisi mitään. Minulla on ollut suhteentapainen varatun kanssa.
Toki voisin elää jonkun kanssa johon todella rakastuisin.. ehkä. Itse olen sinkkuelämääni varsin tyytyväinen. Ahdistaa vain kun läheiset ja tuttavat ihmettelevät miksi minulla ei ole miestä. En oikeastaan edes halua. Mikä minussa on vikana? Tuntuu että perustarve pitäisi olla parisuhde ja tuntuu että se on oletusarvo että ihminen on parisuhteessa.
Olen myös alkanut miettiä onko ongelmallinen isäsuhde syy tähän.. isäni oli alkoholisti ja lapsuus oli lasinen. Oikeastaan kunnon isäsuhdetta minulla ei olekaan ollut.
Nyt viimeisin miesjuttu oli sellainen, että tunsin mieheen vetoa, mutta kun "sain" hänet niin kylmeni. En enää halunnutkaan, ja kun hän kiinnostui minusta niin tahtomattani laitoin hommalle stopin. Tiedän, kusipäistä. Mutta minua vaan ahdistaa ja jotenkin tiedostamattani alan etsiä varteenotettavista miehistä pelkkiä vikoja..
