Ei ollut vauvaa, vaan pienikokoinen lapsi, 2v, kun seisojapentu tuli taloon (ennestään oli jo 1 koira ). Pentu oli T-O-S-I vilkas (voiko muuta olettaa?? ), ja kyllä oli oikeasti aika rasittavaa, kun lapsi pelkäsi, ja huusi, ja toinen vaan vauhkoontu ja villiinty. Pentu ei isommaksi kasvettuaan edelleenkään ymmärtäny fyysistä kokoaan, ja teilasi aina lapsen kumoon, ja vei tavarat käsistä, vaikka koulutuksesta ei ollu puutetta. JOS olisin tienny viime talven niin rasittavaksi, kuin se oli, niin olisi jääny seisoja hankkimatta. Nyt, kun koira on jo 1 v 5kk, ja lapsikin vähän isompi, on helpompaa.
Koira ja lapsi on kavereita, ja seisoja on rauhoittunu. Mut kyllä kun sen päästää pihaan irti juoksemaan, niin siinä lentää risut ja männynkävyt ympäriltä. Tyttö on kyllä niissä tilanteissa vähän arka, mut rohkistuu koko ajan. Ja nyt onneksi koiruus on tajunnu myös sen, että vaikka tyttö onkon fyysisesti pieni, niin se on laumassa häntä ylempänä.
Äärimmäisen pitkäpinnanen ja hyvähermonen tapaus tuo seisoja on, kasvoi vaan 4-5cm korkeammaksi sää´ältään, kuin oletus oli.
Mutta että kannattaa miettiä lasten lapsi-aikanakin tarkkaan, et riittääkö rahkeet, koska ei se koiran kouluttaminen ihan ilmaiseksi tule.
