Annatteko mummin halata ja olla lastenne kanssa?

[WendlaMaalla]

Ok, nyt on pakko saada apua tähän.

En siedä hetkiä, kun äitini (lapseni mummi) pitää lastani sylissä tai NAUTTII tämän seurasta. Näen punaista, kun äitini katsoo lastani pakahtuneena. Ja tunnen, etten halua suoda sitä iloa.

Ongelmaa ei ole kenenkään muun ihmisen kanssa, päinvastoin. Anoppini hellii lastani ja se(kään) ei ole ongelma.

En halua kutsua äitiäni lapsen syntymäpäiville (mutta kutsun kuitenkin, koska tiedän että lapseni haluaa sitä), en halua antaa hänelle lapsesta kuvia (annan kuitenkin lapsen vuoksi), en yleensä halua puhelimessa kertoa mitä lapseni on tehnyt (jotain kerron). Teen kaiken kynsin hampain ja välillä raivo invalidisoi minut täysin. Sisälläni kiehuu, kun äitini tikahtuu maireaan hymyyn lapsestani puhuessaan tai kuullessaan.

Kun toinen lapseni syntyi 7 kk sitten, yritin puhua kuopuksesta ja antaa häntä mummille syliin, jotta tämä mahdollisimman pian "tasoittaisi" tilannetta. Mutta vielä ei niin ole käynyt. Esikoiseni on mummin ensimmäinen lapsenlapsi.

Tiedän että tekstini aiheuttaa suurta kuohuntaa täällä. Ei kuitenkaan kaipaa ruoskintaa, koska minähän tässä kärsin - ei niin paljon lapseni tai mummi.

Haluaisin tietää kuinka tavallista tällainen on. Koen että äitini ei ole koskaan välittänyt minusta ja ehkä ajattelen, että jos lapseni ja minä olisimme sisaruksia, äitini sysäisi minut kokonaan syrjään ja hoitaisi vain "sisarustani". Tuntuu että taistelen äitini huomiosta.

En halua järkyttää tekstilläni, mutta joka sana on totta.

 

["vieras"]

En ymmärtänyt, MIKSI tunnet noin.

 

["vieras"]

Sinulla on selvästi käsittelemättömiä traumoja kun olet mustasukkainen omalle lapsellesi hänen saamastaan huomiosta. Kannattaa mennä terapiaan, koska tuo ei ole tervettä.

 

[tuhlaajatytär]

Ehkä sinun pitäsi nyt vaan relata ja nauttia siitä, että lapsesi saa huomiota.

 

[Markiisi musculocutaneus]

tietysti annan

 

[astrolabe]

Annan halata yms. Minun isäni tajusi vasta esikoiseni syntyessä mitä on missannut, kun oli etäinen kanssani kun olin lapsi. Olen mieluummin kuronut kiinni menetettyä aikaa kuin ollut katkera hänelle. Suosittelen ammattilaisten apua sinulle, jos et pääse noista tunteista yli yksin.

 

["joku"]

Ootko kirjottanut aiemminkin tuosta tänne? On nimittäin just samanlainen ongelma esitelty täällä aiemmin ja olin niin ihmeissäni siitä, että se jäi mieleen.

Ja juu, ei todellakaan ole tuollaista. Tunnen todella suurta onnea ja ylpeyttä kun äitini katsoo rakastavasti lastani ja lepertelee tälle. Tuntuu ihanalta itsestänikin kun tunnen että joku rakastaa tai pitää lapsestani.

 

["joku"]

[QUOTE="joku";27211317]Ootko kirjottanut aiemminkin tuosta tänne? On nimittäin just samanlainen ongelma esitelty täällä aiemmin ja olin niin ihmeissäni siitä, että se jäi mieleen.

Ja juu, ei todellakaan ole tuollaista. Tunnen todella suurta onnea ja ylpeyttä kun äitini katsoo rakastavasti lastani ja lepertelee tälle. Tuntuu ihanalta itsestänikin kun tunnen että joku rakastaa tai pitää lapsestani.[/QUOTE]

Ja siis niin, tietysti annan halata ja olla lapseni kanssa.

Sulla ilmeisesti jotain henkistä ongelmaa tän asian kans. Varmaan kannattas käydä jossain puhumassa tästä jonkun ammattilaisen kanssa.

 

[Littledeath]

Ei ole tuollaista ongelmaa. Olen vaan iloinen ja onnellinen että lapsellani on niin välittävä mummu, mitä äitini on

 

[lucifer]

saa jopa pussata lapsiani jos haluaa

 

["joku"]

Onko sinulla siis kaksi lasta ja mummo suosii vain esikoista? Vai oliko niin että mummo käyttäytyy samalla tavalla molempia lapsiasi kohtaan, mutta sinulla tulee tämä tunne vain esikoisestasi?

Joka tapauksessa kannattaisi varmasti harkita terapiaa, että pääset käsittelemään näitä tunteita jotka eivät ole normaaleja. Minkälainen sun oma lapsuus on ollut? Suosiko äitisi silloin sisarustasi tms.?

 

[Ymmärrän]

Näet tilanteessa sen, mistä koet itse jääneesi lapsena paitsi. On täysin normaalia silloin tuntea noin, sillä ne tunteet kumpuavat syvältä "sisäisestä lapsestasi". Suosittelen että puhut asiasta neuvolassa ja hakeudut vaikka sieltä kautta terapiaan. Ei siksi että tuntisit "väärin" tai olisit jotenkin hullu, vaan siksi että saisit käsiteltyä niitä sisäisiä hylkäämisen ja katkeruuden kokemuksia mistä olet joutunut lapsena kärsimään.

Nimim: itselläni samanlainen kylmä lapsuus, ja olisin kyllä hyvin vihainen ja katkera jos saisin lapsia ja äitini olisi heille ihana. Ei siksi että olisi omalle lapselle kateellinen, vaan siksi että en voisi käsittää miksi hän ei voinut antaa samaa rakkautta minulle. Siitä rakkaudettomuudesta olen kärsinyt koko ikäni ja se on pilannut monia ihmissuhteitani, joten mielestäni olen(/me) syystäkin katkeria ja vihaisia.

 

[unneli]

Sulla on ihan oikeasti jotain käsittelemättömiä voimakkaista tunteita liittyen äitiisi, mustasukkaisuutta tms.
Suosittelen ehdotttomasti puhumaan jollekkin.

Kerro lapsuudestasi, jos aukaisis tätä asiaa meille enemmän?
Minkä ikäinen olet?
Sisaruksia?

 

["vieras"]

Nimim: itselläni samanlainen kylmä lapsuus, ja olisin kyllä hyvin vihainen ja katkera jos saisin lapsia ja äitini olisi heille ihana. Ei siksi että olisi omalle lapselle kateellinen, vaan siksi että en voisi käsittää miksi hän ei voinut antaa samaa rakkautta minulle. Siitä rakkaudettomuudesta olen kärsinyt koko ikäni ja se on pilannut monia ihmissuhteitani, joten mielestäni olen(/me) syystäkin katkeria ja vihaisia.

Aika pahalta tuntuu ajatus (jos siis oikein ymmärsin), että sinusta olisi parempi, jos isoäiti olisi kylmä lapsenlasta kohtaan.

 

["daa"]

Minullakaan ei ole tuollaisia tuntemuksia, mutta en usko niiden olevan mitenkään tavattomia. Minäkin näin maallikkona suosittelisin kysymään (esim. neuvolasta), pääsisitkö puhumaan asiasta jonkun mtt-ammattilaisen kanssa. Tuollaisista ajatuksista on ymmärrettävästi vaikea puhua lähipiirin kanssa. Mullakin on ollut vaikea äitisuhde, ja pääsin ruotimaan siitä terapiassa.

 

["mmm"]

Kaipaat psykologin apua. En käsitä ajatusmaailmaasi.

 

[FreezeCat]

Tottakai annan halata ja olla...molempien isomummujen. Olosuhteiden pakosta tilanne toisen kanssa vain on nyt sellainen, että yritämme täyttää vajetta puhelimen kautta mutta se ei ole ollenkaan sama kuin koskettaminen, näkeminen, hetkessä oleminen...

Näillä eväillä yritämme pärjätä.

Anna äitisi nauttia mummoudestaan, sillä aika on kovin katoavaista....ja nauti sinäkin hänen riemustaan, lapsenlapset ovat ainutkertaisia ja ihmeellisiä - ja varmasti hänkin lähentyy myös teidän kuopuksenne kanssa yhtälailla kuin esikoisennekin kanssa on tehnyt...

Omista tuntemuksistasi äitiäsi kohtaan kehottaisin jäsentelemään ammattilaisen kanssa. Sinulta menee suunnaton energiamäärä hukkaan tuossa kilpailutilanteessasi ja jonkinlaisessa katkeruudessasi :hug:...

 

[kyllä]

Totta kai annan. Mikäs sen ihanampaa seurata kuin tuo pienin 2 v joka juoksee kiljuen mummia vastaan antamaan nenunenua. Nukkuvat mummolassa isovanhempien kainalossa.

 

[Blue]

Mä olen ylpeä siitä että mä olen luonut jotain sellaista mistä mun äitini voi olla yhtä ylpeä kuin minusta ja mitä voi rakastaa yhtä paljon kuin minua.

 

["hmmm"]

ymmärrän tavallaan :/ mun äiti ei osannut mua ja mun siskoa kohdella tasapuolisesti, kun oltiin lapsia eikä osaa 4 lastenlastaankaan kohdella tasapuolisesti, joten kyllä se riepoo. mutta meillä se menee oikeastaan niin päin, että mun äiti on kateellinen mulle siitä, että mä olen lapsilleni tärkeämpi kuin hän....

 

["myy"]

. Koen että äitini ei ole koskaan välittänyt minusta ja ehkä ajattelen, että jos lapseni ja minä olisimme sisaruksia, äitini sysäisi minut kokonaan syrjään ja hoitaisi vain "sisarustani". Tuntuu että taistelen äitini huomiosta.

En halua järkyttää tekstilläni, mutta joka sana on totta.

Meillä tilanne oli jonkin aikaa esikoisen syntymän jälkeen sellainen, että äiti alkoi käydä meillä hyvinkin tiuhaan. Ennen lapsia hän kävi ehkä kaksi kertaa vuodessa. Huomasin, että ovesta tullessaan hänellä ei riittänyt silmiä kuin lapselle, lapsi oli ainoa jota hän edes tervehti. Me muut vain unohduimme. Jossain vaiheessa tuli tilaisuus hyväntahtoisesti piruillen mainita asiasta, mistä äiti kyllä ottikin onkeensa.

Toisaalta sitä ihmettelee suorastaan monttu auki, kun lapsi saa tehdä kaikkea sellaista, mitä mä en koskaan saanut ja mummu sen kuin hymyilee. Ja olen katsellut touhua vierestä ja ajatellut, että "ei se mun kanssa kyllä koskaan..."

Asian voi kyllä ajatella (opetella ajattelemaan) niin, että äiti on ehkä itsekin huomannut tehneensä jotain väärin aikoinaan, mutta osaa korjata sen vasta suhteessa lapsenlapsiin, ei enää suhteessa minuun. Menneen takia ei tarvitse olla mustasukkainen, kun lakkaa ajattelemasta itseään joka tilanteessa. Varmasti se sattuu, mutta tavasta voi oppia pois. Omin avuin tai ammattiavulla.

Et varmasti halua lapsillesi kuin parasta, joten mikset ajattelisi tilanteita siltä kannalta, että on ihanaa, että lapsesi saavat sellaista kohtelua kuin saavat?

Korjaa ihmeessä asia, sillä et halua, että sinun ja äitisi väliset ongelmat muuttuvat sinun ja lastesi väliseksi ongelmaksi. Jos olet omillesi kateellinen, alat pian käyttäytyä yhtä kylmästi heille kuin äitisi sinua kohtaan.

Mulle kolahti eniten se, kun kohdalle osui päivä, jolloin äiti käyttäytyi syystä tai toisesta samalla tavalla esikoistani kohtaan kuin minua kohtaan aikoinaan. Silloin näin punaista ja päätin, että minun lapsilleni ei syötetä samanlaista propagandaa kuin minulle lapsena. Sen päivän jälkeen olen osannut arvostaa lasten paapomista ja hellittelyä ja lirkuttelua ja sitä sun tätä, sillä en TODELLA haluaisi nähdä heitä kohdeltavan kuin minua joskus.

Lasten etu menee itsesäälin ja mustasukkaisuuden edelle 100-0.

 

[WendlaMaalla]

[QUOTE="joku";27211351]Onko sinulla siis kaksi lasta ja mummo suosii vain esikoista? Vai oliko niin että mummo käyttäytyy samalla tavalla molempia lapsiasi kohtaan, mutta sinulla tulee tämä tunne vain esikoisestasi?

Joka tapauksessa kannattaisi varmasti harkita terapiaa, että pääset käsittelemään näitä tunteita jotka eivät ole normaaleja. Minkälainen sun oma lapsuus on ollut? Suosiko äitisi silloin sisarustasi tms.?[/QUOTE]

Lapsillani on tasan 3 vuotta ikäeroa. nuorimmainen on tietysti vielä niin pieni, että hän ei ole ehtinyt luoda täysin samanlaista suhdetta mummiin (mummilla on nyt vielä enemmän muistoja esikoisesta). Mielestäni mummi on ollut tasapuolinen lapsia kohtaan, mm. lahjojen suhteen - tietenkin ikään suhteutettuna. Mutta esikoinen on vielä tässä vaiheessa enemmän "Mummin mielessä".

Minulla on tämä tunne vain esikoisestani, tai ainakin paljon vahvempi. Kuten kirjoitin, olen yrittänyt koko ajan edistää sitä että kuopus nousisi samalle tasolle esikoisen kanssa mummin mielessä. Annoin esim. mummin ottaa kuopuksen syliin kun tulivat vauvaa katsomaan, esikoista en antanut syliin ekaan vuoteen koska - niin kauhealta kuin se kuulostaa - koin että äitini "saastuttaisi" lapseni. Toisaalta tämän johdosta tuntui, että olin pettänyt kuopukseni, kun annoin hänet äitini syliin.

Raskausaikana, kun odotin esikoista, en halunnut nähdä äitiäni kertaakaan. Toki soittelimme puhelimessa. Pelkäsin, että jos saisin äidiltä vaikka flunssan, en voisi antaa sitä jotenkin anteeksi - että juuri äitini (henkilö joka ei ole minusta välittänyt) aiheuttaisi lapselleni jotain. Tiedän, että tämä kuulostaa kamalalta.

 

["mimmi"]

Olet siis itse jäänyt vaille hoivaa ja huomiota lapsena ja se aiheuttaa katkeruutta äitiäsi kohtaan, aivan ymmärrettävää. Muista kuitenkin että äitinä ja mummina olo on aivan erilaista. Äiti on jatkuvasti vastuussa lapsestaan ja mahdollisesti elämäntilanne on muutenkin väsyttävä. Mummina voi vain nauttia pienokaisesta ilman vastuuta.

Mun mielestä sun pitäisi keskustella näistä tuntemuksista sun äidille. Hyvä kuitenkin ettet ole sulkenut häntä kokonaan pois lastesi elämästä.

 

[no voi vittu]

[QUOTE="vieras";27211377]Aika pahalta tuntuu ajatus (jos siis oikein ymmärsin), että sinusta olisi parempi, jos isoäiti olisi kylmä lapsenlasta kohtaan.[/QUOTE]

No eihän tuossa niin sanottu!

Missä teitin sisälukutaito ja luetunymmärtäminen on? Koulu käyty kirjekurssilla?

 

["vieras"]

No eihän tuossa niin sanottu!

Missä teitin sisälukutaito ja luetunymmärtäminen on? Koulu käyty kirjekurssilla?

No selitäpä sinä sitten mitä siinä tarkoitettiin, kun olet paremmat kurssit näköjään käynyt. Käytöskurssi taitaa kuitenkin olla vielä kesken.