Vuorineuvos: "Olen luottavainen, että Suomi kriisiytyy"
Hanna Säntti 15:22 Jaa:
Antti Mannermaa Mitä tekee ison pörssiyhtiön toimitusjohtaja jäätyään eläkkeelle? Puhuu suunsa puhtaaksi, voi päätellä ainakin Metson ex-toimitusjohtajan Jorma Elorannan teeseistä Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan suhdannelounaalla keskiviikkona
Suomen kilpailukyvyn kipupisteitä ja kasvun oraita etsivät Elorannan kanssa myös Solidiumin hallitusta johtava Pekka Ala-Pietilä ja Aalto yliopiston kansantaloustieteen professoriMatti Pohjola.
1980-luvulla Suomesta haikailtiin Pohjolan Japania. No nyt ollaan hyvällä tiellä, Eloranta vertasi Suomea reippaan kasvukauden jälkeen krooniseen taantumaan vaipuneeseen saarivaltioon.
Viime helmikuussa Eloranta antoi hallitukselle raporttinsa investointien vauhdittamisesta. Vaikka hallitus on ottanut monia Elorannan suosittelemia toimia ohjelmaansa, iso kuva ei ole sanottavasti muuttunut.
Vuorineuvoksen mukaan suomalaisilta puuttuu edelleen kriisitietoisuus.
Nykytilanne ei oikeuta nykyelintasoa
Mutta olen kyllä aika luottavainen sen suhteen, että tilanne kriisiytyy. Sehän on tilanne, jossa Suomessa on perinteisesti herätty toimimaan.
Jos Suomi ei pysty parantamaan kilpailukykyään nopeasti edessä on Elorannan mukaan karu tulevaisuus.
Suomen nykyinen taloudellinen perusta ei yksinkertaisesti oikeuta nykyistä elintasoa, vuorineuvos totesi.
Kilpailukyvyn menettäminen on isompi ongelma Suomelle kuin suuryrityksille. Hallituksen kokouksissa päätökset sanelee kylmä taloudellinen logiikka.
Teollisuus häipyy Huitsin Nevadaan
Suomen kilpailukyvyn rapautuminen johtaa siihen, että teollisuus lähtee Huitsin nevadaan, Eloranta varoitti.
Omat pilvensä taivaalle tuo eurokriisi. Epävarma tilannen lannistaa investoinnit ja vie kuluttajilta luottamuksen.
Eurosta voisi sanoa, että loistava liikeidea, mutta luokattoman huono toteutus, kokenut yritysjohtaja puhisi