M
muuttopäivä
Vieras
Löysin uuden asunnon ja samalla tutustuin hieman vastapäiseen, yksin asuvaan naapuriini. Hän on joko ns. todella persoonallinen tai sitten hieman höpsähtänyt, joka tapauksessa tuli hieman erikoinen fiilis hänestä.
Haluan saada elää omassa asunnossani ihan rauhassa ja ilman kahvitteluja naapurin kanssa (olisi ehkä eri asia, jos olisi jotenkin samanhenkinen ja oikeasti voisi ystävystyäkin). Lähtökohtaisesti olen kyllä avoin ja ystävällinen kaikille, mutta en yksinkertaisesti ole kiinnostunut viettämään naapurini kanssa enempää aikaa kuin on välttämätöntä, ts. tervehtiä voin ja joskus samaan aikaan sattuessa vaihtaa vähän kuulumisia. Mutta selkeä raja pitää olla, kylään ei tulla noin vain tai ei rimputella ovikelloa tehden tikusta asiaa jne.
Miten pärjää Ulla Taalasmaan naapurina? Täytyykö heti vetää tiukat rajat ja sanoa jopa ääneen, että haluaa olla rauhassa? En halua olla ilkeä, tiedän vain että liika ystävällisyys saattaa backfirettää ja huomaan olevani ihan liemessä.
En tiedä onko pelkoni ihan turha, mutta tämän naapurin nähdessäni tuli ensimmäistä kertaa mieleen, että tuleekohan tästä jotakin päänvaivaa... Kysyisin edelliseltä asukkaalta mahdollisista ongelmista jos kehtaisin sen muotoilla.
Kokemuksia, jotain?