K
kajsaaaaa
Vieras
Typerää riskinottoa: Puolella autoilijoista kesärenkaat - pohjoisessa osataan paremmin | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
Puolella autoilijoista kesärenkaat
Liikennekeskuspäällikkö Mika Jaatinen Liikennevirastosta arvelee, että pääkaupunkiseudulla luvattoman moni autoilija yrittää selvitä ensilumesta kesärenkailla.
Lapissa on ollut jo muutaman päivän valkoinen lumipeite, mutta viime yönä lumi satoi myös pääkaupunkiseudulle. Ajokeli on huono tai erittäin huono suuressa osassa maata, ainoastaan Itä-Suomessa maa on vielä paljas.
- Suomessa lumiraja kulkee tällä hetkellä Porvoosta Pohjanmaalle siten, että läntinen puoli on lumen peitossa, Jaatinen sanoo.
Liikennekeskuspäällikön mukaan kesärenkailla ei ole liikenteeseen tällä hetkellä mitään asiaa, mutta valitettavasti monet autoilijat ottavat tietoisen riskin.
- Väittäisin, että siellä on puollella autoilijoista kesärenkaat alla. Nyt kylmät kelit ja lumi tulivat nopeasti, joten monella on houkutus kokeilla pärjäämistä pääväylillä. Sitten ihmiset ovat tietysti kiireisiä, Jaatinen tietää.
Hänen mukaansa juuri kesärenkaat ovat vuodesta toiseen syy sille, miksi "talvi yllättää autoilijat". Pito ei pidä, ja teillä sattuu paljon ulos- ja peräänajoja.
Hänen mukaansa Lapissa autoilijoilla on talveen valmistautuminen huomattavasti paremmin hanskassa.
- Pohjoisessa henkinen valmistautuminen on parempaa. Siellä on totuttu siihen, että talvikelit alkavat aikaisemmin, joten ennakointi talvirenkaiden laittamisessa on parempaa, hän arvelee.
Etelä-Suomessa ongelmia tuo kuitenkin suuremmat liikennemassat. Autoilijat ajautuvat lumen takia teiltä toki Lapissakin, mutta yhden autoilijan väärä valinta ei saa koko liikennettä kaaokseen. Pääkaupunkiseudulla on toisin. Esimerkiksi Kehä III:lla oli varhain perjantaiaamuna pahat tukokset, kun raskaan liikenteen ajoneuvot jäivät mäkeen sutimaan.
- Etelässä teiden kapasiteetti on hyvin äärirajoilla ja liikennetiheys on suuri. Kun yksi jää mäkeen sutimaan, jono muodostuu heti.
Liikennekeskuspäällikkö oli aamukahdeksalta hyvillään kuitenkin siitä, että Suomessa oli toistaiseksi vältytty vakavilta liikenneonnettomuuksilta.
- Autoilijat ovat ajaneet varovaisesti ja rauhallisesti, hän kiitteli.