Mikä tässä kotona olossa on rasittavaa?

[Littledeath]

Pari viikkoa oon pitänyt lomaa ja kyllä on ollut helppoa. Kotitöihinkin on ollut paljon enemmän aikaa, koti on pysynyt siistimpänä ja on ollut mukava vaan olla lapsen kanssa. Ja kaikkea on kerennyt tehdä ja tavata ihmisiä. En ymmärrä niitä kotiäitejä jotka pitää tätä muka työnä.. Huomenna meillä alkaa arki.

 

[Madicken04]

Se varmaan riippuu siitä montako lasta ja millaisia siinä on hoidettavana, mitä kotitöitä kuuluu mukaan kaupan päälle. Lisäksi mahdollinen yksinäisyys, se ettei päivissä tunnu olevan riittävästi mielenkiintoa ja vaihtelua käyvät pidemmän päälle tympäisemään. Uskoisin.

Oman kohta 2v:n kanssa tämä on ollut yhtä lomaa kokoajan. Työksi en kotiäitiyttä osaa kutsua mutta on ollut aikoja jolloin se on minulle ollut raskaampaa kuin töissäkäynti. Yllättäin sitten töihin palattua ne vapaat ja lomat alkoivat taas tuntua lomilta.

 

["vieras"]

Se arjen puuduttavuus ja se, että ei ole työroolia ollenkaan. Se on vaikea selittää, mutta nyt kun olen töissä ja minulla on tietty tapa tehdä työtä, puhua ja toimia siellä. Työkavereille pitää olla työkaveri, ei verkkareissa luuhaava takatukka-Irma, joka ehkä jaksaa laittaa padan uuniin ja ottaa marjoja sulamaan.

Kotona sitä on kuin kotona. Välillä raivostuttaa ja masentaa. Töissä sitä ei voi näyttää, kotona voi, vaikka ei välttämättä aina tarviskaan... Töissä laskee sataan ja menee taas sen vittumaisen potilaan luo auttamaan asiassa, jonka se pipipää voisi hoitaa itsekin, kunhan vain soittaa kelloa ihan vaan kiusalla.

Kotona sille pipipäälle "saa" kilahtaa.

 

[Littledeath]

Joo ehdottomasti riippuu varmaan lasten lukumäärästä jne. Siks ainakaan yksilapsisten ei mun mielestä kannattas edes vinkua että miksei heitä arvosteta samalla tavalla kuin työssäkäyviä..

 

[Madicken04]

Joo ehdottomasti riippuu varmaan lasten lukumäärästä jne. Siks ainakaan yksilapsisten ei mun mielestä kannattas edes vinkua että miksei heitä arvosteta samalla tavalla kuin työssäkäyviä..

No, arvostaa sopii kaikkia jotka hoitavat hommansa hyvin. Oli sitten kysymys mistä tahansa työstä tai minkä tahansa perhekoon kotiäitiydestä. (tosin en oikein edes tiedä miten sen arvostuksen pitäisi näkyä...)

Mutta tosissaan ihmisten tilanteet on erilaisia ja joillekin kotiäitiys sopii paremmin kuin toisille. Joku elää unelmaansa hoitaen kotona kolmea alle kouluikäistä ja samalla on valmiina vastaanottamaan paria pientä koululaista koulupäivän jälkeen. Toinen taas odottaa sen vauvavuoden että pääsee takaisin töihin.

Itse tykkään että tässä alkaa olla takana rento ja mukava viikonloppu, kotona on tosin ollut vain kaksi lasta kolmesta. Loppuraskauden vaivat toki veroittavat osansa, varsinkin kun mies on töissä. Mutta siis mukava "lomafiilis" näinkin. Tosin, jos se kolmaskin olisi ollut kotona niin varmaan tällä hetkellä olisin valmis ristimään kädet siitä hyvästä että miehen työt loppuu tunninpäästä ja olisin kyllä kironnut mielessäni kun sain häneltä juuri viestin että sopiiko että jää töiden jälkeen saunomaan työkaverin kanssa...

 

["vieras"]

Mäkin olen ollut kaksi viikkoa kotona ja voi luoja, että kaipaan ihmisten ilmoille. Kaipaan itselle älyllistä tekemistä (opiskelua) ja aikuisten ihmisten seuraa.

 

[Minskii]

Joo ehdottomasti riippuu varmaan lasten lukumäärästä jne. Siks ainakaan yksilapsisten ei mun mielestä kannattas edes vinkua että miksei heitä arvosteta samalla tavalla kuin työssäkäyviä..

Kuka arvostaa/arvostaisi yksilapsisia? Tai niitä keillä on enemmän lapsia?

 

[äippä x2]

tottakai jokainen ihminen haluaa arvostusta oli niitä lapsia sitten 1 tai 5 tai on se 5 lasta ja käy töissä. Miks aina pitää tehdä toi asetelma työssäkäyvä vastaan kotiäiti, miks molemmat ei voi olla yhtä hyviä vanhempia ja yhtä arvokkaita

 

[Entäss]

Entä jos se yksi onkin sairas tmv.

 

[hallittu kaaos]

Aina ei ole hyvä päivä ja vanhemmuus ylipäänsä voi olla joinain päivinä rankkaa. Riippuu myös ihmisestä mitkä asiat kokee rankkoina, itselläni esimerkiksi arkipäivisin iskevä yksinäisyys on sellainen asia jonka koen haastavana välillä. En ole ikinä ollut mikään kotihiiri ja suurin osa lähipiiristä on työssäkäyviä lapsettomia. Mammaryhmissä taas on niin vaivaantunut tunnelma enkä ole löytänyt sellaista johon tuntisin ns. kuuluvani, kun ainoa yhdistävä tekijä ryhmäläisten välillä tuntuu olevan se äitiys. Ja sitten ylipäänsä se ettei aina jaksaisi siivota, kokata, olla 24/7 saatavilla ja ajatella kokoajan enemmän muita kuin itseään. Tähän vielä jos on koliikkivauva tmv. rankempi tapaus niin kyllähän se omat haasteensa siihen jaksamiseen tuo.

Käytännössähän kotiäitiydessä on samoja haasteita hieman eri muodossa kuin työelämässäkin. Aina ei huvittaisi mennä töihin ja välillä väsyttää, aina ei voi olla hyvä päivä. Ja oman mausteensa tähän antaa sitten työkaverit, ammatti/työnkuva jne.

Tiivistettynä ehkä kaikessa on hyvät ja huonot puolensa, myös kotiäitiydessä.

 

["-S-"]

Itselle tuli aloituksen luettua ekana mieleen, että on se nyt vähän eri asia olla kaksi viikkoa tai kaksi vuotta kotona..ei kahdessa viikossa ehdi kyllästyä,tympiintyä tai mikä nyt ikinä vain

 

[hkfy]

Niinpä, mikähän siinä rasittaa? Nyt mies ollut meidän kanssa kotona kohta 2 viikkoa ja se aika on tuntunut LOMALTA!

Yksin tuntuu että työpäivästä kävis! Meillä vauva sekä 2v ja 5v.

 

[ok]

Miten toi arvostus asiaan liittyi?

Musta tää on välillä raskasta, vaikka lapsia on vain yksi. Joskus vaan maistuu puulta, kun asiat ei luista ja takkuaa ja on tylsää. Siinä onkin vähän hommaa, että keksii mukavaa vaihtelua päiviin, ettei kuole pystyyn.

 

["kotiäippä"]

Ei mikään. Ihaninta aikaa elämässä!

 

[YTM]

No toki se tuntuu lomalta kun sä oot lomalla DAAAAAA!!! Sit kun sun elämä on yli vuoden ollut tuota samaa, niin ei se tunnu lomalta kun ei ole sitä vertailukohtaa. Olet vaan kotona. Sehän tekee lomasta loman, se et se poikkeaa arjesta. Jos se arki on vaan sitä lomailua ja kotona olemista, niin mikä tuo siihen sitä vaihtelua? Mä olen molempien lasten kanssa ollut ihan innoissaan kun saa olla kotona, lomalla... mutta reilun vuoden päästä on pää meinannut seota ja pakko ollut taas päästä töihin että se loma sitten tosiaan tuntuu joltain!

 

[gtr67tyi]

kyllähän sen kaks viikkoo jaksaa nauttiakin kun kehittelee kaikkee kivaa.. mut kyllä siihen nopeesti turtuu ja alkaa kotiäitiys tökkiä.. ite oon ainakin jo ihan kyllästynyt tähän hommaan vaik tytsy on vasta 9,5kk

 

["vieras"]

Meillä on nyt kaksivuotiaalla menossa hokemisvaihe ja joskus kieltämättä tunnit tuntuu pitkiltä kun selität samaa asiaa kerta toisensa jälkeen,päivästä toiseen,viikosta toiseen,kuukaudesta toiseen zzz....zzzzz....

"Joulupukki tujee?"
"Ei vielä,joulupukki tulee jouluaattona"
"Joulupukki tuo lahjoja?"
"Joo,joulupukki muistaa lapsia lahjoilla"

*raps,kuuluu rasahdus ovesta/ikkunasta/seinästä/lattiasta*

"Oho! Joulupukki tujee?"
"Ei vielä,joulupukki tulee sit jouluaattona"
"Tuo lahjoja?"
"Joo,joulupukki tuo lahjoja"

*kahden minuutin hiljaisuus*

"äiti nytkö joulupukki tujee?"
"........."


Joten joo,joskus haluaisin olla aikuinen ja jutella aikuisten asioista,olla tehokas ja dynaaminen,osaava ja ammattitaitoinen =) Lasten kanssa on ihana olla,mutta mä en_vaan_jaksa päivästä toiseen sitä pelkästään,että viihdytän vauvaa ja kaksivuotiasta joka opettelee puhumaan. Viisivuotiaan kanssa aika kuluu jo ihan eri tavalla kun juttelee,pohdiskelee,on omatoiminen jne.

Sanotaan että kaikilla äideillä on tietty vaihe jolloin äitiys pääsee oikein täyteen kukoistukseensa. Mä kukoistan sit enemmän jo vähän isompien lasten äitinä,kun tekemisellä ja keskustelulla on jo ihan toinen ulottuvuus. Enkä tarkoita sitä ettenkö haluaisi olla noiden pienten mussujen kanssa,tottakai haluan. Mutta tuossa edellä yksi esimerkki miksi se välillä maistuu puulta...

 

[asdasd]

[QUOTE="vieras";27464086]Se arjen puuduttavuus ja se, että ei ole työroolia ollenkaan. Se on vaikea selittää, mutta nyt kun olen töissä ja minulla on tietty tapa tehdä työtä, puhua ja toimia siellä. Työkavereille pitää olla työkaveri, ei verkkareissa luuhaava takatukka-Irma, joka ehkä jaksaa laittaa padan uuniin ja ottaa marjoja sulamaan.

Kotona sitä on kuin kotona. Välillä raivostuttaa ja masentaa. Töissä sitä ei voi näyttää, kotona voi, vaikka ei välttämättä aina tarviskaan... Töissä laskee sataan ja menee taas sen vittumaisen potilaan luo auttamaan asiassa, jonka se pipipää voisi hoitaa itsekin, kunhan vain soittaa kelloa ihan vaan kiusalla.

Kotona sille pipipäälle "saa" kilahtaa. [/QUOTE]

Hyvä asenne työhösi, asiakaspalvelijan irvikuva. Tajuatko, että saat maksun siitä auttamisesta.

 

[leijona76]

Joo ehdottomasti riippuu varmaan lasten lukumäärästä jne. Siks ainakaan yksilapsisten ei mun mielestä kannattas edes vinkua että miksei heitä arvosteta samalla tavalla kuin työssäkäyviä..

Aika paha. Kuka on hyvä sanomaan minkä verran kukin ansaitsee ja arvottaa tolleen ihmisiä. Kuka määrittelee mikä lapsimäärä oikeuttaa kunnon arvostukseen?

 

[leijona76]

Ja juu...kyl se 2vkoa menis lomana täysin, mut pidemmän kaavan kotona olo alkaa väkisin puuduttaa ja kaipaa töitäkin. Kyl mulla pää levisi kotivuosien aikana. Ei se 2vkoa oo mikää aika jaksaa nauttia ja kehua helppoutta.

 

["Jenis"]

[QUOTE="-S-";27464173]Itselle tuli aloituksen luettua ekana mieleen, että on se nyt vähän eri asia olla kaksi viikkoa tai kaksi vuotta kotona..ei kahdessa viikossa ehdi kyllästyä,tympiintyä tai mikä nyt ikinä vain [/QUOTE]

Näin. Nyt kun oon osa-aikaisesti taas muualla kuin kotona, ne kotipäivät tuntuu ihan lomalta. Joskus on pidetty esim. flunssan jälkeen ihan huvikseen vielä ylimääräinen vapaapäivä, kun kotona nyt vaan on niin kiva köllötellä Olin kotiäitinä yht. 5 vuotta, ja kyllä noihin vuosiin mahtuu niin jumalattoman tylsiä ja puuduttavia vaiheita että ei ole ikävä. Mulle sopii paremmin tämmöinen balanssi työ- ja kotielämän välillä.

 

["mona"]

No mä oon nyt kahen lapsen kanssa kotona ollu 7kk ja vielä tykkään, mut ku ekan kanssa ku olin 2,5vuotta ollu niin tuntuu raskaalta se samanlaiset päivät ja huushollin siivous+jatkuva ruoanlaitto jne.