Jokaikinen ilta kun olen väsynyt saan mieheltä pelkkiä haukkuja.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja bagel
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
B

bagel

Vieras
Joudun heräämään ehtiäkseni töihin viimeistään 4:45 ja nukkumaan pääsen 22 jälkeen.
Eilen sanoin jo päivällä meneväni ajoissa nukkumaan kun väsytti tosi paljon. Olin ollut töissä, tehnyt lumityöt yksin kotona, kokannut ja leikkinyt lasten kanssa.

Mies oli päivän ihan normaali,jutteli yms ja illalla ennen kuin menin nukkumaan alkoi lapsellinen ovien paiskominen. Menin kysymään mikä on ja taas sain paskaryöpyn niskaani täysin puun takaa.
Olen kuulemma itsekäs ämmä ja että hän ei tunne mua eikä rakasta tälläistä ämmää.

Olen puhunut miehelle etten pidä työstäni ja olen siellä vain rahan takia. Se käänsi tuonkin minua vastaan. Että pitäisi olla kiitollinen että on töitä. Itse hän järjesti itselleen potkut omista töistä ihan tuosta vaan ajattelematta millä tää perhe elää. Nyt minun tuloilla koitetaan kituutella ja rahat on aina loppu kun tienaan niin vähän.

Mikä oikeus sillä on joka kerta mennä henkilökohtaisuuksiin ja haukkua niistä? Nytkin vaan itken enkä saanut yhtään levättyä yöllä. Miehelle en pahaa oloani näytä se taitaa saada siitä jotain sairasta nautintoa.

En halua olla tälläisessä suhteessa, muttei ennen joulya kehtaaa erota...
 
no erikoiselta kuulostaa. Miks se mies ei tee lumitöitä, krt on työtön? Ja ruokia sun muita. Ota päikkärit töiden jälkeen, kyllä se mies sen ajan pärjää lasten kans. Ei pidä alistuu mihin vaan.
 
  • Tykkää
Reactions: Iitula
En tiedä miksei enää tee kotona mitään. En jaksa jäädä tuota katsomaan. Lähden lasten kanssa äidilleni toiseen kaypunkiin. Kiukutelkoon ukko kotona. Nyt se tosin taitaa taas esittää ettei mitään olisikaan tapahtunut. Olen niin poikki. koko viimeviikon tein noita kuuden aamuja ja silmäpussit senkuin kasvaa kun öisin pitäisi kuunnella haukkuja.

Kesällä lupasin itselleni etta jos muutosta ei tule lähden joulun jälkeen. olen katsellut asuntoja ja ehkä muuttaisin toiselle paikkakunnalle.
 
Sä olet ihan sairaan tehokas ja sinnikäs kun jaksat tehdä kaiken tuon! Kantaa vastuun perheen toimeentulosta ja ilmeisesti myös perheestä. Ehkä sun miehesi vaan tajuaa että sillä ei oikeastaan ole mitään virkaa tai hyötyä joten räyhää kun pelkää jäävänsä ihan ulkopuolelle. Anna takaisin, kerro että jos se haluaa yhteistä aikaa, niin kodin tulee olla siisti ja töiden tehty kun palaat töistä tai muuten saa kiukutella sohvalla itsekseen, ovia paiskomatta. Ota asia puheeksi ilman että on riitaa ja totea että säkään et tällä järjestelyllä jaksa kantaa kaikesta vastuuta joten vaikka olisi kuinka kurjaa niin äijän tulee ottaa itseään niskasta kiinni ja auttaa lapioimaan kakkakasaa yhdessä jos kerran yhdessä haluaa pysyä.
 
no ei tuo oikein ole, jos kotona on, niin kotityöt, joihin lumityötkin kuuluu, tekee se, joka kotona, näin mä sen aattelen.
ilmeisesti muutkin aattelee näin, mutta jos kyseessä olis toisin päin, että nainen olis kotona ja mies töissä, niin varmaan palstalla automaattisesti vastattais, että kyllä miehen kuuluu työpäivän päätteksi tehdä ne kotityötkin
 
Nyt vähän ämmää kehiin, ei aina tartte vaan joustaa ja kuunnella kaiken maailman paskan jauhantaa. Eihän tuo nyt noin voi mennä et Sie käyt töissä, hoidat kodin ja lapset ja saat Paskaa niskaan koska oot väsyny. Pidä puoles, ei sitä kukaan muukaan voi tehdä.
 
  • Tykkää
Reactions: kepsis
Alkuperäinen kirjoittaja viisikymppinen isoäiti;27705196:
jos kyseessä olis toisin päin, että nainen olis kotona ja mies töissä, niin varmaan palstalla automaattisesti vastattais, että kyllä miehen kuuluu työpäivän päätteksi tehdä ne kotityötkin

Älä nyt jaksa lässyttää aina tuota samaa! Olet itse palstan pahimpia naissovinisteja.
 
[QUOTE="vieras";27705204]Älä nyt jaksa lässyttää aina tuota samaa! Olet itse palstan pahimpia naissovinisteja.[/QUOTE]

No jos nyt ei kohdisteta viisikymppisen isoäidin tekstiä juuri tähän, eli jätetään mahdolliset henkilökohtaisesti ottamiset pois, niin kyllä, juurikin noin se menisi palstalla.

Poislukien jokaisen keskivertoa älykkäämmän ihmisen joka osaa ihan itse pyöritellä näitä asioita ilman että joku kertoo itsestäänselvät asiat.
 
[QUOTE="ani";27705159]Ehkä sun miehesi vaan tajuaa että sillä ei oikeastaan ole mitään virkaa tai hyötyä joten räyhää kun pelkää jäävänsä ihan ulkopuolelle.[/QUOTE] Peesi tälle. Mä näen asian niin, että miestä hävettää, kun se ei itse saa laitettua rikkaa ristiin perheen eteen. Se ei vaan osaa sitä näyttää ja toimia kuin aikuiset, vaan se yrittää peittää puutteensa haukkumalla vaimoaan. Kun ei ole mitään, millä päteä, ainoa tapa päästä asteikolla ylemmäs on mollata ap:tä. Häpeä on vittumainen tunne, ja se saattaa myös ärsyttää miestä. Hän yhdistää häpeän väärin siihen, että ap on häntä ahkerampi ja saa hänet tuntemaan olonsa noloksi, eikä paljon rakentavammalla tavalla siihen, että tämä on nyt ihan oma vika ja mitenhän tämän korjaisi. Jos hän nyt heittäytyisi avuliaaksi ja kehumaan vaimoa, hän samalla myöntäisi, että itse tuli tehneeksi virheen, kun otti loparit.



[QUOTE="ani";27705159]Anna takaisin, kerro että jos se haluaa yhteistä aikaa, niin kodin tulee olla siisti ja töiden tehty kun palaat töistä tai muuten saa kiukutella sohvalla itsekseen, ovia paiskomatta. Ota asia puheeksi ilman että on riitaa ja totea että säkään et tällä järjestelyllä jaksa kantaa kaikesta vastuuta joten vaikka olisi kuinka kurjaa niin äijän tulee ottaa itseään niskasta kiinni ja auttaa lapioimaan kakkakasaa yhdessä jos kerran yhdessä haluaa pysyä.[/QUOTE]

Tätä voisi kokeilla. Jos ei auta, mä jättäisin mokoman riippakiven, huolehtikoon itsestään. Ap tosin on varmaan yrittänytkin keskustella, kun kerran teki alustavan päätöksen erosta jo puoli vuotta sitten. Mutta aina voi yrittää vielä yhden kerran.
 
Mulla oli sama tilanne parin vuoden ajan. Mies jättäytyi pois töistä, maksettiin isoja velkoja minun pienestä tilistä, kuuntelin haukkuja kuinka laiska olen vaikka itsekin töiden jälkeen tein lumityöt ja kotityöt ja kaikki mahdolliset työt, mies vaan oleskeli ja haukkui. Ennen teki paljon kotitöitä, mutta yhtäkkiä muuttui, lopetti sekä palkkatyön että kotityöt ja tätä kesti pari vuotta.

Nyt tämän vuoden keväällä sain vihdoinkin eron, se ei ollut mahdollista aikaisemmin, koska meillä oli oma talo, mies ei suostunut muuttamaan pois ja minä en olisi voinut maksaa kahta asuntoa.
Täälläkin moni sanoo, ettei katsoisi päivääkään tuollaista miestä, mutta joskus ei ole vaihtoehtoja.
Heti kun oli mahdollista asuntolainan suhteen, laitettiin talo myyntiin ja onneksi saatiin talo myytyä syksyllä. Muutin heti lasten kanssa pois ja mies muutti omilleen. Minun elämä on nyt ihanaa ja rauhallista ja kukaan ei enää hauku ja irvaile. Miehellä on vaikeaa yksin, mutta oma vika kun muuttui sellaiseksi. Nyt hän anelee anteeksi ja lupaa muuttua ja rakastaa niin kauheesti, mutta siihen lankaan en enää mene, se elämä on nähty.

Oman mielenrauhasi takia kannattaa todellakin miettiä erilleen muuttamista. Älä anna kenekään alistaa itseäsi liian kauan. Tekstisi oli liian tuttua minulle ja olen niin tyytyväinen, että pystyin tekemään tämän vaikean ratkaisun ja vein sen loppuun asti, enkä perunut eroa missään vaiheessa. Nyt minun elämä on hyvin. Voimia tulevaan, muista ajatella itseäsi ja omaa jaksamistasi ja lasten hyvinvointia.
 
jos eroon päätyy, eikä mies suostu muuttamaan pois, kannattaa ottaa lakimies kuka sitten asian hoitaa. Lapsilla on aina isompi oikeus jäädä omaan kotiin kun miehellä. Ulosottomies ja poliisit kantavat miehen ulos jos ei muuten lähde.
 

Yhteistyössä