Eläminen lasten kanssa ilman puolisoa, välillä aika rankkaa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja lasten kanssa kolmisin
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
L

lasten kanssa kolmisin

Vieras
Olen kohta 3 vuotta ollut lasten kanssa kolmestaan ja oikeastaan mitään ongelmaa ei ole ollut, en ole juurikaan ketään vierelleni kaivannut, mutta jotenkin eilen illalla tuli jossain vaiheessa sellainen yksinäinen tunne, vaikka oltiinkin eilen illalla minun vanhempieni luona ja meitä oli isompi joukko siellä, mutta kun kotiin saapui, niin se on vain minä ja lapset. Eilinen ilta meni kotona oikeastaan lapsen lelujen kasaamiseen, kun minähän ne joudun kasaamaan, lapsilla ei vielä taidot riitä :)
 
Noinhan se menee. Mutta vastaavasti, kun rinnalla on puoliso, on elämä välillä aika rankkaa.

Ei tarvitse oikeastaan olla mitään ongelmaa, eikä mitään erosuunnitelmiakaan jotta voi kokea parisuhteensa ajoittain hyvinkin vaikeaksi. On riitaa siitä, tästä ja vähän tostakin. Isommasta ja pienemmästä.

Eilen viimeksi ajattelin, että kyllä siinäkin vaan oli puolensa, kun elin lasten kanssa yksin. Vaikka kuitenkin siis koen olevani onnellinen ja eläväni sitä elämää mitä haluan. En osaani pois vaihtaisi, mutta valehtelisin jos väittäisin että elämä parisuhteessa olisi helpompaa. Helpompaa toki toisaalta, toisaalta nimenomaan vaikeampaa.
 
miksi lapset ylipäätään saavat sellaisia leluja mitä eivät osaa itse kasata? Niissä on suositusikä just siks että se kasaaminen sujuis koska se on jo puoli ideaa se itse kasaaminen
 
  • Tykkää
Reactions: astrolabe
[QUOTE="susu";27755236]miksi lapset ylipäätään saavat sellaisia leluja mitä eivät osaa itse kasata? Niissä on suositusikä just siks että se kasaaminen sujuis koska se on jo puoli ideaa se itse kasaaminen[/QUOTE]

Brion hellassa ikäsuositus 3v. Mutta ei tuo meidän 3v(11kk) sitä kyllä kasaan saanut, vaikka alkuun halusikin yrittää.

Pitääkö nyt valittaa Briolle, että ovat laittaneet liian alhaisen suositusiän?
 
Lelut helpompia kasata kuin huonekalut. Kaikessa on puolensa, puolison kanssa juhlat ovat traditioiden yhteensovitusta pelkkien omien perinteiden sijaan. Ja usein voi pyytää isää, veljeä, enoa, ukkia, jos miehisiä (sic!) kädentaitoja pakosti vaaditaan ja menee yli oman osaamisen.
 
[QUOTE="susu";27755236]miksi lapset ylipäätään saavat sellaisia leluja mitä eivät osaa itse kasata? Niissä on suositusikä just siks että se kasaaminen sujuis koska se on jo puoli ideaa se itse kasaaminen[/QUOTE]

Esikoinen 4v sai Playmobilen merirosvolaivan, joka on tarkoitettu 4-10-vuotiaille ja ohjeissakin sanotaan, että aikuisen tulee kasata se ja ei tuolla 4-vuotiaalla ole taitoja sitä kasata, siinä on niin pirkaleesti pieniä osia ja narujakin.

Joo ja tiedän kyllä että ei ne parisuhteetkaan niin auvoisia asioita ole :) Olenhan sellaisessakin elänyt :D

Joku kysyi miten pieniä lapset ovat, niin vanhempi 4v ja nuorempi 2v ja keväällä tulee 3 vuotta täyteen yh-elämää.
 
Tiedän mistä puhut. Yksinäisyys on rankkaa kestää, se iskee aika useinkin. On joulu tai juhannus, ihan tavisarkenakin se iskee. Me vielä oltiin palaamassa yhteen exän kans mutta riitelyksihän se meni taas
 
[QUOTE="yksin";27755564]Tiedän mistä puhut. Yksinäisyys on rankkaa kestää, se iskee aika useinkin. On joulu tai juhannus, ihan tavisarkenakin se iskee. Me vielä oltiin palaamassa yhteen exän kans mutta riitelyksihän se meni taas[/QUOTE]

Joo aina välillä tuo yksinäisyys iskee, suurimman osan ajasta olen kyllä ihan tyytyväinen olooni, mutta etenkin näin pyhinä tulee välillä haikea olo.
 
Hyvää joulua vaan kaikille yksinäisille! Ja te, jotka olette parisuhteessa ja perheenne on koossa, nauttikaa siitä. Minä niin mielelläni sovittaisiin niitä traditioita yksiin, kinastelisin miehen kanssa jne. Niin paljon mieluummin eläisin sellaista elämää, kuin tätä yh:n elämää, johon jouduin ihan ilman kenenkään päätöstä, paitsi jonkin suuremman voimaa. Leskenä 4 kuukautta, joulu pienen lapsen kanssa, vaikkakin sukulaisten parissa, silti niin yksin.
 

Similar threads

Yhteistyössä