mies lähti parisen viikkoa sitten, tyttö on päivisin jos suht iloinen,mutta heräilee öisin 5-10kertaa

["hömppä"]

aiemmin on herännyt vain pisulle kerran yössä. oletan että tämä yöheräily liittyy tähän isän pois muuttoon, onko ideoita miten minä voisin helpottaa pienen tytön oloa?

lähes itku tulee itellekkin kun toinen herää huutaen yöllä, minun pieni rakas.


onko kaikki miehet yhtä julmia että voi rikkoa pienen lapsensa maailman itsekkäistä syistä? olen koettanut ehdottaa miehelle pariterapiaa (koska meillä ei toiminut kommunikaatio ollenkaan,mutta tunteita oli molemmilla ja uskon että on vieläkin).

mä tein niin paljon itsekkin ihan turhia typeriä virheitä, mutta mies ei anna mahdollisuutta korjata niitä (minulla siis oli omakin kriisi päällä,tiedä sitten oliko se se kuuluisa 3kympin kriisi,mutta vaikutti kuitenkin yhteiselämäämme).

jotekin vaan tuntuu että vaikka minä tekisin mitä en pysty ikinä korvaamaan lapsellemme sitä mitä hän on nyt menettänyt. kuuntelen häntä, kannustan puhumaan,lohdutan, puhun isästä myönteisesti, yritän ylläpitää heidän välejään. mitä muuta voin vielä tehdä? en haluaisi hänen enään kärsivän

 

[Morrigan]

Ala suhtautua tilanteeseen niin, etta se on arkea. Ala tee numeroa, mutta jos lapsi haluaa puhua, kuuntele. Ja kerro paattavaisesti, mutta lempeasti, etta yolla nukutaan.

Liika "auttaminen" voi kaantya itseaan vastaan. Ja lakkaa nyt ihan ensiksi syyllistamasta miesta ja olemasta itse marttyyri. Tilanne on se mika on ja silla mennaan.

 

["kohtalotoveri"]

Aina lapset kärsii erossa, vaikka miten päin yrittäisi. Tapaako isä kuitenkin tyttöä?
Mun mies otti ja lähti ihan yllättäen. Tästä on nyt aikaa n.7kk. Lapset 3 ja 5. Lapset tapaavat isää säännöllisesti joka viikko, ja joka toisen viikonlopun ovat siellä.
Ikävä oli varsinkin alussa musertava. Just nuo uniongelmat ja itku joka käänteessä. Mutta ajattelin sen niin että hyvä kun tunteet tulevat ulos.
Oletko ajatellut hakea apua esim. perheneuvolasta?

 

["hömppä"]

[QUOTE="kohtalotoveri";27879910]Aina lapset kärsii erossa, vaikka miten päin yrittäisi. Tapaako isä kuitenkin tyttöä?
Mun mies otti ja lähti ihan yllättäen. Tästä on nyt aikaa n.7kk. Lapset 3 ja 5. Lapset tapaavat isää säännöllisesti joka viikko, ja joka toisen viikonlopun ovat siellä.
Ikävä oli varsinkin alussa musertava. Just nuo uniongelmat ja itku joka käänteessä. Mutta ajattelin sen niin että hyvä kun tunteet tulevat ulos.
Oletko ajatellut hakea apua esim. perheneuvolasta?[/QUOTE]

miksi?

kiitos että jaat tämän kokemuksen, miten itse jaksoit eron?

 

["kohtalotoveri"]

Mitä miksi?
On ollut mulle tosi vaikeaa, yli 10 vuoden suhde vedetty vessanpöntöstä noin vain. Olen itse käynyt terapiassa. Ehkä nyt alkaa jo hieman helpottaa kun on aikaa kulunut. Onneksi on nuo lapset, auttavat jaksamaan

 

["hömppä"]

Ala suhtautua tilanteeseen niin, etta se on arkea. Ala tee numeroa, mutta jos lapsi haluaa puhua, kuuntele. Ja kerro paattavaisesti, mutta lempeasti, etta yolla nukutaan.

Liika "auttaminen" voi kaantya itseaan vastaan. Ja lakkaa nyt ihan ensiksi syyllistamasta miesta ja olemasta itse marttyyri. Tilanne on se mika on ja silla mennaan.

enhän mä ole marttyyri, kyllähän mä myönsin tehneeni virheitä. mutta kun ongelmat loppujen lopuksi saivat järjettömät mittasuhteet koska niistä ei ikinä puhuttu,ei tosien ajatuksia voi lukea,vaikka tietysti tutusta ihmisestä ymmärtää sanattamostikkin välillä asioita,on silti keskustelu toimivan suhteen jalka.

mutta mies on se joka tekee valinnan elää ilman meitä,joten tottakai mä syytän miestä perheen rikkomisesta, koska ongelmille voisi ihan hyvin tehdäkkin jotain.

js sitä nyt keskittyisi sitten noihin lapsiin, joista pienin oireilee pahimmin, tosin enään lapsella ei tule sellaisia 30min itkukohtauksia päivällä,että oikeastaan nuo yöt on hankalia. mutta ehkä se helpottaa, otin tytön viereeni nukkumaan niin saan silitettyä häntä ja rauhotettua helpommin,ei sitten herätä muita.

kiitos vastauksestasi

 

["hömppä"]

[QUOTE="kohtalotoveri";27879944]Mitä miksi?
On ollut mulle tosi vaikeaa, yli 10 vuoden suhde vedetty vessanpöntöstä noin vain. Olen itse käynyt terapiassa. Ehkä nyt alkaa jo hieman helpottaa kun on aikaa kulunut. Onneksi on nuo lapset, auttavat jaksamaan [/QUOTE]

saitko ikinä mitään selitystä mieheltä,edes myöhemmin? olen itsekkin ajatellut hakeutua puhumaan ammattilaisen kanssa, en oo oikeen ennen uskonut että heistä olisi sillä tavalla hyötyä kuin mitä on läheisistä jotka välittävät oikeasti,eikä vain työkseen.mutta olenpa ollut siinäkin väärässä! nyt tuntuu siltä että nimenomaan kaipaa sitä ammattilaista joka auttaa purkamaan tilannetta ja ehkä jopa ymmärtämään miehenkin valintoja.

tiedän tunteesi. ikävä että olet joutunut kohtaamaan eron mutta mukavaa saada vertaistukea, sinä olet selvinnyt, ehkä minäkin sitten

 

[Morrigan]

[QUOTE="hömppä";27879961]enhän mä ole marttyyri, kyllähän mä myönsin tehneeni virheitä. mutta kun ongelmat loppujen lopuksi saivat järjettömät mittasuhteet koska niistä ei ikinä puhuttu,ei tosien ajatuksia voi lukea,vaikka tietysti tutusta ihmisestä ymmärtää sanattamostikkin välillä asioita,on silti keskustelu toimivan suhteen jalka.

mutta mies on se joka tekee valinnan elää ilman meitä,joten tottakai mä syytän miestä perheen rikkomisesta, koska ongelmille voisi ihan hyvin tehdäkkin jotain.

js sitä nyt keskittyisi sitten noihin lapsiin, joista pienin oireilee pahimmin, tosin enään lapsella ei tule sellaisia 30min itkukohtauksia päivällä,että oikeastaan nuo yöt on hankalia. mutta ehkä se helpottaa, otin tytön viereeni nukkumaan niin saan silitettyä häntä ja rauhotettua helpommin,ei sitten herätä muita.

kiitos vastauksestasi[/QUOTE]

"onko kaikki miehet yhtä julmia että voi rikkoa pienen lapsensa maailman itsekkäistä syistä?"

Tuohon takerruin, syyttelylta se minusta kuulosti.

Hyva, etta annat lapselle turvaa ottamalla viereesi, mutta varaudu siihen, etta joudut taistelemaan jossain vaiheessa oman tilasi takaisin. Ja varo, etta et lipsu liiaksi hyvittelemaan lapsia. Omasta kokemuksestani puhun. Meilla miehen sairaus aiheutti sen, etta yritin liiankin kovasti pitaa kodin rauhallisena ja eron jalkeen nuorimmainen nukkui kanssani liki joka yo ja valtasi koko makkrin. Nyt olen tehnyt helkkaristi toita saadakseni arjen takaisin exan sairautta edeltaneille uomille. Ja sankyni ja makkarini itselleni.

Talta pohjalta siis kirjoittelin. Ja kylla sina parjaat. Lapsetkin parjaavat. Aikaa siihen menee juuri sen verran, kuin menee.

 

["kohtalotoveri"]

Kyllä sinä ja lapsesi selviätte. Aikaa se vie, mutta pakko on selvitä kun ei muutakaan voi. Muistan miettineeni joskus aikoja sitten (kun kaikki oli vielä "hyvin"), että en ikimaailmassa pärjäisi yksin lasten kanssa. Mut minkäs mahtaa En tosiaankaan ole vielä selvillä vesillä tunteideni kanssa, mutta kohti valoa mennään.
En ole saanut mitään selitystä mieheltä. Se ehkä onkin kaikkein rankin asia tässä: syytän itseäni tuhannesta ja yhdestä asiasta kun en tiedä totuutta. Uusi kumppani hänellä on ja epäilen sen olleen syy eroomme, mutta hän ei asiaa myönnä. Väittää tavanneensa uuden vasta eron jälkeen.
Oli hyödyllistä käydä puhumassa terapiassa täysin vieraalle ihmiselle. Oli tärkeää kuulla että vika ei ole minussa. Minussa ei ole naisena mitään vikaa. Ystävät ja sukulaiset ovat aina tietysti puolueellisia kun heille avautuu.
On ollut todella vaikeaa hyväksyä että unelmani ehjästä ydinperheestä on murskattu, eikä sitä ole ikinä enää mahdollista saada. Olen itse avioeroperheestä ja suurin toiveeni on ollut tarjota ehjä koti lapsilleni.

 

[jorma69]

Eli siis heilastelit vieraitten miesten kanssa "kolmenkympin kriisissä" ja nyt siis mies julmasti lähti ja jätti? Niinkö?

 

["hömppä"]

Eli siis heilastelit vieraitten miesten kanssa "kolmenkympin kriisissä" ja nyt siis mies julmasti lähti ja jätti? Niinkö?

en heilastellut kenenkään kanssa.

 

["hömppä"]

[QUOTE="kohtalotoveri";27880030]Kyllä sinä ja lapsesi selviätte. Aikaa se vie, mutta pakko on selvitä kun ei muutakaan voi. Muistan miettineeni joskus aikoja sitten (kun kaikki oli vielä "hyvin"), että en ikimaailmassa pärjäisi yksin lasten kanssa. Mut minkäs mahtaa En tosiaankaan ole vielä selvillä vesillä tunteideni kanssa, mutta kohti valoa mennään.
En ole saanut mitään selitystä mieheltä. Se ehkä onkin kaikkein rankin asia tässä: syytän itseäni tuhannesta ja yhdestä asiasta kun en tiedä totuutta. Uusi kumppani hänellä on ja epäilen sen olleen syy eroomme, mutta hän ei asiaa myönnä. Väittää tavanneensa uuden vasta eron jälkeen.
Oli hyödyllistä käydä puhumassa terapiassa täysin vieraalle ihmiselle. Oli tärkeää kuulla että vika ei ole minussa. Minussa ei ole naisena mitään vikaa. Ystävät ja sukulaiset ovat aina tietysti puolueellisia kun heille avautuu.
On ollut todella vaikeaa hyväksyä että unelmani ehjästä ydinperheestä on murskattu, eikä sitä ole ikinä enää mahdollista saada. Olen itse avioeroperheestä ja suurin toiveeni on ollut tarjota ehjä koti lapsilleni.[/QUOTE]


minulla sama homma kuin sinulla, syytän myös itseäni, mten sitä voikin olla niin samanlaiset tutnemukset tsemppiä sulle!

minä taas olen elänyt ydinperheessä, jossa on vanhempien välillä 32vuoden aikana tapahtunut kaikennäköistä, mutta he ovat yhdessä edelleen. he olivat tuossa välillä 2-3vuotta yhtämittaan onnettomia.. ja nyt ovat taas kuin vastarakastuneita

ja minä olisin halunnut lapsilleni tuon parisuhde mallin, että kaikesta voi selvitä,eikä se tarkoita sitä että tarvitsee olla onneton, elämässä tulee kasvun paikkoja myös siinä parisuhteessa(aina ei ole niin hauskaa,mutta vaikeudet voi voittaa aina). mieheni taas on avioero perheestä ja kun olen nähnyt miten se vaikuttaa häneen vielä miehen ollessa aikuinen, niin en olisi halunnut sitä omille lapsilleni mistään hinnasta.

 

["hömppä"]

"onko kaikki miehet yhtä julmia että voi rikkoa pienen lapsensa maailman itsekkäistä syistä?"

Tuohon takerruin, syyttelylta se minusta kuulosti.

Hyva, etta annat lapselle turvaa ottamalla viereesi, mutta varaudu siihen, etta joudut taistelemaan jossain vaiheessa oman tilasi takaisin. Ja varo, etta et lipsu liiaksi hyvittelemaan lapsia. Omasta kokemuksestani puhun. Meilla miehen sairaus aiheutti sen, etta yritin liiankin kovasti pitaa kodin rauhallisena ja eron jalkeen nuorimmainen nukkui kanssani liki joka yo ja valtasi koko makkrin. Nyt olen tehnyt helkkaristi toita saadakseni arjen takaisin exan sairautta edeltaneille uomille. Ja sankyni ja makkarini itselleni.

Talta pohjalta siis kirjoittelin. Ja kylla sina parjaat. Lapsetkin parjaavat. Aikaa siihen menee juuri sen verran, kuin menee.

siis tottakai syytän miestäni tästä hänen päätöksestään rikkoa lapsitla perhe, mutta syytän tietenkin myös itseäni niistä virheistä joilla olen miestäni ajanut kauemmaksi.

kiitos että jaat kokemuksesi kanssani. meillä itseasiassa on vain yksi makkari, eli se on vallattu jo monta vuotta sitten lasten toimesta ei se mua haittaa. meillä oli tarkoitus alkaa katselemaan miehen kanssa meille isompaa asuntoa, mutta nyt sille ei sitten ole tarvetta.

mä en vaan oikeen käsitä, kun pari päivää ennen miehen lähtöä me väännettiin miehen kanssa yhdessä yöllä 3tuntia jotain elukka häkkiä koska vastatulleista eläin naperoista pikkuisin karkasi pinnojen välistä. miksi se teki senkin mun kanssani yhdessä jos kerran aikoi lähteä?

 

[Morrigan]

[QUOTE="hömppä";27880196]siis tottakai syytän miestäni tästä hänen päätöksestään rikkoa lapsitla perhe, mutta syytän tietenkin myös itseäni niistä virheistä joilla olen miestäni ajanut kauemmaksi.

kiitos että jaat kokemuksesi kanssani. meillä itseasiassa on vain yksi makkari, eli se on vallattu jo monta vuotta sitten lasten toimesta ei se mua haittaa. meillä oli tarkoitus alkaa katselemaan miehen kanssa meille isompaa asuntoa, mutta nyt sille ei sitten ole tarvetta.

mä en vaan oikeen käsitä, kun pari päivää ennen miehen lähtöä me väännettiin miehen kanssa yhdessä yöllä 3tuntia jotain elukka häkkiä koska vastatulleista eläin naperoista pikkuisin karkasi pinnojen välistä. miksi se teki senkin mun kanssani yhdessä jos kerran aikoi lähteä? [/QUOTE]

Teki siksi, kun niin kuuluu tehda. Ja hakki piti modifioida. Ei siina sen kummempaa.

 

["hömppä"]

Teki siksi, kun niin kuuluu tehda. Ja hakki piti modifioida. Ei siina sen kummempaa.

niin mutta jos ei ois välittänyt,niin miksi ei sitte vaan menny nukkuu ja jättänyt mua tekemään yksin sitä hommaa? plääh.

mutta tää meni nyt kyllä tavallaan ohi aiheen kun tytön oloon lähin ettii helpotusta, mutta ehkä se että äiti saa vähän jäsennettyä tunteitaan helpottaa myös lapsen oloa

musta kyllä kuulosti eronkin jälkeen siltä että mies välittää minusta vielä, mutta on menettänyt toivonsa meidän suhteeseen. mutta nyt hän vaikuttaa täysin kylmältä. enkä minä yhtäkkiä tiedäkkään että onko hän tosissaan niin kylmä, vai koettaako suojata itseään tekemällä etäisyyttä? hän tosiaan vielä lähtöänsä edeltävänä päivänä halusi halata mua ja saada minut viereensä,enkä mennyt kiukkunen kun olin. sitä vaan tekis niin monta asiaa toisin. toisalta sitä on turha jossitella enään.. mutta sitten tulee taas ajateltua jos minä...ymmärrät varmaan

 

[Morrigan]

[QUOTE="hömppä";27880367]niin mutta jos ei ois välittänyt,niin miksi ei sitte vaan menny nukkuu ja jättänyt mua tekemään yksin sitä hommaa? plääh.

mutta tää meni nyt kyllä tavallaan ohi aiheen kun tytön oloon lähin ettii helpotusta, mutta ehkä se että äiti saa vähän jäsennettyä tunteitaan helpottaa myös lapsen oloa

musta kyllä kuulosti eronkin jälkeen siltä että mies välittää minusta vielä, mutta on menettänyt toivonsa meidän suhteeseen. mutta nyt hän vaikuttaa täysin kylmältä. enkä minä yhtäkkiä tiedäkkään että onko hän tosissaan niin kylmä, vai koettaako suojata itseään tekemällä etäisyyttä? hän tosiaan vielä lähtöänsä edeltävänä päivänä halusi halata mua ja saada minut viereensä,enkä mennyt kiukkunen kun olin. sitä vaan tekis niin monta asiaa toisin. toisalta sitä on turha jossitella enään.. mutta sitten tulee taas ajateltua jos minä...ymmärrät varmaan [/QUOTE]

Hakin korjaamisella ei ole mitaan tekemista tunteiden tai valittamisen kanssa. Asiat vain tehdaan.

 

["vieras"]

Vanhempien ero, Vanhempainnetti - MLL