I
"inlove"
Vieras
Puran nyt tuntojani tänne eikä kirjoituksestani välttämättä saa oikein tolkkua enkä oikeastaan odota vastausta tähän. Mutta kunhan nyt saan sanottua tämän edes johonkin.
Olen lähtökohtaisesti peruskiltti vaimo, mieheni kanssa 11 vuotta naimisissa ja tunnettu lähes 20 vuotta. Meillä on kaksi pientä lasta ja periaatteessa suhteemme on ihan hyvä. Miehellä töissä paineita, itsellä myös ja välillä tunnelma välillämme on melko kireä. Mutta perus arki toimii kuitenkin hyvin.
Nyt olen saanut itseni tilanteeseen, josta tiedän järkevän tavan päästä pois, mutta tunteiden osalta tilanne on hankalampi. Olen antanut itseni rakastua toiseen mieheen. Uskon itse siihen, ettei kukaan rakastu tahtomattaan tai "ilman lupaa", vaan jokainen voimakas rakkauden tunne tulee vain silloin, kun itse olet avoin sille tuntemukselle.
Rakkauteni kohde tietää tunteistani ja itse asiassa hän avoimesti kertoi voimakkaista tunteistaan minua kohtaan ensin. Itse silloin yllätyin, mutta myönsin tunteiden olevan molemminpuoliset. Olemme suudelleet kerran, mutta emme ole tehneet mitään muuta. Emme tapaile eikä ole suhdetta ja kumpikin meistä tietää, ettei kummallakaan ole aikomusta erota nykyisistä puolisoista.
Syy, miksi puran tätä asiaa nyt täällä on se, että vaikka tiedämme molemmat, ettemme syvennä suhdettamme tunteistamme huolimatta, minulla on tätä miestä kohtaan kova ikävä päivittäin. Kun se ikävä koittaa, tuntuu todella pahalta olla tästä miehestä erossa ja silloin täytyy itseä aina muistuttaa tilanteesta, ettei miestä tule koskaan mitään.
Kun vain saisi tunteet jotenkin pyyhkäistyä pois, koska se ikävän tunne on niin valtavan voimakas. Järki kuitenkin tietää ja järki voittaa - lopulta ainakin. Tämä ikävä ei onneksi ainakaan vielä ole vaikuttanut suhteeseemme mieheni kanssa, mutta kieltämättä en tunne itseäni tällä hetkellä niin onnelliseksi kuin ennen näiden tunteiden heräämistä. Kunpa vain saisin pääni kuntoon, tunteet pois ja palattua takaisin normaaliin arkeen. Se vaatii nyt todella paljon työtä, mutta se työ on pakko tehdä.
Olen lähtökohtaisesti peruskiltti vaimo, mieheni kanssa 11 vuotta naimisissa ja tunnettu lähes 20 vuotta. Meillä on kaksi pientä lasta ja periaatteessa suhteemme on ihan hyvä. Miehellä töissä paineita, itsellä myös ja välillä tunnelma välillämme on melko kireä. Mutta perus arki toimii kuitenkin hyvin.
Nyt olen saanut itseni tilanteeseen, josta tiedän järkevän tavan päästä pois, mutta tunteiden osalta tilanne on hankalampi. Olen antanut itseni rakastua toiseen mieheen. Uskon itse siihen, ettei kukaan rakastu tahtomattaan tai "ilman lupaa", vaan jokainen voimakas rakkauden tunne tulee vain silloin, kun itse olet avoin sille tuntemukselle.
Rakkauteni kohde tietää tunteistani ja itse asiassa hän avoimesti kertoi voimakkaista tunteistaan minua kohtaan ensin. Itse silloin yllätyin, mutta myönsin tunteiden olevan molemminpuoliset. Olemme suudelleet kerran, mutta emme ole tehneet mitään muuta. Emme tapaile eikä ole suhdetta ja kumpikin meistä tietää, ettei kummallakaan ole aikomusta erota nykyisistä puolisoista.
Syy, miksi puran tätä asiaa nyt täällä on se, että vaikka tiedämme molemmat, ettemme syvennä suhdettamme tunteistamme huolimatta, minulla on tätä miestä kohtaan kova ikävä päivittäin. Kun se ikävä koittaa, tuntuu todella pahalta olla tästä miehestä erossa ja silloin täytyy itseä aina muistuttaa tilanteesta, ettei miestä tule koskaan mitään.
Kun vain saisi tunteet jotenkin pyyhkäistyä pois, koska se ikävän tunne on niin valtavan voimakas. Järki kuitenkin tietää ja järki voittaa - lopulta ainakin. Tämä ikävä ei onneksi ainakaan vielä ole vaikuttanut suhteeseemme mieheni kanssa, mutta kieltämättä en tunne itseäni tällä hetkellä niin onnelliseksi kuin ennen näiden tunteiden heräämistä. Kunpa vain saisin pääni kuntoon, tunteet pois ja palattua takaisin normaaliin arkeen. Se vaatii nyt todella paljon työtä, mutta se työ on pakko tehdä.
