Miten jättää täydellinen mies?

[Levoton -86]

Vertaistuen ja hyvien vinkkien toivossa avaudun nyt ensimmäistä kertaa ikinä ongelmastani. Läheisilleni en voi tästä puhua, tuomio tulisi välittömästi.

Olen 26-vuotias nainen ja naimisissa saman ikäisen miehen kanssa. Miehestäni ei löydy mitään vikaa, hän on hellä, erittäin huomaavainen, muistaa merkkipäivät, hoitaa kodin, komea ja vaikka mitä muuta. Tapasimme ensi kertaa noin 4 vuotta sitten. Itse etsin jo ehkä hieman epätoivoisestikin vakaata parisuhdetta. Olin ollut kauan sinkku ja takana oli kaikenlaisia suhteita, enimmäkseen lyhyitä ja kiihkeitä. Oli siis mielestäni aika sitoutua, hankkia perhe ja talo, mahdollisimman pian, tietenkin. Miehelläni oli vain muutama suhde takana, hän on aika ujo eteenkin naisten seurassa.

Tapaamisen jälkeen etenimme nopeasti, pakko myöntää, minun lievästä painostuksestani johtuen. Mieheni oli jo alkanut rakentaa taloa itselleen, siitä tuli tietenkin yhteinen projekti. Muutaman kuukauden päästä tapaamisestamme mies muutti luokseni. Alle vuosi ja menimme kihloihin, talo valmistui samoihin aikoihin. Viime kesänä menimme naimisiin.

Nyt jälkeenpäin miettien, en ehkä antanut miehelleni tilaisuutta olla oma itsensä, en tutustunut häneen tarpeeksi. Loin mielikuvan hänestä, enkä vaivautunut ottamaan selvää mitä hän oikeasti oli. Jo kihlauksen jälkeen tajusin, että rakastan tuota miestä, mutta en koskaan ole ollut häneen rakastunut. Miesmakuni on täysin päinvastainen, mutta jostain syystä kuvittelin sen muuttuneen. Kuvittelin, että itse pystyisin muuttumaan, rakastumaan kilttiin mieheen. Kun viimein tajusin oikeat tunteeni, oli hääsuunnitelmat jo pitkällä, eikä minulla ollut rohkeutta laittaa peliä poikki. Nyt tilanne on se, että minä en halua kosketuksia, läheisyyttä, en mitään. Koko mies käy hermoille. Huudan ja raivoan ja tiuskin joka asiasta. Ja vihaan itseäni sen takia.

Tiedän nyt jo varmasti, ettei suhteellamme ole tulevaisuutta, mutta miten voisin tehdä niin ilkeästi tuolle kiltille miehelle? Millä selitän asian, kun ei ole mitään "oikeaa" syytä jättää häntä? Tiedän, että se tulee murtamaan hänet täysin. Tiedän myös, että välit vanhempiini menisivät luultavasti ainakin hetkeksi poikki, mieheni on kuin oma poika heille.

Toivottavasti joku jaksaa lukea pitkän vuodatukseni, tässä ei varmasti edes ollut vielä puoliakaan mitä olisin halunut kertoa, mutta jos vastauksia tulee, niin voin sitten kertoa lisätietoja.

 

[Sandy England]

How long is your husbands penis?

 

["hanna"]

Ymmärrän mitä tarkoitat, mutta et kertonut ollenkaan mitä sinä sitten haluat. Olla taas sinkku? Vai jonkun toisenlaisen miehen? Jos, niin millaisen. Oletko miettinyt jos sulla onkin vaan joku henkilökohtainen kriisi?

 

[hyi helvetti]

Tuollainen onneton ihminen ei kyllä ansaitse edes puoliksi noin hyvää miestä. Toivottavasti saat tilalle jonkun mielenhäiriöisen vaimonhakkaajan.

 

[kiltti mies]

hyvin mitä tehdä, jättäminen ei toki ole helppoa, mutta se mitä voit tehdä on olla hänen tukenaan, olla ystävä kuunnella vaikeita tunteita. Mutta älä anna niiden vaikuttaa päätökseesi, sitä tulet katumaan. Sinun täytyy kokeilla sellaista miestä mitä haluat, voi toki olla että sen kokemuksen jälkeen haikailet kilttiä miestäsi, mutta se ei auta päätöksessä mikä sinun täytyy tehdä, ja erityisesti miehesi vuoksi. Sitten kun teillä on lapsia ja elettyä elämää takana, se jättäminen sattuu vielä moninkerroin enemmän häneen. Hän löytää myös sen oikean, kiltin naisen, hänelle tehdyn. Eli kun jätät hänet teet hänelle hyvää, kerro tämä hänelle. Itselläni on tästä kokemusta, nyt toivon että naiseni olisi minut jättänyt kauan sitten, mutta se on meille myöhäistä. Teille ei, kaikkea hyvää elämään teille molemmille.

 

[Levoton -86]

että jos ero tulisi, niin olisin ainakin jonkun aikaa ihan itsekseni. Sen jälkeen alkaisin miettimään millaisen miehen ihan oikeasti haluan. Se olisi luultavasti jotain aivan muuta kuin nykyinen mieheni. Kauheaa sanoa näin, mutta olisi enemmän Mies. Itsekin mietin tuota henkilökohtaisen kriisin mahdollisuutta, mutta se on aika epätodennäköistä. En vain yksinkertaisesti tunne muuta kuin sisarellista rakkautta miestäni kohtaan.

 

["vieras"]

Ap on niin lutunen.

 

[bud harmaana]

Kyllä sulla on henk.koht kriisi menossa ihan selvästi. Todella voimakasta ylianalysointia mielestäni.

 

[Levoton -86]

Olisi pitänyt arvata, täällä tulee entistä huonompi olo. Kiitos muutamalle asialliselle, jätän loput nyt haukkumaan minua tänne, enkä vaivaudu enää katsomaan vastauksia.

 

[hddhd]

huora ap on ei muuta

 

["täti"]

Minä en ymmärrä näitä vastauksia. Jos on löytänyt puolisonsa parikymppisenä, niin minusta on ihan ymmärrettävää, jos silloin ei vielä tunne itseään kunnolla, eikä tiedä mitä tahtoo. Teille ap:n mollaajille; onko teidän mielestä tosiaan parempi, että joku elää hampaita kiristellen pakolla ihmisen kanssa, jonka kanssa ei oikeasti haluaisi olla? Eikö se vastapuolikin olisi onnellisempi kärsittyään ensin eron tuskat ja sitten mahdollisesti löydettyään ihmisen, joka rakastaa häntä ihan oikeasti ja juuri sellaisena kuin hän on?

 

["täti"]

Se että joku on tiennyt jo naimisiin mennessä, että tuleva puoliso ei ole oikea hänelle, on minusta selkeästi oikea syy erolle. Parempi yksi onneton ihminen hetken verran kuin kaksi onnetonta loppuikänsä.

 

[katuva]

Kannattaa harkita eroa tarkkaan, olen ollut samassa tilanteessa ja päädyin eroon. Ei oltu naimisissa mutta tekoni satutti molempia ja vuosien jälkeen onneksi edes hän on onnellinen, itseäni saan syyttää kun olin nuori ja tyhmä...

 

["mies"]

Tunteet ovat avan hyvä syy lopettaa suhde.

 

["Rautarouva"]

Levoton, otahan yhteyttä ammatti-ihmiseen. Se ei ole nykyään mikään häpeä, jos haluaa keskustella asioistaan jonkun puolueettoman kanssa. Monesti siinä saa aivan uutta näkemystä päänvaivaansa ja toisinaan ne omat ongelmat vaikuttavatkin ihan mitättömiltä kun ne on jollekin ääneen kertonut.

Olette kuitenkin avioliitossa, mikä mielestäni lisää asian vakavuutta. Ei pidä hötkyillä, koska juuri se hötkyilyhän tähän tilanteeseen taisi ajaa. Olisi reilua myös miestäsi kohtaan keskustella asiasta avoimesti. Ehkei hänkään halua sinun olevan onneton suhteessanne ja on lopulta helpottunut mikäli päädytte eroon.
Itse olin vastaavassa tilanteessa, emme tosin olleet naimisissa, mutta useiden vuosien parisuhteessa kuitenkin. Tunsin koko ajan, että vaikkei miehessä ollut mitään vikaa, niin hän ei silti ollut se oikea eikä elämä tämän miehen kanssa ollut sitä mitä omalta elämältäni halusin. Pysyimme kuitenkin yhdessä vielä vuosia ihan tottumuksesta. Lopulta erosimme, vähän riitaisasti, mutta nyt jälkeenpäin ajatellen se oli kyllä ehdottomasti elämäni paras päätös. Myös silloinen mieheni on nykyään onnellinen kaltaisensa naisen kanssa. Olen itsekin onnellinen, että olen elänyt juuri sellaista elämää kuin olen halunnut ja tavannut nykyisen aviomieheni, joka aivan varmasti on minulle se oikea.

Voimia.

 

[astrolabe]

Jättäminen on kyllä kilteintä mitä voit tehdä. Aikansa se kirpaisee, mutta sitten miehellä on mahdollisuus onneen vielä.

 

[Data]

On viisaampaa lopettaa kun ei ole vielä lapsia. Olet ollut nuori etkä tunne vielä itseäsi, joten virheitä sattuu. Et voi jäädä tuollaiseen elämään vain siksi että et halua satuttaa miestäsi. Jos jäät, niin satutat miestäsi ja itseäsi jokatapauksessa. Olette nuoria ja teillä on molemmilla mahdollisuus onneen.

Ei ole vain yhdenlaista täydellistä miestä, vaan jokaisen täydellinen puoliso on erilainen. Tuo mies voi avqn hyvin olla täydellinen jollekin, mutta ei sinulle. Samoin miehelle joku on täydellinen, mutta jos hän ei ole vapaana, niin hän ei voi sitä saada. Eroaminen on palvelus molemmille, vaikka se sattuukin aikansa.

 

["heluna"]

Kyllä sulla on henk.koht kriisi menossa ihan selvästi. Todella voimakasta ylianalysointia mielestäni.

olen ihan samaa mieltä!

itelläkin oli tunteet ennen eroa sellaiset että en halua mieheltäni mitään,en tunne mitään muuta kuin vihaa. yms ja tätäkö tää on loppuelämä,tylsä äyhdessä oloa,ei yhtään intohimoa, ei enään edes minun puolelta.

no mies sitten lähti, ja mä romahdin... mun elämä olikin miehen kanssa mukavaa, taisaista ja jopa tylsää, mutta kuitenkin siinähän ne onnen siemenet piilikin, arjessa, siinä että oli se joka kuuntelee murheesi,halaa, pussaa, ottaa viereen. se läheisin ihminen jonka kanssa kaikki jaettiin.
suhteessamem ol iilman muuta ongelmia, ja nekin vaikutti tunteisiini,mutta mulla oli iso henkilökohtainen kriisi,jota en tajunnut ennenkuin jäin yksin,syytin vain miestäni ja parisuhdettamme ikävästä olostani.. mutta isompi syy oli oma kriisi

no nyt mies ei anna anteeksi,jonka periaatteessa ansaitsenkin.

 

["heluna"]

On viisaampaa lopettaa kun ei ole vielä lapsia. Olet ollut nuori etkä tunne vielä itseäsi, joten virheitä sattuu. Et voi jäädä tuollaiseen elämään vain siksi että et halua satuttaa miestäsi. Jos jäät, niin satutat miestäsi ja itseäsi jokatapauksessa. Olette nuoria ja teillä on molemmilla mahdollisuus onneen.

Ei ole vain yhdenlaista täydellistä miestä, vaan jokaisen täydellinen puoliso on erilainen. Tuo mies voi avqn hyvin olla täydellinen jollekin, mutta ei sinulle. Samoin miehelle joku on täydellinen, mutta jos hän ei ole vapaana, niin hän ei voi sitä saada. Eroaminen on palvelus molemmille, vaikka se sattuukin aikansa.

niin tai sitten terrapia tai pariterapia!

mitäs sitten kun sulla katoaa tunteet sun puolisoa kohtaan,niin se on sitte samantien soronoo? niinkö? sääliksi käy. joo voithan sa rakastumisen huumassa luvata kuut taivaalta,mutta jossain vaiheessa se kriisi saattaa iskeä.

mulla on ollut henk.koht kriisi suhteessa, ja vaikka luulin että se johtuu parisuhteesta,se johtuikin enempi omasta kriisistä.


tämän lisäksi olen kerran lakannut rakastamasta puolisoani(vuosia sitten) ja nuo tunteet tuli takaisin!

mun mielestä aina eka haetaan se ulkoupolinenkin apu, mutta jo oei se tietenkään auta jos sinen menee sill ämentaliteetilla että no me erotaan kuitenkin. tottakai silloinse ero on edessä.

 

[Data]

[QUOTE="heluna";27977068]niin tai sitten terrapia tai pariterapia!

mitäs sitten kun sulla katoaa tunteet sun puolisoa kohtaan,niin se on sitte samantien soronoo? niinkö? sääliksi käy. joo voithan sa rakastumisen huumassa luvata kuut taivaalta,mutta jossain vaiheessa se kriisi saattaa iskeä.

mulla on ollut henk.koht kriisi suhteessa, ja vaikka luulin että se johtuu parisuhteesta,se johtuikin enempi omasta kriisistä.


tämän lisäksi olen kerran lakannut rakastamasta puolisoani(vuosia sitten) ja nuo tunteet tuli takaisin!

mun mielestä aina eka haetaan se ulkoupolinenkin apu, mutta jo oei se tietenkään auta jos sinen menee sill ämentaliteetilla että no me erotaan kuitenkin. tottakai silloinse ero on edessä.[/QUOTE]

Ap kirjoitti " Jo kihlauksen jälkeen tajusin, että rakastan tuota miestä, mutta en koskaan ole ollut häneen rakastunut. Miesmakuni on täysin päinvastainen, mutta jostain syystä kuvittelin sen muuttuneen. Kuvittelin, että itse pystyisin muuttumaan, rakastumaan kilttiin mieheen. Kun viimein tajusin oikeat tunteeni, oli hääsuunnitelmat jo pitkällä, eikä minulla ollut rohkeutta laittaa peliä poikki. "

Kyse ei ole nähdäkseni että hän olisi lakannut rakastamasta, vaan hän alun alkaen meni naimisiin väärästä syystä. Eikä hän tainnut ajatella sitoutuvansa loppuelämäkseen. Jos hän jää yrittämään ja oppimaan itsetuntemusta suhteessa, ainakaan lapsia ei tulisi hankkia.

 

["mies"]

Kyse ei ole nähdäkseni että hän olisi lakannut rakastamasta, vaan hän alun alkaen meni naimisiin väärästä syystä. Eikä hän tainnut ajatella sitoutuvansa loppuelämäkseen. Jos hän jää yrittämään ja oppimaan itsetuntemusta suhteessa, ainakaan lapsia ei tulisi hankkia.

Totta. Lähestyminen on aivan väärä romantikon näkökulmasta Ihmisen pitää aidosti ja vilpittömästi rakastaa toista ennen hääkelloja. Toisen täytyy olla, tavallaan, oman maailman aurinko.

 

["minää"]

Laita kiertoon se mies -minulle kyllä kelpaisu tuollainen. Itse en enää viitsi nähdä vaivaa niihin lyhyisiin ja kiihkeisiin suhteisiin. Haluan kunnon miehen ja sitoutua tähän loppuelämäkseni!!

 

[petite]

Mun mielestä se ei anna paljon jos joka fiiliksen ja "taantuman" aikaan etsii uuden miehen. Tuohan on selvää että suhteessa tulee niitä väljempiä hetkiä...