En halua kuin yhden lapsen. Tässä perustelut:

["Pikkuveli"]

Enpä osaa sanoa kärsiikö kun mulla on tuo muutaman vuoden vanhempi veli. On ollut paras kaverini koko elämäni ajan, nyt siis päälle 30 vuotta. Eipä tarvinnut koskaan vanhempien miettiä tekemistä kun me miehissä jo keksittään ties kuinka ufoja juttuja. Toisaalta jos häntä ei olisi ollut niin tietty en osaisi kaivatakaan.

Meillä on poika, täyttää kohta 2. Suraava tulossa kesäksi. Itselleni oli alusta asti selvää että ainakin kaksi tehdään ensinnäkin jotta lapsilla olisi seuraa ja tukea toisistaan (tämä ei tietty varmaa jos eivät tulekaan toimeen) ja toiseki olen kovin lapsirakas, kolmattakaan en sulkisi pois jos sellainen meille annettiiin.

Yksikin on hyvä jos itsestä tuntuu hyvältä. Toiset eivät välttämättä halua lapsia ollenkaan!

Sen kyllä voin sanoa että ainoat lapset ovat varsinkin lapsena vähän itsekkäämpiä, näin oman kokemuksen pohjalta. Tietysti koska ovat saaneet jakamattoman huomion lapsena, inhimillistä.

 

["Vieras"]

[QUOTE="vieras";28103464]Onhan niitäkin, jotka tekevät enemmän kuin yhden lapsen ja sitten väsähtävät ihan totaalisesti. Arki ei rullakaan mukavasti. Täälläkin niitä ketjuja on vähän väliä. Koska olen murehtijaluonne, en todellakaan aio lähteä oman perheeni hyvinvoinnin uhalla kokeilemaan, opettaako se elämä vai aletaanko voida huonosti. Mielestäni on tärkeää, että jokainen tuntee voimavaransa ja minä olen melkoisen varma siitä, että yksi lapsi on meidän perheelle paras ratkaisu.[/QUOTE]

Ei kukaan ole pakottamassakaan tekemään enempää lapsia. Pointti vaan on se, että useat huolenaiheet joita ihmisillä on pohtiessaan isompaa lapsilukua, ovat usein aiheettomia. Ihmiset usein kuvittelevat kaiken tuplaantuvan lapsiluvun tuplaantuessa, mutta todellisuudessa vain ne ihanat asiat tuplaantuu, ja asiat jotka aiheuttavat murhetta, pysyvät vakiona. Ei se katso lapsilukua, että väsähtääkö äiti vai ei... sitä sattuu ihan lapsettomillekin.

 

["Ainoa"]

Kamalasti murehditaan sitä, että kärsiikö lapsi siitä, ettei ole sisaruksia. Itselläni on kaksi veljeä, mutta olemme hyvin etäisiä ja näemme ehkä kerran vuodessa. Tuntuu, että olisi jopa helpompaa jos veljiä ei olisi, koska tällöin jäisi kaikki kiusalliset velvollisuustapaamiset väliin. Koen olevani ainoa lapsi, mutta hyvällä tapaa. Minulla on hyviä ystäviä ja he ovat lapsesta asti toimittaneet sisaruksen virkaa. Eli samaa toivon ainoalle lapsellemmekin. Jos hän jää ainoaksi lapseksemme, toivon, että hänellä on sen verran sosiaalisia kykyjä, että kykenee luomaan koko elämän kestäviä ihmissuhteita.

 

[Only one]

En ole koskaan kärsinyt ainokaisena olosta, mutta näin aikuisiällä tulee useinkin mieleen, että olispa mulla edes 1 sisarus, sisko tai veli.

 

[kunhan pohdin]

[QUOTE="viiden äiti";28103376]
Oletko ap ajatellut, että jos se pahin pelko käy toteen ja lapsesi menehtyy ennen sinua. Mitä sinulle sitten jää? Tyhjä syli. [/QUOTE]

Pohdiskelin, että eihän kenelläkään ole kahta miestä tai vaimoa siltä varalta, että puoliso menehtyy. Lapsen kuolema on kamala asia, mutta itse koen, etten tee toista lasta sen takia jos vaikka lapsi kuolee. Mielestäni se olisi aikamoista lasten esineellistämistä. Vähän kuin kynät.. Ostan kolme: yksi kuivuu, yksi katoaa niin minulle jää yksi. Ei lapsia pitäisi tehdä itseä varten...

 

["isosisko"]

Samalla kun pienentää vastuuta itseltään jättämällä lapsiluvun yhteen, lisää sen yhden ainoan taakkaa huolehtia teistä vanhemmista, täyttää teidän toiveet ja odotukset jne. Riippuu lapsesta toki, mutta jos on vähänkään herkkä ja huolehtivainen niin paineita tulee.

Järjestää yksin teidän hautajaiset, tyhjentää yksin kotinne. Jos kokee vanhempansa vain velvollisuudeksi niin joutuu käymään kylässä useammin kun vuorottelijoita ei ole.

Minä en antaisi sisaruksiani millään pois, mieheni ei ole ikinä halunnut sisaruksia, että kumminkin åäin voi olla.

 

["Eevi"]

Itse olen ainut lapsi. Koen olevani etuoikeutettu. Joskus lapsena halusin veljen, kun kaverillakin oli veli.
Mua jopa kadehdittiin paljon siitä, että sain olla ainokainen.
Itselläni on kolme lasta.

 

["susu"]

jos kaikki ajattelisi tuolla tavalla maailmassa olisi paljon vähemmän ihmisiä.Kauheat suorituspaineet!Etkö vain voi nauttia lapsesi kanssa olemisesta ja kasvun seuraamisesta?Itse olen ainokainen lapsi ja kärsin siitä lapsena ja nyt.Itselläni on 3 lasta.

 

["vieras"]

Lukemaan opettaminen? En oo opettanu. Oppivat itsekin. En ylipäätään opettamalla opeta koko ajan jotain.

On uhrattava kaikki aika lapsen kasvattamiseen? Heh. Ajatuskin on koominen mun korvaan, ja kaukana omasta arjestani kolmen äitinä.

Sääntöjen ja rajojen asettaminen hankalaa ja raskasta? Jaa...ei minusta.

No, kukin kokee äitiyden omalla tavallaan. Jos sen kokee kovin vaikeana, raskaana, jne, niin ei tietenkään kannata hankkia enempää lapsia. On viisautta tunnistaa omat voimavaransa

Samaa mieltä.

Tai siis, ihan ok haluta vaan yksi lapsia, mutta minusta tuntuu että sä ap otat asiat vähän turhan vakavasti. Relaa, ei sitä mukulaa tartte täydellisyydellä kasvattaa

 

["vieras"]

[QUOTE="isosisko";28104233]Samalla kun pienentää vastuuta itseltään jättämällä lapsiluvun yhteen, lisää sen yhden ainoan taakkaa huolehtia teistä vanhemmista, täyttää teidän toiveet ja odotukset jne. Riippuu lapsesta toki, mutta jos on vähänkään herkkä ja huolehtivainen niin paineita tulee.

Järjestää yksin teidän hautajaiset, tyhjentää yksin kotinne. Jos kokee vanhempansa vain velvollisuudeksi niin joutuu käymään kylässä useammin kun vuorottelijoita ei ole.[/QUOTE]

Meillä ei lasta tehty sitä varten, että hän huolehtisi meistä vanhoina. Hänellä on silloin oma perhe ja hänen velvollisuutensa on huolehtia omista lapsistaan ja puolisostaan. Ollaan miehen kanssa puhuttu, että toivottavasti ei kuolla yhtäaikaa, jotta toinen hautaa toisen eikä lapsen tarvi haudata molempia yhtäaikaa. Eli toivon mukaan lapsi ei joudu tyhjentämään kuin toisen vanhempansa kodin.

Lapsi on ihminen ja tulevaisuudessa aikuinen, jolla on oma elämä. Jos vanhemmat eivät tiiviisti kuulu siihen, niin sitten ei kuulu. Onhan se surullista, jos oma lapsi ei halua/ ehdi nähdä, mutta sen kanssa pitää sitten vain elää.

 

[- - -*]

Ap:lle - olet pohtinut asiaa monelta kantilta. Mun mielestäni sun kannattaa jättää lapset yhteen, hyviä perusteluita sinulla on. Itse olen ainoa ja olen useimmiten ollut erittäin tyytyväinen tähän. Jakamaton huomio, sain valita vapaasti harrastukset jne.

 

[ainoooon]

Mä oon ainakin kärsinyt ainoana lapsena olosta. Lapsena olin yksinäinen, minulta odotettiin suhteettoman paljon, mulla ei ollut muuta perhettä, tai sukua kuin vanhempani, kun mulla ei ole isovanhempia tai serkkujakaan ja kun luokkakaverit viettivät vapaa-aikaa sisarusten/suvun kanssa, nukkuivat samassa huoneessa, itselle seuraa piti mielikuvituskaverit, kun pelkäsin omassa huoneessa öisin pimeää.. Joudun myös nyt ottamaan yksin vastuun iäkkäistä vanhemmistani, asun kaukana ja syyllisyys valtava kun ei aika vaan riitä vierailla siellä tarpeeks usein. Ainoa plussa ehkä ettei tartte perinnöstä tapella..

 

["Iita"]

Mä oon ainakin kärsinyt ainoana lapsena olosta. Lapsena olin yksinäinen, minulta odotettiin suhteettoman paljon, mulla ei ollut muuta perhettä, tai sukua kuin vanhempani, kun mulla ei ole isovanhempia tai serkkujakaan ja kun luokkakaverit viettivät vapaa-aikaa sisarusten/suvun kanssa, nukkuivat samassa huoneessa, itselle seuraa piti mielikuvituskaverit, kun pelkäsin omassa huoneessa öisin pimeää.. Joudun myös nyt ottamaan yksin vastuun iäkkäistä vanhemmistani, asun kaukana ja syyllisyys valtava kun ei aika vaan riitä vierailla siellä tarpeeks usein. Ainoa plussa ehkä ettei tartte perinnöstä tapella..

Mun lapsella on isovanhemmat, jotka hekin vielä nuoria. Alle kuusikymppisiä. Tätejä, setä, eno yms.
Mä olen veljeni ja hänen perheensä kanssa todella läheinen ja heidän perhe myös lapseni tukena. Veljelläni on yksi tyttö ja serkukset ovat tärkeitä toisilleen.

Meillä käy paljon vieraita ja sukua. Eli sinun tapauksesi on ihan eri maailmasta.

 

[Trrkd]

Mä oon ainakin kärsinyt ainoana lapsena olosta. Lapsena olin yksinäinen, minulta odotettiin suhteettoman paljon, mulla ei ollut muuta perhettä, tai sukua kuin vanhempani, kun mulla ei ole isovanhempia tai serkkujakaan ja kun luokkakaverit viettivät vapaa-aikaa sisarusten/suvun kanssa, nukkuivat samassa huoneessa, itselle seuraa piti mielikuvituskaverit, kun pelkäsin omassa huoneessa öisin pimeää.. Joudun myös nyt ottamaan yksin vastuun iäkkäistä vanhemmistani, asun kaukana ja syyllisyys valtava kun ei aika vaan riitä vierailla siellä tarpeeks usein. Ainoa plussa ehkä ettei tartte perinnöstä tapella..

Hauska mielikuvitustarina sulla

 

[en]

jaksanut lukea koko ketjua mutta omalla kohdalla voin sanoa, että mulla on kaksi siskoa ja en ole enää aikuisiässä kummankaan kanssa tekemisissä, asutaan eri paikkakunnilla ja jokus soitellaan mutta ei muuta.

Silti haluan omille lapsille vielä sisaruksen (kaksi lasta ennestään). Omista kokemuksista huolimatta toivon, että heistä tulisi läheiset. Mutta joo - ystävät usein paljon tärkeämpiä kuin sisarukset!!!!

 

[oiwwoe]

pfuuf. ei se lasten kasvattaminen mitään rakettitiedettä ole kuitenkaan. ota vähän rennommin.. ehkä hyvä että pysyt vain yhdessä lapsessa, kerran hänenkin kasvattaminen ja hengissä pitäminen tuottaa sulle tollasta "stressiä".

 

[ainoooon]

No ei kyl ollu mielikuvitusta, toki voi olla että elämä sisarusparvessa olis ollu ikävää sekin, mut pötyä etteikö ainokaisuudesta vois kärsiä. Mäkin kasvoin maalla jossa ei kavereita ollut lähimailla,, enkä ollut tarhassa kun vanhemmat teki töitä kotitilalla, kiireisiä tosin ettei sitä huomiota ehtiny paljon saamaan vaikka olin ainoa.

 

["vieras"]

Oon itse ainoa lapsi, ja olen kärsinyt siitä. Ap kuullostaa ihan mun vanhemmilta, mulle aina tolkutettiin miten oon tärkeintä elämässä vanhemmilleni, sain harrastaa ja matkusteltiin. Vanhemmat teki kaikkensa että mulla olis hyvä elämä ja kokivat että sisarus ei siihen kuvioon enää sovi(ei riittäis aika ym). Mulla on aina ollut kamalat paineet olla tarpeeksi hyvä kaikessa, täyttää vanhempien odotukset jne.

Vanhemmat on järjestäneet asiansa silleen ettei mun tarvii suoranaisesti huolehtia heistä kun ovat vanhoja(ja tuoneet sen ihan esillekin, et elä omaa elämää ja käy kun huvittaa), mutta ei se sitä huolta ja velvollisuudentunnetta poista mihinkään.
Lapselle kamala taakka on se et on vanhempiensa elämän tarkoitus ja keskipiste. Kun on sisaruksia se huomio jakaantuu ja voi oikeasti elää omaa elämänsä ilman jatkuvaa painetta olla riittävän hyvä vanhemmille.
On varmaan selvää että mulla on monta lasta.
Jos ei koe selvityvänsä kuin yhdestä, ok, mutta älkää hyvät ihmiset pyrkikö täydellisyyteen, vaan antakaa lapsen kasvaa omaksi persoonakseen eikä teidän elämänne tähdeksi!

Nuo huoli-listat kuullosti ihan kamalilta, toki kiusaamista ym, murehtii joskus, mutta kyllä mä pyrin opettamaan lapsille reippautta ja taitoja selvittää asioita sen sijaan että miettisin päivät miten suojella kaikelta pahalta aina.

 

[ainoooon]

Mä oon onnellinen sitä et mun miehellä on sisaruksia, oon itse saanu sitä kautta itelle lisää perhettä, omat lapset tulee myös saamaan serkkuja ja tosiaan, niitä sisaruksia. Hyvässä ja pahassa.

 

[fortunate]

Ajattelen samoin.

En halua lisää palloja jalkaan ja haluan tarjota jälkikasvulleni tietyn elintason, mikä tietysti heikkenee sitä mukaa mitä enemmän kädestäni syöjiä on.
Enkä mä kyllä edes erityisemmin pidä äitiydestä, en ole sellainen "äitityyppi".

 

["Anne"]

Kokemuksia on puoleen ja vastaan, en jaksa itse edes niitä alkaa ruotimaan.

Meillä myös yksi, eikä enempää tule, se on päätökseni ja tuntuu hyvältä ja oikealta monella tapaa.

Ainut mikä tässä asiassa on huonoa on ympäristön painostus ja odotukset.

Mutta niinhän se menee, mielipide/makuasioista ei pitäisi kiistellä, varsinkaan sellaisten kanssa kenellä on huono maku, sen takia en päätöstäni ruodi, en täällä enkä tuttujenkaan kanssa.

 

[kehni]

Ajattelen samoin.

En halua lisää palloja jalkaan ja haluan tarjota jälkikasvulleni tietyn elintason, mikä tietysti heikkenee sitä mukaa mitä enemmän kädestäni syöjiä on.
Enkä mä kyllä edes erityisemmin pidä äitiydestä, en ole sellainen "äitityyppi".

Kuule, mieles kerkeää vielä muuttua. Oot mun käsityksen mukaan nuori ja elämä edessä. Voit kohdata elämäri rakkauden vaikka 33 vuotiaana ja haluta miehen kanssa yhteisen lapsen, ja matkalla olet kerennyt suudella monta sammakkoakin.

 

[fortunate]

Kuule, mieles kerkeää vielä muuttua. Oot mun käsityksen mukaan nuori ja elämä edessä. Voit kohdata elämäri rakkauden vaikka 33 vuotiaana ja haluta miehen kanssa yhteisen lapsen, ja matkalla olet kerennyt suudella monta sammakkoakin.

Niinhän se voi. Ja jos muuttuu, niin toivottavasti olen sittenkin onnellinen, enkä tee lasta jossain oksitosiinihumalassa.

Tällä hetkellä tuo toive (ei lisää lapsia) on niin voimakas, että en ala millekään muuten ihanan ja kivan miehen kanssa, jos mies haluaa omia lapsia.

 

["vieras"]

Itselleni sisarukset ovat olleet äärettömän tärkeitä lapsena ja varsinkin nyt aikuisena, vaikka maantieteellisesti välimatkaa onkin vuosien saatossa kertynyt, niin silti vieraillaan toistemme luona ja soitellaan. He ovat oikeastaan ainoita ihmisiä joille aikuisten oikeasti voisin soittaa vaikka keskellä yötä.

Mun miehellä ja hänen veljellään on 8vuotta ikäeroa, lapsena tai nuorena eivät juurikaan olleet tekemisissä, mutta nyt mun pienellä painostuksella ovat keskenään paljonkin tekemisissä, soittelevat lähes päivittäin. Mulla ja sisaruksillani on pieni ikäero ja "vaikea" lapsuus, joka ehkä selittää meidän helpot ja läheiset välit.

Meille oli itsestään selvyys, että tahdomme lapselle sisaruksia, mutta pienellä ikäerolla. Jos mun esikoinen ois 8 vuotias, niin en välttämättä enää pitäisi sisaruksen merkitystä niin suurena, lapsella on jo varmasti oma kaveri piiri ja pikkusisaren tulo saattais vaan saada aikaan mustasukkaisuutta yms. Myö pohditaan tehtäiskö 3. ja mahdollisesti vielä 4. lapsi

 

[Eipäs Juupas]

[QUOTE="iita";28103010]Mä tiedän, että olen hirveä stressierkki. Pitäisi rentoutua.

Toisaalta jos Suomessa suurin osa lapsista ovat jotenkin "poikkeavia" ja ongelmia on ihan älyttömästi (lihavuus, syömishäiriöt, peliriippuvuus, energiajuomat, koulu ei suju, päihteiden käyttö, käytöshäiriöt, väkivalta, masennus), niin mä murehdin koko ajan mitä teen, että mun lapsesta tulisi edes SUURINPIIRTEIN normaali ja onnellinen.[/QUOTE]

Kuule vaikka sä tekisit mitä, niin se ei takaa yhtään mitään! Vaikka sä tekisit kaikkes ja vielä vähän lisää sun lapsen eteen se ei tarkoita että lapsesta tulis onnellinen/terve/normaali...