V
"vieras"
Vieras
Että sellaista. Vielä saadaan nauttia talvesta.
Talvinen sää jatkuu, kertoo meteorologi Matti Eerikäinen Nelosella.
Maanantai on aurinkoinen lähes koko maassa. Joitakin lumisateita saadaan iltapäivän aikana Keski- ja Itä-Suomessa. Lapin itäosissa sataa myös lunta. Lämpötilat ovat sunnuntain kaltaisia.
Tiistain vastainen yö on jälleen kylmä. Päivä on hyvin paljon maanantain kaltainen.
Keskiviikoksi lännestä saapuu yhtenäinen, mutta kapea sadealue. Sadetta tulee pääasiassa pohjoisessa.
Pääsiäinen alkanee komean aurinkoisessa säässä koko maassa. Viimeisten laskelmien mukaan pääsiäislauantaiksi etelään ja itään olisi tulossa lumipyryn alue.
Kev