toinen kierros kolmikymppisenä?

["jenni"]

Katselin eilen jotain sinkkulaiva tms ohjelmaa sivusilmällä, ja huomasin että siinä riitti komeiden miesten vientiä yhdenkin illan aikana hyvin tavalliselle reilu kolmekymppiselle naiselle. Itselläni on oma parisuhde mennyt vuoden verran niin alamäkeä kuin voi vaan mennä, ja olen lähiaikoina miettinyt eroa paljonkin. Vaikka ulkonäkö ei oo ikinä ollut mulle erityisen tärkeää miehessä, niin silti jotenkin rohkaistuin tuosta eilisestä huomiostani, eihän sitä ehkä joutuiskaan tyytymään joihinkin ylijääneisiin rassukoihin jos nyt alkais sinkuks. Toki jos mmieheni kanssa eroan,ei uusi suhde ole silti hankintalistalla ekana.

Kertokaa millaista teillä on ollut kolmikymppisinä sinkkuäiteinä? Miten meni/menee, onko ollut vientiä? Entä onko vapaat miehet muutakin kuin vaan omeita, huomasitko että jokaisessa oli selkeästi ominaisuus miksi ovat vielä sinkkkuja?

 

["anniina"]

No mä jäin leskeksi 32v, tosin ei ollut lapsia. Kerittiin olla yli 10v naimisissa. Heti kuitenkin löysin uuden, hyvän ja koulutetun, lapsettoman miehen ihan netistä. ja minä olin ylipainoinen enkä edes kovin nätti. Rakastuttiin ja naimisissa oltu jo kohta 7v.

 

["hmmm"]

Oon miettinyt ihan samaa. Ikää tosin jo 36 ja haluisin vielä yhden lapsen. Onkohan mahdollista jos eroaisi, löytää vielä mies ja saada lapsi?

 

[saunatonttu-sandra]

mä olin 31v ja kolmen lapsen yh, ku tutustuin nykyiseen mieheeni, minen oo nättiä naamaa koskaan nähny ku oon peiliin kattonu, mies aivan tavallisen näkönen.

sinkkuna ollessani ei ollut herraseurasta pulaa, huolimatta siitä että en jokaisen kans sekstannu

 

[ap.]

Mä olen siis siinä mielessä kahden vaiheilla, että mulla on teoriassa nytkin ihan hyvä mies, ahkera työntekijä, hyvä isä, hauska juttukumppani, ehdottoman luotettava ja hyvä sängyssäkin. Silti mua tavallaan ärsyttää suunnattomasti tuon miehen munattomuus. Hän on jotenkin hirveän mukautuva ja periksi antava, kaikki käy ja riidellessäkin hän keskittyy lähinnä pyytelemään anteeksi. Ei osaa sanoa kenellekään ei missään asiassa, ja sitä myötä musta tuntuu että hän yrittää vaan parhaansa mukaan miellyttää kaikkia itsestään välittämättä. Samaan aikaan on parisuhteessa kuitenkin jotenkin hirveän itsekäs, haluaa olla joka asiassa oikeassa ja parempi (pätee ihan pikkujutuissakin), antaa huomiota vain kun itse haluaa ja samaan aikaan kiukuttelee kuin pikkulapsi jos ei itse saa huomiota juuri sillä hetkellä kun haluaa, ei muista mitään mun menoja/kertomia juttuja/työasioita/kuulumisia edes seuraavana päivänä kun niistä on puhuttu, mutta inhoaa sitä jos mä en mm. muista hänen koko viikon työaikatauluja yhdellä kertomalla jne., tuollaisia pikkujuttuja jotka kokonaisuutena antaa mulle sellaisen tunteen että voisin olla kuka vaan. Tietääkö joku mitä tarkoitan? Hän on tavallaan hukannut mun minuuteni, musta tuntuu että mun tilalla vois olla kuka vaan nainen, hänelle on vaan tärkeää että on joku jonka kanssa jakaa arki. Seksiä on myös nykyään aika harvoin, mies torjuu mut aika usein ja loppujen lopuksi harrastetaan nykyään seksiä whkä kahdesti kuussa nykyään.

En tiedä löydänkö mä tuota parempaa miestä koskaan. Itse olen kyllä ihan hyvin säilynyt nätti nainen, jolla on hersyvä huumorintaju ja temperamenttinen luonne sekä selviäjän asenne, joten mahdollisuudet ois kai ihan hyvät, mutta onhan se niinkin että kaikissa meissä on omat vikamme. Voihan olla että löytäisin ihanan uuden miehen, ja viiden vuoden päästä oltais taas samassa tilanteessa mutta eri ärsyttävien asioiden takia.

 

[Doves]

Minä ja mun mies ollaan kummatki tokalla kierroksella, meillä on nyt yhteinen lapsi ja hänellä on lapsia edelliseltä kierrokselta.
Mulla oli ainaki netissä vientiä,ehkä liikaakin

 

[Toinen mielipide]

Oman kokemukseni mukaan lähes kaikissa yli kolmikymppisissä vapaissa miehissä on jokin sellainen "vika", joka selittää sen, että he ovat vapaita. Joskus tämä "vika" voi olla ihan sitoutumiskammoakin, mutta useimmiten jo muutaman kuukauden seurustelun jälkeen huomannut, että se, mikä vaikutti liian hyvältä ollakseen totta, myös oli sitä. Valitettavasti. Edelleen pätee siis se vanha totuus, että parhaat miehet ovat varattuja.

 

["vieras"]

Oman kokemukseni mukaan lähes kaikissa yli kolmikymppisissä vapaissa miehissä on jokin sellainen "vika", joka selittää sen, että he ovat vapaita. Joskus tämä "vika" voi olla ihan sitoutumiskammoakin, mutta useimmiten jo muutaman kuukauden seurustelun jälkeen huomannut, että se, mikä vaikutti liian hyvältä ollakseen totta, myös oli sitä. Valitettavasti. Edelleen pätee siis se vanha totuus, että parhaat miehet ovat varattuja.

Eikö tämä päde yhtälailla naisiinkin?

 

[Toinen mielipide]

[QUOTE="vieras";28245598]Eikö tämä päde yhtälailla naisiinkin?[/QUOTE]

Saattaa olaa, että päteekin. Itse tarkastelen asiaa kuitenkin tästä (eli naisen) suunnasta.

 

["vieras"]

Saattaa olaa, että päteekin. Itse tarkastelen asiaa kuitenkin tästä (eli naisen) suunnasta.

Aivan, mutta on hyvä muistaa, ettemme me naiset sen kummempia ole

 

[astrolabe]

Suunnilleen tultiin kotoa asti hakemaan, ei ongelmaa viennin suhteen, vaikka olen epäsosiaalinen ja neurologisten oireiden riivaama meikkaamaton nördetyönarkki. Sen kun valkkas parhaan päältä. Ei tarvinnut edes deittiprofiilia minnekään.

 

[Hmm...]

Oman kokemukseni mukaan lähes kaikissa yli kolmikymppisissä vapaissa miehissä on jokin sellainen "vika", joka selittää sen, että he ovat vapaita. Joskus tämä "vika" voi olla ihan sitoutumiskammoakin, mutta useimmiten jo muutaman kuukauden seurustelun jälkeen huomannut, että se, mikä vaikutti liian hyvältä ollakseen totta, myös oli sitä. Valitettavasti. Edelleen pätee siis se vanha totuus, että parhaat miehet ovat varattuja.

Niin, minun kokemukseni on, että silloin kaksikymppisenä miehissä oli paljon enemmän vikaa. Kolmikymppiset sinkkumiehet ovat noin keskimäärin koulunsa käyneitä, itsenäistyneitä, pyykinpesutaitoisia, maailmaa nähneitä, sen verran seurustelleita että tietävät mitä tahtovat jne. Tai ehkä liikuin vain valikoituneemmissa piireissä vanhempana.

Itse löysin mieheni noin kolmekymppisenä, ja ainakin lapsettomana vientiä riitti. Kaverini, joka on edelleen sinkku, sanoo että 35-vuotiaana tulee nettideittimaailmassa naisella iso notkahdus suosiossa. Samanikäiset lapsettomat miehet alkavat kiinnostua nuoremmista. Joten nähtävästi biologinen kello tikittää miehilläkin.

 

[astrolabe]

Ja jos luette palstaa, hyvät naiset, niin lähes päivittäin täällä joku nainen pohtii eroa miehestä, joka on ihan hyvä mies ja siksi ero kaduttaakin etukäteen, koska mitään syytä ei eroon ole, paitsi naisen kyllästyminen mieheen. Eli ei pidä paikkaansa, että parhaat miehet ovat aina varattuja, koska on lukuisia naisia, jotka vain päästävät nämä kultakimpaleet käsistään.

Oma mieheni on täydellisen sitoutunut minuun ja parisuhteeseemme, on perhemies viimeiseen asti ja ei oikeastaan kaipaa mitään muuta kuin saada olla perheen kanssa 24/7. Todella kärsivällinen ja hoivaava luonne, jonka omat vaatimukset ovat niin vähäiset ettei niitä voi katsoa juuri edes olevankaan. Jokaisessa ihmisessä on tietysti jotain heikkouksia ja mieheni kohdalla se on lähinnä hajamielisyys ja kehnohko muisti. Osa hänen luonnettaan on myös tarjota ehdotuksia niin peitellysti, ettei toinen edes huomaa tulleensa osaksi jotain miehen kompromissiratkaisua, että kaikki olisivat tyytyväisiä.

Mies siis osaa tehdä kotityöt, haluaa olla perheen kanssa kotosalla, huomioi kanssaihmisiään muistinsa varaisesti, on romanttinen, ei rellestä tms. Kyllä siinä arjessa kestää sen, ettei mies tiedä miten kauan ranskalaisia pidetään uunissa, että eivät ole enää sisältä kylmiä.