H
Hobbaloo
Vieras
Meillä on kaksi lasta. Esikoinen 4-vuotias ja kuopus 8 kk. Esikoinen on ollut koko päivähoitouransa perhepäivähoitajalla 10 kk ikäisestä lähtien. Kuopus joutuu päivähoitoon myös 9-10 kk ikäisenä, kun minä palaan töihin. Kuopuksen haluan ehdottomasti tälle samalle tutulle perhepäivähoitajalle, jossa poika on ollut hoidossa ja johon luotamme 100 prosenttisesti.
Perhepäivähoitajan ryhmä on kuitenkin nyt täynnä, eikä kuopuksemme mahdu sinne, ellemme siirrä esikoista toiseen hoitopaikkaan. Syksyllä perhepäivähoitajan luolta vapautuisi yksi paikka, jolloin molemmat lapsemme mahtuisivat samalle hoitajalle.
Toisaalta näkisimme päiväkodin hyvänä vaihtoehtona esikoiselle, jo hänen luonteensakin puolesta..voisi tehdä hyvää joutua jakamaan huomiota, tavaroita ym isomman porukan kesken..Oppisi sosiaalisia taitoja ym. 2014 syksyllä hän siirtyy sinne joka tapauksessa, koska esikoulu toimii samassa rakennuksessa.
Toisaalta lapsille tekisi varmaan hyvää saada olla samassa hoitopaikassa edes vähän aikaa, kiintymyssuhteen syntymisen ym vuoksi. Esikoinen voisi luoda lisää turvallisuuden tunnetta vauvalle, kun on niin pieni hoitoon mennessään.
Kokemuksia? Kuinka tekisitte? Ainut asia, josta en jousta, on se, etten halua vauvaa päiväkotiin suureen ryhmään, vaan tälle tutulle hoitajalle. Päiväkoti, perhepäivähoitajan koti ja minun työpaikkani ovat kaikki n. 1 km säteellä toisistaan..ja kävelyteitä pitkin väkimatkat ovat vielä lyhyemmät, joten en näe sitäkään ongelmana, että pitäisi viedä lapsia kahteen eri paikkaan.
Kertokaas nyt viisaita ajatuksia ja näkökantoja!