Aikuiset tarkkaavaisuushäiriöiset - itsehoitovinkkejä?

["Vieras"]

Olen kohta kolmekymppinen itsediagnosoitu tarkkaavaisuushäiriöinen. Opiskelut ovat takkulleet, aloitekyvyttömyyttä, keskittymiskyvyttömyyttä, tosi rajuakin impulsiivisuutta, ylivilkkautta, ajatusten harhailua ja jopa hillittömiä raivokohtauksia ilmenee edelleen, vaikka oireiden kirjo on vuosien varrella vaihdellut. En ole koskaan ollut diagnosoitavana, mutta lapsuudessa joku lääkäri, joko psykiatri, neurologi tai neuropsykiatri on esittänyt muun tutkimuksen yhteydessä arvion ylivilkkaudesta ja oppimisvaikeuksista koulussa. Niitä ei varsinaisesti tullut, mutta sosiaalisia ongelmia kyllä, kun en sopeutunut joukkoon.

Olen silti jotenkin sinnitellyt elämässä tänne asti, opiskellut, tehnyt töitä, ja aina pärjännyt jotenkin. Oppimistuloksissa ei mätä, mutta toiminnanohjauksessa kyllä. Samoin itsehillinnässä ja tunteiden hallinnassa, ehkä jonkin verran myös asioiden hahmottamisessa kokonaisuuksina. Tarraan usein johonkin yksityiskohtaan, ja sitten mennään.

Mielenterveyspuolella olen saanut diagnooseja ja hoitoa, mutta ne hoitosuhteet ovat ohi. Pärjään arjessa riittävästi suhteessa siihen, mitä apua olen saanut. En ole masentunut, mutta hermostun ja ahdistun helposti ihan arkisissa tilanteissa.

Nyt olen päättänyt alkaa laittaa elämää kuosiin. Aikaa ja rahaa mihinkään yksityispuolen AD(H)D -diagnooseihin ei ole, vaan haluaisin kuulla hyväksi todettuja itsehoitovinkkejä teiltä, jotka pystytte samaistumaan ongelmiini. Julkisella puolella on täällä liki mahdotonta saada aikuisiän tarkkaavaisuushäiriöihin hoitoa.

Toki kognitiivinen psykoterapia yhdessä käyttäytymisterapian kanssa ovat auttaneet paljon, mutta nyt kun olen omillani, tulee kuitenkin eteen tilanteita, joissa nuo opit tuntuvat kaukaisilta. Vaikka terapia kyllä kohdennettiin psyyken ongelmiin, niin hyvänä vinkkinä sain ajatusmallin, jossa ei ole niin hirveästi väliä ongelman aiheuttajalla, vaan oireenmukaisella hoidolla. Tottahan se on, että keskittymishäiriö on aika suurella todennäköisyydellä osasyy ongelmiini, mutta koska siitä on sitten kasautunut myös psyykkisiä ongelmia, niin olen niiden hyvällä hoidolla saanut harteiltani puoli taakkaa pois. Nyt olisi panostettava siihen, että temppuilevat aivot eivät uudestaan keikuta venettä niin, että ajaudun toimintakyvyttömäksi.

Mitä te teette muuta kuin kenties nappaatte Concertan naamaan? Olisi toki kiva kuulla myös siitä, miten te koette oireilevanne, ihan arjessa, ja miten olette ottaneet oireita hallintaan.

 

[Echo]

Yöunet on oltava riittävät, muuten menee päivä löhöämiseksi.
Jos siivoamiset takkuaa niin ei pidä hommata kotiin liikaa krääsää jota ei jaksa siivota, vaan ne millä itse ja perhe pärjää.
Muutenkin on hyvä rajata hommia, ei pidä haalia kaikkea mitä ei saa koskaan valmiiksi. Mä tässä taannoin kippasin neulomisesta tykkäävälle anopilleni kaikki villalankani, mulla tuppasi olemaan monta aloitettua mutta ei valmiiksisaatua neuletyötä...

 

[Hohhoijjaaa]

Itsediagnosoitu, huoh. Noita "adhd" -itsediagnosoitujahan löytyy nykyään joka kulmalta.

 

[Echo]

Itsediagnosoitu, huoh. Noita "adhd" -itsediagnosoitujahan löytyy nykyään joka kulmalta.

Kyllä nuo ap:n kuvailemat oireet kertoo jo jostain, esim. opiskelujen takkuaminen on hyvä esimerkki.

 

["Vieras"]

Itsediagnosoitu, huoh. Noita "adhd" -itsediagnosoitujahan löytyy nykyään joka kulmalta.

Mitä sinä siihen kohtaan tarrasit? Asian ydin oli se, että haluan parantaa elämänhallintataitojani, ei se, että haluan diagnoosin tai määritellä itseäni sen kummemmin. Mulla on ominaispiirteitä tai toimintatapoja, jotka ovat yhteneväisiä tarkkaavaisuushäiriöiden oirekuvausten kanssa. Jos oire on sama, eikö voi kokeilla samaa lääkettäkin?

 

["Vieras"]

Yöunet on oltava riittävät, muuten menee päivä löhöämiseksi.
Jos siivoamiset takkuaa niin ei pidä hommata kotiin liikaa krääsää jota ei jaksa siivota, vaan ne millä itse ja perhe pärjää.
Muutenkin on hyvä rajata hommia, ei pidä haalia kaikkea mitä ei saa koskaan valmiiksi. Mä tässä taannoin kippasin neulomisesta tykkäävälle anopilleni kaikki villalankani, mulla tuppasi olemaan monta aloitettua mutta ei valmiiksisaatua neuletyötä...

Tuon yöunien tärkeyden olen huomannut itsekin, lisäyksenä vielä se, että elämän säännöllisyyskin auttaa paljon. Ihan jo pienetkin muutokset rutiineista tekevät asiat vaikeammaksi, ja väsyneenä ja/tai nälkäisenä olen toivoton.

 

["vieras"]

E käytä Concertaa, enkä tule käyttämäänkään. Ja olen vakaasti sitä mieltä, että maailmaan meteliä ja tyyppejä mahtuu! Ei ole pakko olla samanlainen kuin muut, joten aloittaisin elämäsi pohjustamisen siitä. Sisäistämällä ensinajatuksen, miten meidän tapakulttuuriin ei kuulu vilkas, impulsiivinen ja voimakas käytösmalli ja kuinka sinulla on silti siihen oikeus. Jos asuisit vaikkapa Brasiliassa kukaan ei kiinnittäisi sinuun huomiota tai taivastelisi tyyppiäsi, mutta Suomessa hiljainen kansa koettaa vaatia ihan muuta

Ja totu siihen keskittymisongelmaan. Sen takia minä teen montaa asiaa samaan aikaan. Siivoan, mitä siis inhoan yli kaiken, n. viisi minuuttia kerralla ja vaihdan tekemään muuta. Imuri lojukoot vaikka viikon keskellä olohuonetta, mutta se on minun tapani siivota. Onko pakko tehdä niin kuin sanotaan? Ei todellakaan tai sitten palkkaa jonkun taviksen siivoamaan puolestani.

Äläkä mene vakityöhön. Minä sairastuin tosi pahasti leikkiessäni kunnon kansalaista. Hankin viimein ammatin, jossa kukoistan. Projektityötä, lyhyitä liikesuhteita ja myyn sillä, että olen impulsiivinen tuittupää. Hallitsen draaman ja herätän sillä taidolla huomiota, mutta jibii, saan siitä rahnaa. Minulle maksetaansiis siitä, että olen adhd. Ja täällä sitten valitellaan, mitä tehdä adhd-lapsen kanssa. Juupajuu! Huonosti ovat vanhempien liiketaloudellinen ajattelumalli.

Äläkä harrasta liian rajua liikuntaa, Adhd.ssa on alun alkaen kuviteltu, että mitä enemmän liikkuu sen parempi. Minua auttaa pilates, kävely, uinti eli kaikki sellainen, missä kehoni venyy ja vanuu ja rauhoittuu.

Valvominen kuuluu myös asiaan, koska menee ylikierroksilla. Sitten vaan valvotaan. JOku päivä sitä taas nukkuu. Adhd on siitä kätsy, että virtaa riittää vaikka viikoksi 24/7.Minä touhuan yöllä kaikenlaista tai näpyttelen koneen ääressä tmv.

Toivottavasti sinulla on ystäviä, joille voit olla oma itsesi. MInulla on ja sitten vaan ihmetellään porukalla, jos taas päätin järjestää hepulikohtauksen ostarilla. On hyvä saada puhua ne tilanteet alusta alkaen läpi kuin kuunnella jonku kouluttamista, miten pitäisi hillitä itseään. KUn se ei aina onnistu, niin se ei vaan onnistu. Kyse ei ole tarkoituksellisesta huonotapaisuudesta, vaan mitä enemmän oppii virheistään sen enemmän osaa ohjata itseään parempiin kohtaamisiin ihmisten kanssa. Ne vaan täytyy tahkota rehellisesti läpi kuin vaatia itseltään liikaa silloin kun ei vielä osaa olla hyvä. Ja anteeksi kun pyytää ja antaa toisille mahdollisuuden myös suuttua takaisin, niin homma kyllä toimii monessa tilanteessa. Minä teen niin, että jos saan hepulin poistun paikalta ja pyörrän pian takaisin jatkamaan tilanteen loppuun asti. Se on vähän naurettavaa, mutta siten tilanne myös saadaan hoidettua pois alta.

Yksin toki saan välillä olla suorarukaisuuteni tähden. En ymmärrä vihjailuja ja naurankin aina ihmisille, että hahmotusongelmani vuoksi puhu mitä haluat sanoa. Jotkut kaunisnokat siitä tietysti ottavat itseensä, mutta naispuolisena olen huomannut miesten olevan pitkäpinnaisempia kuin naiset ja hallitsevan suoruuden paremmin. Suosi siis työasioissa miehiä enemmän, jos mahdollista. Siis on kivojakin naisia, mutta naiset huolestuvat niin helposti ja rämpivät tunteissaan herkemmin. Adhd ei oikein voi jäädä jurnuttelemaan paikoilleen, jos on jo pas...t pökässä.

Mikä minulle on ollut tärkeää on tiedostaa jaksamiseni ja mielialani. Jos olen liian levoton jätän menemättä vaikkapa sukujuhliin, koska tiedän jo valmiiksi käyttäytyväni omituisesti. Kukaan ei enää kysele perääni, vaan tietää mistä on kyse. Avoin kannattaa olla. Tietty joku voi sanoa sitä lapselliseksi asenteeksi ja sen takia ne hyvät ystävät ovat silloin myös lohtuna kun sosiaaliset paineet käyvät kovina.

Ikäni puolesta alan olemaan siinä vaiheessa, että monet alkavat olemaan tylsiä ja tapoihinsa kangistuneita. Se odottaa sinuakin, joten jokainen uusi päiväsi tietää vielä parempaa tulevaisuutta. Snä et tule makaamaan sohva pohjalla kuin nuijalla kopautettuna. Se on ihan mukavaa, vaikkakin joskus kun ne kävyt tuppaavat kylään meinaan kyllästyä ja pitkästyä totaalisesti. Jälleen kerran kiitän ihania ystäviäni, jotka ovat tottuneet pomppimiseeni.

Parisuhteet ovat tietty räjähtäviä. Suoraan sanoen valitsin miehen, joka on kauhean rauhallinen ja aika tylsä. Hän on hyvää vastapainoa, eikä häiritse touhujani. Kotiin on kuitenkin hyvä tulla ja sille antaa usein oman arvonsa.

Enpä osaa nyt muuta kertoa, mutta rakasta itseäsi ja ole ylpeä siitä mikä olet. Sinun hommasi on löytää Amerikka ja mennä edellä. Tavikset tulevat sitten perässä kun olet ohimennen kesyttänyt leijonan

 

[Echo]

Öö, vieras numerolla 7, ei millään pahalla, mutta eikö kuitenki olisi hyvä ottaa se Concerta?

Tai siis tuommoinen elämäntyyli käy silloin, kun ei ole lapsia. Lasten suhteen ei voi olla räjähtelevä tuittupää, tai että imuri lojuu viikon lattialla. Jo ihan esikuvan vuoksi: yksi adhd-äiti perheessä pistää muut lujille, saati että lapset rupeavat ottamaan mallia äidistä. Jos kaikki pitävät älämölöä ja sotkevat niin eihän siitä mitään tule.

 

["vieras"]

Öö, vieras numerolla 7, ei millään pahalla, mutta eikö kuitenki olisi hyvä ottaa se Concerta?

Tai siis tuommoinen elämäntyyli käy silloin, kun ei ole lapsia. Lasten suhteen ei voi olla räjähtelevä tuittupää, tai että imuri lojuu viikon lattialla. Jo ihan esikuvan vuoksi: yksi adhd-äiti perheessä pistää muut lujille, saati että lapset rupeavat ottamaan mallia äidistä. Jos kaikki pitävät älämölöä ja sotkevat niin eihän siitä mitään tule.

Nro 7 vastaa, että ymmärrän täysin pointtisi. Sinunlaisiasi hyvää tarkoittavia ihmisiä tunnen paljon ja olen elämäni aikani oppinut sen, että te olette yhtä oikeassa kuin minäkin. Mikä jäi jutustani kertomatta, että adhd on tosi hyvä ihmistuntija. Juuri siksi, että joutuu ottamaan vastaan paljon palautetta mitä on. Miettimään, suremaan, masentumaan ja taas nousemaan jaloilleen. Ja kuten tiedät joka lääkkeessä on sivuoireensa, myös Concertassa. Olen luomun kannalla myös niiden suhteen ja terapiassakin voi käydä tiedostaakseen oman vaikutuksensa.

Maailmassa on tosi paljon perheitä, joissa ei eletä hirveän järkevästi, Meillä on ollut se, että minä jaksan tehdä muuta kuin pönöttää imurin varressa. On naurettu, itketty, kehitetty luovuutta, kierretty taidenäyttelyt eli elämää on monenlaista

 

[Echo]

[QUOTE="vieras";28261323]Nro 7 vastaa, että ymmärrän täysin pointtisi. Sinunlaisiasi hyvää tarkoittavia ihmisiä tunnen paljon ja olen elämäni aikani oppinut sen, että te olette yhtä oikeassa kuin minäkin. Mikä jäi jutustani kertomatta, että adhd on tosi hyvä ihmistuntija. Juuri siksi, että joutuu ottamaan vastaan paljon palautetta mitä on. Miettimään, suremaan, masentumaan ja taas nousemaan jaloilleen. Ja kuten tiedät joka lääkkeessä on sivuoireensa, myös Concertassa. Olen luomun kannalla myös niiden suhteen ja terapiassakin voi käydä tiedostaakseen oman vaikutuksensa.

Maailmassa on tosi paljon perheitä, joissa ei eletä hirveän järkevästi, Meillä on ollut se, että minä jaksan tehdä muuta kuin pönöttää imurin varressa. On naurettu, itketty, kehitetty luovuutta, kierretty taidenäyttelyt eli elämää on monenlaista [/QUOTE]

Mä en ole koskaan käyttänyt Concertaa koska olen enemmänkin addi. Onhan se vähän niinkin, että etelä-Amerikassa tai Venäjällä ei tarvitse diagnosoida adhd-juttuja koska semmoinen käytös on melkein maan tapa...pitäisiköhän munkin muuttaa johonkin lämpimämpään maahan? Pari taidenäyttelyäkin olisi hyvä kiertää pitkästä aikaa.

Mutta siitä olen tarkka, että jos salliikin jonkin verran itselleen adhd/addimaista vallattomuutta ja huolettomuutta, että siitä ei saa olla muille harmia. Eli se oireyhtymä ei saa näkyä itsekkäänä käytöksenä. Jos taloudessa asuu muita, niin ei saa olla itse kuin kanto kaskessa arjen sujumisen suhteen, ja jos joku kertoo itselle asioistaan niin omat ajatukset ei saa harhailla jne.

 

["Vieras"]

Minä sain diagnoosin, mutten usko koko "sairauden" olemassaoloon enää. Olen vain oppinut paremmin tajuamaan, että tässä yhteiskunnassa on jotain vikaa, eikä ihmisissä. Koko ajan kasvava määrä diagnosoidaan tarkkaavaisuushäiriöisiksi, eikä asia nyt voi olla näin. Kohta kaikki saa ton diagnoosin. On nyt jo liikaa, jos diagnosoidaan, että 5 prosentilla on toi jossain muodossa. Minusta on ihan normaalia, että ihmisillä menee päreet tässä hölmössä systeemissä, jossa ei ole enää vapauttakaan. Toiset reagoi vaan nopeammin, kuin toiset. Minusta adhd:t on vaan edelläkävijöitä luultavimmin.

 

["Vieras"]

Vau!

En rehellisesti sanottuna odottanut näin hyviä vastauksia, näin kokonaisvaltaisia. Mutta olisihan se pitänyt arvata, että kun kohdentaa kysymyksensä tällaisille ihmisille, myös saa kattavia vastauksia.




[QUOTE="vieras";28261254]
Äläkä mene vakityöhön. Minä sairastuin tosi pahasti leikkiessäni kunnon kansalaista. Hankin viimein ammatin, jossa kukoistan. Projektityötä, lyhyitä liikesuhteita ja myyn sillä, että olen impulsiivinen tuittupää.

Valvominen kuuluu myös asiaan, koska menee ylikierroksilla. Sitten vaan valvotaan.

-- sitten vaan ihmetellään porukalla, jos taas päätin järjestää hepulikohtauksen ostarilla.

Mikä minulle on ollut tärkeää on tiedostaa jaksamiseni ja mielialani.

Parisuhteet ovat tietty räjähtäviä. Suoraan sanoen valitsin miehen, joka on kauhean rauhallinen ja aika tylsä. Hän on hyvää vastapainoa, eikä häiritse touhujani. Kotiin on kuitenkin hyvä tulla ja sille antaa usein oman arvonsa.

Enpä osaa nyt muuta kertoa, mutta rakasta itseäsi ja ole ylpeä siitä mikä olet. Sinun hommasi on löytää Amerikka ja mennä edellä. Tavikset tulevat sitten perässä kun olet ohimennen kesyttänyt leijonan [/QUOTE]


Kiitos tästä viestistä! Tässä oli kyllä monta kohtaa, jotka osuivat lujaa, ja sain nauraa pitkästä aikaa sydämeni pohjasta. Ehkä se on ollut minulle hankalinta, että on yritetty sovittaa muottiin, johon en sovi.

Opiskelen alaa, jolla voi olla vaikea löytää tuollaista työtä, enkä edes ole niin ADHD, vaan enemmänkin ADD, että en osaa kyllä markkinoida osaamistani. Tai kai sen voisi oppia... Pitää tutkailla asiaa ja itseäni... Sen kyllä jo tiedän, että täysin yksitoikkoinen 8-16 duuni ei minulle sovi, mutta kokemusteni mukaan jo työajan liukumat auttavat jonkin verran.

Jatkan kesytysharjoituksia, eiköhän tästä tule aikanaan semmoinen, joka puree vain nätisti.

[QUOTE="Vieras";28261417]Minä sain diagnoosin, mutten usko koko "sairauden" olemassaoloon enää. Olen vain oppinut paremmin tajuamaan, että tässä yhteiskunnassa on jotain vikaa, eikä ihmisissä. Koko ajan kasvava määrä diagnosoidaan tarkkaavaisuushäiriöisiksi, eikä asia nyt voi olla näin. Kohta kaikki saa ton diagnoosin. On nyt jo liikaa, jos diagnosoidaan, että 5 prosentilla on toi jossain muodossa. Minusta on ihan normaalia, että ihmisillä menee päreet tässä hölmössä systeemissä, jossa ei ole enää vapauttakaan. Toiset reagoi vaan nopeammin, kuin toiset. Minusta adhd:t on vaan edelläkävijöitä luultavimmin.[/QUOTE]

Tässäkin on jotakin samansuuntaista, mitä olen itsekin ajatellut. Ärsykkeet tekevät meistä jotenkin säikkyjä siten, että kaiken perään on juostava. Tai ehkä se on enemmänkin niin, että tarkkaavaisuushäiriöiset ovat niitä, jotka eivät turru ärsykevirtaan ja anna sen mennä ohi, vaan ovat juuri niitä jotka tosiaankin löytävät Amerikan, kun kaikki pitää tutkia perin pohjin ja mieluiten ÄKKIÄ!





-------------------------------------------------------------




Itse sain taas tänään itseni kuriin, kun kävin liikkumassa. Minulle tuo hikiliikunta kyllä ainakin toisinaan toimii rauhoittajana, mutta ei toki aina. On se joskus vain kiihdyttänytkin.

Nyt ajattelin palata noihin koulutöihin, jotka ovat maanneet levällään pöydällä viikon. Paljon helpompi niitä on aloittaa siitä, kuin kaivaa kirjat ja paperit esille jostakin siisteistä pinoista joka kerta, kun haluaa edistää hommaa pari riviä.

Hauska olisi kuulla lisääkin kokemuksia.

 

[iyutlyuf]

Oijoi, ihan ois voinut olla mun aloitus!

Ensinnäkin, tietoinen läsnäolo, mindfullness, miksi ikinä haluatkaan sitä kutsua, on auttanut mua tosi paljon sen kanssa, etten enää hypi ppitkin seiniä, tai purskahteluni eivät ole agressiivisia. Alku oli hankala, mutta lopulta siitä tuli automaatio, ja jeesannut mua hirveästi. Ota selvää, ei maksa mitään!

Viimeaikoina oon myös yrittänyt meditoida, esim. nukkumaan mennessä tai suihkussa, en nyt varsinaisesti tyhjentää mieltä, mutta keskittyä johonkin tiettyyn positiiviseen mielikuvaan ja henkisiin esteisiin sen saavuttamiseksi. En tod. oo mikään new age tyyppi, mutta pidän tätä aivotreeninä. Vaikeaa, mutta palkitsevaa.

Ja duunit... Huh huh Mäkin olen vihdoin löytänyt työyhteisön johon sovin. Aikataulut on joustavat, työtehtävät moninaiset, saan käyttä luovuuttani, tahti sopivan hektinen. Jotta pärjäisin, olen ottanut taakseni kirjoittaa KAIKEN ylös. Organisoin ajatuksiani ja työtehtäviäni KOKO AJAN paperilapuilla ja muistikirjoilla ja lähettelen itselleni sähköposteja tärkeistä muistettavista. Kirjaan ylös itsestäänselviltäkin tuntuvat ohjeet ja pienetkin muistettavat asiat, sillä EN LUOTA AIVOIHINI. Yritän myös tehdä usein montaa aiaa samaan aikaan, mikäi se on mahdollita, silä se jotenkin auttaa keskittymään. Koneen äärellä ollessani kuuntelen esim. puheohjelmia.

En myöskäään hallitse taloudenhoitoa. Keskusteluohjelmien kuunteleminen samalla kun tiskaan, on osoittautunut suunnilleen ainoaksi keinoksi pitää minut vaadittava aika tiskialtaan äärellä. Yllättävän hyviä tuloksia olen saanut myös sijoittamalla tärkeimpien asioiden hoitamisen aamuun, jolloin olen parhaimmillani ja skarppeimmillani. Toisinaan tämä tarkoittaa sitä, että hoidan kotityöt aamusta, ja menen töihin vähän myöhemmin.

Ei kaikkien perheiden tarvitse olla samanlaisia. Mun pojallani on ihme kyky paikallistaa kaikki mun tavarat, ja uloslähdettäessä kertoa mulle mistä ne löydän. ''Avaimet, lompakko, puhein''-mantra on myös pakko toistaa monta kertaa ovesta poistuessani. E-pillerit olen teipannut kylppärin kaapin oveen jotta muistan ne syödä, ja muutenkin kaikki vastaavat kikkakolmoset otettu käyttöön. Lapsen kanssa pyrin keksimään sellaista yhteistä tekemistä, mistä me molemmat nautimme, sillä haluan olla läsnä noissa hetkissä. Hiekkalaatikolle mua ei saa, en jaksa istua siellä. Leikkipuistoon lähden, jos saan lueskella kirjoja ja juoda kahvia, eikä minun tarvitse seisoskella tylsistymässä. Lukuhetkiin valitsen kirjoja, jotka kiinnostavat itseänikin, (lasten kirjoja siis kuitenkin, vaikkakin tuon ollessa ihan pieni, saatoin lukea ääneen mitä tahansa kirjaa).

Tälläisiä nyt päälimäisenä tuli mieleen.

 

["Vieras"]

Kiitos myös viimeisimmästä vastauksesta.

Olen nyt viimeaikoina itsekin kokeillut vähän tuota, että jätän rohkeammin asioita kesken. Se on tuntunut toimivalta. Ja muistilaput, niitä on oltava!

Puhelimen kalenteri on uusin henkilökohtainen löytöni, jota ilman ei arki sujuisi.

Nyt tuntuu vaikeimmalta se, että saisin itseni ohjattua tekemään asioita, jotka ovat joko jo rästissä tai vain tehtävien listalla. Mutta pala kerrallaan...

Taidan kokoilla ja soveltaa näistä vinkeistä itselleni jonkinlaisen huoneentaulun. Näiden lukeminen tänään on huomenna yhdentekevää, jos jokin ei muistuta minua uudesta kokeiltavasta toimintatavasta.