* En ole sanonut etten hyväksy mitään lainaa. Asuntolainassa on ne hyvät puolet, että a) loppuu vuokranmaksu eli oman ostamalla myös säästää ne vuokrarahat ja b) asunnot ovat yksi parhaiten arvoaan pitäviä hyödykkeitä, joten niiden ollessa kyseessä pankki TODENNÄKÖISIMMIN saa rahansa takaisin viimeistään pantin eli asunnon myynnillä. Auton tai jonkun muun krääsän suhteen kumpikaan näistä eduista ei ole voimassa.
* On ihan eri asia JOSKUS joutua tilanteeseen, jossa joutuu esim. ottamaan luottoa vaikka pesukoneen ostoon rikkoutuneen tilalle, sairauskuluihin tai muuhun vastaavaan lähes pakolliseen menoon joka tulee yllättäen juuri kun rahatilanne on muutenkin huono. KUIN se että ensin on otettu jopa 18 TONNIA (!!!) kulutusluottoa, tuhlattu se ja nyt ollaan taas lisää velkaa vailla. Se kun ilmentää vain sitä että ennen ei ole osattu säästää, nyt ei ole osattu säästää ja todnäk tulevaisuudessakaan ei osata säästää. AKA raha-asiat hoidetaan huonosti AKA asiakas on riskiasiakas pankille.
* Et ole kertonut tulojanne, mutta jos kerran miehenkin palkka on pieni ja sinä olet kotona lienevät ne luokkaa maks pari tonnia kuussa käteen? Ja teitä on 6 henkilöä. 12 000 euron laina vastaa siis suunnilleen 36 henkilökuukauden tulojanne! Eli lainasummalla yksi perheenne jäsen eläisi kolme vuotta! Ihan vaan vertailukohtana, minulla on asuntolainaa noin 12 kuukauden tulojen verran per talouden yhden henkilön tulot. Tilanteenne on siis sama kun minä triplaisin asuntolainan määrän, MUTTA sillä erotuksella että siinäkin tapauksessa minulla olisi lainan panttina se kallis talo, teillä alle lahoava auto. Lisäksi asuntolainan korko on murto-osa kulutusluotosta, esim. itselläni se on noin 0.8% tällä hetkellä.
Ette siis millään voi verrata tilannettanne ja lainan ottoanne vaikka asuntolainaan. Kulutusluotto on ihan eri asia, sitä pitäisi ottaa vain äärimmäisessä pakossa ja sen jälkeen pitää oppia säästämään etukäteen.