Kerjäläisiä odotetaan pääkaupunkiseudulle ennätysmäärää!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Apuva! Kun niitä jo nytkin on ihan tarpeeksi. Ei enää lisää pk-seudulle.



Pääkaupunkiseudulle on tänä keväänä odotettavissa ulkomaalaisia romaneita ehkä enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Helsingin sosiaaliviraston johtava asiantuntija Jarmo Räihä arvioi, että sekä Bulgarian että Romanian romaneita on pääkaupunkiseudulla kesään mennessä jopa yli 500.

"Määrät ovat olleet viime vuosina melko samat, 200-500. Nyt heitä tulee ehkä vieläkin enemmän."

Räihän mukaan ulkomaalaisia romaneita on jo tullut pääkaupunkiseudulle noin 300. Ilmiö on ollut jokakeväinen jo monen vuoden ajan.

"Todennäköisesti ihmiset, jotka ovat edellisvuosinakin tulleet tänne, tulevat tänäkin vuonna. Bulgarialaiset ryhmät tulevat sitten, kun koulut päättyvät. Lisäksi tulee ehkä joitakin uusia ryhmiä."

Sosiaalivirasto sai viime viikolla pidetyssä kerjäläistyöryhmän kokouksessa tiedon kaduilla aggressivisesti käyttäyvistä rihkamakorumyyjistä. Räihä varoittaa, että korujen myymiseen liittyy usein taskuvarkauksia.

"Lompakosta kannattaa pitää kiinni. Pyrimme siihen, että erityisesti kerjäämiseen liittyvät lieveilmiöt olisivat mahdollisimman vähäiset ja että leirejä ei pääsisi syntymään. Myöskään alaikäisten lasten kanssa kadulla ei voi olla."

Mikäli alaikäisiä lapsia tavataan kadulla kerjäävien vanhempien kanssa, sosiaaliviranomaiset puuttuvat asiaan ja pyrkivät selvittämään perheen tilanteen. Huostaanotto on Räihän mukaan äärimmäinen vaihtoehto. Kerjääminen ei ole Suomessa kiellettyä.

"Pitää muistaa, että ihmisarvoa täytyy kuitenkin kunnioittaa. Antamalla rahaa kerjäläisille ongelmaa ei ratkaista. Helsinki ei pysty tekemään ongelmalle mitään, asia pitäisi ratkaista EU:n tasolla", Räihä sanoo.

Sosiaalivirasto ei ole tänä keväänä saanut ilmoituksia luvattomista leireistä, mutta asumiseen käytetyistä autoista on tullut soittoja ainakin Kaisaniemen puistosta.

Soittoja on tullut myös muun muassa Tapanilan ja Korson juna-asemille ja Landbohon pysäköidyistä autoista sekä häiritsevästä käytöksestä junissa. Pysäköimisen lieveilmiöinä on yleinen roskaaminen.

Kerjäläisiä odotetaan pääkaupunkiseudulle ennätysmäärää - Romanit - Kotimaa - Helsingin Sanomat
 
Rahaa antamalla mahdollistat kerjäämisen ja varmistat sen että vuoden kuluttua kerjäläisiä on taas enemmän. Jos kukaan ei antaisi rahaa, ongelma katoaisi.
 
Ei ole niin yksiselitteinen asia, sillä kerjäläiset ovat vain osa tätä vyyhtiä. Toinen porukka ryöstelee, joten ei varmaan tuosta vaan katoaisi tuo ongelma.

Ainakin vähenisi, jos kerjäämällä hankittu ansio jäisi pienemmäksi. Vähemmän kerjäläisiä olisi minusta hyvä asia.

Ongelmaa vain pahennetaan nyt kun niille on alettu maksaa kotimatkan kuluja. Samat kerjäläiset ovat keväällä täällä takaisin.
 

Yhteistyössä