Lapsen pituus kasvu laskussa ollut jo jonkin aikaa..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Vieraa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

Vieraa

Vieras
Pituus menee käyrillä alaspäin ja paino yläspäin. Silti lapsi aivan normaalin kokoinen.
Pituutta viime kerrasta (elokuusta) tullut vain kolme senttiä.
Nyt neuvolantäti laittoi viestiä lääkärille joka on valitettavasti tällä hetkellä lomalla ja joudum e toukokuuhun odottamaan mitä tilanteelle tehdään.

Siis epäilynä näin alkuun jokin kilpirauhaset tai ruoka-aine allergia.

Mitä muuta voisi olla vialla? Vai tarvitseeko edes olla mitään vialla?
Tosi kurja juttu kun joutuu nyt odottelemaan lääkärin kanssa keskustelua ka itse mietiskelee tätä asiaa.. :/

Sen vaan muistan että minunkin neuvolakortissa on ollut useastikin mainintaa samasta asiasta. Mutta silti hieman huolissani tästä.
 
Kilpirauhasen vajaatoiminnalta kuulostaisi. Toisaalta jos itse olet terve ja itselläsi on ollut kasvu samanlaista, niin saattaa olla ihan peritty kasvutapa.

Onneksi neuvolassa on nämä kasvuseulat, jolloin vakavaan tilanteeseen pystytään puuttumaan ajoissa. Ja taas toisaalta, jos kaikki onkin kunnossa, niin vanhempia "huolestutetaan turhaan". Toivottavasti lääkäri pääsee kuitenkin piakkoin aloittamaan tutkimukset, niin saatte lisätietoa.
 
Mitä tuo kilpirauhasen vajaatoiminta tarkottaisi lapsella?
 
Neuvolantädin mielestä olisi kuulunut tulla enempi pituutta. Katsoin itsekkin käyriä ja laskusuuntaan on ollut menossa pikkuisen alku nousun jälkeen koko ajan.
 
Yhteistyössä