Kyllä sitä osaa ihminen sitten kaikesta kehittää pelkoja

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "a.p"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

"a.p"

Vieras
Viikko sitten mulle tehtiin sektio, ja tänään sitten on tikkien poistaminen. Pelottaa, että se koko haava repsahtaa auki tai on vähintääkin kunnolla tulehtunut.
Tyhmänä vielä illalla ennen nukkumaan menoa luin mitä kaikkea voi seurata tulehtuneesta haavasta, eikä paljoa kyllä tullut nukuttua, kun kaikenmaailman kauhukuvat vilistivät mielessä.
Pelkojen syynä nyt on se, että haavasta alkoi 1,5vrk sektion jälkeen yhtäkkiä vuotaa verta, ei paljon, mutta sen verran kuitenkin, että osastolla huolestuivat ja seurasivat tarkkaan. Sain vasta eilen poistaa haavateipin, haavan päältä, ja huomasin, että ainakin yhdestä tikkien välistä haava on jonkun verran avoin. Teipin poistaessani haavasta myös lehahti tosi paha, pistävä haju, ja teipissä oli kellertävää haiskahtavaa eritettä. Sitä eritettä itseasiassa vuotanut jonkin verran eilen ja toissapäivänäkin, mutta kuvittelin sen olevan kudosnestettä vain.
 
Lepo vaan. Huomenna näytille, tsekaavat haavan ja kehoittavat todennäköisesti suihkuttelemaan muutaman kerran päivässä, se tekee ihmeitä. Jos erite tuoksahtaa siinä voi olla pieni infektion alku, ottavat ehkä näytteen ja määräävät antibioottikuurin. Jos haava repsottaa siihen voi aina ostaa apteekista perhosteippiä, joka auttaa pitämään haavan kiinni, toisaalta nyt jos haava hieman eritää paras hoito on ilmakylvyt ja suihkuttelu, sinuna aloittaisin sen suihkuttelun jo tänään (esim. 4 x tämän päivän aikana).
 
Anteeksi, luin huonosti, menet siis tänään näytille, hyvä homma. Älä turhia hermoile, antavat siellä ohjeet.
 
Voi olla tulehtunut, mutta pintatikkien poisto ei aiheuta mitään repsahtamista. Ei se koko haava kiinni niillä pintatikeillä ole :D. Ne sulkevat vaan sen ihon pinnan. Syvemmät tikit huolehtivat muusta.
 
Kuumimmat

Yhteistyössä