Miesystävä (?) loukkaantui - pahemman kerran

["moukka"]

Olemme tunteneet vajaa puoli vuotta. Kaikki tuntuu todella hyvältä. Miehellä kuitenkin on melkoisen tuore ero takana ja minulla puolestani erittäin traumaattisia parisuhteita menneisyydestä. Niistä on aikaa, mutta takaumia riittää. Viimeisestä suhdettani olen käynyt läpi myös ammattiauttajien kanssa ja päässyt vähitellen eroon itsesyytöksistä: ainoa, mitä tein väärin oli se, että uskoin ja luotin ja että olin rehellinen ja avoin. Toinen käytti tätä kaikkea julmasti hyväkseen, oli patologinen valehtelija ja rankasti narsistinen.

Joku ilta ajautuivat puheet avioliittoon. Minä löin jutun ihan läskiksi, koska jotenkin en usko siihen, enkä ole koskaan tuntenut, että voisin tai uskaltaisin luottaa kehenkään tai mihinkään tunteisiin niin, että haluaisin naimisiin. Olen kuitenkin kaikki mahdolliset virheet elämässäni tehnyt ja sanoinkin, että voisin käväistä naimisissa ja sitten erota. Niitä en olekaan vielä kokenut.

Miestä satutti tämä jotenkin ihan käsittämättömän pahasti. Hän on nyt jo pariin kertaan kertonut, että nuo sanat jäivät alitajuntaan ja että minä vain valloitan hänet voidakseni sitten jättää. Hän tietää kyllä, että tunnen häntä kohtaan todella paljon kaikkea vahvaa ja hyvää, mutta en uskalla oikein vielä luottaa omiin tai hänenkään tunteisiinsa. Hänen eronsa on niin tuore ja eksä haluaisi vielä yrittää ja toisaalta minä olen epävarma kaikesta. En vain uskalla olla ihan täysillä mukana.

Pystynkö enää "ottamaan" sammakkojani, joiden takana tavallaan kuitenkin seison, takaisin?
Ja mitä mieltä olette miehestä, joka tuollaisesta noin suuttuu?

 

[kfkfkf]

Jospa selittäisit pointtiasi hänelle vähän tarkemmin??

 

[Peyote]

Olihan toi ihan sairaan pahasti sanottu. Mies varmaan tajusi, että et koskaan tule menemään naimisiin hänen kanssa, vaikka mies taitaa toivoa sitä.


Vaikka sulla on traumoja, et sä saa sanoa mitä tahansa.

 

["vieras"]

Kai selitit syyn? Tuntuu kyllä aika aikaiselta puhua avioliitosta..

 

[Näin]

Kyllä kai kuka hyvänsä loukkaantuisi, jos joku heittäisi noin vakavan asian läskiksi ja toteaisi että joo voin mä naimisissa käväistä. Suurimmalle osalle avioliitto kyllä yhä edelleen on jotain pysyvää ja merkityksellistä.

Miksi sinun pitäisi ottaa sammakkosi takaisin, jos kerran olet sitä mieltä? Toteat miehelle, että nyt edetään hitaasti sekä siksi että sinulla on takana traumaattisia eroja joista et ole vielä selvinnyt ja myös siksi, että miehen ero on tuore.

 

[astrolabe]

Jos roolit olisivat toisinpäin, mies olisi sanonut sinulle noin, niin JSSAP olisi ainoa neuvo palstalta sinulle. Kanna vastuusi nyt. Myönnä, että sanoit pahasti ja pyydä anteeksi. Sitten voisit selventää miehelle oman sitoutumisesi tason ja mitä odotat yhteiseltä tulevaisuudeltanne.

 

[LUOMUNEITO]

puhukaa asiasta kunnolla ja kerro tunteistasi. kyllä asiat selviää, jos vain tarpeeksi tahtoa riittää=)

 

[siis joopa]

Alussa tuli itsekkin päästeltyä sammakoita suusta, jos millasia, mutta nyt kun jo luottaa ja tietää että toinen pysyy siinä, on elämä tasaantunut.

On meillä jo yhdet sormukset sormessa, ja lupaukset naimisiin menosta.

 

[nooh]

[QUOTE="vieras";28532566]Kai selitit syyn? Tuntuu kyllä aika aikaiselta puhua avioliitosta..[/QUOTE]Toisaalta alussa jo kannattaa selvittää kummankin tarkotusperät. Helpompi lähteä eri teille, jos tavotteet eivät kohtaa.

 

[tsemppiä]

Sanoit niinkuin tunsit ja tunnet, ja voit korkeintaan selkeyttää ajatuksiasi ja tuntemuksiasi, jotka minusta ovat aivan ymmärrettäviä ja arvokkaita kokemuksillasi.

Kerrot että miehellä on tuoreehko ero - myös varmaan halu nopeasti kuitenkin ikäänkuin palata parisuhteeseen, kohde vain vaihtuisi eksästään sinuksi. Itselläsi on traumoja ja syvää epäluottamusta, joten ajan ja rauhan antaminen uuden ihmissuhteen muodostumisessa on tärkeää.

Anteeksi voit pyytää korkeintaan sitä että viestinnän muotosi tai huumorisi oli sitten ehkä tälle miehelle jotenkin kömpelö. Asia viestin takana on kuitenkin edelleen sama: sinun on vaikea luottaa mihinkään, ja sinulle on liian varhaista puhua avioliitosta nyt tai ehkä koskaan. Miehen on myös kunnioitettava sinun tilaasi ja tilannettasi - ehkä se sitten sattuu häntä tai siten hän oppii sen kanssa elämään.

Mies on mies ja sinä olet sinä. Mutta hyvähän tuo on nyt puhua auki.

 

["otto"]

Kumpikaan teistä ei ole vielä valmis naimisiinmenoon. Miehellä menee muutama vuosi erosta selvitesssä ja sinullakin on omat traumasi joita pitää sulatella. On aivan luonnollista ettet halua mennä naimisiin ennen kuin olet asiasta varma.

 

[tsemppiä]

Ja vielä sanoisin aloittajalle ja kommentoijillekin, että minusta ei ollut mitään sammakkoja, joita pitäisi ottaa takaisin tai pyydellä anteeksi. On erilaiset näkemykset ja rehellistä puhetta. Ymmärrys tulee siitä kun erilaisuuksista voidaan puhua.

 

["a p"]

Sanoit niinkuin tunsit ja tunnet, ja voit korkeintaan selkeyttää ajatuksiasi ja tuntemuksiasi, jotka minusta ovat aivan ymmärrettäviä ja arvokkaita kokemuksillasi.

Kerrot että miehellä on tuoreehko ero - myös varmaan halu nopeasti kuitenkin ikäänkuin palata parisuhteeseen, kohde vain vaihtuisi eksästään sinuksi. Itselläsi on traumoja ja syvää epäluottamusta, joten ajan ja rauhan antaminen uuden ihmissuhteen muodostumisessa on tärkeää.

Anteeksi voit pyytää korkeintaan sitä että viestinnän muotosi tai huumorisi oli sitten ehkä tälle miehelle jotenkin kömpelö. Asia viestin takana on kuitenkin edelleen sama: sinun on vaikea luottaa mihinkään, ja sinulle on liian varhaista puhua avioliitosta nyt tai ehkä koskaan. Miehen on myös kunnioitettava sinun tilaasi ja tilannettasi - ehkä se sitten sattuu häntä tai siten hän oppii sen kanssa elämään.

Mies on mies ja sinä olet sinä. Mutta hyvähän tuo on nyt puhua auki.

Pyysinkin anteeksi, tottakai ja vilpittömästi sitä, että selvästi loukkasin häntä olemalla "tökerö" ja hölmö. Toisaalta minua pelottaa. Haluaisin voida luottaa ja uskoa ja etenkin nyt, kun todella tuntuu, että tässä olisi elämäni mies. Kuitenkin minulla on taakkani ja hänelläkin historiansa, jota hän myös addiktiotyyppiseksi kuvaa. Tällöin repsahduksetkin voivat olla mahdollisia.

Mies tietää, että minun on vaikea luottaa. Kerroin sen tässä yhteydessä taas. Kerroin, että haluaisin tosissani luottaa häneen ja meihin, mutta se on vaikeaa. Siitä sitten tulikin vielä uusi "naula arkkuun" : "joo, kiitti, sä et sitten edes luota muhun".

Olen todellakin yrittänyt, toivonut ja tsempannut aivan käsittämättömien helvettien läpi historiassani. Nyt kuitenkin tuntuu, etten jaksa enää mitään erimielisyyksiä, pienimpiäkään väärinkäsityksiä ja toisen tai itseni pahaa mieltä. Vaikka tosiaan tuntuu, että tämä voisi olla Elämäni Mies, haluaisin kai sittenkin luovuttaa jo tässä kohtaa. Hän on luvannut minulle aikaa, mutta ei se siltä tunnu.

 

[tsemppiä]

No ensinnäkin sinun pitää oppia kestämään pahaa mieltä ja erimielisyyttä, jos meinaat vielä elää parisuhteessa ja saada sen toimimaan. Samaa pitää oppia tämän mahdollisen Elämäsi Miehen.

Hänen addiktiorepsahduksistaan et missään tapauksessa ala ottaa vastuuta, ts. ei ole sinun asiasi yrittää häntä sellaisilta suojella. Päinvastoin, tuolla taustalla katsellaan sitä kauemmin...

Kaksi ei voi aina olla samaa mieltä eikä samikset muutenkaan. Joskus ollaan eri mieltä, joskus tulee paha mielikin, hetkeksi tai kahdeksi. Silloinkaan ei kummankaan tarvitse puhua rumasti toiselle, eikä kuunnella rumaa puhetta tai nimittelyä. Eikä itseäkään tarvitse nimitellä miksikään hölmöksi. Seurustelu tilanteessanne on yhdessä katselua: katsellaan, tuleeko tästä jotain. Erimielisyys ei välttämättä suhedetta kaada: silloin hengitetään sisään ja hengitetään ulos ja tutkitaan miten tämä asia nyt etenee.

Älä ripustaudu äläkä anna ripustautua. Noin ne huonot suhteesi ovat tapahtuneet: nyt et huonoa suhdetta tarvitse. Tee tästä parempi suhde, tai sitten, jos tämä ei osoittaudukaan siksi oikeaksi, annat sen mennä ja odotat seuraavaa.

 

["a p"]

No ensinnäkin sinun pitää oppia kestämään pahaa mieltä ja erimielisyyttä, jos meinaat vielä elää parisuhteessa ja saada sen toimimaan. Samaa pitää oppia tämän mahdollisen Elämäsi Miehen.

Hänen addiktiorepsahduksistaan et missään tapauksessa ala ottaa vastuuta, ts. ei ole sinun asiasi yrittää häntä sellaisilta suojella. Päinvastoin, tuolla taustalla katsellaan sitä kauemmin...

Kaksi ei voi aina olla samaa mieltä eikä samikset muutenkaan. Joskus ollaan eri mieltä, joskus tulee paha mielikin, hetkeksi tai kahdeksi. Silloinkaan ei kummankaan tarvitse puhua rumasti toiselle, eikä kuunnella rumaa puhetta tai nimittelyä. Eikä itseäkään tarvitse nimitellä miksikään hölmöksi. Seurustelu tilanteessanne on yhdessä katselua: katsellaan, tuleeko tästä jotain. Erimielisyys ei välttämättä suhedetta kaada: silloin hengitetään sisään ja hengitetään ulos ja tutkitaan miten tämä asia nyt etenee.

Älä ripustaudu äläkä anna ripustautua. Noin ne huonot suhteesi ovat tapahtuneet: nyt et huonoa suhdetta tarvitse. Tee tästä parempi suhde, tai sitten, jos tämä ei osoittaudukaan siksi oikeaksi, annat sen mennä ja odotat seuraavaa.

Minusta tuntuu, että haluan ottaa vain etäisyyttä ja kyllähän tämä sitten tähän kaatuukin. En jaksa selvitellä mitään.

Otsikkoon olen miesystävän peräänkin laittanut kysymysmerkin ja minusta tuntui jotenkin oudolta, kun hän puhui jollekin minusta naisystävänään. Minä en ole edes niin pitkällä, että osaisin käyttää oikeanlaista terminologiaa. Olemme nähneet lähes joka päivä ja meistä on tullut erittäin läheisiä, olemme jakaneet jo hyvin paljon, kipeitäkin asioita, mutta en minä ole uskaltanut hänestä puhua ystävilleni juurikaan tai jos olen puhunut, niin olen jatkanut sivulauseella, pehmittämään tilannetta ja sitä, että kyllähän minä tiedän, että tässä voi käydä vielä huonosti. Minusta tähän on myös perusteet. Mieskään ei todellakaan ole vielä eksästäkään toipunut ja osin myöntääkin tämän.

 

["vieras"]

Jos ihmissuhde ei toimi, ei kannata väkisin jatkaa.

 

[moekoe]

Musta teidän kummankin olis hyvä olla yksinään jonkun aikaa. Vaikka vain kaveripohjalla tms.
Ei mitään suhteen yritystäkään, kun kumpikin on vielä ihan auki ja rikki.

 

["a p"]

Musta teidän kummankin olis hyvä olla yksinään jonkun aikaa. Vaikka vain kaveripohjalla tms.
Ei mitään suhteen yritystäkään, kun kumpikin on vielä ihan auki ja rikki.

Niin. Minä ehdotin miehelle alussa, että kokeillaan tavallaan kepeältä pohjalta pikkuhiljaa. Hän sanoi olevansa joko-tai-mies ja haluavansa panostaa täysillä tai ei sitten ollenkaan. Hän lupasi samalla antaa minulle tarvitsemani ajan.

Surulliselta tuntuu, kun olen aina yrittänyt niin mielettömästi saada mahdoton toimimaan. Nyt olisi kaksi aikuista ihmistä tässä, on kyky keskustella, mutta jotenkin en vaan jaksa. Olisipa minulle jäänyt edes vähän voimia katastrofeiltani, että olisin voinut täysillä yrittää ja panostaa, kun on sen aika. Mutta menneisyys ei tuhonnut ainoastaan niitä vuosia vain myös mahdollisuuden hyvästä tulevaisuudesta.

 

["vieras"]

[QUOTE="a p";28532936]Niin. Minä ehdotin miehelle alussa, että kokeillaan tavallaan kepeältä pohjalta pikkuhiljaa. Hän sanoi olevansa joko-tai-mies ja haluavansa panostaa täysillä tai ei sitten ollenkaan. Hän lupasi samalla antaa minulle tarvitsemani ajan.

Surulliselta tuntuu, kun olen aina yrittänyt niin mielettömästi saada mahdoton toimimaan. Nyt olisi kaksi aikuista ihmistä tässä, on kyky keskustella, mutta jotenkin en vaan jaksa. Olisipa minulle jäänyt edes vähän voimia katastrofeiltani, että olisin voinut täysillä yrittää ja panostaa, kun on sen aika. Mutta menneisyys ei tuhonnut ainoastaan niitä vuosia vain myös mahdollisuuden hyvästä tulevaisuudesta.[/QUOTE]

Älä valita, vaan tee päätös nyt. Haluatko tämän miehen , vai et? Oletko tarpeeksi kiinnostunut? Jos et jaksa keskustella, niin viittaa aika vahvasti siihen ettei ole tarpeeksi kemiaa tai rakkautta, että haluaisit edes taistella saadaksesi tämän miehen. Luovuta, ja odota seuraavaa. Ehkä siihen mennessä olet ehjä ihminen.
Menneisyyden voi unohtaa jos haluaa.
Oma arvaukseni on, että te haluatte erilaista suhdetta. Miksi tehdä asioista tarkoituksella niin vaikeeta? Etsi sellainen mies joka haluaa samaa kuin sinä.

 

["a p"]

[QUOTE="vieras";28532965]Älä valita, vaan tee päätös nyt. Haluatko tämän miehen , vai et? Oletko tarpeeksi kiinnostunut? Jos et jaksa keskustella, niin viittaa aika vahvasti siihen ettei ole tarpeeksi kemiaa tai rakkautta, että haluaisit edes taistella saadaksesi tämän miehen. Luovuta, ja odota seuraavaa. Ehkä siihen mennessä olet ehjä ihminen.
Menneisyyden voi unohtaa jos haluaa.
Oma arvaukseni on, että te haluatte erilaista suhdetta. Miksi tehdä asioista tarkoituksella niin vaikeeta? Etsi sellainen mies joka haluaa samaa kuin sinä.[/QUOTE]

Minä haluan sitoutua tai olen sitoutunut jo. Minulla tuli miehestä hyvin nopeasti sellainen olo, että tässä on yhtäkkiä kaikki, mitä olisin koskaan halunnut - jos tämä kaikki on totta (kerran olen kokenut lievempää, samantyyppistä, jossa sitten KAIKKI osoittautuikin valheiksi, erittäin taitavasti valehdelluksi ja peitellyksi). En itse ole osannut nähdä, että haluaisimme erilaisia suhteita, mutta ehkäpä te näette sen ulkopuolelta eri tavalla.

Kiitos kaikille kommentoinneista. Nämä antavat kyllä perspektiiviä ja ajattelemisen aihetta.

 

["vieras"]

[QUOTE="a p";28532994]Minä haluan sitoutua tai olen sitoutunut jo. Minulla tuli miehestä hyvin nopeasti sellainen olo, että tässä on yhtäkkiä kaikki, mitä olisin koskaan halunnut - jos tämä kaikki on totta (kerran olen kokenut lievempää, samantyyppistä, jossa sitten KAIKKI osoittautuikin valheiksi, erittäin taitavasti valehdelluksi ja peitellyksi). En itse ole osannut nähdä, että haluaisimme erilaisia suhteita, mutta ehkäpä te näette sen ulkopuolelta eri tavalla.

Kiitos kaikille kommentoinneista. Nämä antavat kyllä perspektiiviä ja ajattelemisen aihetta.[/QUOTE]

Sanoit itse että "on kyky keskustella, mutta jotenkin en vaan jaksa".
Mitä sitoutumista se on?
Katso nyt rehellisesti peiliin, et sinä tuota miestä RAKASTA! Haluat vaan jonkun, mutta ei se ole tämä mies.

 

["a p"]

[QUOTE="vieras";28533017]Sanoit itse että "on kyky keskustella, mutta jotenkin en vaan jaksa".
Mitä sitoutumista se on?
Katso nyt rehellisesti peiliin, et sinä tuota miestä RAKASTA! Haluat vaan jonkun, mutta ei se ole tämä mies.[/QUOTE]

Minusta tuntuu, että helpointa olisi vain luovuttaa. Minä ajattelen tästä asiasta eri tavalla, häntä loukkaavasti. Minulle se tarkoittaa sitä, että olen epäonnistunut taas ja jos tästä vielä jutellaan, niin se on sen korostamista vain. Enkä minä tahallani ole sitä mieltä, että avioliitto tai muut sitoumukset todellakin pelottavat ja että minusta jokainen aamu, jona hän on vielä tykännyt minusta ja ollut olemassa on ollut hieno ja arvokas asia, ei missään tapauksessa itsestäänselvyys.

Ei minulla ole perusturvallista oloa. Sille minä en mitään voi. Ajan kanssa se voisi tulla.

 

["vieras"]

[QUOTE="a p";28533072]Minusta tuntuu, että helpointa olisi vain luovuttaa. Minä ajattelen tästä asiasta eri tavalla, häntä loukkaavasti. Minulle se tarkoittaa sitä, että olen epäonnistunut taas ja jos tästä vielä jutellaan, niin se on sen korostamista vain. Enkä minä tahallani ole sitä mieltä, että avioliitto tai muut sitoumukset todellakin pelottavat ja että minusta jokainen aamu, jona hän on vielä tykännyt minusta ja ollut olemassa on ollut hieno ja arvokas asia, ei missään tapauksessa itsestäänselvyys.

Ei minulla ole perusturvallista oloa. Sille minä en mitään voi. Ajan kanssa se voisi tulla.[/QUOTE]

Kaksi tunnevammaista ihmistä. Ei tule onnistumaan. Nytkin selityksesi ovat aivan kummallisia, olet pääsi sisällä ihan jumissa.

Yksinkertaista: RAKASTATKO vai ET?

Jos on liian vaikeaa, niin luovuta. Ei tosta tule lasta eikä pskaa....

 

[tsemppiä]

Ymmärrän sinua a.p. hyvin.

Olen itse ollut samanlainen vaikean avioliiton jälkeen. Seuraava Elämäni Mies sitten tupsahti elämääni jotenkin sellaisessa vaiheessa että en tosiaan ollut valmis parisuhteeseen enkä odottanut mitään. Mies kyllä odotti - ei tosin onneksi lapsia halunnut, että mihinkään ei ollut sikäli kiire. Mutta olin aika pököpäinen ja halusin katsella rauhassa tilannetta niin kauan kuin minun tarvitsee. Hakeuduin psykoterapiaan, ja sitä kauttakin sain voimia ajatella asioita itsenäisesti huolimatta miessuhteestani. Naimisiin en luvannut koskaan enää mennä, vaan kerroin miehelle, että tämän on riitettävä jos kanssani haluaa olla, muuten voi sitten etsiä jonkun itselleen sopivamman.

Mies pysyi sinnikkäästi vierelläni. Viime talvena sitten mentiin viimein naimisiinkin (huom. erittäin tiukoin avioehdoin), yhdeksän vuoden seurustelun jälkeen.

En nyt tiedä muuttiko se avioliitto sinänsä yhtään mitään ainakaan minun päässäni. Miehelle se tuntuu olevan jotenkin tärkeä asia. Minulle tämä arki ja elämä on muotoutunut tällaiseksi...

Onnea ja voimia, pidä puolesi ja mielesi. Älä usko noita koohottajia jotka pitävät asioita yksinkertaisina isoin kirjaimin ("RAKASTATKO vai ET!!! ziisus) - jätä omaan arvoonsa ivaheitot jotka ovat varmaankin vain tarkoitetut jollekin hänen oman näennäisonnensa aggressiiviseksi puolustukseksi.

 

[parempi katsoa kuin katua]

Mielestäni on outoa jo tuossa vaiheessa puhua jatkuvasti avioliitosta ja vieläpä vetää siitä herneitä nenään. Vuosi-pari kannatta ensin ihan rauhassa katsella ja antaa suhteen edetä pikkuhiljaa. On hyvä, että kaikki huonot puolet ja riidat tulevat esille ennen kuin mitään noin suuria päätöksiä aletaan tekemään. Voit ihan hyvin sanoa miehelle, että jos vielä parin vuoden kuluttua suhteessanne on kaikki hyvin, niin sitten voit vakavasti harkita naimisiin menoa. Eiköhän siinä ajassa jo suurin osa luurangoista ole noussut kaapista ulos.