H
hanne.
Vieras
Olen ylipainoinen. Osa on varmaan jäänyt toisesta raskaudesta (synnytin pari kk sitten), mutta olen aina ollut ylipainon puolella. Nyt siis 167/82 ja ennen raskautta 167/75. Olen halunnut pudottaa painoani aina 15-vuotiaasta lähtien eikä se koskaan onnistu. Oireilen syömällä. Tämä voisi olla osittain jopa ahmimishäiriötä, sen verran rajuja piirteitä syöminen välillä saa. Usein tosin vain "palkitsen" itseäni yhdestä sun toisesta "saavutuksesta" syömällä. Esim. kun saan lapset päikkäreille, keitän teetä ja otan ison palan kakkua ja katson sarjoja netistä. Mulle tulee siitä ihanan levollinen oma hetki ja yhdistän näin ollen ruuan jo tuohon rauhalliseen hetkeen. Eli syön aina, kun olen yksin.
Nyt yritän taas pudottaa painoani, mutta sabotoin yritykseni tuon tuostakin. Äskenkin otin kakkua ja kaakaota, vaikka koko ajan pää sanoi, että ei pitäisi. Aloin sitten miettiä, että miksi sitten syön, vaikka tiedän, että se tekee mulle hallaa. No, ensiksikin se on hyvää. Mutta ei riitä syyksi. Aloin miettiä, että miksi musta olisi hankalaa olla hoikempi, että mitä pelkään siinä.
Musta tuntuu, että pelkään että jos lihon uudestaan (epäonnistun), niin ihmiset pitää mua luuserina. Ja että jos olen hoikka ja nätti, niin mulla ei ole "tekosyytä" itselleni, että miksi joku ihminen saattais mut hylätä. Tällä tarkoitan esim. sitä, että pelkään aina toisinaan miehen lähtevän ja jättävän mut. Ja että ulkonäkö olisi se syy. Mutta jos olisin laiha, ei mulla (omasta mielestä) olis mitään niin radikaalisti pielessä itsessäni, että mies lähtisi. Ja siinä tapauksessa joutuisin opettelemaan sen, että TODELLA luottaisin mieheeni. Se vasta onkin hankalaa, kun olisin ilman "suojamuuriani".
Onko kellään kokemusta vastaavista ajatuksista? Miten tuosta "suojamuurista" pääsisi eroon? Mun parhat kaverit hylkäsivät mut yläasteella kun en suostunut olemaan "cool" polttamalla ja ryyppäämällä tai meikkaamalla. Koin silloin, että mut hylättiin ulkonäköni takia ja siksi olen tällä tiellä edelleen. Silloin alkoi lohtusyöminen ja yliopistossa paino alkoi nousta. Pahimmillani olen painanut 78kg ilman raskautta...
Nyt yritän taas pudottaa painoani, mutta sabotoin yritykseni tuon tuostakin. Äskenkin otin kakkua ja kaakaota, vaikka koko ajan pää sanoi, että ei pitäisi. Aloin sitten miettiä, että miksi sitten syön, vaikka tiedän, että se tekee mulle hallaa. No, ensiksikin se on hyvää. Mutta ei riitä syyksi. Aloin miettiä, että miksi musta olisi hankalaa olla hoikempi, että mitä pelkään siinä.
Musta tuntuu, että pelkään että jos lihon uudestaan (epäonnistun), niin ihmiset pitää mua luuserina. Ja että jos olen hoikka ja nätti, niin mulla ei ole "tekosyytä" itselleni, että miksi joku ihminen saattais mut hylätä. Tällä tarkoitan esim. sitä, että pelkään aina toisinaan miehen lähtevän ja jättävän mut. Ja että ulkonäkö olisi se syy. Mutta jos olisin laiha, ei mulla (omasta mielestä) olis mitään niin radikaalisti pielessä itsessäni, että mies lähtisi. Ja siinä tapauksessa joutuisin opettelemaan sen, että TODELLA luottaisin mieheeni. Se vasta onkin hankalaa, kun olisin ilman "suojamuuriani".
Onko kellään kokemusta vastaavista ajatuksista? Miten tuosta "suojamuurista" pääsisi eroon? Mun parhat kaverit hylkäsivät mut yläasteella kun en suostunut olemaan "cool" polttamalla ja ryyppäämällä tai meikkaamalla. Koin silloin, että mut hylättiin ulkonäköni takia ja siksi olen tällä tiellä edelleen. Silloin alkoi lohtusyöminen ja yliopistossa paino alkoi nousta. Pahimmillani olen painanut 78kg ilman raskautta...
