Selluliitti sai kyytiä!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Huomasin juuri, ettei minulla ole enää yhtään ns. näkyvää selluliittia.

Parikymppisenä kärsin siitä paljonkin. Vaikka silloin olin ainakin viisi kiloa kevyempi.

Ongelmaalue oli pakarat. Ja toisena reidet. Tuo persepuoli oli tosiaan ihan kuoppainen ja nyt ei edes pakaroita jännittäessä tule juurikaan sellua näkyviin. Ero on tosiaan huomattava.

Mitä olen tehnyt toisin nyt kolmekymppisenä sitten? Luulen, että tärkein juttu on liikunnan lisääminen. Käyn lenkillä melkein päivittäin, alkoholia juon harvoin. Olen lopettanut tupakoinnin.

Tuohon kun vielä lisäisi kuntosalin, niin sulaisi varmaan loputkin sellut, mitkä siis näkyy kun puristaa lujaa. Tosin sitä on niin vähän, ettei mua kyllä haittaa tippaakaan. Mutta kyllähän tuo punttitreeni olisi muuten aika hyvä juttu.

Mutta olinpa yllättynyt, että sellut voi lähtee näin vanhemmitenkin pois.
 
[QUOTE="Hanna";28786043]Kiitos, tämä pelasti päiväni. Luulin jo, että toivo on menetetty. Pitääkin lisätä liikuntaa.[/QUOTE]

Ja mä olen lenkkeillyt vasta sellaiset kahdeksan kuukautta. En ole aiemmin tuota sellutilannetta edes katsonut silläsilmällä, eli luultavasti ne ovat vaan pikkuhiljaa lähteneet pois.

Suosin erityisesti mäkisiä lenkkimaastoja. Tänäänkin kävin, voi jestas mikä hiki tuli pelkästään kavellessä. Välillä hieman viileimmillä ilmoilla sitten voi hölkätä ja juostakin.

Mutta mulla on tuo reipas kävely ollut se mitä olen eniten harrastanut.
 
Kiva kuulla, etenkin että jo reipas kävely tehoaa. Meillä on talon vieressä aika mäkinen lenkkipolku, jota en ole jostain syystä jaksanut kovinkaan aktiivisesti käyttää. Tämä antaa uutta motivaatiota, sillä olen tuskaillut lasten jälkeen ilmestyneiden reisiselluliitieni kanssa.
 
Mulla taas lenkkeily ei ole vähentänyt selluliittia. Nyt olen lisäksi käynyt muutaman kuukauden punttisalilla ja silläkään ei ole vielä ollut sanottavaa vaikutusta selluliittiin. Lihasta on kyllä tullut. Jostain luin, että kannattaisi jättää aerobinen kokonaan pois ja kokeilla pelkkää punttia. Sitä harkitsen parhaillaan. Toisaalta harmittaisi lopettaa lenkkeily, kun on pitkän työn tehnyt päästäkseen siihen kuntoon, missä olen.
 
Mulla taas lenkkeily ei ole vähentänyt selluliittia. Nyt olen lisäksi käynyt muutaman kuukauden punttisalilla ja silläkään ei ole vielä ollut sanottavaa vaikutusta selluliittiin. Lihasta on kyllä tullut. Jostain luin, että kannattaisi jättää aerobinen kokonaan pois ja kokeilla pelkkää punttia. Sitä harkitsen parhaillaan. Toisaalta harmittaisi lopettaa lenkkeily, kun on pitkän työn tehnyt päästäkseen siihen kuntoon, missä olen.

Joillain tuo selluliitti on tiukemmassa. Minä kyllä sinuna tekisin molempia, mun ittenikin pitäisi ottaa tuo punttitreeni. Niin ja yks juttu vielä, niin veden juontia olen lisännyt.
 

Yhteistyössä