V
"vieras"
Vieras
eli tilanne se että meillä oli pieni perhejuhla johon oli kutsuttuna vanhemmat, sisarukset sekä lastemme kummit;
kutsuissa oli selkeä aika juhlille eli klo se ja se klo siihen ja siihen saakka. johtuen ihan lastemme rytmeistä, koirien ulkoilutuksesta, miehen lentokentälle lähtemisestä jne.
no, juhliimme tuli miehen sukulainen perheensä kanssa, hieman ennen kutsuttua aikaa, mutta ärsyttävintä oli että he lähtivät vasta lähemmäs 3h kutsussa mainitun ajan jälkeen.
muut vieraat lähtivät, he eivät.
sanoin suoraan tälle sukulaiselle että meillä oli kutsuissa aika sen vuoksi että minun on saatava lapset nukkumaan ja iltatoimille ajoissa, koirat on ulkoilutettava ja miehellä on menoa -> ei vaikutusta.
heidän lapsensa kiukuttelivat ja halusivat kotiin kun juhlat olivat olleet ohi jo tunnin -> ei vaikutusta. niinpä lapset kiukuttelivat ja rötkälehtivät lattioilla meillä...
minulla nousi verenpaine
ei tee mieli kutsua kyseistä perhettä enää ikinä meille!