M
"mimmi"
Vieras
Kotihoidon tuen uudistus tuskin lisää tasa-arvoa
Hal*li*tus päät*ti uu*dis*taa ko*ti*hoi*don tu*kea ja*ka*mal*la tu*ki*kau*den puo*lik*si äi*din ja isän kes*ken. Uu*dis*tuk*sen on näh*ty edis*tä*vän su*ku*puol*ten ta*sa-ar*voa. Aja*tus on pe*ri*aat*tees*sa hy*vä: isää pi*de*tään äi*din ve*roi*se*na lap*sen*sa hoi*ta*ja*na, ja työ*elä*mäl*le vies*ti*tään myös isien ole*van van*hem*pia. Mut*ta mi*ten lie*nee käy*tän*nös*sä?
Uu*dis*tuk*sen ar*vioin*nin läh*tö*koh*dak*si on syy*tä ot*taa se tut*ki*mus*tie*to, et*tä ko*ti*hoi*don tu*kea käyt*tä*vät pit*kään ne äi*dit, joil*la ei ole työ*paik*kaa, jo*hon pa*la*ta jo*ko al*hai*sen kou*lu*tuk*sen vuok*si tai sik*si, et*tä mää*rä*ai*kai*nen työ*suh*de on päät*ty*nyt per*he*va*paa*seen.
Täs*sä vai*hees*sa ei vie*lä tie*de*tä, kos*kee*ko uu*dis*tus ai*noas*taan ko*ti*hoi*don tu*kea vai myös hoi*to*va*paa*ta (HS 31. 8.).
Ko*ti*hoi*don tu*kea mak*se*taan, jos lap*si ei ole kun*nan jär*jes*tä*mäs*sä päi*vä*hoi*dos*sa, ei*kä se edel*ly*tä hoi*to*va*paal*la oloa tai si*tä, et*tä tuen saa*ja it*se hoi*tai*si las*ta. Mi*kään ei siis es*tä si*tä, et*tä ko*ti*hoi*don tu*ki mak*se*taan kak*si vuot*ta täyt*tä*nees*tä lap*ses*ta isäl*le, mut*ta isä jat*kaa töis*sä käyn*tiä ja äi*ti hoi*taa edel*leen las*ta ko*to*na. Tä*mä on ai*na mah*dol*lis*ta, jos äi*dil*lä ei ole työ*paik*kaa, jos*ta pi*täi*si ol*la hoi*to*va*paal*la.
Jos uu*dis*tus*ta ei ulo*te*ta hoi*to*va*paa*seen, äi*ti voi jat*kaa myös hoi*to*va*paal*la sii*hen as*ti, kun lap*si täyt*tää kol*me. Täl*lai*ses*sa ti*lan*tees*sa to*ki on*gel*mia voi ai*heu*tua sii*tä, et*tä ko*ti*hoi*don tu*ki me*nee isän ti*lil*le ja äi*ti jou*tuu pyy*tä*mään kai*ken käyt*tä*män*sä ra*han isäl*tä. Per*heen ko*ko*nais*tu*lot voi*vat myös jon*kin ver*ran alen*tua isän ve*ro*tuk*sen muut*tues*sa, jos hän saa an*sio*tu*lo*jen*sa li*säk*si myös ko*ti*hoi*don tuen. Mut*ta ta*sa-ar*vo ei ete*ne.
Jos uu*dis*tus ulo*te*taan myös hoi*to*va*paa*seen, seu*raus lie*nee se, et*tä har*va isä jäi*si hoi*ta*maan las*ta ko*ti*hoi*don tuen al*hai*suu*den vuok*si. Oman ko*ti*hoi*don tu*ki*kau*ten*sa käyt*tä*neis*tä äi*deis*tä mer*kit*tä*vä osa siir*tyi*si työn*ha*ki*joik*si työt*tö*myys*tur*van pii*riin.
Tä*mä rat*kai*su tu*li*si val*tiol*le ny*ky*ti*lan*net*ta kal*liim*mak*si, kos*ka työ*mark*ki*na*tu*ki on huo*mat*ta*vas*ti suu*rem*pi kuin ko*ti*hoi*don tu*ki.
Hal*li*tus päät*ti uu*dis*taa ko*ti*hoi*don tu*kea ja*ka*mal*la tu*ki*kau*den puo*lik*si äi*din ja isän kes*ken. Uu*dis*tuk*sen on näh*ty edis*tä*vän su*ku*puol*ten ta*sa-ar*voa. Aja*tus on pe*ri*aat*tees*sa hy*vä: isää pi*de*tään äi*din ve*roi*se*na lap*sen*sa hoi*ta*ja*na, ja työ*elä*mäl*le vies*ti*tään myös isien ole*van van*hem*pia. Mut*ta mi*ten lie*nee käy*tän*nös*sä?
Uu*dis*tuk*sen ar*vioin*nin läh*tö*koh*dak*si on syy*tä ot*taa se tut*ki*mus*tie*to, et*tä ko*ti*hoi*don tu*kea käyt*tä*vät pit*kään ne äi*dit, joil*la ei ole työ*paik*kaa, jo*hon pa*la*ta jo*ko al*hai*sen kou*lu*tuk*sen vuok*si tai sik*si, et*tä mää*rä*ai*kai*nen työ*suh*de on päät*ty*nyt per*he*va*paa*seen.
Täs*sä vai*hees*sa ei vie*lä tie*de*tä, kos*kee*ko uu*dis*tus ai*noas*taan ko*ti*hoi*don tu*kea vai myös hoi*to*va*paa*ta (HS 31. 8.).
Ko*ti*hoi*don tu*kea mak*se*taan, jos lap*si ei ole kun*nan jär*jes*tä*mäs*sä päi*vä*hoi*dos*sa, ei*kä se edel*ly*tä hoi*to*va*paal*la oloa tai si*tä, et*tä tuen saa*ja it*se hoi*tai*si las*ta. Mi*kään ei siis es*tä si*tä, et*tä ko*ti*hoi*don tu*ki mak*se*taan kak*si vuot*ta täyt*tä*nees*tä lap*ses*ta isäl*le, mut*ta isä jat*kaa töis*sä käyn*tiä ja äi*ti hoi*taa edel*leen las*ta ko*to*na. Tä*mä on ai*na mah*dol*lis*ta, jos äi*dil*lä ei ole työ*paik*kaa, jos*ta pi*täi*si ol*la hoi*to*va*paal*la.
Jos uu*dis*tus*ta ei ulo*te*ta hoi*to*va*paa*seen, äi*ti voi jat*kaa myös hoi*to*va*paal*la sii*hen as*ti, kun lap*si täyt*tää kol*me. Täl*lai*ses*sa ti*lan*tees*sa to*ki on*gel*mia voi ai*heu*tua sii*tä, et*tä ko*ti*hoi*don tu*ki me*nee isän ti*lil*le ja äi*ti jou*tuu pyy*tä*mään kai*ken käyt*tä*män*sä ra*han isäl*tä. Per*heen ko*ko*nais*tu*lot voi*vat myös jon*kin ver*ran alen*tua isän ve*ro*tuk*sen muut*tues*sa, jos hän saa an*sio*tu*lo*jen*sa li*säk*si myös ko*ti*hoi*don tuen. Mut*ta ta*sa-ar*vo ei ete*ne.
Jos uu*dis*tus ulo*te*taan myös hoi*to*va*paa*seen, seu*raus lie*nee se, et*tä har*va isä jäi*si hoi*ta*maan las*ta ko*ti*hoi*don tuen al*hai*suu*den vuok*si. Oman ko*ti*hoi*don tu*ki*kau*ten*sa käyt*tä*neis*tä äi*deis*tä mer*kit*tä*vä osa siir*tyi*si työn*ha*ki*joik*si työt*tö*myys*tur*van pii*riin.
Tä*mä rat*kai*su tu*li*si val*tiol*le ny*ky*ti*lan*net*ta kal*liim*mak*si, kos*ka työ*mark*ki*na*tu*ki on huo*mat*ta*vas*ti suu*rem*pi kuin ko*ti*hoi*don tu*ki.
On*gel*ma*na*han on se, et*tä niin sa*not*tu työn tar*jon*nan li*sää*mi*nen, eli siis työ*voi*man tar*jon*nan kas*vu, ei au*to*maat*ti*ses*ti li*sää var*si*nais*ta työn tar*jon*taa eli työ*paik*ko*ja, joi*hin ko*ti*hoi*don tuel*ta työ*mark*ki*noil*le pa*laa*vat äi*dit voi*si*vat pääs*tä. Ny*kyi*sen ta*lous*krii*sin olois*sa uu*sien työ*paik*ko*jen syn*ty*mis*tä saa*ta*neen odo*tel*la.
Jos kä*vi*si niin on*nel*li*ses*ti, et*tä ko*ti*hoi*don tu*ki*kau*ten*sa pi*tä*neet äi*dit sai*si*vat työ*pai*kan, seu*rauk*se*na oli*si kun*tien kus*tan*nus*ten li*sään*ty*mi*nen. Nii*den oli*si jär*jes*tet*tä*vä päi*vä*hoi*to*paik*ka huo*mat*ta*val*le mää*räl*le lap*sia ar*viol*ta noin 15 000:l*le. Li*säk*si kak*si*vuo*tiai*den ko*to*na hoi*de*tut van*hem*mat si*sa*ruk*set*kin tuo*daan päi*vä*hoi*toon.
Päi*vä*hoi*toon tu*li*si en*tis*tä suu*rem*pi jouk*ko pie*niä lap*sia, jol*loin kun*tien tu*li*si li*sä*tä myös päi*vä*hoi*don re*surs*se*ja pien*ten las*ten hy*vän hoi*don edel*ly*tys*ten tur*vaa*mi*sek*si. Sa*maan ai*kaan kun*tien kui*ten*kin pi*täi*si sääs*tää. Las*ten kan*nal*ta yh*tä*lö on vai*kea.
Min*na Sal*mi
tut*ki*mus*pääl*lik*kö
Ter*vey*den ja hy*vin*voin*nin lai*tos
Hal*li*tus päät*ti uu*dis*taa ko*ti*hoi*don tu*kea ja*ka*mal*la tu*ki*kau*den puo*lik*si äi*din ja isän kes*ken. Uu*dis*tuk*sen on näh*ty edis*tä*vän su*ku*puol*ten ta*sa-ar*voa. Aja*tus on pe*ri*aat*tees*sa hy*vä: isää pi*de*tään äi*din ve*roi*se*na lap*sen*sa hoi*ta*ja*na, ja työ*elä*mäl*le vies*ti*tään myös isien ole*van van*hem*pia. Mut*ta mi*ten lie*nee käy*tän*nös*sä?
Uu*dis*tuk*sen ar*vioin*nin läh*tö*koh*dak*si on syy*tä ot*taa se tut*ki*mus*tie*to, et*tä ko*ti*hoi*don tu*kea käyt*tä*vät pit*kään ne äi*dit, joil*la ei ole työ*paik*kaa, jo*hon pa*la*ta jo*ko al*hai*sen kou*lu*tuk*sen vuok*si tai sik*si, et*tä mää*rä*ai*kai*nen työ*suh*de on päät*ty*nyt per*he*va*paa*seen.
Täs*sä vai*hees*sa ei vie*lä tie*de*tä, kos*kee*ko uu*dis*tus ai*noas*taan ko*ti*hoi*don tu*kea vai myös hoi*to*va*paa*ta (HS 31. 8.).
Ko*ti*hoi*don tu*kea mak*se*taan, jos lap*si ei ole kun*nan jär*jes*tä*mäs*sä päi*vä*hoi*dos*sa, ei*kä se edel*ly*tä hoi*to*va*paal*la oloa tai si*tä, et*tä tuen saa*ja it*se hoi*tai*si las*ta. Mi*kään ei siis es*tä si*tä, et*tä ko*ti*hoi*don tu*ki mak*se*taan kak*si vuot*ta täyt*tä*nees*tä lap*ses*ta isäl*le, mut*ta isä jat*kaa töis*sä käyn*tiä ja äi*ti hoi*taa edel*leen las*ta ko*to*na. Tä*mä on ai*na mah*dol*lis*ta, jos äi*dil*lä ei ole työ*paik*kaa, jos*ta pi*täi*si ol*la hoi*to*va*paal*la.
Jos uu*dis*tus*ta ei ulo*te*ta hoi*to*va*paa*seen, äi*ti voi jat*kaa myös hoi*to*va*paal*la sii*hen as*ti, kun lap*si täyt*tää kol*me. Täl*lai*ses*sa ti*lan*tees*sa to*ki on*gel*mia voi ai*heu*tua sii*tä, et*tä ko*ti*hoi*don tu*ki me*nee isän ti*lil*le ja äi*ti jou*tuu pyy*tä*mään kai*ken käyt*tä*män*sä ra*han isäl*tä. Per*heen ko*ko*nais*tu*lot voi*vat myös jon*kin ver*ran alen*tua isän ve*ro*tuk*sen muut*tues*sa, jos hän saa an*sio*tu*lo*jen*sa li*säk*si myös ko*ti*hoi*don tuen. Mut*ta ta*sa-ar*vo ei ete*ne.
Jos uu*dis*tus ulo*te*taan myös hoi*to*va*paa*seen, seu*raus lie*nee se, et*tä har*va isä jäi*si hoi*ta*maan las*ta ko*ti*hoi*don tuen al*hai*suu*den vuok*si. Oman ko*ti*hoi*don tu*ki*kau*ten*sa käyt*tä*neis*tä äi*deis*tä mer*kit*tä*vä osa siir*tyi*si työn*ha*ki*joik*si työt*tö*myys*tur*van pii*riin.
Tä*mä rat*kai*su tu*li*si val*tiol*le ny*ky*ti*lan*net*ta kal*liim*mak*si, kos*ka työ*mark*ki*na*tu*ki on huo*mat*ta*vas*ti suu*rem*pi kuin ko*ti*hoi*don tu*ki.
Hal*li*tus päät*ti uu*dis*taa ko*ti*hoi*don tu*kea ja*ka*mal*la tu*ki*kau*den puo*lik*si äi*din ja isän kes*ken. Uu*dis*tuk*sen on näh*ty edis*tä*vän su*ku*puol*ten ta*sa-ar*voa. Aja*tus on pe*ri*aat*tees*sa hy*vä: isää pi*de*tään äi*din ve*roi*se*na lap*sen*sa hoi*ta*ja*na, ja työ*elä*mäl*le vies*ti*tään myös isien ole*van van*hem*pia. Mut*ta mi*ten lie*nee käy*tän*nös*sä?
Uu*dis*tuk*sen ar*vioin*nin läh*tö*koh*dak*si on syy*tä ot*taa se tut*ki*mus*tie*to, et*tä ko*ti*hoi*don tu*kea käyt*tä*vät pit*kään ne äi*dit, joil*la ei ole työ*paik*kaa, jo*hon pa*la*ta jo*ko al*hai*sen kou*lu*tuk*sen vuok*si tai sik*si, et*tä mää*rä*ai*kai*nen työ*suh*de on päät*ty*nyt per*he*va*paa*seen.
Täs*sä vai*hees*sa ei vie*lä tie*de*tä, kos*kee*ko uu*dis*tus ai*noas*taan ko*ti*hoi*don tu*kea vai myös hoi*to*va*paa*ta (HS 31. 8.).
Ko*ti*hoi*don tu*kea mak*se*taan, jos lap*si ei ole kun*nan jär*jes*tä*mäs*sä päi*vä*hoi*dos*sa, ei*kä se edel*ly*tä hoi*to*va*paal*la oloa tai si*tä, et*tä tuen saa*ja it*se hoi*tai*si las*ta. Mi*kään ei siis es*tä si*tä, et*tä ko*ti*hoi*don tu*ki mak*se*taan kak*si vuot*ta täyt*tä*nees*tä lap*ses*ta isäl*le, mut*ta isä jat*kaa töis*sä käyn*tiä ja äi*ti hoi*taa edel*leen las*ta ko*to*na. Tä*mä on ai*na mah*dol*lis*ta, jos äi*dil*lä ei ole työ*paik*kaa, jos*ta pi*täi*si ol*la hoi*to*va*paal*la.
Jos uu*dis*tus*ta ei ulo*te*ta hoi*to*va*paa*seen, äi*ti voi jat*kaa myös hoi*to*va*paal*la sii*hen as*ti, kun lap*si täyt*tää kol*me. Täl*lai*ses*sa ti*lan*tees*sa to*ki on*gel*mia voi ai*heu*tua sii*tä, et*tä ko*ti*hoi*don tu*ki me*nee isän ti*lil*le ja äi*ti jou*tuu pyy*tä*mään kai*ken käyt*tä*män*sä ra*han isäl*tä. Per*heen ko*ko*nais*tu*lot voi*vat myös jon*kin ver*ran alen*tua isän ve*ro*tuk*sen muut*tues*sa, jos hän saa an*sio*tu*lo*jen*sa li*säk*si myös ko*ti*hoi*don tuen. Mut*ta ta*sa-ar*vo ei ete*ne.
Jos uu*dis*tus ulo*te*taan myös hoi*to*va*paa*seen, seu*raus lie*nee se, et*tä har*va isä jäi*si hoi*ta*maan las*ta ko*ti*hoi*don tuen al*hai*suu*den vuok*si. Oman ko*ti*hoi*don tu*ki*kau*ten*sa käyt*tä*neis*tä äi*deis*tä mer*kit*tä*vä osa siir*tyi*si työn*ha*ki*joik*si työt*tö*myys*tur*van pii*riin.
Tä*mä rat*kai*su tu*li*si val*tiol*le ny*ky*ti*lan*net*ta kal*liim*mak*si, kos*ka työ*mark*ki*na*tu*ki on huo*mat*ta*vas*ti suu*rem*pi kuin ko*ti*hoi*don tu*ki.
On*gel*ma*na*han on se, et*tä niin sa*not*tu työn tar*jon*nan li*sää*mi*nen, eli siis työ*voi*man tar*jon*nan kas*vu, ei au*to*maat*ti*ses*ti li*sää var*si*nais*ta työn tar*jon*taa eli työ*paik*ko*ja, joi*hin ko*ti*hoi*don tuel*ta työ*mark*ki*noil*le pa*laa*vat äi*dit voi*si*vat pääs*tä. Ny*kyi*sen ta*lous*krii*sin olois*sa uu*sien työ*paik*ko*jen syn*ty*mis*tä saa*ta*neen odo*tel*la.
Jos kä*vi*si niin on*nel*li*ses*ti, et*tä ko*ti*hoi*don tu*ki*kau*ten*sa pi*tä*neet äi*dit sai*si*vat työ*pai*kan, seu*rauk*se*na oli*si kun*tien kus*tan*nus*ten li*sään*ty*mi*nen. Nii*den oli*si jär*jes*tet*tä*vä päi*vä*hoi*to*paik*ka huo*mat*ta*val*le mää*räl*le lap*sia ar*viol*ta noin 15 000:l*le. Li*säk*si kak*si*vuo*tiai*den ko*to*na hoi*de*tut van*hem*mat si*sa*ruk*set*kin tuo*daan päi*vä*hoi*toon.
Päi*vä*hoi*toon tu*li*si en*tis*tä suu*rem*pi jouk*ko pie*niä lap*sia, jol*loin kun*tien tu*li*si li*sä*tä myös päi*vä*hoi*don re*surs*se*ja pien*ten las*ten hy*vän hoi*don edel*ly*tys*ten tur*vaa*mi*sek*si. Sa*maan ai*kaan kun*tien kui*ten*kin pi*täi*si sääs*tää. Las*ten kan*nal*ta yh*tä*lö on vai*kea.
Min*na Sal*mi
tut*ki*mus*pääl*lik*kö
Ter*vey*den ja hy*vin*voin*nin lai*tos
