L
Luuseri
Vieras
Olen niin vihainen itselleni ja kyllästynyt tähän luuseri-elämääni! En ole siivonnut kunnolla varmaan vuoteen, lapsi myöhästyy jatkuvasti koulusta takiani, en saa mitään aikaiseksi, koulusta olisi pitänyt valmistua jo vuosi sitten jne. Töissä sentään käyn. Meillä on kauhea kaaos aina kun en vaan jaksa siivota. Illat menee tietokoneella/tv:n ääressä ja lapsen kanssa touhutessa.
Minulla on jotenkin vinksahtanut ajantaju. Joku tavara saattaa lojua lattialla kuukausitolkulla enkä jotenkin kunnolla käsitä sitä kuinka kauan aikaa on kulunut. Tai se ei vaan merkitse minulle mitään. Meillä ei tosiaan ole ainakaan vuoteen ollut kaikki huoneet siistinä yhtäaikaa. Siisteys on jotenkin kolkkoa ja tuntuu turvattomalta, koska en ole tottunut siihen (n. 15 vuotta jo menty näin, siitä asti kun muutin pois kotoa)
"Otat vaan itseäsi niskasta kiinni." Tuon olen kuullut miljoona kertaa mutta siitä ei ole mitään apua. En vaan saa tehtyä mitä pitää. Keksin vaan tekosyitä miksei tarvitse JUURI NYT tehdä sitä mitä PITÄISI tehdä. Ja aika senkun kuluu. Pelkään, että havahdun vasta kuolinvuoteellani että oho, siinäkö se elämä olikin. Mitä jäi käteen? Ei yhtikäs mitään. Sotkussa yksin kökötetty elämä. (Minulla ei ole miestä enkä varmaan tule koskaan löytämäänkään. Enkä ehkä halua edes päästää ketään näkemään sotkujani.)
Olen itse psykologoinut siivoamattomuuteeni syyksi sen, ettei minun tarvitse päästää ketään reviirilleni, koska voin vedota sotkuun. Mutta miten tästä eteenpäin? Olen niin saamaton, ettei mikään toimi. Olen kokeillut varmana ihan kaikki keinot. Listat, "lukujärjestykset", palkinnot, rangaistukset, vähän kerrallaan, kaikki kerralla jne. Noissa on kaikissa se ongelma, että mitään ei seuraa jos niitä ei noudata. Palkinnon voin ottaa vaikken sitä olisi ansainnutkaan. Minulla ei ole itsekuria.
Minulla on jotenkin vinksahtanut ajantaju. Joku tavara saattaa lojua lattialla kuukausitolkulla enkä jotenkin kunnolla käsitä sitä kuinka kauan aikaa on kulunut. Tai se ei vaan merkitse minulle mitään. Meillä ei tosiaan ole ainakaan vuoteen ollut kaikki huoneet siistinä yhtäaikaa. Siisteys on jotenkin kolkkoa ja tuntuu turvattomalta, koska en ole tottunut siihen (n. 15 vuotta jo menty näin, siitä asti kun muutin pois kotoa)
"Otat vaan itseäsi niskasta kiinni." Tuon olen kuullut miljoona kertaa mutta siitä ei ole mitään apua. En vaan saa tehtyä mitä pitää. Keksin vaan tekosyitä miksei tarvitse JUURI NYT tehdä sitä mitä PITÄISI tehdä. Ja aika senkun kuluu. Pelkään, että havahdun vasta kuolinvuoteellani että oho, siinäkö se elämä olikin. Mitä jäi käteen? Ei yhtikäs mitään. Sotkussa yksin kökötetty elämä. (Minulla ei ole miestä enkä varmaan tule koskaan löytämäänkään. Enkä ehkä halua edes päästää ketään näkemään sotkujani.)
Olen itse psykologoinut siivoamattomuuteeni syyksi sen, ettei minun tarvitse päästää ketään reviirilleni, koska voin vedota sotkuun. Mutta miten tästä eteenpäin? Olen niin saamaton, ettei mikään toimi. Olen kokeillut varmana ihan kaikki keinot. Listat, "lukujärjestykset", palkinnot, rangaistukset, vähän kerrallaan, kaikki kerralla jne. Noissa on kaikissa se ongelma, että mitään ei seuraa jos niitä ei noudata. Palkinnon voin ottaa vaikken sitä olisi ansainnutkaan. Minulla ei ole itsekuria.