V
"vieras"
Vieras
Lapsen nukkumaanmenoaika on joka päivä kello 8. Herää aamulla 6-7 aikaa itse, oli viikonloppu tai ei. Arkisin on päiväkodissa ja nukkuu yleensä 15-60 min. Kuluttaminen vaikeaa ja välillä ei nuku. Päiväunien takia nukahtaa vasta kymmeneltä...aina. Ei auta mikään. Ei pitkät iltasadut, laulut...iltarutiinut aika samat. Hampaidenpesut ja iltapissat ja satu ja nukkumaan. Juttelee, laulaa, leikkii!, huoneessaan ja vähän väliä käydään pissalla tai peitto on huonosti tms. Käytti ennen iltakakkaa tekosyynä (istui huvikseen pöntöllä tekemättä mitään joka yö ja sai raivarin jos en päästänyt)..sain loppumaan. Joka yö lähinnä melkein huudan lapselle että nyt hiljaa ja silmät kiinni. Itsellä menee hermot ja lapsi itkee kun vien hakemiaan leluja pois (yöpehmojen kanssa saa kyllä aina olla).
Tajusin, että arkisin yöunet ovat siis 8-9 tunnin luokkaa. Ihan liian vähän siis noin pienelle. Aamuisin on väsynyt, mutta ilman päiväkotiakin heräisi samaan aikaan. Joskus olen yrittänyt laittaa takaisin jos jo kuudelta herää, mutta hirveät raivarit ja vaikka huoneeseen jääkin...ei sinne yleensä nukahda.
Viikonloppuisin menee nukkumaan 7-8 aikaan ja nukahtaa melkein samantien. En laita päiväunille, koska kotona ei niitä tarvi. Päiväkodissa taas tuntuu tarvivan, koska on ihan mahdoton koko loppupäivän jos ei ole nukkunut. Sammuu kyllä nopeasti jo siinä seitsemältä jos ei ole nukkunut. Viikonloppuisin nukkuu siis helposti n. 12 h viikonloppuisin...arkisin se jää alle kymmeneen yleensä päiväunienkin kanssa.
Mitäs tässä nyt sitten tekisi. Luulisi että tuo univaje aiheuttaisi kehityksellekin ongelmia ja no itsekin olen ihan hermoheikko näihin iltoihin kun pitäisi itsekin päästä nukkumaan. Päiväkodissa on yleensä n. 6-7 h eli ei mitään ylipitkiä päiviä. Olen ajatellut voikohan sitten nuo päiväunet ja siitä aiheutuva nukahtamisen vaikeus aiheuttaa kierteen, että lapsi on koko ajan väsynyt eikä osaa rauhoittua.
Pitäisikö tässä nyt pyytää lopettamaan päiväunet (jos edes suostuvat) vai mitä? 2 vuotiaana oli samaa ongelmaa nukahtamisen kanssa ilman päiväuniakin ja sitä kesti ja kauan ja loppui kuin seinään ja alkoi nukahtamaan heti. Viikonloput menee ihanasti kun ei tarvi tapella nukkumisen kanssa.
Ei auta tekeminen, ei tekemättämyys, ulkoilu...aina sama ongelma...vaikea nukahtaa. Lapsi tuntuu nukahtvan vasta kun on yliväsynyt ja usein lopulta itkee ja nukahtaa. Näin myös pöiväkodissa sanottiin, että tappelee viimeiseen asti nukkumisen kanssa. Sanoi myös ettei kuulemma väsytä eikä halua nukkua.
Mitäs sitä nyt tekisi? Terapiaa?