Kiusaajani voittivat

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras vain
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras vain

Vieras
Koulussa olin aina se, joka jätettiin yksin, jolla ei ollut ystäviä, joka ei ikinä kelvannut seuraan. Ja vielä 15 vuoden jälkeenkään en ole päässyt yli siitä mitä tapahtui.

Vielä nytkään en osaa tutustua ihmisiin. (Tai niin ainakin luulen) Olen liian pidättyväinen tai liian ystävällinen väärissä paikoissa. Sanon vääriä asioita ja karkoitan ihmiset pois. Onhan sen oltava näin, koska kaikilla muilla kolmekymppisillä naisilla tuntuu olevan laumoittain ystäviä.

Ja ehkä tässä inhottaa eniten ajatus siitä, että miten ne kiusaajani nauttisivatkaan tietäessään kuinka paljon heidän ilkeytensä vaikutti ja vaikuttaa minuun vieläkin. Sillä sitä mitä ihminen on nuorena on hän myös aikuisena.

Ja haluaisin muuttua, mutta en vain tiedä miten. Haluaisin olla se sosiaalinen ja positiivinen ihminen joka osaa toimia joka tilanteessa oikein ja joka osaa valita sanansa oikein, eikä tällainen omituinen erakko joka karkoittaa tahtomattaan kaikki ihmiset pois ja johon kukaan ei halua tutustua
 
Ikävää, että kärsit kiusaamisen seurauksista yhä. Ne ihmiset ei yhtään ajattele, mitä ne aiheuttaa. Mullakin oli erilainen nuoruus. Olin arka noin parikymppiseksi saakka. Tein kovasti töitä oman pääni sisällä, koska halusin muuttua. Ymmärsin itsekin, etten nauttinut elämästä samalla tavalla kuin muut. Mullakin oli tapana sanoa vääriä juttuja väärissä tilanteissa. Mä mietin, että mitä en halunnut olla ja mitä halusin olla. Sitten pyrin muuttumaan siihen päin. Ja se onnistui vähitellen.

Yksi muuttava tekijä oli hymyily. Ihmiset tykkää olla hymyilevien, iloisten oloisten ihmisten lähellä. Se oli musta ensin vaikeaa, jos ei ollut yhtään hyvä mieli, mutta totesin myös, etteivät muut huomanneet teennäisyyttäni. Ja että hymyilystä oli hyötyä työharjoitteluissa, joissa sain palautetta hyvästä ja reippaasta asenteesta. Vähitellen huomasin hymyilyn myös nostattavan mielialaani ihan oikeastikin.

Olen nyt itsekin kolmekymppinen ja tasapainoinen nainen. Mulla on hyvä itsetunto, en jännitä sosiaalisissa tilanteissa, pystyn esiintymään ja pitämään puheita. Mulla on nyt myös paljon ystäviä, jotka ovat säilyneet vuodesta toiseen. Enää en koe, että mun tarvis jotenkin kerskailla kiusaajilleni, että kuinka hyvin mulla nyt menee. Onhan mulla paljon kaikkea, mutta ei mitään erikoista loppujen lopuksi. Olen vaan huomannut, että hyvää itsetuntoa ei kaikilla ole. Ja se lähtee itsestä. Että terveesti rakastaa itseään: näkee itsensä kauniina, menestyneenä jne. Kun pitää itsestään, myös muut pitää susta ;)
 
Koulussa olin aina se, joka jätettiin yksin, jolla ei ollut ystäviä, joka ei ikinä kelvannut seuraan. Ja vielä 15 vuoden jälkeenkään en ole päässyt yli siitä mitä tapahtui.

Vielä nytkään en osaa tutustua ihmisiin. (Tai niin ainakin luulen) Olen liian pidättyväinen tai liian ystävällinen väärissä paikoissa. Sanon vääriä asioita ja karkoitan ihmiset pois. Onhan sen oltava näin, koska kaikilla muilla kolmekymppisillä naisilla tuntuu olevan laumoittain ystäviä.

Ja ehkä tässä inhottaa eniten ajatus siitä, että miten ne kiusaajani nauttisivatkaan tietäessään kuinka paljon heidän ilkeytensä vaikutti ja vaikuttaa minuun vieläkin. Sillä sitä mitä ihminen on nuorena on hän myös aikuisena.

Ja haluaisin muuttua, mutta en vain tiedä miten. Haluaisin olla se sosiaalinen ja positiivinen ihminen joka osaa toimia joka tilanteessa oikein ja joka osaa valita sanansa oikein, eikä tällainen omituinen erakko joka karkoittaa tahtomattaan kaikki ihmiset pois ja johon kukaan ei halua tutustua

Oletko ihan varma, että kiusaajilla on oikeita ystäviä? Tai kaikilla muilla kolmikymppisillä?
Mulla on pari mahtavaa ihmistä, oman perheen lisäksi, jotka ovat hienoja ihmisiä, taitavia, rehellisiä, luotettavia , ahkeria, kunnollisia.

Niitä on muuten aika sairaan vähän olemassa. Ehkä mä olen juurikin löytänyt ne pari joita voin kunnioittaa, oman puolison ja lasten lisäksi.

kun katsoo lastenkin kavereita, tai ketä vaan lapsia, tai ketä vaan ihmisiä,niin rehllisyys ja luotettavuus on katoava luonnonvara.
 
Aniharva kiusaaja nauttisi saadessaan tietää, mitä kiusaaminen on saanut aikaan. Minulla on facebookissa kaverina tyttö (tai nainen : D), joka oli rinnakkaisluokalla yläasteella. Jotkut tunnit olivat yhteisiä. Tuo tyttö piti piinaavaa ja vihamielistä mykkäkoulua minuun päin kaksi vuotta. Pelkäsin häntä valtavasti. Jos kertoisin hänelle, että meinasin pyörtyä lukion tokan alussa kun hän ilmaantui vuoden erossa olon jälkeen koululle tarkoituksenaan aloittaa opiskelu kotikunnan lukiossa, hän ei ehkä ymmärtäisi lainkaan, mistä oli kyse.

Ja osaisi varmasti olla nyt pahoillaan, kun kertoisin.
 
Ja ehkä tässä inhottaa eniten ajatus siitä, että miten ne kiusaajani nauttisivatkaan tietäessään kuinka paljon heidän ilkeytensä vaikutti ja vaikuttaa minuun vieläkin. Sillä sitä mitä ihminen on nuorena on hän myös aikuisena.

Tästä ajatuksesta sun pitää päästä eroon. 99% kiusaajista on ollut lapsina niin naiiveja etteivät ole tajunneet ollenkaan miten kauaskantoiset vaikutukset heidän toimillaan voi olla. Myöskin 99% aikuisista jotka on peruskoulussa kiusanneet jotakuta, katuu sitä valtavasti. Lisäksi kovinkaan moni ei oo mitään sinnepäinkään teininä kuin millainen aikuinen hänestä tulee. Jos mietit vaikka itseäsi niin eikö ajatusmaailmasi muka ole yhtään muuttunut tai kehittynyt teinivuosista? ...Niin, ja meinaat että kaikki muut sitten on jääneet junnaamaan siihen teini-ikään?
 
Mulla on pari mahtavaa ihmistä, oman perheen lisäksi, jotka ovat hienoja ihmisiä, taitavia, rehellisiä, luotettavia , ahkeria, kunnollisia.

Niitä on muuten aika sairaan vähän olemassa. Ehkä mä olen juurikin löytänyt ne pari joita voin kunnioittaa, oman puolison ja lasten lisäksi.

Peesi!
Itse olen kans ollut se jolla ei oikein koulussa ollut ystäviä, ja lopulta amiksessa tuli vastaan sellainen flikka jonka mielestä oli oikein hupaisaa kiusata minua (ja "onneksi" muutamaa muutakin tyttöä) melkein hulluuden partaalle. Vaihdoin koulua ja paniikkikohtausten kanssa oli aika hankalaa uudessa koulussa, ja erakoiduin sielläkin.

Nykyään olen töissä sellaisessa toimistossa jossa saan/joudun olemaan todella paljon yksin, ja olen aika huono sosiaalisissa tilanteissa. On juurikin tuo fiilis että en osaa käyttäytyä ja sanon aina vääriä asioita jne. Ja sosiaaliset tilanteet väsyttävät minua todella paljon.

Välillä itselläni on se fiilis että haluaisin olla sosiaalinen, ja haluaisin paljon kavereita ympärilleni. Ja kerran hain ihan masennuslääkkeitä jota poistivat osan siitä ahdistuksesta. Mutta olen tullut siihen lopputulokseen että ehkä minulle ei vain kuulu se iso kaveripiiri? Siis että oma luonteeni ei vain osaa händlätä sitä. Olen ihan tyytyväinen tähän kaveripiiriin mikä minulla nyt on, eli mies, äiti ja sisarukset, ja pari etäistä mutta ihan hyvää kaveria. Ja töissä on muutama henkilö joiden kanssa voin aina välillä puhua ja jopa nauraa heidän mukanaan. Mutta sosiaalista minusta ei varmasti koskaan tule.
 
Ja ehkä tässä inhottaa eniten ajatus siitä, että miten ne kiusaajani nauttisivatkaan tietäessään kuinka paljon heidän ilkeytensä vaikutti ja vaikuttaa minuun vieläkin. Sillä sitä mitä ihminen on nuorena on hän myös aikuisena.

Anteeksi nyt vaan, mutta tämä ajatus on kyllä vain päässäsi. Väittäisin, että valtaosa ihmisistä muuttuu ihan hirveästi matkalla teini-iästä aikuisuuteen, ja ei se ylä-asteen kiusaaja ole automaattisesti aikuisenakin kiusaaja ja paha ihminen.

En mitenkään puolustele kiusaajia, mutta usein se kumpuaa jostain omasta pahasta olosta. Kaikilla ei ole ollut kotona mukavat oltavat, ja ongelmia on voinut olla ties mitä. Kuitenkin, aikuisella ihmisellä elämä voi olla hyvin erilaista ja teini-iän murheet ei siihen vaikuta enää mitenkään. Luultavasti kiusaajasi ei todellakaan nauttisi tiedosta, että murehdit heitä edelleen. Todennäköisemmin he katuisivat tekojaan.

Tää nyt on todella tough love, mutta et voi enää syyttää surkeasta olostasi yläasteesi kiusaajia. Ihminen voi muuttua jos niin haluaa, mutta se on tehtävä ihan itse. Ei kukaan tule sitä puolestasi tekemään. Opettele parempia sosiaalisia taitoja ja yritä edes kaikkesi, mutta ei siltikään kaikista tule sosiaalisia perhosia. Ei elämässä mene nallekarkit aina tasan, ja kaikki ei saa samoja piirteitä kuin muut. Vaikka tähän varmasti vaikuttaisi teiniaikaiset tapahtumat, ne eivät enää voi määritellä sitä kuka sinä olet, ellet vaivu itsesääliin asian suhteen ja anna sen määrittää sitä.
 
On myös typerää laittaa omat sosiaaliset taidot tai niiden puute kiusaajien piikkiin.

Minunkin mielestäni kuulostaa vähän typerältä, että syytetään surkeaa oloa yläasteen kiusaajia.

Jokaista lasta kiusataan jossain vaiheessa lapsuutta. Joitain enemmän, joitain vähemmän. Joihinkin se jättää syvemmät arvet kuin toisiin, mutta jos kymmenien vuosien päästä edelleen syytetään asioiden tilaa noista kiusaamisista, niin jossain on vika. Muuallakin kuin kiusaajissa.

"Anteeksi nyt vaan, mutta tämä ajatus on kyllä vain päässäsi. Väittäisin, että valtaosa ihmisistä muuttuu ihan hirveästi matkalla teini-iästä aikuisuuteen, ja ei se ylä-asteen kiusaaja ole automaattisesti aikuisenakin kiusaaja ja paha ihminen."
- Samaa mieltä.
 
Minua ei kukaan ole kiusannut, mutta silti olen huono sosiaalisissa tilanteissa. Olen arka ja syrjäänvetäytyvä. Se on perusluonteeni, eikä sitä pysty muuttamaan, vaikka haluaisinkin.
 
Minua kiusattiin koulussa siksi, että olin puhelias, avoin, välitön ja herkkä suuttumaan. Pidin kiusattujen puolia, mikä oli riittävä syy tulla kiusatuksi. M9inulla oli itsetunto nollassa pitkälle aikuisikään. Uskon kuitenkin, että avoimuuteni on ollut suuri apu pärjätä elämässä. En ole pelännyt olla heikko.

Kiusaamisjutut tulivat ajankohtaisiksi viime keväänä yhden ihmissuhteen myötä, koska huomasin musertuvani toisen ihmisen alle. Viikkokausia tunsin kuinka masennus alkoi iskemään pääälle, eikä entisistä terapioista ollut enää avuksi . Minä kokeilin mediaatiota, parantamisen avaimia ja sen sellaisia, joissa voi opetella tunteiden ja ajatuksien hallintaa ja ymmärrystä. En tiedä, mitä tapahtui mutta sain otteen sisikuntaani ja pääsin "rauhoittelemaan" sisälleni jymähtänyttä pikkutyttöä. Tätä on hankala selittää, mutta uskoisin ajatuksien suunnan vaihdolla olevan merkitystä kuin myös käydä vielä kerran läpi vaikeat muistot suhteuttaen ne nykypäivään.

Muistan kiusaani, mutta en koe heidän saaneen yliotetta. En enää.
 
[QUOTE="Vierailija";29213234]On myös typerää laittaa omat sosiaaliset taidot tai niiden puute kiusaajien piikkiin.

Minunkin mielestäni kuulostaa vähän typerältä, että syytetään surkeaa oloa yläasteen kiusaajia.

Jokaista lasta kiusataan jossain vaiheessa lapsuutta. Joitain enemmän, joitain vähemmän. Joihinkin se jättää syvemmät arvet kuin toisiin, mutta jos kymmenien vuosien päästä edelleen syytetään asioiden tilaa noista kiusaamisista, niin jossain on vika. Muuallakin kuin kiusaajissa.

"Anteeksi nyt vaan, mutta tämä ajatus on kyllä vain päässäsi. Väittäisin, että valtaosa ihmisistä muuttuu ihan hirveästi matkalla teini-iästä aikuisuuteen, ja ei se ylä-asteen kiusaaja ole automaattisesti aikuisenakin kiusaaja ja paha ihminen."
- Samaa mieltä.[/QUOTE]

Juu, toki on silloin muuallakin vikaa, mutta kiusaaminen saattaa olla niidenkin vikojen AIHEUTTAJA. Moni esim. sairastuu masennukseen koulukiusauksen takia ja siitä parantuminen voi tosiaan kestää vuosia.
 
Olen sitä mieltä että sellainen ketä ei ole koskaan kiusattu ei todellakaan voi tietää miltä se tuntuu tai mitä se aiheuttaa ja kuinka kauaskantoisia vaikutuksia sillä voi olla.

Yläasteikäinen nuori on elämänsä siinä vaiheessa kun minä-kuva rakentuu,ja jos siiinä on koko ajan joku tai jotkut nokkimassa niin kyllä se vaikuttaa siihen millaiseksi itsetunto kehittyy..
 
[QUOTE="Vierailija";29213234]On myös typerää laittaa omat sosiaaliset taidot tai niiden puute kiusaajien piikkiin.

Minunkin mielestäni kuulostaa vähän typerältä, että syytetään surkeaa oloa yläasteen kiusaajia.

Jokaista lasta kiusataan jossain vaiheessa lapsuutta. Joitain enemmän, joitain vähemmän. Joihinkin se jättää syvemmät arvet kuin toisiin, mutta jos kymmenien vuosien päästä edelleen syytetään asioiden tilaa noista kiusaamisista, niin jossain on vika. Muuallakin kuin kiusaajissa. [/QUOTE]

Vietä kuule itse 15 vuotta koulussa koko ajan yksinäisenä ja tietäen, että kaikki inhoavat sinua ja välttelevät seuraasi kaikin tavoin ja väitä vasta sen jälkeen, että se ei muka tunnu missään.
 
Olen sitä mieltä että sellainen ketä ei ole koskaan kiusattu ei todellakaan voi tietää miltä se tuntuu tai mitä se aiheuttaa ja kuinka kauaskantoisia vaikutuksia sillä voi olla.

Yläasteikäinen nuori on elämänsä siinä vaiheessa kun minä-kuva rakentuu,ja jos siiinä on koko ajan joku tai jotkut nokkimassa niin kyllä se vaikuttaa siihen millaiseksi itsetunto kehittyy..

No monia kiusaajia(kin) on kiusattu.
Useinhan uhriksi valikoituu tietynlainen.
-

Nyt kun menneille ei enää voi mitään, niin pitäisi päästä ylös siitä kiusaamisesta.
Osa varmaan nauttii toisten kärsimyksistä kroonisesti mutta onneksi harvempi.
Toisaalta kiusaajakin voi ajatella, että pitääpä kiusattu minua varmaan typeränä ja nauttii siitä kuinka pimeä olen ja kuinka huonosti menee.

Joskus on vaan hyväksyttävä, että on luonteeltaan tietynlainen, eikä kaikkea voi muokata ja muuttaa rajattomasti. Kaikesta et voi syyttää muita ja muiden tekoja.
 
Vietä kuule itse 15 vuotta koulussa koko ajan yksinäisenä ja tietäen, että kaikki inhoavat sinua ja välttelevät seuraasi kaikin tavoin ja väitä vasta sen jälkeen, että se ei muka tunnu missään.

Ei kai kukaan niin ole väittänytkään? Kuitenkin valtaosa meistä ihmisistä saa kokea erilaisia vastoinkäymisiä, mitkä vaikuttavat omaan persoonallisuuteen. Ihminen on kuitenkin niin älykäs ja sisukas eläin, että meille on mahdollista selvitä koettelemuksistamme. Miksi muuten olisi esim. terapiaa? Et voi ikuisesti elää kurjaa elämää muita siitä syyttäen, jossain vaiheessa se vastuu siirtyy sinulle itsellesi.
 
Vietä kuule itse 15 vuotta koulussa koko ajan yksinäisenä ja tietäen, että kaikki inhoavat sinua ja välttelevät seuraasi kaikin tavoin ja väitä vasta sen jälkeen, että se ei muka tunnu missään.

Minäkin voisin luetella tähän elämäni kauheudet, niitä kun riittää mutta jossain vaiheessa oli lakattava rypemästä siinä mitä pahaa muut ovat tehneet. Piti alkaa ottamaan vastuuta ihan eri tavalla kuin aiemmin. Vastuuta koko minuudesta ja siitä, että mennyt on vaikuttanut mutta kyllä minä ihan itse päätän teoistani ja siitäKIN miten annan kohdeltavan.

Jos se auttaa sinua, että vatvot kiusaamistasi vuosia, etkä etene ja tuudittaudut siihen, että koko minuus rakentuu tuon ajankohdan varaan... niin sitten auttaa...
 
No monia kiusaajia(kin) on kiusattu.
Useinhan uhriksi valikoituu tietynlainen.
-

Nyt kun menneille ei enää voi mitään, niin pitäisi päästä ylös siitä kiusaamisesta.
Osa varmaan nauttii toisten kärsimyksistä kroonisesti mutta onneksi harvempi.
Toisaalta kiusaajakin voi ajatella, että pitääpä kiusattu minua varmaan typeränä ja nauttii siitä kuinka pimeä olen ja kuinka huonosti menee.

Joskus on vaan hyväksyttävä, että on luonteeltaan tietynlainen, eikä kaikkea voi muokata ja muuttaa rajattomasti. Kaikesta et voi syyttää muita ja muiden tekoja.

Asiaa voi toki tarkastella monesta näkökulmasta.

Itse olen päässyt asiasta enimmäkseen yli.
Tosin kärsin jonkinasteisesta automaattisesta huonommuuden tunteesta mikä ilmenee sosiaalisten tilanteiden pelkona ja välttelynä.


Aikuisena tiedän että en ole huonompi kuin muut ja hyvin olen elämässä pärjäillyt,sille aika ajoin päätään nostavalle tuntemukselle en ole löytänyt irtipääsykeinoa.
 
Ei kai kukaan niin ole väittänytkään? Kuitenkin valtaosa meistä ihmisistä saa kokea erilaisia vastoinkäymisiä, mitkä vaikuttavat omaan persoonallisuuteen. Ihminen on kuitenkin niin älykäs ja sisukas eläin, että meille on mahdollista selvitä koettelemuksistamme. Miksi muuten olisi esim. terapiaa? Et voi ikuisesti elää kurjaa elämää muita siitä syyttäen, jossain vaiheessa se vastuu siirtyy sinulle itsellesi.

En minä tästä syytäkään muita. Pikemminkin inhoan itseäni siitä, että annan noiden vanhojen asoiden vielä vaikuttaa itseeni.

Mutta en kykene muuttumaan, koska se olisi pelkkää teatteria ja esittämistä.
 
En minä tästä syytäkään muita. Pikemminkin inhoan itseäni siitä, että annan noiden vanhojen asoiden vielä vaikuttaa itseeni.

Mutta en kykene muuttumaan, koska se olisi pelkkää teatteria ja esittämistä.

Ehkä sinun pitäisi oppia hyväksymään luonteesi kokonaisuudessaan.
Hyvät ja huonot puolet. Koko minuus.

Se, ettei osaa jotain, ei tarkoita ettei osaa mitään.
Se, että on huonoja puolia, ei tarkoita etteikö olisi hyviäkin.

Itsetuntemukseen kuuluu realistinen käsitys itsestään.
Joskus ihminen tarvitsee vähän ulkopuolista apua päästäkseen yli asioista, mille ei voi enää mitään...

Ei tarvitse vastata mutta millainen lapsuutesi oli (kotioloissa)?
Millaisia ihmissuhdemalleja ja käytöstyylejä opit?
 
Onkohan täällä yksi vai useampi palstalainen, joka yrittää selittää että hänen kiusaaminen johtuu kiusatusta, että kiusattu olisi epäsosiaalinen.

Kaikki tutkimukset joita on tehty asiasta, ovat toista mieltä.
Kiusaamisen syy on siinä, että kiusaaja haluaa valtaa ja on paha.
Kiusattu on usein sosiaalinen, avoin, ja se mikä yhdistää kiusattuja on , että ovat rehellisiä eivätkä itse lähde kiusaamaan muita.
 
siis täällä on alkanut päivittäin kirjoitella joku joka esittää että kiusatussa olisi vikaa, olisi epäsosiaalinen. Hakee siis syytä sille miksi hänellä olisi oikeus kiusata.
 

Yhteistyössä