V
vier
Vieras
"Kasvattaja tyrmistyi: Miksi poliisi jätti koiran kolariautoon kitumaan?
- Tässä on tapahtunut eläimen heitteillejättö, suomalainen koirankasvattaja arvostelee viranomaistoimintaa.
Venäläinen koiranomistaja oli tuomassa dobermanniaan Suomeen astutustarkoituksessa. Matkan varrella hän joutui nokkakolariin, josta hänet ja kolarin toinen osapuoli kuljetettiin sairaalaan. Onnettomuus sattui eilen iltapäivällä kahden jälkeen valtatie 7:llä Virolahdella.
- Venäläisen koiranomistajan piti olla viideltä Porvoossa sovitulla paikalla, Uudellamaalla asuva koirankasvattaja kertoo Iltalehdelle.
- Kun mitään ei kuulunut, soitin hänelle puoli kuuden aikaan. Hän vastasi sokkitilassa sairaalasta. Ymmärsin, että koira on edelleen autossa, mutten voinut aluksi uskoa sitä.
Tämän jälkeen astutusmatkassa järjestely- ja tulkkausapua tarjonnut suomalaiskasvattaja ryhtyi selvittämään, odottaako koira yhä kolaripaikalla hakijaa.
- Tunnin päästä selvisi, että koira on edelleen autossa, nainen kertoo järkyttyneenä.
Jopa kuuden tunnin odotus?
Pitkän puhelinrumban päätteeksi suomalaiskasvattaja sai suostuteltua kymenlaaksolaisen koiraharrastajan noutamaan koiran. Hakija ehti paikalle vasta iltakahdeksan maissa. Naisen kertoman mukaan koira ehti siis kitua kolariautossa lähes kuusi tuntia.
Hakija vei koiran eläinlääkäriin, josta se kuljetettiin Yliopistolliseen eläinsairaalaan tehohoitoon.
- Koira oli vakavassa hypotermisessa tilassa ja nestehukassa. Koiralla on ilmarinta, sen selkäranka on vahingoittunut, eikä se voinut liikkua. Se on tietääkseni vielä hengissä, mutta tosi huonona, nainen kertoo itkunsekaisella äänellä.
- Missä on käynyt moka, kun koira on jätetty autoon noin pitkäksi aikaa ilman, että sen kuntoa on edes tarkistettu?
Hakija soitettiin Pietarista
Kymenlaakson pelastuslaitoksen päivystävän palomestarin mukaan kolaripaikalla sovittiin, että poliisi soittaa koiralle hakijan.
Kymenlaakson poliisista puolestaan kerrotaan, että näin myös tehtiin. Tosin hakija soitettiin venäläisomistajan tuttavapiiristä Pietarista, reilun kahdensadan kilometrin takaa.
- Partio on tehnyt harkinnan, että koira voidaan noutamisen ajaksi jättää autoon, apulaispoliisipäällikkö Keijo Kolsi kertoo.
Hänestä on liian aikaista ottaa kantaa siihen, toimiko poliisi tilanteessa oikein.
Iltalehteen yhteyttä ottaneella koirankasvattajalla on samaan kysymykseen selkeä vastaus:
- Minun mielestäni tässä on tapahtunut eläimen heitteillejättö."
-ILTALEHTI