B
bipo?
Vieras
...vai siltä väliltä?
Välillä on vauhti päällä, kaikki on mahtavaa, elämä maistuu ja hyvälle maistuukin. Tuntuu että saan aikaan kaiken vaikka yhtäaikaa. Saatan opiskella monta tuntia putkeen niin että imen itseeni jokaikisen pikku yksityiskohdan opiskelumateriaalista. Saatan hetken mielijohteesta tarttua imuriin, siivota koko kämpän hirveällä innostuksella ja sen jälkeen juosta kauppaan ja loihtia ruokaa pitkän kaavan kautta. Sitten saatan tarttua johonkin neuletyöhön ja neuloa yhdeltä istumalta jotain pientä valmiiksi tai jotain isompaa hyvän matkaa. Ja olo on todella mahtava.
....ja sitten ihan yhtäkkiä saattaa taas iskeä masennus, mieliala laskee pohjamutiin, tekee mieli vain itkeä peitonmutkassa. Tunnen itseni surkeaksi, tyhmäksi ja kaikenkaikkiaan huonoksi ihmiseksi. Saatan maata sängyssä koko päivän miettimässä mitä kaikkea sitä pitäisi tehdä mutten saa itseäni liikkeelle tekemään yhtään mitään. Jos pakotan itseni vaikkapa opiskelemaan niin ajatukset harhailee, mikään ei jää päähän. Yhtään ei kiinnosta eikä mikään huvita. Paska fiilis ja kaikki tuntuu toivottomalta ja turhalta.
En osaa yhtään ennakoida mikä kausi on milloin tulossa. Noiden kahden ääripään välillä ei ole juurikaan mitään keskitilaa vaan mieliala on tosiaan aina joko aivan mahtava tai pohjattoman toivoton. Joskus yksi kausi kestää päivän tai jopa pari ennenkuin vaihtuu toiseen ääripäähän. Joskus, kuten tänään herään aamulla uskomattomassa tarmossa mutta iltapäivän jälkeen jotenkin valun siihen vetelään kykenemättömyyteen tehdä mitään tai että mikään tuntuisi miltään. En tiedä kehtaako tästä mennä millekään lääkärille avautumaan, kun kuitenkaan nuo energiset ajat eivät ole sellaisia sekopäisiä niinkuin tarinoissa kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Enkä toisaalta ole masentuneisuuden aikanakaan itsemurhan partaalla kuitenkaan.
Haluaisin koko ajan olla sellainen kuin vauhdissa ollessani. Elämä tuntuu silloin niin yltäkylläisen mahtavalta, tuntuu että kaikki onnistuu ja jos jokin ei onnistu niin se ei haittaa pätkääkään vaan löydän siitä vaan uutta intoa yrittää uudelleen. Rakastan kaikkea ja kaikkia ja olen äärimmäisen aikaansaapa. Mutta sitten tulee nuo let downit.....
Antakaas palstamammat diagnoosia. En käytä päihteitä enkä mitään lääkkeitä joilla tämän voisi selittää. Vuosia sitten olen sairastanut masennuksen mutten usko olevani sinnepäin luisumassa. En osaa tarkalleen sanoa milloin tämä mielialanheittely on tällaiseksi mennyt mutta vielä kaksi-kolme vuotta sitten tällaista ei ollut. Enkä myöskään ole raskaana.
Välillä on vauhti päällä, kaikki on mahtavaa, elämä maistuu ja hyvälle maistuukin. Tuntuu että saan aikaan kaiken vaikka yhtäaikaa. Saatan opiskella monta tuntia putkeen niin että imen itseeni jokaikisen pikku yksityiskohdan opiskelumateriaalista. Saatan hetken mielijohteesta tarttua imuriin, siivota koko kämpän hirveällä innostuksella ja sen jälkeen juosta kauppaan ja loihtia ruokaa pitkän kaavan kautta. Sitten saatan tarttua johonkin neuletyöhön ja neuloa yhdeltä istumalta jotain pientä valmiiksi tai jotain isompaa hyvän matkaa. Ja olo on todella mahtava.
....ja sitten ihan yhtäkkiä saattaa taas iskeä masennus, mieliala laskee pohjamutiin, tekee mieli vain itkeä peitonmutkassa. Tunnen itseni surkeaksi, tyhmäksi ja kaikenkaikkiaan huonoksi ihmiseksi. Saatan maata sängyssä koko päivän miettimässä mitä kaikkea sitä pitäisi tehdä mutten saa itseäni liikkeelle tekemään yhtään mitään. Jos pakotan itseni vaikkapa opiskelemaan niin ajatukset harhailee, mikään ei jää päähän. Yhtään ei kiinnosta eikä mikään huvita. Paska fiilis ja kaikki tuntuu toivottomalta ja turhalta.
En osaa yhtään ennakoida mikä kausi on milloin tulossa. Noiden kahden ääripään välillä ei ole juurikaan mitään keskitilaa vaan mieliala on tosiaan aina joko aivan mahtava tai pohjattoman toivoton. Joskus yksi kausi kestää päivän tai jopa pari ennenkuin vaihtuu toiseen ääripäähän. Joskus, kuten tänään herään aamulla uskomattomassa tarmossa mutta iltapäivän jälkeen jotenkin valun siihen vetelään kykenemättömyyteen tehdä mitään tai että mikään tuntuisi miltään. En tiedä kehtaako tästä mennä millekään lääkärille avautumaan, kun kuitenkaan nuo energiset ajat eivät ole sellaisia sekopäisiä niinkuin tarinoissa kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Enkä toisaalta ole masentuneisuuden aikanakaan itsemurhan partaalla kuitenkaan.
Haluaisin koko ajan olla sellainen kuin vauhdissa ollessani. Elämä tuntuu silloin niin yltäkylläisen mahtavalta, tuntuu että kaikki onnistuu ja jos jokin ei onnistu niin se ei haittaa pätkääkään vaan löydän siitä vaan uutta intoa yrittää uudelleen. Rakastan kaikkea ja kaikkia ja olen äärimmäisen aikaansaapa. Mutta sitten tulee nuo let downit.....
Antakaas palstamammat diagnoosia. En käytä päihteitä enkä mitään lääkkeitä joilla tämän voisi selittää. Vuosia sitten olen sairastanut masennuksen mutten usko olevani sinnepäin luisumassa. En osaa tarkalleen sanoa milloin tämä mielialanheittely on tällaiseksi mennyt mutta vielä kaksi-kolme vuotta sitten tällaista ei ollut. Enkä myöskään ole raskaana.
