Vartin varoitusajalla joulupukiksi

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja äitiksi82
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ä

äitiksi82

Vieras
Jäi vähän kaivelemaan eilinen... miehen sisko soitti illalla ja "pakotti" miehen joulupukiksi olemattomalla varoitusajalla. Mitään puhetta ei ollut aiemmin että mieheni pitäisi heille olla pukkina. Miehen sisko soitti semmosen raivopuhelun että "TULE HEI MEILLE PUKIKSI, MIELUITEN HETI!!!!!!" ja kuinka heillä niiiiin jo pukkia odotetaan. Heillä ei ollut edes pukkikamppeita omasta takaa ja meillä oma lapsi on vasta vauva, joten eipä ole meilläkään pukkiasua. Hirveä säätö että mitä mies pukee päälle, ettei lapset tunnista.

Mies ei siis kehdannut kieltäytyä pukkina olemisesta ja joutui sitten kiireellä lähtemään pukiksi toiselle puolen kaupunkia kesken meidän omien joulupuuhien ja minä suutuin hänelle kun suostuu pompoteltavaksi noin :/

Onko ihmiset oikeasti näin ajattelemattomia, että olettavat että pukkina oloa ei tarvitse etukäteen kysyä? Mitään kiitostakaan ei kuulemma kuulunut pukkina olemisesta. Ajattelin että varmaan edes tänään laittavat kiitostekstiviestin perään, mutta mitään ei ole kuulunut. Minusta se on aika iso palvelus, kun aika moni haluaa jouluaattona olla ihan vaan kotona...

Aiemmin mies ei ole ollut heille pukkina, joten koko säätö tuli ihan yllättäen. Ei ollut edes mistään sovitun pukin peruuntumisesta kyse, ihan vaan siitä että olettivat automaattisesti ettei meillä mitään omia menoja voi olla.
 
No miehen siskon tuntien hän olisi soittanut miehen kieltäytyessä heti äidilleen ja haukkunut mieheni lyttyyn ja lopulta heidän äitinsä olisi soittanut miehelleni ja kuitenkin "pakottanut" tämän pukiksi :(
 
Joo, ja miehesi oli tuolla reissulla 30 minuuttia ja teidän joulu vauvan kanssa meni pilalle.

Hyvää joulua ja ymmärrystä vaan lapsiperheille . Toivottavasti muistat sitten kun oma lapsi on vailla pukkia ja "pakotat" jonkun tuttavasi miehen pukiksi lapsellesi kesken suunnaatomien joulukiireiden
 
Eikä kovin halvalla olisikaan kannattanut lähteä. 150 keikasta vähintään, käsket nyt miehes soittaa äidilles ja haukkua siskonsa pataluhaksi, rosvoksi, kitupiikiksi ja joulutunnelman pilaajaksi. Voi se vieläkin soittaa siskolleen ja pyytää rahaa pukkina olosta.
 
Ok, eli teille kaikille on normaalia, että pukiksi voi pyytää sillä sekunnilla kun asia mieleen juolahtaa, kysymättä yhtään etukäteen tai hankkimatta edes itse sitä asua (tai osallistumatta asun ideointiin). Tiedänpä vastaisuudessa varautua :) Omassa suvussa ollut vaan tapana sopia tällaisista hyvissä ajoin etukäteen.
 
Joo, ja miehesi oli tuolla reissulla 30 minuuttia ja teidän joulu vauvan kanssa meni pilalle.

Hyvää joulua ja ymmärrystä vaan lapsiperheille . Toivottavasti muistat sitten kun oma lapsi on vailla pukkia ja "pakotat" jonkun tuttavasi miehen pukiksi lapsellesi kesken suunnaatomien joulukiireiden

Me olemme nyt olleet 10 vuotta lapsiperhe, kertaakaan ei ole tarvinnut ketään pakottaa pukiksi. Alkuun oli työkaverini mies ja sai siitä haluamansa hinnan, nykyään kummipoika tykkää tulla, saa rahaa ja näkeepä serkkunsakin joskus.
 
Alkuperäinen kirjoittaja äitiksi82;29372549:
Ok, eli teille kaikille on normaalia, että pukiksi voi pyytää sillä sekunnilla kun asia mieleen juolahtaa, kysymättä yhtään etukäteen tai hankkimatta edes itse sitä asua (tai osallistumatta asun ideointiin). Tiedänpä vastaisuudessa varautua :) Omassa suvussa ollut vaan tapana sopia tällaisista hyvissä ajoin etukäteen.

Ei. Kaikki vastaajat on sitä mieltä että miehes on munaton hissukka joka ei osaa kieltäytyä.
 
Pyytää voi vaikka mitä,vaatiakkin, kaikkeen ei toki tarvitse suostua. Hlökoht en ymmärrä miten joulunvietto siitä menee pilalle jos puoliso käy tekemässä palveluksen siskolleen, mutta en kyllä ymmärrä tuollaista soittoa että tänne heti. Eriasia on sitten taas se että kannattaako moisesta asiasta suuttua/riidellä.
 
Ensinnäkään, aikuista ihmistä EI voi pakottaa pukiksi. Jos miehesi pelkäsi, että sisko soittaa äidillee ja äiti hänelle, hänet haukkuen, olisi mies voinut jättää äitinsä puheluun vastaamatta tai vaikka sulkea koko kännykän, eikö?

Toisekseen, yksikään joulu ei siitä kyllä piloille mene, jos mies tekee siskolleen ja ennen kaikkea tämän lapsille palveluksen. Aika pienellä vaivalla saatiin lapsille ihan mielettömän iso ilo.

Ja mitäpä, jos se sisko oli tilannut jonkun tutun pukikseen, mutta tuttu tekikin oharit? Tällöin hän ehkä tosiaan joutui miehesi hälyttämään paikalle vartin varoitusajalla. Joten ei kyse välttämättä edes ollut siskon ajattelemattomuudesta. Ja miehelläsi olisi ollut mahdollisuus kieltäytyä niin halutessaan. Taisi tämä nyt kuitenkin olla isompi ongelma miehesi vaimolle, kuin mitä miehelle itselleen...
 
Ensinnäkään, aikuista ihmistä EI voi pakottaa pukiksi. Jos miehesi pelkäsi, että sisko soittaa äidillee ja äiti hänelle, hänet haukkuen, olisi mies voinut jättää äitinsä puheluun vastaamatta tai vaikka sulkea koko kännykän, eikö?

Tai vaihtoehtoisesti soittaa heti äidilleen, kun siskon puhelu loppui ja valittaa äidilleen, kuinka sisko voi olettaakaan, että hänen pitäisi lähteä pukiksi vartin varoitusajalla, eikä niitä varusteitakaan ole ja kuinka sisko pilaa teidän joulun :laugh:
 
En ole sanonut että joulu oli muka jotenkin "pilalla", mutta kiva olisi ollut tietää edes vuorokausi etukäteen että olivat laskeneet mieheni varaan joulupukkisuunnitelmansa. Se tuli siis heti selväksi ettei ollut mitään peruutuksia tms, soittivat pukkia hätiin vasta siinä vaiheessa kun sitä tarvitsivat. Ja lähtö tuli todellakin heti ja siitä ei kuulemma voinut joustaa tuntiakaan.

Luulisi kellä tahansa olevan sen verran suunnittelukykyä että tietää pukkia aattona tarvitsevansa. Eikä ole ainoa tilanne jossa on käyttäydytty juuri näin tuon siskon perheen toimesta, jatkuvaa pomottelua ja pompottelua muutenkin. Sitten jos jostain kieltäytyy niin pahimmillaan kuukausien mökötystä ja nälvimistä.
 
Valitukset olisin kyllä osoittanut kohteelle jolle ne kuuluvat. Jos mies ei saa suutaan auki, kertoisin kyllä itse miehen siskolle viimeistään sitten kun seuraavan kerran tavataan että minusta on hölmöä ja ikävää että joulupukki asiasta ei voitu sopia etukäteen.
 
Miehesi taitaa muutenkin olla melkoinen hissukka, jos sisko ja äiti kokevat että saavat häntä hyppyyttää miten tahtovat. Miehesi pitäisi oppia laittamaan rajat itselleen ja kieltäytyä asioista, joita ei halua tehdä. Silloin viime hetken soittelut loppuu ja tulee pyyntöjä hyvissä ajoin. Tiedän kokemuksesta.
 
Kyllä, sisko toimi todella tyhmästi. Tyhmää soittaa miehellesi vartin
varoitusajalla. Tyhmää ettei ollut varusteita valmiina. Tyhmää ettei
tarjonnut maksua. Tyhmää että hän on pomottelija ja äidille valittaja.

Mutta et saa tältä palstalta tämän enempää sympatiaa koska kaikki ovat
oikeassa! Miehesi ei ollu pakko lähteä. Hän olisi voinut avata suunsa ja
lyödä luurin korvaan.

Käske miehen lähettää siskolleen viesti "Oliko lapset tyytyväisiä
pukkiin? Maksu 50e voi antaa sitten kun seuraavan kerran nähdään :) "
 
Alkuperäinen kirjoittaja äitiksi82;29372549:
Ok, eli teille kaikille on normaalia, että pukiksi voi pyytää sillä sekunnilla kun asia mieleen juolahtaa

no kyllä, minä voisin ajatella kysyväni perheenjäseneltäni ihan yhtäkkiä, että hei, kerkeetkö tulla pukiksi. (voisi sitten aikuisena ihmisenä tilanteensa mukaan sanoa joo tai ei.)

itse voisin jopa ajatella, että ehkäpä sillä ei ole sille puolelle tunnille mitään niin tähdellistä tekemistä ja että ehkä siitä olisi ihan hauska nähdä siskonlapsiaan jouluna. ja ehkä vielä hauskempaa yhdessä katsoa ja naureskella, meneekö kakaroilta läpi joku DIY-pukkiasu. ihan vaan, kun sattui extempore tulemaan mieleen tuollainen, vaikka lapsien pukkipuheista, vaikka alunperin olisinkin ajatellut, ettei pukkia tahdota.

olen paha ihminen :)

tosin jos se veljeni olisi niin äitinsä tossun alla, että siitä pelosta pomppisi tahtoaan vastaan miten sattuu, saattaisin pitää senverta luuserina, etten tahtoisi jouluvieraakseni.
 
Kyllä, sisko toimi todella tyhmästi. Tyhmää soittaa miehellesi vartin
varoitusajalla. Tyhmää ettei ollut varusteita valmiina. Tyhmää ettei
tarjonnut maksua. Tyhmää että hän on pomottelija ja äidille valittaja.

Mutta et saa tältä palstalta tämän enempää sympatiaa koska kaikki ovat
oikeassa! Miehesi ei ollu pakko lähteä. Hän olisi voinut avata suunsa ja
lyödä luurin korvaan.

Käske miehen lähettää siskolleen viesti "Oliko lapset tyytyväisiä
pukkiin? Maksu 50e voi antaa sitten kun seuraavan kerran nähdään :) "

Tai pikemminkin tilinnumero mukaan, saa maksun hoitaa heti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja äitiksi82;29372497:
Jäi vähän kaivelemaan eilinen... miehen sisko soitti illalla ja "pakotti" miehen joulupukiksi olemattomalla varoitusajalla. Mitään puhetta ei ollut aiemmin että mieheni pitäisi heille olla pukkina. Miehen sisko soitti semmosen raivopuhelun että "TULE HEI MEILLE PUKIKSI, MIELUITEN HETI!!!!!!" ja kuinka heillä niiiiin jo pukkia odotetaan. Heillä ei ollut edes pukkikamppeita omasta takaa ja meillä oma lapsi on vasta vauva, joten eipä ole meilläkään pukkiasua. Hirveä säätö että mitä mies pukee päälle, ettei lapset tunnista.

Mies ei siis kehdannut kieltäytyä pukkina olemisesta ja joutui sitten kiireellä lähtemään pukiksi toiselle puolen kaupunkia kesken meidän omien joulupuuhien ja minä suutuin hänelle kun suostuu pompoteltavaksi noin :/

Onko ihmiset oikeasti näin ajattelemattomia, että olettavat että pukkina oloa ei tarvitse etukäteen kysyä? Mitään kiitostakaan ei kuulemma kuulunut pukkina olemisesta. Ajattelin että varmaan edes tänään laittavat kiitostekstiviestin perään, mutta mitään ei ole kuulunut. Minusta se on aika iso palvelus, kun aika moni haluaa jouluaattona olla ihan vaan kotona...

Aiemmin mies ei ole ollut heille pukkina, joten koko säätö tuli ihan yllättäen. Ei ollut edes mistään sovitun pukin peruuntumisesta kyse, ihan vaan siitä että olettivat automaattisesti ettei meillä mitään omia menoja voi olla.

ostopukki tehnyt oharit, ja lapset siellä jo odottelivat?
Muutoin ei kukaan voi olla noin ajattelematon mulkku,:mad:
Ja mitkä ihmeen äidille soittelua, aikuiset lapset:O, siis aikuisten oikeestiko olisi soittanut, ja äitimuari sieltä soitellu sun miehelle ja pakottanut? Kannattaisko se napanuora katkaista jo?
 

Yhteistyössä