Hoi kaikki kotipsykologit! Tarviin mielipiteitä.

["hanna"]

Minulla on kaksi lasta, 5-vuotias tyttö ja 2,5-vuotias poika. Pojalla ruvennut olemaan uhmaa ja omaa tahtoa, välillä käydään melkoista tahtojen taistelua. No tämähän on ihan normaalia, mutta ongelmaksi on tullut se, että minä äitinä en kelpaa pojalle missään asiassa, vaan huutaa jatkuvasti isän perään.

Jos vaikka satuttaa itsensä, minä en kelpaa lohduttajaksi, vaan haluaa isän syliin. Vain isä saa pestä hampaat, auttaa vaatteiden pukemisessa yms. Siis aivan kaikessa isä. Jos isä ei ole kotona, kyselee hänen peräänsä ja saattaa itkeä, että "haluu isin".

Alan olla aika romuna tämän asian kanssa. Tuntuu, että tilanne pahenee vaan. Tänään poika ilmoitti minulle, että ei tykkää äidistä, vain siskosta ja isistä, enkä saanut antaa edes hyvänyönsuukkoa

En tiedä mitä tässä pitäisi tehdä. Rakastan molempia lapsiani yli kaiken, ja siksi pojan käytös tuntuu äärettömän pahalta. Olisiko tämä kuitenkin vain jokin ohi menevä vaihe, vai mistä kummasta voi olla kyse? Kovasti olisin kiitollinen mielipiteistä.

 

[vierasa]

Voi apua, kuulostaa siltä olet joku päivä vielä isoissakin vaikeuksissa lastesi kanssa, koska et tiedä näköjään miten lasten normaalista kehityksestä. Suosittelen lukemaan pari kirjaa lasten kehityksestä ja psykologiasta.

On täysin normaalia, että välillä kelpaa vain toinen vanhempi. Se on normaali vaihe, josta lapsi kasvaa ulos. Niin käy kaikille lapsille.

 

["hanna"]

Niin, tiedän että on normaalia, että VÄLILLÄ kelpaa vain toinen vanhempi. Meillä tilanne on kestänyt nyt noin vuoden verran.

 

[Rva Ilkeä Harmaa]

Noita vaiheitahan on vauvasta lähtien, et vaan toinen kelpaa.

 

[vierass]

Ootko sä lasten kanssa kotona, vai onko lapset hoidossa päivät?

 

["hanna"]

Lapset on päiväkodissa.

 

["Nennuska"]

Meillä samaa, lapsi 2v. Tosin sillä erolla, että meillä minä oon se joka vain kelpaa. Kun mues meinaa jotai, nii lapsi alkaa heti huutamaan äiti äiti äiti äitiiiiiiii. Ja kyllä meilläki jo piiiitkän aikaa tällänen "vaihe" on ollu päällä.

 

["Muuan"]

Nyt ihan ensin kasvat aikuiseksi. Sinun lapsesi ei halunnut sinua, sinä halusit hänet. Hänellä ei ole velvollisuutta rakastaa sinua, sinulla taas on velvollisuuskin rakastaa häntä.
Sinä olet äiti, paras lapsellesi. Lapsesi varmasti rakastaa sinua, käytöksestään huolimatta. MUTTA hänen ei tarvitse rakastaa sinua.
Sinun täytyy äitinä tyytyä siihen että sinä rakastat, ilman ehtoja. Sinun äitiytesi on suurempaa kuin se, miten lapsi sinua kohtelee. Kun koet itsesi riittävän hyväksi äidiksi, vahvaksi aikuiseksi, turvalliseksi tukijaksi, et tarvitse lapsesi rakkautta, vaan voit tarjota hänelle lämpöä ja läheisyyttä ilman ehtoja.

Lapsi ei ole sinulle mitään velkaa, mutta rakastaa hän sinua kuitenkin.

 

[mimmilehmä]

lapsi on saanut huutamalla aina sen isin.ja näköjään nauttii sulta saamastaan huomiosta kun sulle tulee paha mieli tuosta.ite en tuossa uhmakohtauksessa antas peris..voit olla aika ongelmissa kun tulee viis vuotis tai kuus vuotis uhma.saati sitten teini-ikä..

 

["a.p"]

lapsi on saanut huutamalla aina sen isin.ja näköjään nauttii sulta saamastaan huomiosta kun sulle tulee paha mieli tuosta.ite en tuossa uhmakohtauksessa antas peris..voit olla aika ongelmissa kun tulee viis vuotis tai kuus vuotis uhma.saati sitten teini-ikä..

No enhän mä ole periksi antanutkaan/antamassa. Eikä lapsi todellakaan huudolla saa mitään, edes sitä isiä aina. Tämä tilanne vaan väsyttää meitä kaikkia, ja ehkä kaipasinkin täältä lähinnä (vertais)tukea, kun joinain päivinä vaan tuntuu ettei jaksais.

 

[vierass]

[QUOTE="hanna";29515629]Lapset on päiväkodissa.[/QUOTE]

Viettääkö lapset paljon aikaa päivähoidon jälkeen isänsä kanssa? Siis sitä että isä leikkii ja touhuaa sillä aikaa kun sinä esim. laitat ruokaa, siivoat ym? Leikitkö lasten kanssa noin yleensä miten paljon?

Kuuluu tosiaan varmaan ikäänkin, mutta ajattelin nyt tuollaisia kysyä.

 

["a.p"]

Viettääkö lapset paljon aikaa päivähoidon jälkeen isänsä kanssa? Siis sitä että isä leikkii ja touhuaa sillä aikaa kun sinä esim. laitat ruokaa, siivoat ym? Leikitkö lasten kanssa noin yleensä miten paljon?

Kuuluu tosiaan varmaan ikäänkin, mutta ajattelin nyt tuollaisia kysyä.

Isä touhuaa paljon lasten kanssa, mutta paljon tehdään juttuja yhdessäkin. Myös sellaisia päiviä on säännöllisesti, että mulla on etäpäivä, jolloin olen lasten kanssa kotona ja silloin tietty leikitään ja puuhataan ilman isää.

Musta on ihanaa, että mulla on mies joka tykkää ja jaksaa touhuta lasten kanssa pitkän työpäivän jälkeenkin. Toisenlaisista isistäkin olen kuullut...

 

[vierass]

Lähinnä mä sitä, että jos sun viettämä aika lasten kanssa on paljon vähäisempää kuin isänsä kanssa viettämä, ni poika jotenkin on alkanut vieroksumaan sua..Mutta voin olla väärässä.

Itellä ainakin huomasin et kun mulla oli vähän pidempi työputki ja en kauheesti kotona kerenny aikaa viettää ni poika käyttäytyi just tolla tavalla. Nyt on kyllä on jo ihan normaali et äitikin kelpaa kaikkeen.

Entä jos teette jotain spesiaalia poikasi kanssa, käytte jätskillä ja sit vaan nauratat ja hassuttelet pojan kanssa mahdollisimman paljon ja oot muuten läsnä

Mut tosiaan voi olla ikään sidonnaista mut tuskin huonoa tekee jos vähän poitsua huomioi.

 

["Muuan"]

Olisin vielä lisännyt...
Onhan noita, kiukun syitä jos joka lähtöön.
Silloin kun sinä olet hoitamassa lasta ja hän huutaa isiä, niin toteat vaan että eikun äiti nyt pukee/syöttää yms yms ja höpöttelet jotain, että lapsi unohtaisi kiukkunsa.

 

["a.p"]

[QUOTE="Muuan";29515760]Olisin vielä lisännyt...
Onhan noita, kiukun syitä jos joka lähtöön.
Silloin kun sinä olet hoitamassa lasta ja hän huutaa isiä, niin toteat vaan että eikun äiti nyt pukee/syöttää yms yms ja höpöttelet jotain, että lapsi unohtaisi kiukkunsa.[/QUOTE]

Kiitos kommentista, mutta en sentään ihan avuton ole. Ongelma on nimenomaan se, että ns. normaalit harhautukset eivät meillä kotona enää toimi. Inhottavaa kun kaikilla on paha mieli.

Ja musta on siis ehdottoman hyvä asia, että omaa tahtoa löytyy. Nyt tilanne on vaan ollu liian pitkään liian raju. Luonteeltaan poika on kuitenkin melko rauhallinen ja kiltti.

 

[tghy]

Minkälaiset on sun ja pojan välit noin muuten? Entä sinä ja tyttönne? Ehkä voisitte käydä jossain juttelemassa teidän perhedynamiikasta kun tilanne on kestänyt noinkin kauan ja tuntuu susta noin raskaalta.

Mutta ethän sä viime kädessä voi muuta kuin antaa pojan juttujen mennä toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Jatkat hänen rakastamistaan ja näytät ja sanot sen hänelle vielä selvemmin joka ikinen päivä.

 

[Lispetti]

Ohi menevä vaihe.

Oletko näyttänyt lapsesi nähden että tuo asia sinua harmittaa?

 

["viera"]

Meidan 3v valilla sanoo myoskin ettei tykkaa minusta jos olen joutunut esim komentamaan tai muu asia ei mene oman mielen mukaan. Olen vain sanonut etta 'vaikka sina et nyt juuri tykkaakaan minusta niin aiti silti tykkaa aina sinusta'. Usein tulee kohta halaamaan ja pussailemaan kun pahin kiukku on saatu ulos.

 

["a.p"]

Tytön kanssa välit on oikein hyvät. Se vaan harmittaa, kun tyttö yrittää selvästi "paikkailla" pikkuveljen käytöstä mua kohtaan kehumalla mua jatkuvasti ja korostamalla sitä miten hyvä äiti oon... Ku ei hänen pitäis tämmösistä murehtia.

Oon pyrkiny siihen, että en näytä pahaa mieltäni lapsille, puran näitä tuntoja sitten miehelle illalla lasten mentyä nukkumaan.

 

["Muuan"]

Se sun tuntema paha mieli voi olla kaiken syy.

Molemmat teidän lapset oireilee, toinen hylkii sua ja toinen on ylikilltti.

Sä olet epävarma itsestäsi ja äitiydestäsi ja peilata arvoasioissa siitä, rakastaako sun lapset sua (tai miten sä oletat heidän tuntevan sua kohtaan). Kun hyväksyt itsesi ja pidät itseäsi kyllin hyvänä äitinä, sinun ei tarvitse pahoittaa mieltäsi lasten temppuilusta ja lasten oireilukin vähenee.

Sä et saa olla riippuvainen sun lasten rakkaudesta, se on kyllä kiva bonus, mut pääasia on kuitenkin sun rakkaus lapsia kohtaan.

 

["Muuan"]

Kivoja kirjoitusvirheitä tuolla... Pädi kirjoittelee omiaan.. Siis peilaat arvoasi lasten käytöksestä.

Kurjotit että yrität piilottaa tunteesi.... Lapset kuitenkin vaistoavat ne.

Lapselle on liian raskas taakka olla vanhemman itsetunnon ylläpitäjä. Sinun pitää tuntea oma arvosi ja lasten täytyy saada peilata myös ikäviä tekojaan vahvaan äitiin.

 

[Vierasa]

[QUOTE="Muuan";29516962]Se sun tuntema paha mieli voi olla kaiken syy.

Molemmat teidän lapset oireilee, toinen hylkii sua ja toinen on ylikilltti.

Sä olet epävarma itsestäsi ja äitiydestäsi ja peilata arvoasioissa siitä, rakastaako sun lapset sua (tai miten sä oletat heidän tuntevan sua kohtaan). Kun hyväksyt itsesi ja pidät itseäsi kyllin hyvänä äitinä, sinun ei tarvitse pahoittaa mieltäsi lasten temppuilusta ja lasten oireilukin vähenee.

Sä et saa olla riippuvainen sun lasten rakkaudesta, se on kyllä kiva bonus, mut pääasia on kuitenkin sun rakkaus lapsia kohtaan.[/QUOTE]
Samaa mieltä. Tämä tuli minullekin mieleen. Poika saa ylimääräistä huomiota äidiltään, kun sanoo että haluaa isin. Fiksu poika osaa käyttää tätä hyväkseen ja siksi tämä vaihe, jonka pitäisi mennä ohi, jatkuu edelleen.

 

[vvvvuuuuu]

Olet naurettavalla itsetuntovammallasi koko ongelman aiheuttaja.

 

["a.p"]

Olet naurettavalla itsetuntovammallasi koko ongelman aiheuttaja.

Just.

Mä en nyt ihan näe miten tän tyyppiset kommentit auttaa asiaa. Eli olen itsetuntovammainen kun mulla on tunteet...? Asia kunnossa.

Haluaisin myös tähdentää, että en koe olevani ollenkaan epävarma äitinä. Olen mielestäni paras mahdollinen äiti lapsilleni. Tämän koko kirjoituksen tarkoituksena oli purkaa pahaa oloa ja mahdollisesti kuulla muiden kokemuksia. Ja vaikka otsikossa käytin psykologi-sanaa, niin tää tilanteen ylianalysointi on jo hieman huvittavaa.

Mut ei se mitään hei, kiitos kuitenkin viiltävistä analyyseistä Mä meen nyt kasvaa aikuiseks vaimitensenytoli.

 

[Vieraas5]

Paras mahdollinen? Ota iisisti. Lapsille on raskasta olla toteuttamassa haihatteluja. On kivaa, jos voi vaan olla.